Joulutarina, 18. luukku

Tänä aamuna on viikon verran jouluaattoon. Sääennusteiden mukaan Suomeen saadaan pääosin valkoinen joulu, joita on elämääni mahtunut monia. Joillekin tuleva, valkoinen joulu on ensimmäinen ja täällä Etelä-Thaimaan Phatthalungissa ei sellaista ole koskaan. Ei ensimmäistäkään lumihiutaletta.

Kun näyttelen talvisia kuvia Suomesta, ovat ihmiset innoissaan lumesta. Mutta nyt on vettä Morakotin ja vähän minunkin Thaikotini kotitiellä tulviksi asti. Omanlaisensa erikoisuuden näin eilen, kun paikalliset asukkaat kalastivat betonilla päällystetyllä tiellä erilaisin pyydyksin. Täällä onkin jokavuotista, että sadekauden aikaan, usein juuri ennen joulua joet tulvivat kaloineen ja muine veden eläjineen pelloille, teille, pihoihin, talojen sisään ja aivan joka paikkaan.

Silti sadekauttakaan en vaihtaisi Etelä-Suomen talveen, jonka olen viimeksi kokenut korona-aikaan.

Kun kotini oli Kalliomäen puolimatkankodissa, oli vieressä suurehko Kolun vanhainkoti Jyväskylän maalaiskunnan Puuppolassa. Seinänmittaisen juuttipussisen joulukalenterin lisäksi tapoihimme kuului Kalliomäen Joulupukin vierailu aattoiltana jokaisen vanhuksen luona. Isossa ruokasalissa tai heidän luona huoneissa, jotka eivät usein iän mukanaan tuomien rajoitteiden vuoksi päässeet toisten joukkoon.

Pukilla tonttuineen oli kaikille pieni lahja. Henkilökunta kertoi, että moni vanhus valvoi koko edellisen yön Joulupukkia odottaen. Ja lisäsi, että on iso asia, kun Kolun jouluterveisten tuojalla on joka kertaa aikaa halauksineen jokaiselle. Tästäkään joulutraditiosta en selvinnyt ilman kosteita silmiä. Mutta kosteuden lisäksi tai sijaan tarkat silmät oli joillakin senioreillakin. Sillä kerran eräs sanoi lahjaa antaessani, että Joulupukilla on Soinin Jorman huopatossut.

Jouluja olen asunut ja viettänyt monessa paikassa. Yksi oli Helsingin Sörnäisten kupeessa elämisen yhteisö Topi Katti ja Karvinen. Siellä vietimme koko väen kanssa aina yhteisen joulun kirkoksi vihityssä ja siunatussa korkeassa salissa. Vuosikymmenten saatossa tila ehti olla monessa mukana, myös Pertti Metsärinteen orkesterin harjoitustilana.

Niistä jouluista on jäänyt erityisesti mieleen kaksi muslimitaustaista nuorta miestä samoilta seuduilta kuin seimen ääreen matkanneet Itämaan tietäjätkin. He kuuntelivat hartaina muiden joukossa jouluevankeliumin. Mutta lähtivät salista ja yhteisestä joulunvietosta, kun joulukinkut kannettiin pöytään. Tänä päivänä minun on helppo ymmärtää heitä sian suhteen, sillä eihän minunkaan syömälautaselle koiranliha hevin mahdu. Vaikka se monessa paikassa Thaimaan ympärillä ihmisten syötävää onkin.