Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 6. elokuuta 2015

Lupiini on kuin citykani tai somali

jormas & päivis: Jokakesäinen ilmiö näyttää olevan maahanmuuttajakasveista käytävä keskustelu ja toimenpiteet niiden hävittämiseksi. Kohteina ovat jättiputket, lupiinit, palsamit, karhunköynnökset jne. On perustettu vieraslajiportaalia, vieraslajiasioiden neuvottelukuntaa ja ties mitä. Perusteluja vieraslajien vaarallisuudesta kotimaisille lajeillemme voi lehtien mielipidesivuilta lukea lähes päivittäin. Meilläkin Jokilaaksossa Himalajan(jätti)palsami valtaa alaa nokkosilta, mutta mielemme pahoittajia ei meistä hevin asian vuoksi tule.

Toistaiseksi kenenkään emme kuitenkaan ole huomanneet viittaavan käydyissä keskusteluissa suvaitsemattomuuden käsitteeseen. Onkin mielenkiintoista rinnastaa maahanmuuttajalajeista käytävä keskustelu siihen, jota myös jatkuvasti käydään mielipidepalstoilla, mutta varsinkin kahden keskisissä keskusteluissa tai sosiaalisessa mediassa.

Tarkoitamme puhetta vierasperäisistä eläinlajeista tai toisessa ääripäässä muualta tänne tulevista ihmisistä. Maahanmuuttajaeläimistä osa on toivottuja, osa ei ja loput jotain siltä väliltä. Citykanit eivät kuulu toivottujen joukkoon, kuten eivät juuri hanhetkaan. Samaa kastia ovat supikoira, minkki ja piisami. Toisaalta Suomen luontoon on myös istutettu vierasperäisiä lajeja. Kasvejakin, mutta myös  esimerkiksi peuraeläimiä ja fasaaneja. Korkeasaaressakin elävää muflonia eli villilammasta on sieltä siirretty vapauteen, vaikka se ei Suomessa alkujaan olekaan elänyt. Siiliä harva inhoaa, mutta lajina sekin on vierasperäinen.

Kanikeskustelu näyttää toistaiseksi rauhoittuneen, mutta ihmisten maahanmuutosta kehkeytyy milloin mihinkin ilmansuuntaan kohdistuva vääntö. Jonkun valtakunnan ihmiset ovat tervetulleita, jonkun toisen eivät. Joitakin saatetaan erilaisin delegaatioin jopa hakea pallon toiselta puolelta Suomeen esimerkiksi sairaanhoidollisiin tehtäviin. Jollakin lailla hyväksyttyjä ovat thaimaalaiset marjanpoimijat, jotka tiukoin säännöin ovat yleisesti ottaen tervetulleita hyttysten syötäviksi soille ja metsiin marjanpoimijoiksi. Tarkkaan pidämme silti huolen, että nämä tulijat lähtevät myös pois. Tosin nyt näytetään käyvän keskusteluja myös siitä, että pitäisikö jokamiehenoikeus koskea vain suomalaisia. Jos vie kateus marjatkin puista, niin toisaalta se näemmä jättäisi ne mieluummin soille kuin ulkomaalaisen poimimana meidän jokaisen omaan suuhun.

Suomalainen nainen tuntuu kylläkin hyväksyvän helpommin, että ulkomaalainen nainen asettuu Suomeen puolisoksi ja asumaan. Hän ei pidä kovinkaan isona asiana, että kyseiset naishenkilöt veisivät suomalaiset miehet. Sitä vastoin tummaihoisista maahanmuuttajista suomalaismies sanoo paljon kärkkäämmin, että ”vievät meidän naiset”. Jos on kateutta, niin saattaa sitä joskus olla alamittaisuuttakin, jolla lienee usein tekemistä itsetunnon puutteen tai tässä tapauksessa jonkun muun puutteen kanssa.

Yhdistävä tekijä on myös usein suvaitsemattomuus, jonka oiviksi kohteiksi käyvät vierasperäiset kasvit ja eläimet, mutta myös ihmiset. Suureen ääneen elämöimme, että hätää kärsiviä ihmisiä pitäisi auttaa heidän kotimaassaan. Kreikka on saanut monen muun Välimeren maan lailla ison osan pakolaisista. Itse asiassa laittomia siirtolaisiakin taitaa olla yli miljoona. Tämän lisäksi maan talous on huonossa jamassa, joten meillä on oiva mahdollisuus auttaa kreikkalaisia heidän kotimaassaan. Suurta kansansuosiota tuntuvat Suomessa kuitenkin ikävä kyllä nauttivan ajatukset, että ei auteta siellä eikä täällä. Kaiken tarpeettoman krääsän keskellä epämiellyttävä yhdistelmä on suvaitsemattomuus yhdistettynä itsekkyyteen.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, kiitos kirjoituksesta! Jos prof. Seppo Turusen uusin teos Valloittavat lajit ei ole entuudestaan tuttu, suosittelen sen lukemista:
http://www.intokustannus.fi/kirja/valloittavat_lajit/

Turunen on jo aiemmin kirjoittanut aiheesta GEO-lehteen:
http://www.geo-lehti.fi/luonto/malttia-vieraslajien-torjuntaan


For life kirjoitti...

Kiitoksia vinkistä ja linkistä oivaan kirjoitukseen.