"Meriruoko-konti-ki"

jormas: Laitan taas kerran ilman lupia, tällä kertaa monivuotisen yhteistyökumppanini, arkkitehti Hartwig Reuterin ajatuksia Merikonttikodistamme. Tein hieman kielenkorjausta ja otan tekstin pois sekä pyydän anteeksi, jos Hartti niin haluaa:

Vielä sisuksissa naurattaa, merikontti keskellä Hyvinkään asuntomessuja sekä Jorma Soini. Kaikki muu oli ihan tavanomainen huonekalunäyttely. No, oli se Siperian kuusen lautarakennus vähän erikoinen......Kiitos juttuhetkestä, Aapokin oli sitä mieltä, että kannatti mennä messuamaan.

Mieleen jäi, kun mainitsit, että 2014 Jyväskylän messuun voisit tulla merikontti ponttonien päällä Äijälän rantaan, tervetuloa!!!!!!!

Tornitalojen edessä on puhtaaksi raivattu ranta ja uimaranta. Muu rantamaisema on suojeltu lehtometsä, mutta sen edessä on mitä hienoin ruovikko, eli kaislikko.

Saanko tarjota ajatusta? Jos konttisi maisemoitaisiin ja vuorattaisiin ruo'olla sateensuojana (katso liitekuva) ja samalla eristäisi vain sen verran, että se kastepiste pellin alla olisi vähemmän ongelmallinen.  Esimerkiksi  5cm ruokolevy on kauppatavara.

Jos se 'ponttoni' vielä riivaa:

- pitäisi jo pian ottaa yhteytä messupäällikölle Anu Hakala projektipäällikkö, puhelin 014 266 8235, matkapuhelin  050 581 3683, sähköposti anu.hakala[@]jkl.fi tai vaikka Ilkka Haliselle
- eristeasiasta voin suositella Rauli Lautkankare, RI (ylempi amk), Turun ammattikorkeakoulu, "on pätevä tyyppi ruokoasioissa"
- päällysrakennetta vois kysyä Siim Soster, hän rakensi Biolanin konttorikaton 1300m2
- tietenkin ruoko pitäisi jo leikata Äijälän rannalta tulevan talven aikana maaliskuun menneessä, se olisi jotain!! Todella lähiruoko, minulla on leikkuukone sitä varten.

Siis "Meriruoko-konti-ki", kannattaa ottaa yhteytä, meillä on yli 10v ruokorakentajien osuuskunta Jyväskylässä.

Hartwig, 040 5324215, hartwig@reuter.fi

PS oli se tutkimusmatkailijan alus KON-TIKI sidottu paksuilla hamppuköysillä.

Ilkeä PS, tietenkin täytyy olla lattiassa luukku jossa lukee "vikamiehille".

Voimalla seitsemän miehen

päivis: Pihan perällä on ollut kasa tarvikkeita, joista on tarkoitus koota suurehko pressutalli. Pituutta sillä valmiina olisi kymmenen metriä ja korkeuttakin neljä. Sitä on nyt pikkuhiljaa alettu kasata. Alku onkin ollut mukavaa näpertelyä. Katon ja ylimmät laitatolpat on kiinnitetty ja ruuvattu paikoilleen, mutta jatko ei Jorman mielestä onnistu ilman seitsemää miestä. Tallin kattokaaria on nimittäin seitsemän ja jokaista pitäisi nostaa yhtä aikaa, jotta seuraavat sivutolpat saisi paikoilleen.

Kysyin, että kuka ne tolpat sitten laittaa, jos kaikki miehet ovat nostamassa. Se olen kuulemma minä. Mikä ettei. Vaan mistä se seitsemän miehen porukka saadaan kokoon? Saisi IKH:n myymissä talleissa olla varoituslappu: "Kokoomiseen tarvitaan seitsemän veljestä".

Mutta varmaan tästäkin haasteesta jotenkin selvitään. Kaksistaan meillä on viime vuosilta kokemusta yhdestä todella suuresta Ikean kaapistokokonaisuuden kokoamisesta. Jokilaakson kasvihuoneen Jorma kokosi lähes yksinään. Minä auttelin vain paikoissa, joissa oli tarve olla kaksi. Sitten koottiin Duokotiin kolme Ikea-kaapistoa ja vähän muutakin kalustetta.

Nuo kokoamispuuhat ovat loppujen lopuksi melko rentouttavia. On kiva pyöritellä ja kiristellä ruuveja ja sovitella osia paikoilleen, mutta kun voimat eivät riitä ja käsipareja on liian vähän, silloin on pakko etsiä lisäapua.

Mikä on oikein?

jormas: päivis kirjoitti eilen, että ei mennyt oikein. Vaan moni asia menee myös oikein elämässä, mutta pysähdytäänpä tähän hiukan. Jos päätettävästä asiasta keskustelee esimerkiksi muutaman hengen porukka ollen enemmän tai vähemmän erimielisiä, niin kuka sanoo tai määrittelee miten sen pitää mennä, jotta se menisi oikein, kun kaikki ovat mielestään oikeassa? Tai kun sitten keskusteltavasta asiasta tehdään kompromissipäätös tai peräti äänestetään, niin mikä silloin on oikein? Onko siis niin, että silloin varsinkaan ei ole tietoa mikä olisi ollut oikein? Entä kuka sen ratkaisee? Röyhkein ja suurisuisin? Siis aika usein minä, vaikka täydellinen en ole itsekään. Kerran esimerkiksi luulin olleeni väärässä, mutta erehdyin.

Niilon uusi tyttöystävä

Entäpä sitten Niilo-koiramme käsitys oikeasta varsinkin suhteessa päivikseen ja minuun. Jos koiran ele- ynnä muuta kieltä ymmärrän, niin aika harvoin sen mielestä ihmisten metkut ylipäätään menevät sen elämässä oikein. Jos se nyt siitä ylipäätään mitään ymmärtää. Kun se aamulla kirmaa 10 metrin juoksulangassa liian lähelle tulleen countrykanin perään niin pitkälle kuin siima sietää ja tulee toppi, niin menikö juttu Niilon mielestä silloin oikein? Ei varmaan.

Entäpä kun se norkoaa minulta aamulla kinkun tai jonkun muun palasta? Ja saakin, mutta sillekin tulee toppi, niin sekään ei mennyt sen mielestä oikein. Se haluaisi arvatenkin itse laittaa topin jossain siinä vaiheessa, kun kupu on täynnä.

Tai tänä aamuna, kun aamupostin  haun yhteydessä menimme hevosaitaukseen, jossa majaa ilman majaa pitää myös kaksi lammasta. Toinen meikäläisiä, siis musta ja toinen päivisläisiä, siis valkoinen. Niilo on niiden kanssa tehnyt tuttavuutta ollen tänä aamuna sitten siinä tilanteessa, että lammas olisi hänelle mielestään oiva tyttöystävä tai ainakin seksiobjekti. Mutta neekerilampaan mielestä ei ja se oli valmis tuuppaamaan sulhasmies Niilon sähköpaimenaitauksen toiselle puolelle. Valkolaislammas katsoi touhua tyynenä vierestä. Tämäkään tuskin meni Niilon mielestä oikein.

Tällainen on ilmestynyt Jokilaakson metsään. Roikkuu
korkealta puista ja narujen päässä on jotkut
elektronilaatikot. Apuva,  mikä se on?

Mutta kesä tai kesäkelit jatkuvat, vaikka olemme syyskuun puolella. Syksyn merkit ovat silti jo ilmassa, sillä lehdet ja luonto kellastuu, ilmat kylmenee ja sen mukana myös vedet. Uimavetemme  Jokilammissa olikin tänä aamuna ehkä ohuen karvan verran alle 14 astetta. Mutta sulaa se on vielä pitkän aikaa, joten hyvinkin uimakelpoista. Kokonaan toinen asia on, kauanko se meidän mielestä on sopivaa pulahtamiseen, joksi uimisemme on ilman kylmenemisen myötä muuttunut. Näin tapahtuu, se on luonnonlaki ja lienee siksi myös oikein, vaikka ei olekaan niin kovin mukavaa.

Ei mennyt oikein

päivis: Merikonttikodin pyykinpesukone ja Mulltoa-ekokäymälä otettiin tänään käyntiin. Mulltoan toimivuuden tietää vasta myöhemmin, pesukoneen kanssa oli vähän ongelmia. Sen näytölle löytyi suomenkielinen ohjelma, mutta kaikki muu piti tehdä vähän arpoen. Aika nopeasti huomattiin, että joku on vialla, kun kone melkein pomppi ovella vastaan alettuaan linkouksen.

Jorma onnistui löytämään netistä ranskankieliset ohjeet. Ranskaa monet vuodet koulussa ja vähän myöhemminkin takunneena en silti saanut yhdestä oleellisesta kohdasta selvää. Mutta hätiin tuli Googlen kääntäjä, jonka ansiosta kone nyt pyörittää tasaisesti kuivausvaihetta. Selvitettävää jäi silti vielä.

Laitteiden kanssahan meillä oli aika outo tilanne, kun suomenkieliset ohjeet olivat vain jää-viileäkaapissa. Lainkin mukaan suomenkieliset ohjeet on yksinkertaisimmissakin härveleissä pitänyt olla jo vuosikaudet.

Vaan oikein ei kai nykyään mene moni isompikaan asia. Ulvilan murhatukimus ei mennyt oikein, oikein ei ole osattu rakentaa kouluja tai muita julkisia rakennuksia, kun home vaivaa yhtä sun toista kuntien ja valtion kiinteistöä, oikein ei ole tainnut mennä sote-uudistuskaan, Himasen tutkimuksen tilaamisesta puhumattakaan. Muistetaankohan koko 2000-luvun alkupuoli joskus myöhemmin väärin menneiden asioiden aikakautena?

Syysrastimietteitä

jormas: Takana on tämän päivän jälkeen kolmipäiväiset Syysrastit http://www.sininauhaliitto.fi/data/liitteet/syysrastit_mainos_2013_light(1).pdf.
Päivät ovat ja olivat aivan yhtä antoisat kuin aiemminkin. Ehkä tavallaan ne ovat myös valtakunnassamme ainutlaatuiset asiakkaiden ja työntekijöiden kohtaamisineen.
Toki muutamat Sininauhankin jäsenjärjestöt ovat järjestäneet omien asiakkaittensa tapaamisia jo kauan. Ehkä ainutlaatuisuus tuleekin siitä, että järjestämässä ja osallistumassa on monia järjestöjä yhdessä.

Elämäänsä voi kelata myös Vivamon rantasaunan laiturilla

Itse olen siis ollut mukana joka vuosi tietokilpailuineni. Olen pitänyt tärkeänä, että myös ne tai he, jotka eivät koe hengellisyyttä omakseen, voisivat löytää tietokilpailun kautta sisältöä rasteilta. Näin varmasti myös on, mutta rakastava, hengellinen ilmapiiri ei silti jätä ketään kylmäksi vaan koskettaa kaikkia. Ehkä myös illalla tähtitaivaan alla leirinuotiolla tai omassa yksinäisyydessä yöllä peiton alla.


Tämän kertaisilla rasteilla oli osallistujia vähemmän kuin koskaan. Siihen lienee monia syitä, joukossa myös sellaisia, joiden vuoksi pääjärjestäjän olisi syytä tutkia myös itseään. Kritiikkiä ei nimittäin sinällään tullut sisällöstä tai päivistä, vaan enemmänkin järjestäjästä itsestään. Veikkaan, että tämä ei näy niin sanotuissa palautelapuissa.

Silloin tällöin joku estii totuutta myös sienien huumaavasta vaikutuksesta

Mutta takaisin tietokilpailuun. Tällä kertaa voittajia on kaksi joukkuetta, toinen Sininauhasäätiön Topi-Katti yksiköstä ja toinen Jyväskylästä, Vaajakosken Suvannosta. Ehkä olikin aidosti heidän vuoronsa voittaa kymmenjoukkueinen kisa, jossa osallistujia oli 50 henkilöä. Sillä paikan bossin kommentti eilen illalla minulle kilpailuvastauksia palauttessaan oli, että eikö se jo olisi vaikka säälistä meidän vuoro, sillä niin monta kertaa olemme yrittäneet ja osallistuneet.

Toisaalta  olisi hienoa, jos Syysrastit laajenesivat ennestään vaikka edellä mainittujen muiden, vastaavien järjestäjien kanssa yhteisiksi päiviksi, jolloin mukana voisi olla lisäksi vaikkapa Suomen Katulähetysliitto, joka on järjestänyt kesä- ja talvipäiviään monta vuosikymmentä.

Myös ajatusta "jatkoista" olen markkinoinut monta vuotta. Silloin tarkoitan, että Syysrasteilla tarkkailtaisiin asiakasosallistujia "sillä silmällä", että olisiko paikallaan joillekin parin päivän jatkovuorokaudet. Siellä syvennettäisiin sisältöä ja mentäisiin työntekijöiden kanssa niin sanotusti pintaa syvemmälle. Näillä intiimeillä jatkoilla voisi valituista joku löytää pohjan pysyvään muutokseen.
Kun tästä kerron, on palaute yksimielisen kannustavaa, kunnes esiin nousee, että järjestöt maksaisivat valittujen ja kutsuttujen asikkaittensa jatkovuorokaudet. Tiedän, että kyseessä ei ole raha eikä niukkuus, vaikka sitäkin lähes jokaisella on. Kysymys on prorisoinnista, joka valitettavan usein ei ole asiakkaan, lähimmäisemme edun mukaista, jos siihen pitäisi satsata järjestön pussista jokunen "ylimääräinen" kymmenen euroa.

Merikonttikodissa vedet tulee ja menee

päivis: Merikonttikodin uunikin on tullut testattua. Tosin vain aivan tavallisella lämmöllä. Vaihoehtojahan siinä on monin verroin: kiertoilmaa, grilliä, pakasteiden sulatusta, automaattipuhdistusta ja mitä liekään.

Paistoin perunarieskoja. Omasta maasta kaivettuja uusia perunoita oli jäänyt yli ja ne olivat kiehuneet aivan muussiksi. Tein siis niistä oikean perunamuussin ja lisäsin tarvittavat muut ainekset. Loppuulos näkyy kuvassa.

Keitin myös linssikeittoa tai paremminkin se on muhennosta. Se on bravuurini ruoanlaiton alalla. Onnistuu aina, koska se ei vaadi taitoa. Keitto on lähes luomua (linssit ja kasvisliemi). Myös rieskat ovat luonnonmukaisia kananmunista lähtien.

Luomutuotteet on hyvä esimerkki siitä, että joskus vain pitää luottaa johonkin, jota ei mitenkään voi itse tarkistaa. Juomme luomukahvia uskoen, että joku on varmistanut sen olevan sitä. Samoin on noiden kananmunien, vehnäjauhon, kasvisliemen ja linssien suhteen. Vielä suurempi luottamus on oltava esimerkiksi silloin, jos lääkäri kirjoittaa lääkereseptin, jonka haen apteekista. Pitää uskoa, että farmaseutti antaa juuri sen pilleripurkin, jonka lääkäri on toivon mukaan kirjoittanut oikein. Ja luotettava on tietysti siihenkin, että lääketehtaassa ei ole tapahtunut minkäänlaista virhettä.

Merikonttikodin vesisäiliöön on tänään laskettu muutama sata litraa vettä. Kraanoista tulee siis sitä mitä pitääkin. Pesukoneet ja suihku vaativat vielä vähän säätämistä, mutta mukavaa on, että ollaan taas päästy yksi askel eteenpäin. Harmaan veden pumppu tosin lvi-asentajan mielestä pitää vähän turhan kovaa ääntä, samoin käyttöveden pumppu kuuluu sisätiloihin. Matkailuauton, veneen ja sosiaalikontin pumppujen ääniin tottuneena en niitä osannut niin hätkähtää, mutta emmehän tee tätä asumista ja testaamista vain itseämme varten. Ehkä noille äänille on hyvä tehdä jotain.

Älä usko mitä sanon, sanoo Sharon Miller

jormas: Aamulla kelin ollessa lähes nolla, kävimme uimassa. Veden lämpötila oli 13 ja puoli. Aika virkistävää siis noin aamutuimaan.

Mukavaa, kun löysin päiviksen eilisestä blogikirjoituksesta yhden virheen, jonka tietenkin korjasin. Yleensä hän löytää niitä minun teksteistäni useita.

Mutta tänään olen Syysrasteilla Vivamossa, joilla olen ollut joka kerta niiden historian ajan. Toistakymmentä kertaa siis.
Kun menin ilmoittautumaan, sanoi emäntä, että tulit kuitenkin, vaikka et ollut ilmoittautunut. Ja lisäsi, että ei hätää, sillä tehän kuljette huone mukana. Niin kuljetaan, mutta nyt ei matkassa ole päivistä, joka tietty tuo tietyn haikeuden tunteen. Minä kuitenkin emännälle jatkoin, että seurailee kuolinilmoituksia, sillä saatan käydä Syysrasteilla siihen saakka.
Tietysti voin saada porttikiellon, joka sekään ei näemmä ole enää tavatonta näissä ympyröissä. Ei, vaikka on selvin päin ja  kantaa mielestään vielä vastuutakin.

Jengiä on kuitenkin reippaat puoli tuvallista

Joka tapauksessa, vaikka en koskaan missään muualla voisi kokea olevani tervetullut, niin tähän jengiin olen. Palaute on kaunista ja ylipursuavaa, jonka itsekkäänä ihmisenä otan mielihyvällä vastaan.

Voi olla, että huominen tuo rastilaisia lisää, sillä porukkaa on tällä hetkellä luvattoman vähän. Minulle taas alkajaisiksi oli varattu aikaa enemmän kuin koskaan aiemmin, joten  iski pieni paniikki, sillä silmäilin ohjelmaa vasta täällä. Että mitä minä teen annetulla ylenpalttisella ajalla. Kunnes muistin  Sharon Millerin yli kolmekymmentä vuotta sitten kuulemani tarinan. Että miten onkin joku voinut nähdä sydämeni tilan ja mieleni tolan. Tarina kolahti silloin, kun sen ajatuksellä luin ja se kolahti nyt, kun sen ajatuksella luin kaikille salin edessä. Joten olkaa hyvät ja lukekaa tekin ajatuksella: http://www.positiivarit.fi/ala_usko_mita_sanon.

Tutkimusasema Duokoti

päivis: Yksi Merikonttikodin ulkonäköä koskeva arvio on, että se muistuttaa tutkimusasemaa. Mielikuvaa tietysti vahvistaa vielä aivan kontien vieressä olevassa sähkötolpassa oleva lautasantenni ja modernin mallinen harava-antenni.

Tutkimusasema ei ole ollenkaan hassumpi vertaus. Asumisen lisäksi tarkoituksemme on testata itse Merikonttikotia ja sen laitteita. Tavallaan siis tutkia.

Monenlaista huomiota onkin jo tullut tehtyä. Esimerkiksi kovalla sateella vesi valuu yhtä korkeaa ikkunaa pitkin kuin konsanaan amerikkalaisissa elokuvissa. Mistähän tuokin mielikuva tulee? Ehkä juuri amerikkalaisista elokuvista. Jorma arvioi, että sateen valuminen viittaa siihen, että kontit ovat himpun verran vinossa. Käytännössä sellaista ei kyllä huomaa.

Suomella muuten on Antarktiksella Aboa-niminen tutkimusasema, jossa päärakennuksen lisäksi on kolme asuinkonttia ja tutkimustilojakin on rakennettu kontteihin. Kuvasta ei pysty päättelemään, ovatko kontit nimenomaan merikontteja.

Tänä aamuna mittari näytti ulkona vain yhtä lämpöastetta. Sisällä Merikonttikodissa oli kuitenkin noin 21 astetta, joten elo on kuin missä tahansa muussa asuintalossa.

Haloo poliisit!!

jormas: Merikonttikotiajatus elää vahvana ja usko on vakaa, että hankkeemme poikii jotakin aivan uutta Suomen asumiseen ja käsitykseen ylipäätään kodista. Joskun aiemminkin olen nimittäin tainnut sanoa tai peräti kirjoittaa, että jos et asu kerros-, rivi- tai omakotitalossa, olet  Suomessa vailla vakinaista  asuntoa. Tähän olisi aika saada lisäys, jonka Merikonttikoti voisi tuoda. Se olisi hieman kevempi asumismuoto kuin edellä mainitut, mutta kuitenkin enemmän kuin siirtolapuutarhamökit. asuntovaunut ja -autot. Sen eteen teemme työtä ja kaikki apu ja ideat ovat enemmän kuin tervetulleita.

Palaan minäkin vielä päiviksen kannabismainintaan. Uskon kun hän sanoo, että se on huumekasvi, mutta mistä ainokainen on pihaamme ilmestynyt. Vai onko se ainokainen ja mitä ylipäätään pitäisi tehdä? Onko lukijoiden joukossa kenties poliisisetä tai -täti, joka ottaisi tämän onkeensa tai edes asiakseen, sillä kyseiset viljelmät eivät istu meidän henkeemme?

Olemme olemassa, mutta olemmeko kasveja?

Ja kun kasveista kirjoitin, niin jatkan samalla linjalla. Meillä on melkoisesti niiden joukossa maahanmuuttajakasveja, joten lähiaikoina meidän mailla ei taida muita asujia kasviheimoissa juuri ollakaan kuin muulta tulleita. Se vaan sopii, sillä olemme pitkämielisiä ja suvaitsevaisia niin lupiineille, karhunköynnöksille, isokierrolle kuin jättibalsameillekin. Koiran- ynnä muiden putkiakin täällä kasvaa melkoisesti, joten voi olla, että niidenkin joukossa on lainsuojattomia.

Päivällä tai oikeastaan kahtena käytin melkoisesti aikaa tekemällä ensi viikolla alkaville Syysrasteille nelisenkymmentä kysymystä. Tässä yksi tämän päivän blogiaiheeseen liittyvä: "Onko sieni kasvi, eläin vai kunnaltaan joku muu?

Kannabis se on

päivis: Sosiaalikontin nurkalla kasvava pieni kasvi on kannabis - on vaikka voissa paistais. Joku oli ystävällisesti ehdottanut sen olevan jokin rusokkilajeista, mutta googlettamalla löytyneet rusokin kuvat eivät kuitenkaan vastanneet meidän kasviamme.

Aika kovan kohtelun tuo oletettu kannabis on saanut, sillä Niilon remmi ylettyy nyt niin pitkälle, että se osuu joka kerta kasviin, kun Niilo käy kyttäämässä mahdollisesti kontin alla lymyäviä kaneja. Siis aika usein.

Auringonkukat ovat jo kukintansa kukkineet. Osin syynä ovat kanit, jotka ovat jyystäneet niiden varret poikki, syöneet kaiken niille maistuvan, muun muassa kukkien terälehdet. Tänään huomasin, että tiaisille maistuivat kaneilta syömättä jääneet siemenet.

Joku kato täällä on käynyt. Kaneja ei näy pihassa montaakaan, eikä varsinkaan pikkukaneja. Mihin lie ovat hävinneet sinä aikana, kun olimme pari päivää pois.

Eilen palattuamme Merikonttikodissa tuntui olevan vähän viileämpää kuin lähtiessämme. Aamulla sisälämpömittari näytti vähän päälle 20 astetta, joten se oli riittävän hyvä syy polttaa pesällinen puita takassa. Ensimmäiset puut täällä Jokilaaksossa. Ja eipä mennyt kuin hetki, niin kodissa oli jo vähän liiankin lämmin.

Mustankorkea, Ropponen ja Kuhala

jormas: päivis kirjoitti iltaristeilystä  Päijänteellä. Kirjoitan samasta aiheesta tavallaan, sillä itse osallistuin päivällä kutsuttuna myös Mustankorkea Oy:n 15-vuotisjuhlaseminaariin Jyväskylän Paviljongissa. Kyseessä on seutukunnallinen jäteyhtiö, jonka hallituksessa istuin sen alkuaikoina 15 vuotta sitten. Oli mukava tavata tuttuja  ja muistella menneitä, sillä jengiä oli läsnä pitkälti toista sataa. Ja ihmetellä mistä nykyinen kerma oli poiminut minut kutsuttujen joukkoon.

Ja pitihän minunkin loppupuheenvuoroissa avata suuni, sillä koin minulla olevan jotain sellaista sanottavaa, jota ei muilla ollut.
Nimittäin ennen Mustankorkea Oy:tä oli samalla paikalla Jyväskylän kaupungin kaatopaikka. Siellä asui koijissa myös ihmisiä, jotka itse asiassa osaltaan loivat ensiaskeleita jätteiden lajittelulle Jyväskylässä.

Aikoinaan Jyväskylä rakensi kaatopaikan taakse Sallaajärven huoltokodin, jonne moni mies ja ehkä nainenkin kaatopaikalta muutti. Mutta eivät kaikki. Muistan nimeltä kolme kaveria ja ulkonäötä neljännenkin, jotka sinne jäivät, sillä kaatopaikka oli heidän kotinsa. Tane, Eikka ja Kari sekä mies, jonka nimen muistin eilen, mutta en tänään. Ammatiltaan miehet olivat sekatyömies, putkimies sekä pari entistä, vanhan liiton tukkijätkää.

Itse kävin koijissa silloin tällöin ja aivan erityisen elävästi muistan Kari Niemen, jonka luona vierailin myös  jouluaattoina silloisen Jyväskylän kaupunkiseurakunnan diakonijohtaja Veijo Pesosen kanssa. Kun jouluna astuimme pienine tuliaisinemme Karin koijaan, hänen kotiinsa, oli pöydällä aina virsikirja. Joka kerta lauloimme kolmisin virren numero 21 "Enkeli taivaan lausui näin". Kolmen äijän laulu kaatopaikan kupeessa rosoisuuksineen oli vailla vertaa, sillä se pulppusi meidän kaikkien sydämistä.

Kaatopaikallakin oli myös hierarkiansa. Kun sinne tuli jätekuorma, oli sen tonkimisessa oma järjestyksensä, sillä kasojen tonkijoita tuli siellä asuvien ulkopuoleltakin. He penkoivat jätteitä viimeisinä sen jälkeen, kun oma väki oli käynyt kuormat ensin läpi. Ja ensin ne, joilla oli pienimmät tulot ja viimeisenä eläkeläiset, jotka olivat sen kastin suurituloisempia.

Jyväskylässä asustaa oiva dekkarista Markku Ropponen. Hänen kirjojensa ykstyisetsivä on Kuhala, jonka hänenkään etunimeä en nyt muista. Enkä hänen tämän hetkistä koiransa nimeä. Edellinen tai sitä edellinen oli kuitenkin Jeri. Kuhalan tämän hetkinen asuinmökki sijaitsee Mustankorkean maastossa. Mutta vaikka kuinka seminaarissa tihrusin jätteenkäsittelylaitoksen ilmakuvia, en löytänyt etsivä Kuhalan mökkiä. Enkä lemmikkieläinten hautausmaata. Taitaa olla satua koko Kuhala.

Risteily Päijänteellä

päivis: Jorma sai kutsun Jyväskylän seudulla toimivan Mustankorkea Oy:n 15-vuotisseminaariin, jota vietettiin tänään. Merkkivuoden viettoon kuului myös iltaristeily Päijänteellä m/s Rhealla. Olin siivellä mukana.

Siitä onkin jo jokunen vuosi, kun viimeksi seilasimme sisävesillä. Silloin aluksena oli kymmenmetrinen Vrijheid, joka nykyään seilaa muiden kipparoimana nimenomaan Päijänteellä, mutta ehkä jossain etelämpänä. Mehän olimme Vrijheidin kanssa varsinaisia kiertolaisia. Helsingin Tervasaaren kannakselta vaihdoimme kotisataman Lahden Niemen satamaan, josta yhtenä kesänä teimme muutaman viikon matkan Keitele-Päijänne-kanavan kautta Keiteleen perukoille asti. Lahdesta alus siirtyi rekan lavetilla Hämeenlinnan Virvelirantaan ja vielä Airistolle. Sen jälkeen palasimme Tervasaareen.

Sää suosi ristelyä, jolle osallistui sopiva määrä jollain lailla jyväskyläläisten entisenä kaatopaikkana tunnetun Mustankorkean kanssa tekemisissä olevia tai olleita ihmisiä. Menneen 15 vuoden aikana toimintaa on kehitetty mitä moderneimmaksi jätteenkäsittelyksi. Varsinkin Jorman vanhoja tuttuja oli jokunen joukossa, mutta muutaman tunsin entuudestaan minäkin, ainakin nimeltä. Tunnelma oli leppoisa ja Rhean ruoka erinomaista. Eikä tämä ole edes mikään maksettu mainos.

Rhealla esiintyi myös mainio Martti Vannas (www.marttivannas.com) Fiskarsista. Taikuutta ja huumoria sopivasti sekoitettuna. Kunnon naurut tulivat tarpeeseen.

Olen huomannut viime aikoina viihtyväni Helsinkiä enemmän Tuusulan maaseutumaisemissa ja Laukaassa käydessä tulee aivan sama tunne. Ikään kuin ihmiset olisivat leppoisampia kuin Kehä kolmosen sisäpuolella. Eikä Laukaan ja Jyväskylän väliä ajellessa kukaan (voiko olla edes totta?) roiku auton takapuskurissa kiinni, vaan kaikki tuntuvat muistavan autokoulun opettaja Enska Itkosen kuolemattomat tavut: TUR-VAL-LI-SUUS-VÄ-LI.

Keltainen Keskari ja mielen sekä mielensä pahoittajat

jormas: Moni meistä pahoittaa mielensä syystä tai toisesta. Myös minä. Sitten on sellaisia ihmisiä, jotka saavat palkkaa siitä, että pahoittavat toisten mieliä. Sen mahdollistaa se, että meistä on kiinnostavaa lukea esimerkiksi juttuja, joissa toimittaja tölvii välillä viattomia ja sen myötä myös syyttömiä.
Tästä saimme lukea jokunen päivä sitten Keski-Uusimaan lukijan palstalla, jossa nuori puolusti äitiään, joka kirjoituksen mukaan oli joutunut Keltaisen Keskarin hampaisiin. Tiedän tunteen, sillä olen ollut kyseisen "toimittajan" hampaissa itsekin. Siihen riitti syyksi, että puolustin Juhani Sjöblomia. Mielestäni aivan aiheesta.

Mutta tämä nuoren miehen äiti ei ehkä olisi ansainnut moista kohtelua lehden palstoilla. Ehkä se on mahdolista siksi, että meissä kaikissa on myös oma pikkusieluisuutensa. En kuitenkaan jaksa ymmärtää, että seutukunnan ykkösuutislehden toimittaja saa leipänsä siitä, kun levittelee juoruja ja lisää monen pahoinvointia. Sillä aidosti harvan oma mieli paranee siitä, että joku muu voi huonosti. Jotenkin moinen uutisointi istuu keltaiselle lehdistölle. 7 päivää -lehti etunenässä. Vaikka luen tai ainakin silmäilen Keltaisen Keskarin joka kerta itsekin, niin arvonsa tuntevaan sanomalehteen ei mielestäni kuulu koko palsta. Ei silti, vaikka sanotaan, että suomalaisen kateuden voittaa vain suomalainen ahneus.

Toinenkin juttu kiinnitti palstalla huomiota. Se meni jotenkin siihen tapaan, että toimittajan mielestä se on yks ja hailee mitä kuka missäkin lisäääntyvästä alkoholinkäytöstä tuumaa, sille ei kuitenkaan voida mitään.
Vaan minäpä olen eri mieltä. Pitkässä juoksussa voidaan ja siihen rajoitusten ja hinnan lisäksi puree asennekasvatus.
Jo vuosia olen puhunut ja melskannut sen puolesta, että eikö kukaan tai mikään arvovaltainen taho onnistu valjastamaan niin sanotusti raittiita julkkiksia hyvän asian puolesta? Puhumaan siitä, miksi he eivät käytä alkoholia nyt tai miksi eivät ole sitä koskaan käyttäneetkään.

Vaikka itse olenkin lätrännyt moisen aineen kanssa taatusti osani, muistan kuin eilisen päivän Valion maitomainoksen, jossa baarimikko pisti pitkin saluunan baaritiskiä liukumaan täyden maitolasin. Vastaanottamassa sitä taisi olla Ari Vatanen tai Teemu Selänne. Siinä oli sitä jotakin, joka puree sinne minne pitääkin.

Tähän loppuun vielä sananen tai pari kommentaattorille, joka lähetti meille blogiimme kanireseptin. Meillä ei perheenjäseniä syödä. Ja jos ne osin ruuaksi joutuvat, kuten joutuvat, on se ruokapöytä muiden luonnoneläinten kattama. Siinä pöydässä syövät supikoirat, ketut, ilvekset, pöllöt, haukat, huuhkajat ja niin edelleen.

Tutkimus vahvistaa asian

päivis: Vaikka olen itsekin ns. korkeasti koulutettu eli maisteri, suhtaudun usein vähän viileästi erilaisiin tutkimuksiin. Monesti tuntuu, että joku asia on kyllä muutenkin kaikkien ihmisten tiedossa, mutta sen arvo ikään kuin kasvaa, kun se on tutkimuksen kautta todistettu oikeaksi. Pidän sellaisia aika turhina tutkimuksina.

Tänään luin Uusi Suomi -lehdestä erääseen tutkimukseen liittyvän artikkelin, jonka sanoma tiivistyy näin: "Ihmiset ovat henkisesti yhteydessä toisiinsa niin vahvasti, että aivot eläytyvät läheisten kokemuksiin kuin ne tapahtuisivat itselle, kertoo Virginian yliopiston uusi tutkimus.

Tutkimuksen mukaan aivomme eivät merkittävästi erittele, kohdistuuko esimerkiksi vaaran uhka ihmiseen itseensä vai toiseen, hänelle läheiseen ihmiseen. Vaikuttaa siltä, että ihminen ei neurologisesti kykene vastaavaan empatiaan, kun uhattuna on vieras ihminen, kertoo tutkimuksesta raportoiva."

Uskon tuon tutkimustuloksen täysin, mutta väitän, ettei toisen tilanteeseen eläytymiseen tarvita läheistä ihmistä. Olen itse koko elämäni ajan ihmetellyt, miksi minuun "sattuu", kun näen jonkun kaatuvan, lähes kaatuvan tai muuten vain törmäilevän niin, että se saattaa tehdä kipeää. Ja tuota näkemistä seuraava kipuaistimus itsessäni tapahtuu yhtä hyvin livetilanteissa kuin esimerkiksi televisiosta katsottaessa tai elokuvissa. Jos James Bond näyttää Skyfall-leffassa telovan itsensä, ihan varmasti tunnen vihlaisun itsessäni.

Mutta esimerkiksi väkivaltaelokuvien tappelukohtaukset eivät minuun satu. Kummallista. En ole tuolle ilmiölle saanut Uusi Suomi -lehden artikkelia aikaisemmin minkäänlaista tolkkua. Jonkun muistan kyllä puhuneen vähän samankaltaisista kokemuksista. Omalta kohdaltani kyse ei kuitenkaan ole varmaankaan empatiasta, koska sama tuntemus tulee, vaikka itsensä kolhija olisi kuka tahansa. Tai sitten olen ihan älyttömän empaattinen ihminen. Hieman epäilen.

Merikonttikoti ammattilaisen kestävän kehityksen arjessa

jormas: Nyt en kirjoita blogia, vaikka pysynkin Merikonttikotiaiheessa. Vaan tarjoilen teille linkin kautta yli 40-sivuisen, ansiokkaan seminaarityön. Olkaa hyvät: http://elamantahden.fi/documents/Seminaarity%C3%B6_konttikoti_Junes_Kohonen_Louhelainen_Pippuri2.pdf

Merikonttikoti Jokilaaksossa

päivis: Kuulin, että joku Asuntomessu-kävijä oli jättänyt Merikonttikodissa käynnin väliin rakennuksen ruman ulkonäön vuoksi. Harmi, sillä siellä kävi todella paljon niitä, jotka ehkä omituisesta ulkonäöstä huolimatta uskaltautuivat sisälle ja hämmästyivät. Moni sanoi, ettei voisi mitenkään uskoa, että sisätilat ovat niin erilaiset kuin miltä ulkomuoto antoi olettaa. Voin vakuuttaa, että nyt, monien sisustamisten jälkeen sisätilat voivat hämmästyttää vieläkin enemmän.

Merikonttikoti istuu oikein hyvin Jokilaakson pihaan.

Itse olen edelleen myös sitä mieltä, että Merikonttikoti on hauskan näköinen. Messuillahan se ei ollut edukseen senkään takia, että tontti oli kalteva ja toinen pää jouduttiin nostamaan kaksinkertaisten palkkien päälle. Mutta jos pitää kartanotyylisestä tai muuten vanhahtavan oloisesta arkkitehtuurista, silloin merikontista tehty ja merikontilta näyttävä rakennus ei tietenkään voi hivellä silmää. Ehkä Merikonttikotiin on helpompi tykästyä, jos esimerkiksi funkisarkkitehtuuri tuntuu omimmalta. Minä olen aina fanittanut esimerkiksi Alvar Aaltoa, jonka arkkitehtuurista taas osa ihmisistä ei pidä lainkaan. Makuasioista ei kannata kiistellä - tai jonkun version mukaan niistä nimenomaan kannattaa kiistellä.

Asuntomessuilla Merikonttikodin kyky eristää lämmin ilma ulkopuolelle tuli jollain tapaa testattua. Siellä liian lämpimäksi sisätilat kävivät vain hellepäivinä ja silloinkin ehkä vain siitä syystä, että kaikki ovet oli pidettävä auki. Aamuisin ennen messujen alkua sisällä oli aina sopivan vilpoisaa. Vastaavasti nyt Tuusulassa ollessamme, kun yöt ovat olleet välillä tosi kylmät, yhtenäkin aamuna oli vain kaksi astetta plussalla, sisällä oli 21-22 astetta lämmintä, vaikka meillä ei olekaan ollut lämpöjä päällä. Takassakaan ei täällä ole vielä poltettu puita kertaakaan.

Syystä, jota emme ole vielä keksineet, joinakin aamuina ikkunat ovat huurtuneet ulkopuolelta. Eivät avattavat ikkunat, vaan ne, joissa on kiinteä kolminkertainen ikkunarakenne. Myös siis ulko-ovien ikkunat. Ajattelimme sen liittyvän ilmastointiin, joka ei vielä ole ollut päällä, mutta se taisi olla väärä arvio. Ehkä tuokin ajan kanssa selviää. Niilosta se tietysti on ikävää, kun ikkunan takaa tapahtuva kanijahti ei pariin tuntiin oikein onnistu.

Käkenä kellossa

jormas: Myös minä jatkan Merikonttikodin sisustamisen merkeissä. Tänään oli sorvin ääressä Selkin miehet Heikki ja Max. Ja valmista tuli, vaikka työpäivä oli entisaikojen lauantaityöpäivän mittainen. Saimme antennijohdot sekä sähköjohdot sisään, sillä tähän saakka piuhat ovat Duokotiin tulleet ikkunan raosta tai välistä. Nyt toimivat myös sähköliesi, ilmalämpöpumppu ja lämmön talteenotto.


Duokodin käkikello tanssijoineen on
varmasti yksi Suomen komeimmista

Mutta syksy tulee, se näyttää olevan varma. Kun aamusella hipsimme seitsemän maissa Jokilammille uimaan, oli ilman lämpötila vain pari astetta plussalla. Vesi kuitenkin vielä reippaat 15 astetta, joten mikä siinä on polskiessa. Sen verran virkistävää se kuitenkin on, että kyllä siinä Nukku-Matin unihiekka karisee silmistä.

Mutta ettei päihdetyö kokonaan unohtuisi, sain entisen työnantajani tempauksista taas vaihteeksi hieman pohdittavaa. Tällä kertaa kyseessä on Tuusulan Mutterimaja, jonne työntekijän puoliso, joka on tehnyt merkittävää vertaistukityötä, on saanut paikkaan porttikiellon. Syyksi on riittänyt, että puoliso on yksikössä töissä. Kyllä menee Sininauhasäätiö käsittämättömään suuntaan, josta on ammatillisuus kaukana. Mutta seurataan tilannetta, sillä päätös on vastoin Raha-automaattiyhdistyksen avustuspäätöksiä ja luulenpa, että siitä ei pidä palveluiden ostajakaan. Tosin nyt lienee tilanne saanut uuden käänteen, koska työntekijä on päättänyt työsuhteensä, joten nyt pitää löytää uusia syitä, uusia kyykyttämistapoja tai uusia tapauksia.

Merikonttikodin sisustaminen jatkuu

päivis: On vielä paljon asioita, joiden valmistuminen ei ole meistä kiinni. Sähköt muun muassa ovat edelleen samalla tolalla kuin maanantaina. Lieden asennuksessa on ehkä jotain korjattavaa, sillä levyistä kaksi ei lämpene lainkaan. Kahta toimivaa olemme kuitenkin jo eilen käyttäneet. Uusia perunoita ja kananmunia keitimme ensiruoaksemme. Tänään kävimme Gigantissa hakemassa lieden suomenkieliset käyttöohjeet, joten uuniakin voisi varmaan kohta kokeilla. Puuttuvat pesukoneen ja astianpesukoneen kotimaiset ohjeet luvattiin lähettää sähköpostitse.

Tänään otimme Merikonttikodin eteistilan haltuun ja siitä tuli mielestäni jopa enemmän kuin eteinen. Molemmat eteisen Ikea-kaapit on kasattu ja myös suuri Ikean valokuvataulu, jossa on riippusillan kuva. Mäkelänkadulta haimme myös vanhoja kalusteita eteiseen ja Biltemasta polttopuutelineen takan viereen.

Kalustuksesta ei enää paljon puutu. Piha alkaa olla täynnä uusien kalusteiden suojapahvia, joten seuraavaksi täytyy siirtyä ulos siivoamaan. Vaikka kanit edelleen näyttävät syövän innolla pahvia, ei valtaisa pahvikasa sentään katoa niiden mahoihin.

Niilo ottaa kaiken ilon irti lattiatasolla olevista ikkunoista. Se jaksaa kytätä päivät pitkät pihalla liikkuvia kaneja ja sorsia, ellei sitten ole ulkona samoissa aikeissa. Sen unen tarve joko vähenee täällä Tuusulassa tai sitten se vaipuu tosi syvään uneen niinä hetkinä, kun malttaa nukkua. Aamulla se virkistyy jo kuuden aikoihin ja joskus sitä ennenkin.

Soinin nimipäivät

jormas: Eilen oli toimistonhoitajamme, virtuaalihenkilö Soini Strandénin nimipäivä. Koko päivän odottelimme kakku- ja kaffepöydän kanssa onnittelijoiden ja muiden vieraiden vuolasta virtaa Jokilaaksoon. Mutta ei niin ristin sielua niissä eikä juuri muissakaan merkeissä. Ei Soinille myöskäään ainuttakaan onnittelua blogin, sähköpostin tai tekstiviestien muodossa tai kautta. Yksi elvistelijä kyllä soitteli ennakkoon, että onnitteluita on tulossa. Kyseessä saattoi kuitenkin olla niin sanotut hiljaiset ja muutenkin vaatimattomat onnittelut, joita ei huomaa kukaan, sillä mitään ei kuulunut eikä liioin näkynyt. Masentavaa virtuaalihenkilömme näkökulmasta.

Mutta olla suunnannäyttäjä ja edellä kävijä, on yksinäisen tekijän yksinäistä puuhaa, jota moni kadehtii ja tahtoisi usein olla itsekin. Mutta edelläkävijän työssä on oltava uusia näkemyksiä sekä kykyä toteuttaa niitä. Harvasta meistä kuitenkaan on siihen, vaikka maailma on täynnä tuulihattuja ynnä muita maailmoja syleileviä visionäärejä. Suunnannäyttäjillä ei ole vastaantulijoita eikä rinnallakulkijoita, vaan ainoastaan perässähiihtäjiä. Ja niitäkin lähinnä vain alamäissä, joten mistäpä niitä onnittelijoita sitten siunaantuisi.

Lehdistä olen lukenut, että marihuanan kasvatus ja viljely yleistyvät aika vauhtia. Sisätilojen lisäksi kuviohin on tullut myös niin sanotut ulkoviljelmät. Taisin itsekin laittaa jokunen päivä sitten kuvan pihamaallamme kasvavasta, hampunnäköisestä kasvista. Tämän yksikasvisen viljelmän paljastaminen ei silti ole saanut minkäänlaista vastakaikua.
Mitä siitä sitten voimme päätellä? Esimerkiksi, että poliisisedät ja -tädit eivät lue blogiamme. Ehkä sitä eivät tee huumeveikot ja -veikottaretkaan, sillä heitäkään ei ole Jokilaakossa näkynyt piippuineen eikä ilman. Yksi vaihteehto tietenkin on, että kyseessä ei ole mikään huumaava tai muutenkaan laiton tai lainsuojaton kasvi.

Muuten olemme sisustaneet Duokotiamma ja  odottaneet välillä vähän pettynein mielinkin sähkötöiden valmistumista, sillä siitä riippuu myös kaikki lvi-työt. Mutta kuten vanha viisaus tietää kertoa, asioilla on taipumis järjestyä. Joskus mennään kuitenkin pitkän kaavan mukaan, josta sitten itse kukin saa osakseen pahaa mieltä ynnä muita ilonpilausaineksia.

Merikonttikoti muistetaan Asuntomessuilta

päivis: Hyvinkään Asuntomessujen yleisöäänestyksiä ei vielä ole julkistettu tai en ainakaan ole niitä ole löytänyt. Messujen sivuilla olevasta, uusimmasta tiedotteesta kuitenkin voi lukea seuraavaa: "Tämä messukesä tullaan muistamaan perheiden näköisistä kodeista sekä vaihtoehtoisesta asumisesta, kuten PiiriHousesta ja merikonttiin rakennetusta asunnosta."

Tuon lauseen voi ainakin Merikonttikodin osalta allekirjoittaa. Viestejä rakennuksesta kiinnostuneilta tulee edelleen ja kuten Jorma eilenkin kirjoitti, asia on vireillä monella tapaa.

Joka päivä on tehty jotain valmistumisen edistämiseksi. Eilen saatiin osa sähköistä toimimaan toisessa kontissa. Tänään kasattiin taas yksi eteiskaappi. Ja nyt myös koti on vakuutettu. Pohjola suhtautui vakuuttamiseen luontevasti, päinvastoin kuin If, josta nyt on siirretty pois kaikki siellä olleet vakuutuksemme.

LVI-aiheet ovat vielä vaiheessa, joten Mulltoankaan testaamiseen ei vielä ole päästy. Sosiaalikontissa olevan Separettin käyttö siis jatkuu. Jos pitää nimetä joku asia, joka harmittaa, niin se on suomenkielisten käyttöohjeiden puuttuminen. En ymmärrä, miten laitteita voi edes myydä ilman kotimaisella kielellä olevia ohjeita. Kyse on kuitenkin niinkin monimutkaisista laitteista kuin kiertoilmauunista ja kuivausrummulla varustetusta pyykinpesukoneesta. Astianpesukoneen käyttöohjetta en ole vielä etsinytkään. Kone näyttää kuitenkin niin simppeliltä, että ehkä sen käyttö onnistuu ilman neuvojakin.