Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Pakolaiset ja muut maahanmuuttajat

jormas. Useasti olen mielessäni kirjoittanut jotain pakolaisista, siirtolaisista tai ylipäätään muualla syntyneistä, mutta Suomeen syystä tai toisesta tulleista. Aihe on minulle yhtä vaikea kuin maailman synty ja onkin tuntunut, että minulla ei ole aiheesta mitään järkevää sanottavaa.

Viime yönä täysikuun mollottaessa Matkakotimme parvisänkyyn ikkunan rakosesta oivalsin, että miksi minulla pitäisi olla järjellistä sanottavaa, sillä eihän sitä ole monella muullakaan, joka pitää asiasta isoa elämää? Mutta järkevääkin asiasta on sanonut moni muu, josta yksi esimerkki tämän kirjoituksen lopussa olevan linkin takana.

Ehkä viimeisiä kannustavia kimmokkeita sanoa jotain oli silmiini tai korviini sattunut tilasto, jonka mukaan Suomeen tulleista somaleista työllistyy neljäsosa, mutta Englantiin tulleista puolet. Saman tilaston mukaan Suomeen tulleet aasialaiset työllistyvät kantasuomalaisia paremmin.

Vaikka minulla ei olekaan vastausta mitä kaikkea voisimme tai pitäisi asialle tehdä, on selvää, että Suomi ei voi ongelmaa ratkaista yksin eikä kai muidenkaan kanssa.
Suomessa tehtävä pakolaispolitiikka on lisäksi kertakaikkisen surkeaa, joka vähintäänkin toistaa Ruotsin pakolaisongelman tekemät virheet. Jotakin olisimme ja voisimme vieläkin ottaa opiksemme, mutta meissä suomalaisissa on ääntä pitämässä aivan liikaa niitä, jotka mielestään tietävät kaiken ja joilla ei ole tarvetta kuunnella ketään eikä liioin ottaa oppia mistään. Kaikki viisaus on luonnostaan ollut syntymästä saakka omassa päässä.

Joka tapauksessa Suomeen pitäisi jokaisella halukkaalla olla mahdollista tulla vähintään samoin ehdoin kuin ajattelemme, että meillä kantasuomalaisilla pitää olla oikeus muuttaa minne päin tahansa maailmankolkkaa. Ei pitäisi tehdä töitä sen eteen, että Suomeen ei olisi hyvä tai tervetullutta tulla, vaan että ei olisi halua tai tarvetta kenenkään lähteä kotimaastaan varsinkaan sankoin joukoin mistään syystä.

Tottakai suomalaisten on syytä katsoa omaa etuaan, kun maahamme tulee ja peräti hankitaan väestöä muualta. Mutta osa tulijoista pitäisi hyväksyä ja ottaa vastaan pelkästään tulijan omista syistä eikä tuijottaa lainkaan sitä mikä on suomalaisten etu. Tätä voi myös kutsua meidän jokaisen yhteiskuntavastuuksi.

Mutta massiivinen maahanmuutto minnekään suuntaan ei ole ratkaisu pakolaisongelmaan, vaan jotain aivan muuta on tehtävä. Toivon ainakin joidenkin teistä katsovan alla linkin takana olevan, suomeksi tekstitetyn videon sekä mielellään kertovan onko eri tai samaa mieltä sisällöstä: https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=670942766376278&id=100003816834492

Ei kommentteja: