Kroisos Pennoset

jormas: Joku anonyymi oli kommentoinut ansiokkaasti "Ei matala maja" kirjoutusta ollen sitä mieltä, että Thaimaassa tai thaimaalainen elelee leveämmin kuin hän konsanaan asuntolainojensa kanssa.
Vaan eipä se taida olla aivan niin. Laitan tähän esimerkin, ja muuttelen paikallista valuuttaa samalla euroiksi, jotta ei mahdollisen asiastakiinnostuneen tarvitse laskukoneen kanssa muunnella valuutoita.

Vertailukaan ei ole helppoa, sillä maissa on sangen erilainen tulotaso. Joka tapauksessa thaimaalaisen peruspalkka on 8000 bahtia kuukaudessa. Se on noin 200 euroa. Moni  heistä hankkii 250 euroa, mutta tekee silloin  seitsemänpäiväistä työviikkoa. Normaalilta sunnuntaityöltä ei makseta mitään korotettuja palkkoja ja työpäivätkin ovat Suomen vastaavia pitemmät.

Jos thaimaalainen tai kuka hyvänsä käy syömässä Suomen ABC-asemia vastaavassa paikassa niin sanottua länsiruokaa, maksaa hän siitä juoman kanssa keskimäärin 8 euroa annos. Toisin sanoen, jos tekee joka päivä töitä, riittää raha käydä syömässä joka päivä paikoissa, joissa keskiverto turistikin syö. Mihinkään muuhun ei raha sitten riitäkään.

Usein täällä ollessa pohdin, että miltähän mahtaisi Suomessa tuntua, jos meillä esimerkiksi kovastikin lisääntyvät venäläisturistit söisivät sellaisissa paikoissa, joihin suomalaisella keskivertoduunarilla ei olisi mahdollisuuksia kuin kurkkia lasin takaa ulkopuolelta. Luulenpa, että emme kauaa sietäisi sitä.

Polttoaine maksaa noin 30-40 bahtia litra eli pyöreästi euron. Thaimaalainen saa kuukauden tilillään 250 litraa menovettä, jos tekee töitä seitsemän päivää viikossa.

Joten kyllä se on kukkua ja kaukana todellisuudesta, että Thaimaassa olisi paikallisella leveämmät oltavat kuin Suomessa. Työtönkin elää Suomessa kuin kroisos köyhään thaimaalaiseen verrattuna, sillä työttömyyskorvaus tai niin sanottu sosiaalihuolto on täällä lähestulkoon kuollut kirjain.
Silti tätä sanotaan hymyjen maaksi ja sitä täällä kyllä riittää meille muualta tulleille jaettavaksi, vaikka emme todellakaan sitä useinkaan ansaitsisi.

Hua Hin on hienompi kuin Pattaya

päivis: Tämänpäiväisen perusteella en silti osaa vielä ottaa kantaa, kumpi on viihtyisämpi. Pattayan iloiseen sekamelskaan on jo niin tottunut, että silmiin pistää heti, jos jossain muualla Thaimaassa on asiat ikään kuin hoidettu paremmin. Ehkä kuninkaan kesäpalatsin sijainti jossain päin Hua Hinia vaikuttaa siihen, että täällä ulkoiseen ilmeeseen kiinnitetään paremmin huomiota.

Pattayalta Hua Hiniin voi kai matkustaa useammallakin tavalla. Joskus se on onnistunut jopa veneellä yli Siamin lahden. Kaupungithan ovat lähes vastarannalla toisiinsa nähden. Nyt reittiliikennettä ei tietääkseni ole. Me valitsimme Jomtienilta lähtevän lentokenttäbussin, jonka kentällä parin tunnin odottelun jälkeen vaihdoimme Hua Hiniin menevään bussiin. Sama firma on liikennöinyt kentältä Hua Hininkin suuntaan marraskuusta lähtien. Bussit ovat mukavia ja jalkatilaa on hyvin. Sitä osaa arvostaa varsinkin, jos jatkaa jompaan kumpaan suuntaan pitkän lentomatkan jälkeen.

Bangkok on vähän samanlainen sekamelska kuin on Pattayakin, mutta sen
kansainväliseltä lentokentältä voi löytää tällaisenkin puutarhauidyllin.

Jomtienin ja kentän välin bussi selvittää alle kahdessa tunnissa, Hua Hiniin matka kentältä kestää kolmisen tuntia. Jomtienin lippu maksaa 134 bahtia ja Hua Hinin 305 bahtia.

Jomtienilta kentälle matkustimme aamulla aivan tuliterällä bussilla. Istuimme kuskin takana ja Jorma huomasi, että mittarissa oli vain noin 5000 ajokilometriä. Ehkä siitä syystä bussi-isäntä vahti matkustajia erityisellä tarkkuudella ja ensin vilkaisi meitä tuimasti, kun innostuimme puhumaan turhan kovaäänisesti. Hetken päästä joku thaikku puolestaan kailotti puhelimeen tai vieruskaverilleen liian suureen ääneen ja niinpä hänetkin bussi-isäntä laittoi ruotuun. Jäin vain miettimään, eikö siinä tilanteessa tapahtunut thaimaalaisten kovasti pelkäämä kasvojen menetys. Thaikuthan kuulemma välttävät kaikin tavoin toistensa loukkaamista. Loukkaus kai on, jos aikuista pannaan ojennukseen.

Varsinkin highseasonin aikaan lentokenttäbussit saattavat olla täynnä. Siksi ostimme Hua Hinin liput etukäteen netistä ja Jomtienilta jo muutamaa päivää ennen matkaa. Hua Hinin bussi ei kuitenkaan ollut täynnä, mutta saimmepa haluamamme istumapaikat, kun liput hankittiin bussifirman nettisivuilta.

Taksit täällä ovat erilaisia kuin Pattayan ja Jomtienin suunnalla. Tai en ainakaan onnistunut näkemään yhtään tavallista lavataksia. Eräänlaisia lavatakseja on täälläkin, mutta ne muistuttavat ehkä enemmänkin tuk-tukeja. Emme kuitenkaan testanneet julkista liikennettä, vaan teimme reippaan alkuiltakävelyn, kun olimme saaneet päähämme, että haluamme tiettyyn hotelliin, jonka bongasimme netistä. Reilun kahden kilometrin kävely kannatti: hotellissa oli vapaata tilaa ja miellyttävä, joskis kalliin puoleinen huone on käytössämme ainakin torstaihin asti.

Absoluuttinen totuus

jormas: päiviksen kanssa  meillä on virallinen punnituspaikka ja punnitus poliisiboxin ja Seven Eleven-kaupan edessä olevalla vaa'alla. Minä painan yhdeksänkymmentä ja jotain ja päivis siitä suunnilleen puolet tai hieman yli.

Eilen kannattatelin häntä Soi Welcome hotellin allasosastolla vedessä. Ja hän oli kevyt kuin höyhen eikä missään tapauksessa  painanut lähellekään viittäkymmentä kiloa. Siis paljonko päivis todellisuudessa sitten painaa?
Turistimatkat ovat jo nyt mahdollisia maan vetovoiman ulkopuolelle. Ja ehkä tulevaisuudessa myös esimerkiksi kuuhun, jolloin ollaan kuun vetovoiman piirissä maan vetovoiman sijaan.
Entä paljonko päivis painaa avaruudessa ja paljonko hän painaa maassa ja kuussa? Eri verran jokatapauksessa paikasta riippuen. Mikä on siis hänen painonsa absoluuttinen totuus, vai onko edes sellaista, vaan jokaisella on oma totuutensa?

Entäpä valtakuntamme taloudellisesti rikkain mies, joka on käyttänyt lähes koko elämänsä kerätäkseen maallista mammonaa. Ja vastakohtana ryysyinen taivaanrannan maalari, joka aamusta iltaan on istunut koko elämänsä Tyynenmeren rannalla katsellen aaltoja ja pohtien, että minne minun sieluni joutuu, kun kuolen?
Tai hän pohtii onko sielua edes olemassa ja jos ei, niin miksi olen elänyt kuten olen elänyt , ja miten ja miksi elää mahdollinen jälkikasvuni.

Kumpi näistä kahdesta, rikas vai köyhä on lähempänä absoluuttista totuutta?

Minä en sitä tiedä ja voi olla, että jos jotain on joku ihmistä suurempi jossain tarkoittanut, niin se on se, että se ei koskaan ihmiselle tässä elämässä selviäkään.

Eräs moottoripyöräjengi kanssani käyttää samaa slogania, joka istuu tähän oivallisesti: "Jos matkalla oleminen on kaikki, on perillä olo pettymys." Sen mukaan on tarkoitettu, että kaikki salaisuudet selviävät, mutta jossain muualla kuin maapallolla.

Thaimaalaista leivänhankintaa

päivis: Siteerasin joskus edellisellä reissulla täällä blogissa Pattaya Business -lehden artikkelia, jossa kerrottiin muistaakseni suurimman osan työvoimasta olevan niitä, jotka eivät oikeastaan edes ole virallista työvoimaa. He tekevät töitä, josta saavat meikäläisittäin aivan mitättömän pienen palkan. Thaimaassa on vähimmäispalkkalaki, mutta sekään ei koske kuin suurimmissa kaupungeissa eläviä.

Pyyhkeitä myymällä moni elättää itsensä.

Olen yrittänyt miettiä, miten thaimaalaiset pienipalkkaiset näyttävät kuitenkin nurkumatta tyytyvän kohtaloonsa. Enhän tietenkään tunne tätä yhteiskuntaa niin  hyvin, että voisin ihan varmaksi sanoa, että "tyytyvät kontaloonsa". Siltä se kuitenkin näyttää. Jotta näin voi olla, ihmisten pitää ajatella eri tavalla kuin vaikka me suomalaiset ajattelemme. Mehän uskomme ja uskottelemme itsellemme, että suunnilleen jokaisella pitää olla omistusasunto tai ainakin pitää olla pyrkimys sellaisen hankintaan. Autokin pitäisi saada ja mökki ostaa. Jälkeläisille pitää jättää perintöjä.

Thaimaalaiset, tai ehkä suuri osa heistä, ei kenties ajattele näin. Jotta voi elää päivästä toiseen kädestä suuhun, käytännössä ruokapalkalla, pitää ihan varmasti ajatella eri tavalla. Jos tavoitteet olisivat niin kuin meillä suomalaisilla, varmasti syntyisi suuria mielenosoituksia oikeudenmukaisuuden ja parempien palkkojen toivossa.

Arvanmyyjiä kokoontuneena tauolle.

Olen seurannut usein esimerkiksi pienten hieromayritysten henkilökuntaa. Näyttää siltä, että he viettävät kaiket päivät työpaikkansa edustalla ja syövät. Touhu näyttää kovin tehottomalta ja varmasti se meidän mittapuumme mukaan sitä onkin. Sisään saattaa silloin tällöin mennä joku hierontaa haluava asiakas, mutta harvakseltaan. Asiakkaita ei yksinkertaisesti riitä koko päiväksi, mutta silti henkilökunta on kaiken aikaa valmiudessa ottamaan heitä vastaan. Joskus olen kyllä huomannut, että joihinkin paikkoihin asiakkaat rynnistävät vasta myöhemmin illalla. Ehkä päivän tili tehdään silloin.

Rannan numero 33 monitoimimies on muun muassa kalastaja.
Tässä hän lähtee viemään merelle itse rakentamaansa pyydystä.

Moni työllistää itse itsensä tai hankkii lisäansioita pienen työpalkkansa lisäksi. Konstit ovat monet. Pullojen kerääminen on yksi tulonlähde, vaikka virallista pullojen kierrätysjärjestelmää ei näytäkään olevan.

Kalastus on täällä luonnollinen pää- tai sivuelinkeino monelle, onhan Pattaya meren rannalla. Monen työpaikka kulkee pyörien päällä, sillä täällä liikkuvasta "myymälästä" voi ostaa ruoka-annoksia, hedelmiä, lettuja, huonekaluja, tarroja, siivousvälineitä ja ties mitä.

Täällä myös lapsityövoima kukoistaa, mutta ainakaan turistille se ei näyttäydy ankeina tehdassaleina, joissa ehkä pienet kädet tekevät jotain tarpeellista, sen sijaan että niillä viitattaisiin opettajalle ja tehtäisiin läksyjä. Usein äidin perässä rannalla kulkee alle kouluikäinen lapsi ja myy vaikka vessapaperirullia. Äiti - tai isä - voi myydä jotain mielestään tähdellisempää. Tänään katselimme sivusta, kun pieni suomalaislapsi oli asiakkaan roolissa ja melkein samankokoinen thaimaalaislapsi möi vapauden varpuselle. 20 bahtilla, vähän päälle 50 sentillä, lintu pääsi pyrähtämään lentoon pienestä häkistään. Joidenkin mielestä varpuset palaavat hetken päästä takaisin häkkiin. Tiedä häntä.

Ei matala maja

jormas: päivis nosti eilen esiin mielenkiintoisen asian, kun hän kirjoitti sähköpostien lähettämisistä ja vastaanottamisista. Lähinnä keskustelua  herättää kaikki se posti, jonka vastaantottaja luokittelee roskapostiksi ja lähettäjä taas ei. Toki on myös niitä, jotka lähettäjäkin tietää roskapostiksi, mutta lähettää silti. Niiden tarkoitus on silloin kai tukkia milloin mitäkin palvelinta tai  tehdä vaan muuta kiusaa. Sitten on sähköpostitse kulkevia kaiken maailman haittaohjelmia, mutta myös virustäytteisiä sellaisia, jotka onneksi ajan tasalla olevat virustorjuntaohjelmat aika hyvin seulovat pois.



Viimeksi oli kuvana lippalakkikoti ja tässä kotimaja, joskaan ei matala

Mutta joskus on vastaanottajalla väärä käsitys oman valtansa suuruudesta. Se ilmenee esimerkiksi siten, että vastaanottaja haluaa ohjeistaa vaikkapa minua mitä hänen mielestään saan hänelle lähettää ja mitä taas en.
Mutta eihän se niin mene, vaan minulla on oikeus lähettää mitä lystään ja kunhan vastaan myös niistä. Minulla on hyvin yksinkertainen ratkaisumalli moiseen ongelmaan, joka on on ja off, kuten kuuluukin. Vaastaanottaja voi halutessaan laittaa minun sähköpostiosoitteeni boikottiin, jolloin taitaa käydä niin, että en pääse posteineni edes vastaanottajan roskapostilaatikkoon. Niin tai näin, yksinkertaista ja simppeliä.

Täällä Parttayalla on aika mennyt varsin vikkelästi, vaikka todellisuudessa se taitaa vain tuntua siltä, sillä eiköhän aika kulje aina samaa vauhtia. Sama ilmiö muuten on yhden vanhan, alan miehiltä kuullussa viisaudessa vai olisiko se vain sutkaus: "Kun lopettaa laulun, viinin ja naiset, ei elämä siitä pitene, mutta se kyllä tuntuu pitemmältä.

Ensi viikolla on meillä ajatuksena karauttaa linja-autolla lentokentän kautta Siaminlahden toiselle puolella Hua Hiniin. Olla siellä yö tai kaksi ja tallustella ainakin sen upea ranta päästä päähän. Sekä käydä tietenkin sukuloimassa apinavuorella. Selvennykseksi, että tietojeni mukaan siellä ei liene puolisoni sukulaisia.

Sähköpostin tuomaa

päivis: Muistan miten työpaikallani kävi jokunen vuosi sitten hirveä älämölö siitä, kun jotkut työntekijät kokivat lähestulkoon ahdistavaksi sen, että tietyt sähköpostit päätyivät jokaisen tietokoneelle, vaikka joukossa oli asioita, jotka eivät koskettaneet ko. henkilöitä. Pidin möykkää lähinnä huvittavana, sillä turhiksi koetut sähköpostit voi helposti deletoida ja kun tyhjentää vielä Poistetut-laatikonkin, niin ikävät sähköpostit ovat pois silmistä ja pois mielestä.

Olen edelleen silloisen mielipiteeni takana, vaikka omiin sähköpostiosoitteisiini tuleekin melkoinen määrä ihan turhaa ja välillä käsittämätöntäkin tavaraa. Välillä jotkut työsähköpostit tai varsin asiallisetkin sähköpostit päätyvät suoraan roskapoisteihin, joten sekin laatikko on käytävä aina läpi, jotta tärkeitä sähköposteja ei joutuisi hukkaan.

Mutta auta armias niitä typeriä sähköposteja. Eniten tulee lainatarjouksia. Tai vipeistä lähinnä on kyse. Kukaan ei oikeasti tarjoudu lainaamaan kovin suurta summaa rahaa. Tarjoukset ryhtyä avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin ovat kaikkein vastamielisimpiä. Huvittavia puolestaan lupaukset nopeasta laihtumisesta. Tai ihmettelyt, miksi en ole jo käynyt hakemassa ilmaiseksi luvattua puhelinta. Tai kun sähköpostin lähettäjä lupaa, että olen yksi kolmesta, jotka ovat jo voittaneet jotain kivaa. Niiden kahden muun nimet tietysti julkistetaan siinä samalla ja nimet ovat välillä mitä sattuu.

Jos olisin lehtimyyjä, olisin varmasti tosi harmissani, että työni valuu hukkaan niin kuin vesi hanhen selästä. Lehtitarjoukset päätyvät lähes poikkeuksetta roskaposteihin ja osa niistä typerimmistä suoraan Saapuneet-kansioon. En tunne logiikkaa, miksi on näin. Onneksi en ole lehtimyyjä.

Maailmaa kiertänyt matkaaja Thaimaan koneessa

jormas: Eilisen päivän lehdessä oli juttu, kun Thaimaan lento Suomesta oli saanut nolon lopun.
Matkassa oli kai isolla T-kirjaimella kirjoitettava turisti, joka oli ostanut Tax freestä ihan oman ja kokonaisen konjakkipullon ja päätti siemailla sen heti alkumatkasta koneessa nuppiinsa. Ja heti kun oli kaali täynnä laatuviinaa, piti aloittaa örvellys, jonka ensisijaisena kohteena oli vieressä istunut naismatkustaja.

Lippalakkikoti Pattayalla

Sitä oli sitten käynyt koko väki kipparia myöten siunailemassa tätä maailmanmatkaajaa, jonka johdosta lentajä teki päätöksen, että kurvataan Moskovan päältä takaisin Vantaalle.
Tämän ilmoituksen johdosta oli koneessa vasta varsinainen älämölö alkanut ja konjakilla itsetuntoaan vahvistaneen lomalaisen eloa ja turvallisuutta piti huolehtia oikein henkilökunnan jäsenten istumalla sällin molemmin puolin.

Ja kun kaikki menee kohdalleen, niin silloin on matka alkanut täydellisesti. Kun jengi oli laskeutunut kentälle, sanoivat työaikasäännökset, että tämä henkilökunta ei voi lentää enää minnekään ilman yön mittaisia tirsoja. Joten myös matkustajille piti katsella kortteerit yöksi.

Mutta kas, Kivikylän ja ympäristön hotellimestat oli buukattu täyteen ja jengi piti roudata Hyvinkäälle yöksi. Sen pituinen se.

Thaimaassa ruoka on aina läsnä

päivis: Thaimaassa ruoka ja ruokakulttuuri ovat aina ja kaikkialla läsnä. Tai näin on ainakin tiheästi asutuilla paikoilla, kuten Pattayalla ja tietysti sen kupeessa Jomtienilla, jossa me asumme. Vaikka mihin suuntaan täällä päätään kääntää, näkee ihan varmasti jonkun ruokaravintolan, pienemmän ruokakojun tai kärryistään lämmintä ruokaa tai hedelmiä myyvän kauppiaan.

Oma lukunsa ovat tarjottimien kanssa kulkevat myyjät, joita näkee varsinkin rannoilla. Osalla on suurelle tarjottimelle ladattuna moneen kerrokseen friteerattuja meren eläviä, kevätrullia ja ties mitä. Siinä kylmä- ja kuumaketjuista tarkka suomalainen kyllä joutuu miettimään kahdesti, minkä pöpön niistä saa, jos syö. Useimmat kyllä selviävät ilman ongelmia. Näin olen päätellyt.



Tässä syntyy kadun reunalla sujuvasti jotain salaattia. Aineksina
näyttäisi olevan kaalia, tomaattia ja chiliä, ehkä jotain muutakin.

Me syömme hedelmiä joka päivä ja huomattavasti enemmän kuin kotimaassa. Hedelmien halpuus ei ole ainut syy. Suurin syy on varmaan siinä, että niitä tosiaan on kaikkialla tarjolla ja niitä lähestulkoon tuputetaan ostettaviksi. Tuputtaminen on kuitenkin varsin leppoisaa. Kertaakaan en Thaimaassa ole törmännyt aggressiiviseen kaupankäyntiin. Joskus räätäliliikkeiden edustalla myyjät tosin saattavat tuppautua turhan lähelle.

Täällä näkee varsinkin toreilla ja suuremmissa elintarvikeliikkeissä hedelmiä, joita en muista Suomessa koskaan nähneeni. Olemme joitakin oudompia joskus maistelleet, mutta mieltymys on kuitenkin jäänyt varsin pieneen hedelmävalikoimaan. Oma suosikkini on papaija ja seuraavana ehkä ananas. Ananaksiakin on useita eri laatuja. En niitä mitenkään tunnista, mutta kerran lähitorin myyjä hieman valisti kahdesta eri ananaslajista ja silloin saattoi huomata niiden jonkinlaisen makueron.

Dragonfruit on yksi suosikeistani. Sillä on joku muukin nimi ja olen niitä nähnyt välillä Suomessakin. Hinta on kyllä kotimaassa aika huikea. Mangon syönnistä en ole juurikaan innostunut. Minusta siinä on hedelmänä hieman outo sivumaku, mutta mehuna se sen sijaan on aivan ihanaa.

Me usein rannalla tilaamme mixfruitin ja siihen tulee silloin yksi pilkottu banaani, papaijaa, vesimelonia ja ananasta. Lautasen reunalla on vielä usein puolikas lime, jonka mehun voi puristaa hedelmien päälle. Se sopii minusta niille oikein hyvin.

Työtä ja puuhastelua

jormas: päivis kirjoitteli etätöistä ja niitä on tullut minunkin silloin tällöin tehtyä. Suurin ero tulee siitä, että päivis saa tekemisistään palkan ja minä taas en. Vaan ei se intoa lannista, sillä omaksi iloksikin on mukava puuhastella yhtä ja toista.

Tänään sillä sektorilla oli sivullisen kirjoittaminen A-klinikkasäätiön Tiimi-lehteen. Aiheena oli mikä on kenenkin henkireikä. Itse pohdin sitä kirjoituksessani siitä näkökulmasta mistä saan voimia jatkaa ylipäätään päihdetyön parissa tavalla tai toisella. Ehkä julkaisen kirjoituksen blogissamme sen jälkeen, kun Tiimi on sen tehnyt.

Muistaakseni Ilta-Sanomista bongattu kuva, jossa pieni poika
asuu kontissa ja maksaa vuokraa 80 taalaa kuukaudessa.

Niin ikään tänään onkin tullut istuttua myös urakalla veden ääressä. Ensin puoli päivää Siaminlahden rannalla varjon alla rantatuolissa ja iltapäivä hotellin uima-altaalla, niin ikään varjossa.

Ja päivis vieressä koneella etätöitä tehden. Aiheena taisi hänellä olla Sininauhasäätiön vuosiraportti. Tämän voi vapaasti työnantajan edustaja mahdollisesti blogiamme lukiessaan ottaa virallisena tuntikortin korvaavana seurantaraporttina, josta ei tarvitse maksaa minulle mitään.

Kolmen päivän päästä lähtevät alakerrasta verrattomat naapurimme, Pulkkisen pariskunta uuteen kotiin, joka on tässä aivan lähellä. Tilaa enemmän ja mitä lie mikä veti puoleensa Seuran tiloja enemmän. Mutta tuleen ei jäädä senkään osalta makaamaan, silllä tilalle on tulossa Jussi, joka on oikein oiva naapuri hänkin. Joten tervetuloa Jussi ja Jussin muru? Pannaan Soi Welcomen asiat entistä paremmalle tolalle.

Etätöissä Thaimaassa

päivis: Minulta on mennyt Helsingin Sanomien uutisointi aiheesta etätyö täysin ohi. Tänään joku mielipidepalstan kirjoittaja totesi, että aiheesta on virinnyt keskustelua. Jossain firmassa etätyöstä ollaan luopumassa tai ainakin sitä vähentämässä sen oletetun tuottamattomuuden tai innovaatioiden puutteiden johdosta (mitähän sekin tarkoittaa tässä yhteydessä).

Kirjoittaja sälyttää vastuuta esimiehelle, jonka tulisi seurata, että etätyötäkin tehdään terveellisessä ja turvallisessa ympäristössä, ottaa ajoissa yhteyttä, jos jotain huolen aihetta ilmenee motivaation tai jaksamisen suhteen. Erityisen pahoillaan kirjoittaja on, jos etätyötä aletaan rajoittaa siksi, että se ei sovi kaikille eikä kaikkiin tilanteisiin. Hyvin suunniteltuna ja toteutettuna etätyössä voivat kaikki voittaa.

Minä olen tottunut tekemään etätyötä jo vuosikaudet. Ennen nykyisiä tehtäviäni toimin freelancerina ja ehkä niiltä ajoilta vierastan edelleen ajatusta siitä, että pitää aamulla olla jollakin kellon lyömällä omassa työhuoneessa ja lähteä sieltä taas pois tiettynä aikana. Ikään kuin työasiat eivät kulkisi mukana iltaisin, öisinkin tai viikonloppuina. Jorma on joskus sanonut puolileikillään tai ehkä puolitosissaan, että kun on yön vatvonut jotain työasiaa ja päätynyt ehkä ratkaisuunkin, seuraavan päivän työt on tehty. Minun työnkuvaani se sopii vain osittain, mutta myönnettävä on, että usein joku yöllinen pohdinta konkretisoituu myöhemmin omassa työssä. Tuollaista pohdintaa kutsutaan kai asioiden suunnitteluksi.

Kun itse olen varsinaisilla etätyöjaksoilla, kuten nyt, listaan etukäteen asioita, joita jaksoon sisältyy. Tiedostan myös sen, että varsinkin sähköposti tuo tullessaan paljon muita tehtäviä, jotka ajavat etukäteen suunniteltujen työtehtävien ohi. Tai ainakin joidenkin töiden.

Työaikani myös jaksottuu eri tavalla kuin kotimaassa. Täällähän kello on nyt viisi tuntia Suomen aikaa edellä, kesäaikaan neljä tuntia. Aloitankin päiväni silloin, kun Suomessa vasta ollaan päästy parhaaseen uneen. Vastaavasti voin pitää välillä vapaata ja palata taas töiden ääreen, kun kotimaassakin ollaan aloitettu työt. Työpäiväni siis painottuvat täkäläiseen aamuun ja myöhempään iltapäivään ja iltaan. Koska Suomessa vielä neljän ja viiden aikaan iltapäivällä pakerretaan töissä, saatan minäkin tehdä samoin, mutta kello on silloin jo 21 tai 22 paikallista aikaa. Riippuu vähän, mitä milloinkin on meneillään.

Täällä olen vähän kotimaata paremmin onnistunut pyhittämään viikonloput vapaa-ajanvietolle, mutta huomaan, ettei sekään aina onnistu.

Panoraamakuva

Soi Welcome hotellin allasosaston käyttöoikeus kuuluu vuokrasopimukseemme.
Kuvaa klikkaamalla näet sen suurempana.

Eilen tai toissapäivänä kuuntelin kiinteistövälittäjää, joista osa näköjään muuttuu kiinteistövalittajiksi, jos emme olekaan ostamassa heidän tuotettaan. Minua ei haittaa, jos kehuu omaansa, mutta ei tee sitä muita haukkumalla.
Se on kuin vuosikymmenten aikana kovastikin tutuiksi tulleet huonot pomot ja välillä työkaveritkin, jotka päästäkseen esiin ja saadakseen pontta puheilleen sekä aseman vaatimaa auktoriteettiutta, haukkuvat tai muuten painavat muita. Mutta auktoriteettius ja sen myötä karisma eivät tule nappia painamalla. Selän takana naurunalaiseksi menettelyllä kyllä pääsee lähes automaattisesti.
Minusta se on alamittaisen ihmisen alamittaista tekemistä, johon toki huomaan lankeavani itsekin aivan turhan usein.

Mutta  takaisin kiinteistökauppureihin. Yksi heistä kehui omaa tabloidlaitettaan ja tuli maininneeksi sen kamerassa olevasta panoraamakuvausominaisuudesta. Ja kun itseäni tunnen, pitää nimenomaan omat laitteet ja moni muukin olla viimeisen päälle tai sitten ei ollenkaan. Lienee niin sanotun mustavalkoisen ihmsen tunnusmerkki.
Joten ajattelin iltasella, että toki sellainen pitää minunkin laitteessa olla tai sitten pitää vaihtaa jälleen kerran laitetta.
Ja jo vain, löytyihin ominaisuus, joka yhdellä painalluksella ottaa 180 asteen matkalla 8 kuvaa, kun vain liikuttaa kameraa. Sen jälkeen laite liittää kuvat automaattisesti toisiinsa ja tallentaa tekemänsä tuotoksen. Sellainen on nyt tämän kertainen blogikuvani. Ja kun tavan ainakin pintapuolisesti nyt opin, niin niitähän on teille ehkä luvassa riesaksi asti.

Nyt olemme olleet Pattayalla kohta puolitoista viikkoa ja  aamulenkit jalkaisin ovat jatkuneet lähes entisellään. Paitsi, että nyt pyhitämme lepopäivän, sunnuntain muille jutuille ja aloitamme aamut vuoteessa nautitun aamukaffen jälkeen aamu-uinnilla kuvan altaalla, jonne on Thaikodistamme matkaa sata metriä.
Sen jälkeen tulee istahdettua parvekkeelle nauttimaan päiviksen tekemiä, herkullisia hedelmäsekoituksia (mixfruit).
Tietokone on tietty mukana ja usein aamusta muutenkin on sähköpostien, twittereiden, facebookin ja skypeviestien aika. Ja tuleepa sitä käytyä silloin tällöin työnantaja intrassakin, sisäisellä tiedotuskanavalla katsomassa, josko sillä rintamalla  olisi jotain uutta.
Vaan harvoin on, sillä tiedon pihtaus on osa vallankäyttöä ja aiemmin mainitsemaani oman aseman korostamista kepulikonstein.

Myös kadun liikennettä ja muiden ympäristössä asuvien elämää on mukava seurata parvekkeeltakin. Turistien, falangien joukossa on myös kadullamme melkoinen määrä paikallista väestöä, jonka eloa ja oloa  tulee ihmeteltyä.
Samaan aikaan kun varhaisimmat lähtevät leivän perään työmaalle ja kuka minnekin savottaan, tulevat yön työtä tehneet koteihinsa. Heidän joukossaan baari- ynnä muut sen tapaiset työläiset, naiset, miehet ja joskus ladyboitkin.

Kotimme toisella puolella on myös katu, mutta siellä ei ole asuntoja eikä muitakaan rakennuksia, vaan pelto tai niitty tai sen tapainen. Sitä jotkut pitävät kaatopaikkanaan ja jotkut laiduntavat siellä karjaansa. Rauhallisen kadun varressa on myös hyvin usein sekä lavatakseja ja linja-autoja, joissa kuljettajat viettävät työn lomaan kuuluvat lepohetkensä välillä autoissaan nukkuen. Täällä päin ei nimittäin taida turistibussin kuskillekaan kukaan hotellihuonetta työhön kuuluvana tarjota, vaan kuski nukkuu autossa, ottaa aamusella auton matkatavaratiloista vesikannun, peseytymis- ja parranajovälineet peileineen sekä hammasharjoineen ja suorittaa aamutoimet. Vieressä saattaa ammua lehmä tai kukko herättelee kanojaan.

Joskus samaisen kadun yöidyllin yrittävät pilata nuoret autoillaan rengasta poltellen ja poppivehkeitä soitellen. Mutta lähtevät, kun joku vanhempi pyytää, sillä määrätyllä tavalla täkäläiseen kulttuuriin kuuluu näyttää vanhemmille ihmisille aivan muuta kuin keskisormea.

Carpe diem jää turhan usein toteutumatta

päivis: Minulle käy valokuvaamisen kanssa turhan usein niin, että kuvattava kohde ennättää muuttua, ennen kuin olen saanut kameran esiin ja kuvausvalmiiksi. Näin kävi tänäänkin aamulenkillä, kun kävelimme hieman uusia polkuja ja törmäsimme irrallaan olevaan vuoheen ja kahteen koiraan. Kaikki olivat mustia ja ikään kuin samaa perhettä. Kaulapannalla varustettu vuohi söi tien reunan ruohoa ja koirat olivat selvästi sen seurassa. Vaan eivätpä olleet enää, kun viimein painon laukaisijaa. Toinen koirista oli kadonnut ties minne ja toisestakin kuvaan jäi enää häntäpää.

Kävelylenkki jatkui vilkkaalle Thepprasitille, jonka varrella neljä koiraa, sopivan matkan päässä toisistaan, veteli aamupäiväunia jonkin liikerakennuksen kiiltävällä porrastasanteella. Ja jälleen toteutui se, että en ollut aivan ajoissa kamerani kanssa. Toinen koira edestäpäin laskettuna pitää kuvassa edelleen jalkaansa pystyssä, mutta kun hetkeä aikaisemmin lähestyimme niitä, se oli vielä aivan selällään ja molemmat takajalat sojottivat kohti taivasta.

Mutta saman kadun varrella pienen kodintarvikeliikkeen edustalla oli vielä yksi kuvauksellinen kohde, joka sattuneesta syystä ei ainakaan päässyt katoamaan kuvauspaikalta minnekään. Hyväntuuliselta vaikuttaneen lapsen päivähoito oli järjestetty varsin omaperäisesti, eikä ehkä kaikkien lastenkasvatuksen oppikirjojen mukaisesti.

Pascal ja koiraikävä

jormas: Pitkän aikaa olemme olleet sitä mieltä, että me emme hanki Thaimaasta tai mistään muualtakaan ulkomailta omistusasuntoa, vaan on ollut hvyä olla näin. Pitempi- tai lyhempiaikaisesta vuokra-asunnosta lähteminen uuteen paikkaan ja uusiin seikkailuihin on ollut helppoa ja yksinkertaista, kun mottona on ollut: "Kaiken kannan mukanani."

Vaan niin se maailma muuttaa Eskoseni, sanoi joku, jota en tiedä. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että paikkoihin, asioihin, ihmisiin ynnä moneen muuhun näyttää kuitenkin kiintyvän ja ne tuovat mukanaan kodikkuutta ja kai turvallisuuttakin elämään. Aamulenkillä siunailemme jopa sillan kaiteita, että olivatko nuo tuossa neljä kuukautta sitten ja niin edelleen.

Nyt olemme päätymässä, että  hankimme Pattayalta jollakin tavalla omistusasunnon tai vastaavan. Joka tapauksessa siten erilaisen, että niitä ei voi saada vuokralle. Tällä hetkellä meillä onkin vissi käsitys mikä sen olla pitää, joten aiheesta lisää, kun mielestämme on sen aika.

Kiinteistöjä kierrellessä ja katsellessa on haaviin tarttunut myös monenlaista myyjää ja välittäjää. Yksi sveitsiläinen välittäjä, Pascal nimeltään luikerteli sydämiimme. Ei kuitenkaan siksi, että hän olisi ollut työssään mielestämme mitenkään ainutlaatuinen, vaan siksi, että hän ajoi 400 kilometrin  matkan katsomaan koiraansa, vietti yön sen luona ja ajoi aamulla takaisin. Siinä on mielestäni tyyliä ja sitä jotain, jolla minut voi ostaa melkein mihin vaan.

Kasvissyöjän arkea Thaimaassa

päivis: Ensin pitää täsmentää, että vaikka kutsun itseäni kasvissyöjäksi, syön myös kalaa ja monia muita mereneläviä, kananmunia ja maitotuotteita. En siis puhu vegaanin suulla tai muuten tiukasti. Lihaa en kuitenkaan syö missään muodossa, vaikka monesti, varsinkin Suomessa, yritetään tarjota kanaa/broileria lautaselle, niin kuin kaksijalkaiset eivät mukamas olisikaan lihaa.

Kananmunasalaattia syömme usein. Se sopii niin aamupalaksi kuin lounaaksikin.
Se tuskin on kuitenkaan kovin thaimaalaista ruokaa, mutta edullista se on ainakin.

Vaikka Thaimaassa onkin paljon hedelmiä ja erilaisia vihanneksia tarjolla, ruokalistoilta harvemmin löytää kasvisruokaa. Reissujen jälkeen olen usein kurkkua myöten täynnä munakkaita ja viime matkalla keksimäni tomaattikeittokin alkoi jossain kohtaa vähän tökkiä.

Mutta nyt olen taas lähtöpisteessä ja vasta yksi munakas on tullut syötyä, eikä ainuttakaan tomaattisoppaa. Sen sijaan paistettua riisiä olen syönyt jo muutaman kerran, mutta aina mukana on ollut katkarapuja. Niitä syön vähän pitkin hampain. Annos on yleensa kuitenkin erittäin maukas, sillä riisin lisäksi pannulle laitetaan kananmunaa ja vihanneksia. Katkaravut voi tietysti pyytää jättämään annoksesta pois, mutta siinä on aina riski, että joku näppärä kokki keksii laittaa tilalle esimerkiksi kanaa tai possua.

Thaimaalainen nuudeli ei oikein mene kurkusta alas sekään. Luulin, että ruoan nimi on riisinuudeli, mutta sitten erehdyin tuohon thaimaalaiseen ja huomasin sen olevan samaa tahmaista ja limaista kummatusta.

Viime kerralla söin aika monet tomaattikeitot, annoksen riisiä ja valkosipulileipiä. Siinä on aika täyttävä ja maittava yhdistelmä, johon tietysti siihenkin ajan kanssa kyllästyy.

Carpe diem, ryypyllä "vainajan" kanssa

jormas. Olen jonkun kerran kirjoittanut koetuista tapahtumista tai tekosista, jotka  pulpahtevat mieleeni silloin tällöin. Tässä niistä yksi, josta taidan jättää nimet kokonaan tai melkein pois.

Kännivuosina tuli nimittäin sekoiltua melkoisesti, mutta useimmiten ilman ilkeyttä. Kerran meitä oli viiden hengen porukka, kun syystä tai toisesta toikkaroimme Tuusulan hautuumaan lähettyviltä.
Sieltä askeleemme johtivat hautauskappeliin tai mikä sen oikea nimi onkaan. Saattoi se olla joku arkkusäilökin. Arkkuja siellä kuitenkin oli ja joukossa ainakin yksi avonainen ilman vainajaa tai muuta asukasta.

Jostain syystä otimme arkun mukaamme ja lähdimme talsimaan sitä  kantaen kohti Hyrylän keskustaa. Jo siinä vaiheessa oli autoilijoilla ja muilla kulkijoilla ihmettelyä kerrakseen. Tuijotukset eivät kuitenkaan tahtiamme hiljentäneet.
Matkamme johti kohti ravintola Kaiffaria, joka viikonloppuna oli päiväsaikaankin auki. Tosin taisi se sitä olla arkenakin.

Joka tapauksessa nurkan takana yksi meistä, Paukka muistaakseni meni arkkuun ja arkun kansi laitettiin kiinni. Ja niin me menimme arkkua kantaen ravintolaan sisään ja suoraan baaritiskille. Vaikka meidän porukka oli toillailuistaan seutukunnan kuulu, niin siitä huolimatta monen lasi juuttui huulille, kun katseli touhujamme.

Minä siinä harkiten tilasin baarimikolta viisi paukkua, vaikka meitä ei näkösällä ollutkaan kuin neljä. Kun paukut tulivat, koputin arkun kantta ja Paukka nousi sieltä muina miehinä, otti ryyppynsä kerralla pohjanmaan kautta ja meni takaisin arkkuun kannen sulkien.
Pokka meillä  piti loppuun asti ja ryypyt juotuamme talsimme arkkua kantaen totisina ulos. Ja vastuullisia pilailijoita kuin olimme, veimme arkunkin takaisin entiseen paikaansa odottamaan pitempiaikaista  käyttäjää.

Mukavaa että merikonttikoti kiinnostaa

päivis: Vähän hassuahan se on, että olemme täällä Thaimaassa, kun merikonttikotiasiaa pitäisi takoa Suomessa, nyt kun "rauta on kuuma". Yhteydenottoja asian tiimoilta tulee alvariinsa ja tänään annoin sähköpostihaastattelun Helsingissä ja ehkä Vantaallakin ilmestyvään ilmaisjakelulehteen.

Luotan kuitenkin siihen, että merikonttikodeilla (ehkä sekä Duokodilla että Sinkkukodilla) on todellinen grand opening kesällä Hyvinkäällä. Termi suuresta avauksesta tarttui täällä mieleen, sillä ehkä kaikilla täkäläisillä suurilla loma-asuntojen rakennusprojekteilla on hankkeen liikkeelle laiton aikoihin grand opening. Silloin kaikkien innokkaiden asunnon ostajien pitäisi aktivoitua ja sitoutua hankkeeseen. Näin säästyy jopa rahaa, sillä mitä myöhemmin itselleen varaa asunnon valmistuvasta kohteesta, sen kalliimpi se on.

Merikontit kuitenkin porskuttavat eteenpäin ilman meidän läsnäoloammekin. Tänään Jorma skypeili Suomeen ja sai kuulla Vihdistä viimeisimmät uutiset lattiaeristeiden asentamisesta. Myös Duokodin maalaaminen taiteilijatyövoimalla on nytkähtänyt piirun verran eteenpäin. On jännittävää odottaa, mitä siltä rintamalta aikanaan kuuluu.

Kaivoin ilmaisjakelulehden jutun yhteyteen joitakin omia kuvia merikonttirakennuskohteista. Tätä Amsterdamissa ottamaani kuvaa katsoin tarkemmin vasta nyt ja käsitin, että siinä on noin 300:n E-talossa asuvan opiskelijan asunnon numero ja vieressä laite, jolla saa yhteyden haluamaansa asukkaaseen. Ajattelin ensin, että kai kännykätkin on keksitty, mutta muistin sitten, että talojen sisäpihalle ei kenellä tahansa olekaan asiaa. Niiden portit olivat lukossa ja asukas näköjään voi sen kotoa käsin avata vieraalleen. Melkoinen vaiva voisikin olla vaikka viidennestä kerroksesta vieraan hakeminen ja kapuaminen takaisin omaan kotiin. Näissä viisikerroksisissa merikonttikerrostaloissa kun ei hollantilaiseen tapaan ollut hissiä.

Alkoholi- ja alkoholistiallergia

jormas: Hesarissa on palsta Torstilla ja Siskolla, jonka paikalla aiemmin oli Kirsti. Palstat ovat lähes tulkoon lehden parasta antia ja luen ne joka viikko.

Viime viikolla joka tapauksessa heidän tai jonkun muun palstoilla kirjoitti nainen, joka oli huolestunut omasta elostaan tai oikeammin aamuolostaan. Hän nimittäin sai aamuyrjömäisen olon mielestään siksi, että joutui haistelemaan puolisonsa viinahöyryistä hengitystä koko yön, kun mies silloin tällöin viihteeltä tulleessaan rojahti petiin puolisonsa viereen.

Hän kyseli, että kun on aamusella krapulainen olo, niin saattaisiko tulla siitä, että joutuu haistelemaan örveltäjäpuolisonsa viinahuuruja?
Ja sai vahvistuksen. Palstan mukaan on harvinaista, mutta mahdollista, että joku on viinalle niin allerginen, että krapula saattaa iskeä yllä mainitulla tavalla.
Jos kirjoituksen oikein ymmärsin, oli nimittäin niin, että silloin, kun jompi kumpi puolisoista vastaavassa  tilanteessa vietti yönsä olohuoneen sohvalla, säästyi rouva krapulaoireilta.

Vastaaja, olisiko siis ollut Sisko tai Torsti kyllä yritti hienovaraisin sanankääntein johtaa kyselijää polulle, jossa puhutaan stressistä, murheista  ja muusta pahastaolosta, joista niistäkin saattaa tulla krapulaoireita.

Isävainaani muuten sanoi samasta taudista minulle eräänkin kerran aamulla viinan merkeissä ja sen jäkimainingeissa viettämäni yön jälkeen: "Jaahas, onkos sitä tullut oltua lääpän jäljillä, kun näyttää olo niin nuutuneelta? Että olisiko mennyt tauti suun kautta  sisälle?" Ja joka kerta päälle poikkeuksellisen vahingoniloinen nauru.

Kaikki on melkein niin kuin ennenkin

päivis: Olemme nyt viettäneet Thaimaassa kolme päivää ja päällisin puolin asiat ovat ihan niin kuin ennenkin. Turismin huippukausi alkaa vedellä viimeisiään, mutta rippeitä siitä on yhä nähtävissä. Hieman U-kirjainta muistuttavalla kotikadullamme on sesonki herättänyt henkiin Petterssonin kuppilan ja samalla kadun puoliskolle on myös avattu pullakahvila, jollaista ei aikaisemmin ole ollut.

Vastapäisen talon ulkoseiniin on talven aikana ilmestynyt pirtsakka
oranssi väri. Päädyn remontti on silti edelleen kesken.

Jotkut janoiset ovat ehkä jääneet kaipaamaan Lapuan baaria, jonka joku venäläinen kuuluu ostaneen. Nimi on tietysti vaihtunut. Entisen Lapuan baarin lähinaapuriin on myös avattu uusi majoitusliike, joka kantaa nimeä CCCP. Suurten punaisten kirjainten vieressä liehuu muinainen Neuvostoliiton lippu. Noinkohan nykyvenäläiset, varsinkaan turistimatkailijat, kaipaavat takaisin sosialismin vuosia. Vaan kuka tietää, mikä tuon pikkuhotellin kohderyhmä oikeasti on. CCCP voi olla nostalgiaa joillekin muille, mutta ei ehkä venäläisille.

Pattayan ja Jomtien rakennusbuumi käy edelleen kuumana. Muutama vielä syksyllä keskeneräinen hotelli tai huoneistokiinteistö on valmistunut ja uusia rakennetaan kiivaaseen tahtiin. Hotelli Welcomen altaalta, jonne viime reissulla emme päässeet lainkaan sen remontin takia, olemme nyt parina päivänä katselleet, kun Kakkosroadin varrelle on alkanut nousta uusi lomaparatiisi. Viikonloppunakin töitä täysillä paiskineet rakentajat ovat jo päässeet kolmanteen tai neljänteen kerrokseen.

Jomtien rantakadun varteen noussut markkinapaikka on saanut kiitettävästi myyjiä. Paikka avattiin juuri kun olimme marraskuussa lähdössä pois. Markkinat on selvä vastaisku ja myönteinen kilpailija Thepprasitin ruuhkaisille markkinoille.

Yksi toisaalta surun, mutta myös ilon aihe täällä ovat kulkukoirat. Suren joidenkin koirien huonoa kuntoa, mutta iloitsen niiden vapaudesta ja myös siitä, että jokaisella niistä näyttää kuitenkin olevan ruokkijansa. Tämänkertainen koiria koskeva ensituntuma on, että niitä on vähemmän kuin viimeksi. Pahoin pelkään, että talven aikana viranomaiset ovat toteuttaneet jonkinmoisen koirien puhdistuksen. Uutta sukupolvea näkyy kuitenkin olevan kiitettävässä määrin kasvamassa.

Kiitos palautteesta

jormas: Tämä on kokeilu tablet-koneella Welcome-hotellin uima-allasosastolta, jonkä käyttöoikeus kuuluu Thaikotimme vuokrasopimukseen.

Mutta sitten asiaan. Blogin, ainakin meidän kirjoittaminen on välillä yksinäistä puuhaa. Jokainen palaute on motivoiva on se sitten kielteinen tai ei. Siitä syystä laitan tänne yhden saamamme palautteen mukana seuranneen kuvan kanssa ilman lupaa ja ilman nimeä. Senkin lisään, jos palautteen antaja antaa siihen  luvan:

"Hyvä Jorma Soini,
seuraan blogianne. Hienoa, että uskallusta, luovuutta ja intoa löytyy. Toivon mukaan konttikodeille mahdollistuisi kyyti Hyvinkään asuntomessuille. Olen asustellut Belgiassa, Liegessä. Walloonit, nämä Ranskaa puhuvat latinot, elämän tosiystävät,  ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen - suurin osa ystävistäni asuu epänormaalisti: hyvin luovasti ja onnellisesti.

Mm. junavaunuissa. Sain yllätyksekseni kyllä huomata, että hyvin moni ihaili Skandinaavista muotoilua, Suomea, puuta ja luonnon raikkautta. Useat olivat vierailleet Suomessa tai se oli ainakin haaveissa. Hassua mutta totta tämäkin, että tunsin itsenikin Skandinaaviksi. Pohjoismaita yhdistää eksoottinen periferisyys kun kauempaa asiaa katsoo. Suomi on vain niin kankea monella tapaa kun sen sisällä tallaajalle. Tasapäistäminen ei ole hyväksi.

Ajelin Oritkarissa eräänä aurinkoisen päivänä. Se on satama-alue missä on paljon kuljetusliikkeitä. Yksi kontti paistatteli päiväänsä niin, että siitä piti ottaa kuva. Päätin lähettää sen myös sinulle. Mielestäni se on oivallinen kasvihuone tomaateille tai jopa taiteilijan ateljee - valoa ainakin riittää:) Turussa oli tämä taiteellinen WCtila - tosin en tiedä onko sen runkona kontti...

http://www.labaladedesgnomes.be/Public/start.php?language=fre

Oheinen linkki antaa kuvan miten puuta käytetään mitä eriskummallisemmin sisustamisessa. Afrikan maat kuten Marokko on Belgialaisten suosikki.

Helmiterveisiä Oulusta!"

Avulias Singapore

päivis: Matka maailman toiselle laidalle aiheutti pienen katkoksen blogikirjoitteluumme. Oletus oli, että Singaporessa halvinkin hotelli tarjoaa ilmaisen langattoman verkkoyhteyden, mutta näin ei ollut ainakaan meidän käyttämässämme hotellissa. Yhteyden olisi saanut rahalla, mutta pidimme hintaa turhan kalliina. Sitten kun pääsimme kotiin Thaimaan Pattayalle, alkuongelmien jälkeen laitteet taas pelittävät niin kuin pitääkin. Ongelmanratkaisijana toimi jälleen entiseen malliin Jorma, henkilökohtainen atk-tukeni.

Vaikka vietimmekin tulomatkalla Singaporessa vain illan, yön ja päivän, selvää on, että se on avuliaiden ihmisten maa. Tai oikeastaan kaupunki. Saarihan on aivan tavattoman pieni, vaikka asukkaita onkin saman verran kuin Suomessa.

Singaporessa ei tarvitse kuin seistä hetki neuvottoman näköisenä, niin jo tullaan kysymään, että "voinko olla avuksi". Olimme lähtöpäivän aamuna saaneet hotellin respalta ohjeen hypätä bussiin numero 23, jolla voisimme ajaa lähimmälle kaupunkijuna-asemalle. Bussipysäkkiä jouduimme kyllä kysymään itse ohikulkijalta, mutta sitten viereemme kiilasikin jo mies, joka tarjoutui viemään meidät omalla autollaan eräälle toiselle asemalle, josta pääsisimme hänen mielestään mielenkiintoisempaan paikkaan kaupungilla. Mies oli paikallinen katolinen ja henkilöautokin löytyi katolisen kirkon parkkipaikalta. Mies kertoi vuolaasti vapaaehtoistyöstään hädänalaisten lasten auttamisen parissa ja taustoistaan puoliksi filippiiniläisenä ja puoliksi portugalilaisena.

Etninen kirjavuus onkin Singaporessa kaikkialla nähtävissä. Ihmisiä on tullut ympäri Aasiaa ja siis myös Euroopasta. Kiinalaisia uuden tuttavuutemme mukaan maassa on kuitenkin enemmistö eli yli 70 prosenttia. Välillä on ollut kuulemma erilaisten kulttuuri- ja ehkä uskonnollistenkin taustojen aiheuttamia kahnauksia, mutta nyt on taas seesteisempää.

Ihmisten avuliaisuuden lisäksi Singaporesta jäi
mieleen todella omaleimainen nykyarkkitehtuuri.

Asemalla, jonne mies meidät vei sisälle saakka, avuliaisuus jatkui. Virkansa puolesta, mutta selvästi sydämmellään työtä tekevä asemavirkailija opasti lähes kädestä pitäen, miten junalippu ostetaan automaatista. Hän myös toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi uudelleen asemalleen, kun kuuli, että aiomme palata Singaporeen keväämmällä. Myöhemmin kaupungilla ei tarvinnut olla kuin vähän hölmön näköisenä (sitä ehkä olemme aina), niin jo kuului moneen kertaan tutuksi käynyt kysymys "voinko olla avuksi".

Singaporeen on mukava palata, vaikka lyhyeltä käynniltä jäikin mielikuva, että maa on Thaimaata kalliimpi, ehkä joissain asioissa paljonkin kalliimpi. Mutta jos Thaimaa on yksi roskaisempia paikkoja, joissa olen käynyt, Singaporessa roskia melkein pitää hakemalla hakea. Sen maine siistinä maana ja kaupunkina on täyttä totta.