Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 20. helmikuuta 2017

Ruokaa ruokaa

päivis: Taisin Thaimaassa ollessa kirjoittaakin, että ikävöin ruoanlaittoa, kun minkäänlaisia ruoanlaittovälineitä ei vielä tälläkään reissulla sinne tullut hankittua. Ei edes wokkipannua. Vaikka en mikään superkokki olekaan, en sinne päinkään, pidän ajoittain kokkailusta, varsinkin sellaisesta, jossa ohje on selkeä. Ruokaohjeita tutkin välillä lähes harrastuksenomaisesti. Juuri sen pitemmälle en niiden suhteen usein pääsekään.

Thaimaalaisissa ravintoloista ja
katukeittiöistä en ole onnistunut
löytämään kovin laajaa
kasvisruokavalikoimaa.Tämäkin
moottoripyörätapahtumassa
tapaamani kokki peukutti
liharuoalle. 
Nyt olin kuitenkin päättänyt, että Suomeen palattuamme haen kaupasta tarvikkeita, joita tarvitsen pariin helpon sorttiseen salaattiin. Toisen ohjeen luin netistä Reissaamista ja ruokaa -blogista ja toisen löysin Thaimaasta ostamastani englanninkielisestä kasviskeittokirjasta. Molemmat ohjeet ovat vähintään thaityylisesti maustettuja. Sikäläisten ravintoloiden ruokalistoilta en mitään vastaavaa kuitenkaan löytänyt.

Lupasin itselleni, että harjoittelen Suomessa ollessa valmistamaan joitakin ruokia, joihin tarvitaan enintään paistin- tai wokkipannua. Seuraavalla kerralla voin sitten syödä muutakin kuin niitä paria tai kolmea kasvisruokaa, joita olen Thaimaassa osannut ja voinut tilata. Toivon mukaan kokkailuni tuotokset maistuvat myös Jormalle, vaikka käytännössä ruoat tulevat olemaan vegaaneja. Mahdollisesti käytän myös luomukananmunia, joita löytyy ainakin Thepprasitin varrella olevan Tesco Lotuksen ruokaosastolta.

Kaikkein helpoimpaan salaattiin syntyy kastike valkosipulia ja inkivääriä kuullottamalla ja soijakastikkeeseen sekoittamalla. Kun ne sekoittaa tomaattipaloihin ja revittyyn jääsalaattiin, annos on valmis. Sekaan voi vielä lisätä paahdettuja ja murskattuja pähkinöitä. Tuo helppo salaattikastike toimii varmasti lähes vaikka minkälaisiin salaatteihin. Thaimaassahan kaikenlaista vihreää löytyy toreilta, kun vaan rohkaistuu poimimaan sieltä sopivalta näyttäviä aineksia.

Helppo ja maukas tomaattisalaatti näyttää esimerkiksi tältä.
Tänään sain tehtyä tuota tomaatti-jääsalaatti-sekoitusta. Hyvältä maistui. Lämpimäksi ruoaksi otin pakastimeen jättämäni, omatekoisen härkismakaroonilaatikon. Teki myös mieli bataattia, jota kypsensin palasina uunissa.

En onnistunut saamaan bataattipaloista niin rapsakoita kuin olisin toivonut, mutta maussa ei ollut mitään vikaa. Thaimaassa nämä pitää keittää, sillä meillä ei ole uunia. Mikrossa tosin on grillitoiminto, jota tietysti pitäisi oppia käyttämään.

Ei kommentteja: