Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 27. elokuuta 2015

Huono ohje

päivis: Joitakin kuukausia sitten luin lehdestä tai netistä ohjeen, että astianpesukoneeseen laitettavia astioita ei pidäkään huuhdella. Tapana on ollut minulla, mutta varmaan aika monella muullakin, huuhtaista esimerkiksi lautaset ennen astianpesukoneeseen laittamista.

Uuden ohjeen mukaan astianpesukone vähän yksinkertaistettuna sekoaa, jos astiat ovat jo puolipuhtaat pesun alkaessa. Pakko oli uskoa, kun niin hyvin asia esitettiin. Ohjeistettiin vielä, että jopa puolikas pesuainetabletti riittäisi. Siihen kokeiluun en sentään lähtenyt. Edelleen olen laittanut kokonaisen tabletin koneeseen.

Ensin aloin ihmetellä, kun pesukoneesta lehahti aina niin paha haju, kun luukun aukaisi likaisia astioita koneeseen lisätessä. Se oli toisaalta aika ymmärrettävää. Eihän kippoja, kuppeja ja juuri muitakaan oltu huuhdeltu. Sitkeästi silti jatkoin samalla linjalla eli en edelleenkään huuhdellut astioita, vaikka konetta piti täyttää useamman päivän ajan ennen kuin pestävää oli riittävästi.

En huuhdellut lusikoitakaan, vaikka huomasin, etteivät ne enää puhdistuneet samalla tavalla kuin ennen. Monesti varsinkin pikkulusikat, joilla oli syöty jogurttia, piti pestä käsin uudelleen.

Tänään mitta tuli täyteen. Ajattelin, ettei näin voi jatkua. Olin kyllä aikaisemminkin putsannut koneen sihdin, mutta ennen se ei ole ollut kovin törkyinen. Tänään oli toisin. Huomasin, että sihti ja siihen liittyvä osa olivat liimamaisen rasvan peitossa. Rasva oli niin sitkeää, ettei sen pesu meinannut onnistua astioille tarkoitetulla käsinpesuaineellakaan. Vaikeaa oli saada käsiäkään tämän operaation jälkeen puhtaaksi.

Luulen nyt, että hajuongelma loppui tähän. Jatkossa en aio jättää likaisia astioita huuhtelematta ennen astianpesukoneeseen laittamista. Katsotaan sitten, auttoiko tämä. Hieman harmittaa, että tuli edes kokeiltua koko neuvoa. Tunnen itseni nyt lähinnä helposti höynäytettäväksi hölmöksi.

Ei kommentteja: