Joulutarina, 4. luukku

Sähköisestä nettimaailmasta löytyy monta tarinaa, joissa kerrotaan Korvatunturin väestä, joten en lähde kirjoittamaan toisten tekstejä omikseni. Sen sijaan jaan yhden, Joulupukin itsensä hyväksymän esittelyn. Sen pääset lukemaan klikkaamalla tästä. Ajan saatossa saattaa käydä niin, että jotkut joulutarinaan linkitetyt sivut katoavat ja sisällöt jäävät lukijoille ikuisiksi arvoituksiksi. Mutta ehkä on hyvä niin, silloin lapsenmielisille jää tilaa mielikuvitukselle.

Tonttuväki on ihmisen ajatuksia vikkelämpää. Eikä Joulupukki yksin saakaan aikaan nykyistä joulua monine erilaisine tapoineen. Häntä pyydetään esiintymään lukuisiin tilaisuuksiin, joista ei ole soveliasta kieltäytyä, vaikka niihin aikaa tuhraantuukin. Sellaisia ovat Helsingin Aleksanterin joulukatu tuhansine valoineen ja sen varrella Stockmannin jouluikkuna avaamisineen. Niitä tulevat lapset ja aikuiset ihailemaan pitkin maailmaa.

En osaa edes kuvitella kuinka moni lapsi istuu joulua odotellessa ja jännittäessä Pukin sylissä supatellen korvaan joululahjasalaisuuksia. Punanuttuisella on valtavasti aikaa eikä hänen kellonsa kävele muiden kanssa yhtä matkaa. Petterikin kulkee omaa aikaansa, valoa nopeammin taikapölyn avulla ilmojen halki. Siinä reessä ei lahjoineen pysyisi kukaan ilman Korvatunturin pajassa tehtyjä erikoisturvavöitä.

Petteri Punakuono nimestä huolimatta kaikki rekiporot ovat naaraita. Nimiltä tiedän Ailun, Suivakan, Mutsikin, Valkkon, Tilkun, Sipsun, Täpyn, Turpon, Pyryn, Kipinän, Maskotin, Saukin, Pallen ja Pokun. Englanniksi muistan nimet Dasher, Dancer, Prancer, Vixen, Comet, Cupid, Donner ja Blitzen.

Joulupukilla on myös valtava määrä yhteistyökumppaneita, joita ilman hän ei seviäisi yhä hektisemmmäksi käyvässä maailmassa. Outoa, sillä kiire ei oikeastaan aitoon jouluun eikä varsinkaan tunnelmaan kuulu. Vaikka porot kulkevat ilmojen halki lentokonetta nopeammin, pitää niidenkin nukkua ja levätä. Siihen antaa apuaan Finnair kuljettamalla lahjojen kuljettajia syömäjäkälineen joululentojen poro-osastolla ympäri maailmaa. Tästä kokemuksesta oli merkittävä hyöty, kun samalla osastolla lensivät jouluksi takaisin kotiin Kiinaan ruokabambuineen Ähtarin Lumi ja Pyry jättiläispandat.

Joulutarina, 3. luukku

Korvatunturi on myyttinen paikka, jonka korkeimman huipun rinteessä Joulupukin ja puolisonsa Joulumuorin sekä joulutonttujen sanottiin asustavan. Myytti levisi, kun Markus-setä kertoi Lastentunti-radio-ohjelmassaan Yleisradiossa 1927 Pukin asuinpaikan. Kielitieteilijä Osmo Ikola kirjoitti vuonna 1984 artikkelissaan Kanava-lehdessä, että Markus Rautio ei keksinyt Korvatunturia Joulupukin asuinpaikaksi omasta päästään, vaan vahvisti vanhemman uskomuksen. Ikola muisteli kuulleensa tarinoita Joulupukin kotipaikasta jo lapsuudessaan 1920-luvun alussa vieraillessaan isovanhempiensa luona Loimaan pappilassa. Zachris Topeliuksen vuonna 1867 kirjoittaman sadun Peikkojen joulu mukaan Joulupukki asusti "kaukana pohjoisessa", tarkemmin määrittelemättömässä paikassa.

Joulupukin koti sijaitsee yhä Korvatunturilla, joka ennen sotien alueluovutuksia kuului kokonaan Suomelle. Nykyisin sen keskimmäisen huipun halkaisee Suomen ja Venäjän välinen raja. Korkein huippu on itänaapurin puolella. Joulupukin salaiset arkiston antavat viitteitä siitä, että Pukin alkuperäinen koti olisi tosiaan sijainnut korkeimman rinteen uumenissa. Joten Pukistakin tuli evakko, kun hän pakeni väkensä kanssa Suomen puolelle matalamman rinteen korvanjuureen, salaiseen paikkaan. 

Usein joulun tietämissä jouluväen keskuudessa keskustellaan siitä, että Venäjä joululahjana palauttaisi Joulupukille sotakorvauksena Suomelta saamansa osan tunturista. Idea kuulostaa perin erikoiselta, ja paljon hyvää tahtoa tarvittaisiin, jotta tämä joulutoive toteutuisi. Pakkasukolta ja Putinilta ei kysellä Karjalaa, käsivartta tai Suomenlahden saaria, vaan kanta-asukkaiden alkuperäistä asuinsijaa.

Mutta Joulupukin historia ei ala Lapista eikä Korvatunturilta, vaan Pyhästä Nikolauksesta, jonka nimiin on tehty entinen Suurkirkkommekin Helsingin Senaatintorilla. Suomessa tätä pyhää miestä muistetaan erityisesti Itsenäisyyspäivänämme. Se on oikein hyvä päivä muistella myös sodan vuoksi Pukin perheen synnyinkodin menetystä. Koska joulun tarinani on faktaa sekä fiktiota, siihen istuu oivallisesti punaisen linkin takaa Nikolaus.

Joulutarina, 2. luukku

Eilen sai jokavuotisen paikkansa ja jouluvalonsa Thaikotimme terassin pieni muovipuu. Luulen sen olevan vesitieksi muuttuneen kotitiemme ainut muistutus joulusta. Kuusipöydän alla asuu ja mahdollisesti odottaa jouluakin tänä vuonna Mamacat neljän, vielä silmättömän pentunsa kanssa. Ehkä äitee ei pidä paikkaa kissalapsilleen täysin turvallisena, sillä se kantaa hampailla pentujaan milloin mihinkin pyykkikoriin tai vaatekasaan. Ymmärrän vaarat. Aivan sen silmien edessä saattaa Securitydog käydä katsomassa kymmenenkin kertaa päivässä olisiko ilmestynyt jotain joulunalusruokaa hänellekin. 

Vaikka Joulupukki paiskoo hartiavoimin töitä lahjoja jakaen koko jouluaaton yömyöhään saakka, ei hän ehdi jokaiseen kotiin. Vaan pukilla on iso joukko Korvatunturin valtakirjalla toimivia apulaisia jakamassa lapsille lahjoja. Lisäksi aikuisten keskuudessa kulkee valepukkeja, joiden lahjojen laatu eikä jako kuulu tähän tarinaan. Itse kuitenkin olen kiertänyt monena vuonna koteja aidon joulupukin apuna. Irmelikin oli joskus mukana tyttötonttuna.

Lähtemättömästi on mieleen jäänyt hento tyttö, joka sujautti käteeni kerran pienen paperilapun lahjoja jakaessani. Sanoen surullisin silmin, että hänen ainutta toivetta pukki ei saa näyttää koskaan kenellekään. En näyttänyt enkä voinut. Lapussa luki: "Toivon, että isä ja äiti eivät juo tänä jouluna viinaa" 😥. 

Suomalaisen Joulupukin venäläisen sukulaisen, Pakkasukon sanotaan asuvan Luoteis-Venäjällä Veliki Ustjugin kaupungissa. Valko-Venäjällä ollessaan Pakkasukko asustaa Belavežskajan aarniometsän kansallispuistoon perustetulla Pakkasukon tilalla. Tähän palaan tarinassani myöhemmin, sillä saattaa hyvinkin olla, että Suomen sotien seurauksena meidän joulupukkimme joutui lähtemään evakkoon. Punaisen linkin takana on oiva tarina siitä mitä tiedetään Joulupukin nykyisestä kodista Korvatunturilla. 

Joulutarina, 1. luukku

Jo monena vuonna olen joulun alla halunnut kirjoittaa jouluisen tarinan, joka olisi 24 osan mittainen, kuten joulukalenterikin. Aloittanutkin olen useamman kerran, mutta aina se on jäänyt kesken. Tänä vuonna yritän taas uudella tarmolla ja ajattelen nyt saavani sen päätökseen. Mukaan ainakin 24 vuorokauden matkalle otan faktaa ja fiktiota ja kauan sitten Taivaan valtakuntaan muuttaneen pikkusiskoni Anne Irmelin. Tässä joulun kertomuksessa hän palaa luokseni toviksi kuin Topeliuksen Varpunen jouluaamuna.

Lapsena uskoin siskoni kanssaan lujasti Taivaan Isään, Jeesukseen ja Joulupukkiin. Yleensä olen blogeissani lihavoinut keltaisella ne sanat, joita klikkkaamalla aukeaa linkki jonnekin... Nyt joulusanoman luomiseksi käytän kirjainten pohjana punaista väriä. Joten kun oikeastaan aloitin  jouluni tekemisen jo eilisessä blogissani kertomalla adventtikalentereista, niin sen voi palata lukemaan tästä.

Joulupukki tarvitsee vankan ja tunnollisen tonttujoukon joulumuorin ja itsensä avuksi Korvatunturin ja Joulumaan lisäksi ympäri maailmaa. Sillä vaikka elämme sähköistä e-kirje ja postikorttiaikaa, kuljettavat erilaiset kulkuvälineet lentokokoneineen paljon edelleen paperisia joulukirjeitä ja kortteja Lapinportilla sijaitsevaan Pukin konttoriin. 

Finnair on ollut joulupukin virallinen lentoyhtiö vuodesta 1983. Se lennättää myös Pukkia ympäri maailmaa hänen kotimaastaan Suomesta, mikä on tehnyt Suomea tunnetuksi ja mikä vieläkin tärkeämpää, tuonut jouluiloa tuhansille lapsille – ja aikuisille. Pukki siis lentää lentokoneella välillä, kuten kuvasta voi nähdä. Vaikka Petteri Punakuono onkin vikkelä sorkistaan lentotaitoineen, sen kyyditsemänä Joulupukki ei ehtisi aattona enää kaikkiin niihin koteihin missä lapset ja aikuisetkin häntä odottavat. 

Kun Irmelin kanssa olimme lapsia, teimme monena iltana keppi- eli tikkukirjaimin pukille joulukirjettä, jossa haaveilimme ja esitimme toivomuksiamme. Mieleen on siskoni joululahjoista jäänyt erityisesti ihmeellinen nukke, joka sulki silmänsä, kun hänet laittoi omaan vuoteeseen nukkumaan. Taisipa osata itkeäkin. On oikeastaan pakko sanoa hän, sillä niin varmasti Anne Irmelin hyvin rakkaalla nukkelapsella oli sielu.

Joulukirjeemme perille menon Korvatunturille takasivat vanhempamme, jotka toimittivat ainutlaatuisen tärkeän postin kotien nurkissa kilttejä lapsia etsiville tontuille. Näistä salaperäisistä joulusesongin työntekijöistä näimme joskus pimeän tultua jalan ja huopikkaan vilauksen oven raossa tai tonttulakin ikkunan kulmassa. Siihen aikaan ei joulupukin lahjatavaroiden toimittajilla ja tekijöillä ollut keskenään kilpailua, sillä Korvatunturin väellä oli luotettavat yhteistyökumppanit, jotka kaikki halusivat kaikille ainoastaan jouluiloa ja -rauhaa.