Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Maailman ja sydämen suuruus sekä pienuus

jormas: Maailma on pieni ja joskus taas niin tavattoman suuri. Pari päivää sitten soi puhelimeni ja soittaja oli joku Pattaya Suomi-Seuran puhelimesta alakerrasta. Mutta yllätys oli melkoinen, sillä soittaja on serkkupoikani Tenho. Hän on asunut vuosia kotikuntani naapurissa Keravalla, mutta emme ole varmastikaan tavanneet kertaakaan hänen siellä asuessaan. Tai ainakaan ei ole pahemmin kylässä käyty puolin eikä toisin. Mutta nyt sitä vastoin enemmänkin, toisella puolella palloa.

Jokunen päivä sitten kirjoitin, että entinen työtoverini Aarne otti yhteyttä Namibiasta Skypen välityksellä, joka sekin tuntui ihmeelliseltä osoitukselta maailman pienuudesta.
Mutta ei siinä kaikki. Puhelimessani on ohjelma nimeltä Hangouts. Siihen voi yhdistellä erilaisia tekstiviestejä, chatteja ja sen sellaisia. Viime yönä yhden pintaan puhelin kilahti siihen malliin, että jollakin on asiaa kyseisen ohjelman välityksellä, joten piti nousta katsomaan.
Ja kas, Hannuhan se siellä, johon häneenkään ei juuri ole yhteyttä viime vuosina ollut. Ennen enemmänkin, sillä miehen kanssa on koluttu Floridaa myöten. Nyt viesti sen sijaan tuli Galdotievasta, joka lienee jossakin Pohjois-Norjassa. Arvatenkin Altan maisemissa.
Tämä kaikki yhteydenpito tuntuu oikein mukavalta, joten se siitä maailman pienuudesta.

Mutta entäpä saman pallon suuruus sitten. Yksi jos toinenkin kulkee rauhattomana sinne sun tänne koko elämän ja etsii onneaan. Ja huonolla tuurilla kuolee onnettomana, koska ei löytänyt sitä suuresta maailmasta.
Vastaavasti taas joku toinen istuu kannon nokassa kuvainnollisesti koko elämänsä ikionnellisena ja täysin tietoisena, että onni kulkee mukana ja eväät sen löytymiseen on itse kunkin sisällä.

Sen soisin kaikkien löytävän, sillä se varsinkin on jotain sellaista, joka ei ole minulta pois, vaikka sitä olisi muilla vaikka kuinka paljon.

Lopuksi kaikille jossain oppimani muistisääntö pienuudesta ja suuruudesta sekä sanoista sydämeen ja maailmaan: "Suomalaisen miehen sydämeen ei mahdu kuin yksi ämmä, mutta maailmaan mahtuu kaksi aata."

Ei kommentteja: