Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 10. helmikuuta 2017

Tuliaisia Thaimaasta

päivis: Joskus ennen vanhaan oli tapana tuoda lähipiirille tuliaisia ulkomaanmatkoilta. Tapa on ehkä vähän hiipunut, mutta edelleen ainakin minusta on mukava viedä Thaimaasta kotimaahan jotain täkäläistä erikoisuutta. Jos ei muille, niin ainakin itselle kotiin.

Kun aloimme käydä täällä säännöllisesti, alkuun tuli ehkä ostettua erityisesti turisteille tarkoitettuja tavaroita ja joskus myös herkkuja. Kuivatut hedelmät esimerkiksi ovat tavanomaisia viemisiä. Vähitellen on oppinut näkemään myös aivan paikallisia asioita. Tavaroita joita tavalliset thaimaalaisetkin ostavat. Eikä ostosten tekoa varten tarvitse lähteä edes merta edemmäs kalaan. Esimerkiksi torit ja hallit ovat oivia tuliaisten ostopaikkoja.

Tiikeribalsamia tulee ostettua lähes joka reissulta. Myös aloeverageeli on oiva ostos. Geelin käyttöominaisuudet ovat minusta huomattavasti laajemmat kuin mitä tuubin kyljessä lukee. Sitä voi hieroa iholle todellakin muissakin tapauksissa kuin vain auringon oton jälkeen. Olen kuullut, että se voi auttaa jopa ihottumiin. Pikku nirhaumiinkin laittaisin aloverageeliä. Olen ostanut myös geeliä, jossa on aloeveran lisäksi kookosta. Sitä laitan iholle joskus muuten vain sen miellyttävän tuoksun vuoksi.

Jossain keskustelupalstalla mainittiin, että kynsilakkoja kannattaa viedä tuliaisinakin. Se on totta. Valikoimaa ja värejä on loputtomiin. Kynsilakkojen laatu tosin saattaa vaihdella. Kynsilakanpoistoaineita löytyy paitsi nesteinä, myös kosteuslappuina. Ja niissäkin on thaimaalaiseen tapaan usein rasian koristeena hauskoja kuvia.

En ole ihan varma, mutta näyttää siltä, että thaimaalaiset eivät enää nuuhki niin ahkerasti nenään tarkoitettuja aromaattisia tuoksuja kuin ennen. Näitä vain parikymmentä bahtia maksavia tuubeja kannattaa viedä kotiin vaikka tulevia nuhia helpottamaan. Nokka aukeaa niillä ainakin hetkeksi.

Kuvan alimmassa rivissä on dödöjä,
joita vastaavat maksavat Suomessa
kai kympin verran.
Tänään ostin itselleni sandaalit, jollaiset olisin halunnut viedä myös Suomeen kesäkäyttöä varten. Harmi vain, kun kaupassa oli vain yksi sopivan kokoinen pari näitä kenkiä. Kobo- tai joidenkin mielestä Robo-merkkiset kengät ovat edullisia (omani maksoivat alle viisi euroa), osa oikein sieviäkin ja ennen kaikkea ainakin minun jalkaani hyvin istuvia. Vanhat Koboni (tai Roboni) ovat jo lähes loppuun kuluneet.

Katselin äsken Seven Elevenin hyllyjä ja löysin sieltäkin kaikenlaista mielenkiintoista tuliaiseksi sopivaa. Hauskoilla kuvioilla somistettuja laastareja en voi koskaan vastustaa. Angry Birds -laastarit ovat kai jo melkein loppu, joten nyt täydensin laastarikokoelmaani Pocémon-laastareilla. Niitä piti ostaa myös tuliaisiksi.

Terveyspuolella olisi varmasti vaikka minkälaisia tuliaisiksi sopivia tuotteita, mutta suurimpaan osaan niistä merkinnät on tehty vain thaikielellä. Silloin kannattaa purkki tai pullo jättää hyllyyn, ellei jostain syystä ole aivan varma, mihin tarkoitukseen tuote on tarkoitettu.


"Juopon ystävä" voisi olla oiva tuliainen
krapula-aamuista kärsivälle kaverille.


Nyt jo edesmenneen kuninkaan kuvalla varustettuja saippuoita olen vienyt Suomeen eräänkin kappaleen. Ensimmäisen kuningassaippuani ostin reilu kymmenen vuotta sitten Phuketin-reissulla. Saippuan tuoksu ei ole paras mahdollinen, mutta kuninkaan kuva sen etiketissä teki siitä ostamisen arvoisen.

Vuosi sitten löysin pienestä sekatavarakaupasta eräänlaisia pesusieniä, joissa on ehkä hamppukangaspussin sisällä riisiä ja inkivääriä sisältävää saippuaa. Tuokaan tuliainen ei maksanut paljon, ja käytössä pussin sisältö osoittautui lisäksi ihmeen riittoisaksi.

Thaimaassakin onnistuu jo löytämään pieneen tilaan taittuvia kesto-ostoskasseja, vaikka edelleen täällä mielellään ostokset tungetaan ilmaisiin muovikasseihin. Taskuun mahtuva ostoskassi kuuluu ehdottomasti suositeltavien tuliaisten top 10 -listalleni. Muuallakin kuin Thaimaassa.

Ei kommentteja: