Armeijan jälkeen edessä oli viinanhuuruiset kännivuodet, joihin niihinkin liittyi koirakaveri tai parikin. Naapurin osittain hylkäämä tricolor cockerspanieli Moonlight, joka tunsi nimen Moni ja sai Veikko Ennalan kissalta lempinimen Lankinen. Ensin otin sen huostaan ja myöhemmin maksoin. Se oli hyrylänkuulu koska kulki vapaana lähes aina kaljapullo suussaan.
Kun lähdin Keski-Suomeen, oli elämäni sekaisin ja tyhjänpäiväisyyttä täynnä, joten jätin Lankisen ystäväni huostaan. Joka antoi sen johonkin perheeseen, missä sen taival päättyi. Ehkä vain siksi, että ottamalla molemmista etutassuista yhtä aikaa kiinni, se puri varmasti. Olin vastuuton koiran omistaja enkä olisi ansainnut tätä suurenmoista koiraa. Moonlightin hylkäämistä en anna itselleni milloinkaan anteeksi 😥.
Kauaa en Jyväskylässä ehtinyt asua, kun eteeni tuli kuolemantuomion pitovaikeuksien vuoksi saanut saksanpaimenkoira. Biba, jonka kulku olisi päättynyt seuraavana päivänä kuolemanpiikkiin. Löysin sen tilapäisestä kodista ja tuuppasin Vaasankadun ovesta sisään lähes Liisan syliin. Sanoin, että koittakaa pärjätä, Biba on uusi perheenjäsenemme ja palasin oluitteni ääreen kantakuppilaan.
Kun valomerkin tietämissä hoipuin kotiin, oli vuoteessa paikallani Biba Liisan vieressä. Oli sanonut sille, että pelkään sinua varmasti ainakin yhtä paljon kuin sinä minua. Mutta Jorma sanoi "koittakaa pärjätä, joten yritetään tutustua". Moni ei saa koko elämänsä aikana sitä rakkauden määrää, jonka Liisa ja Biba jakoivat keskenään. Biban elämä päättyi vanhuuteen saaden viimeisen leposijansa Jyväskylän lemmikkieläinten hautausmaalta. Sinne tein silloinkin yhden monista puuristeistä messinkilaatalla.
Liisan, Markon ja minun elämään liittyy myös saksanpaimenkoira Roope, joka oli päivien päättymistä odottamassa Jyväskylän pieneläinklinikalla. Sieltä sen pelastimme ja annoimme uuden kodin. Toisen kerran sen teki samalle koiralle Marko, sillä Roope otti oudoksi tavaksi hiipiä poikamme viereen, nipistää hampailla hiljaa reidestä ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Yhden tällaisen kerran jälkeen sen elämä oli jälleen katkolla ja sanoin, että huomenna Roope lähtee koirien taivaaseen tai ainakin meiltä. Illalla Marko halusi yllättäen lähteä mukaan koiralenkille. Siellä hän sanoi ikimuistoisesti: "Sinä olet Jorma sanonut, että jokainen ansaitsee uuden mahdollisuuden, jonka haluaisin antaa nyt Roopelle, sillä minuahan se puri."
Marko oli anteeksiantoineen naulannut minut ristille. En voinut antaa kannettavaksi taakkaa, jossa hän antoi anteeksi, mutta minä en. Se pelasti Roopen hengen. Illalla pidimme puhuttelun: "Jos olisin päättänyt muita kuulematta, olisi tämä viimeinen iltasi elävien kirjoissa. Mutta poikamme halusi antaa sinulle anteeksi ja mahdollisuuden korjata tapasi lasta kohtaan. Joka rakastaa sinua hyvin paljon. Joten käytä se oikein." Aivan kuin Roope olisi ymmärtänyt, sillä reidestä nipistely loppui siihen kertaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti