Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Ei matala maja

jormas: päivis nosti eilen esiin mielenkiintoisen asian, kun hän kirjoitti sähköpostien lähettämisistä ja vastaanottamisista. Lähinnä keskustelua  herättää kaikki se posti, jonka vastaantottaja luokittelee roskapostiksi ja lähettäjä taas ei. Toki on myös niitä, jotka lähettäjäkin tietää roskapostiksi, mutta lähettää silti. Niiden tarkoitus on silloin kai tukkia milloin mitäkin palvelinta tai  tehdä vaan muuta kiusaa. Sitten on sähköpostitse kulkevia kaiken maailman haittaohjelmia, mutta myös virustäytteisiä sellaisia, jotka onneksi ajan tasalla olevat virustorjuntaohjelmat aika hyvin seulovat pois.


Viimeksi oli kuvana lippalakkikoti ja tässä kotimaja, joskaan ei matala
Mutta joskus on vastaanottajalla väärä käsitys oman valtansa suuruudesta. Se ilmenee esimerkiksi siten, että vastaanottaja haluaa ohjeistaa vaikkapa minua mitä hänen mielestään saan hänelle lähettää ja mitä taas en.
Mutta eihän se niin mene, vaan minulla on oikeus lähettää mitä lystään ja kunhan vastaan myös niistä. Minulla on hyvin yksinkertainen ratkaisumalli moiseen ongelmaan, joka on on ja off, kuten kuuluukin. Vaastaanottaja voi halutessaan laittaa minun sähköpostiosoitteeni boikottiin, jolloin taitaa käydä niin, että en pääse posteineni edes vastaanottajan roskapostilaatikkoon. Niin tai näin, yksinkertaista ja simppeliä.

Täällä Parttayalla on aika mennyt varsin vikkelästi, vaikka todellisuudessa se taitaa vain tuntua siltä, sillä eiköhän aika kulje aina samaa vauhtia. Sama ilmiö muuten on yhden vanhan, alan miehiltä kuullussa viisaudessa vai olisiko se vain sutkaus: "Kun lopettaa laulun, viinin ja naiset, ei elämä siitä pitene, mutta se kyllä tuntuu pitemmältä.

Ensi viikolla on meillä ajatuksena karauttaa linja-autolla lentokentän kautta Siaminlahden toiselle puolella Hua Hiniin. Olla siellä yö tai kaksi ja tallustella ainakin sen upea ranta päästä päähän. Sekä käydä tietenkin sukuloimassa apinavuorella. Selvennykseksi, että tietojeni mukaan siellä ei liene puolisoni sukulaisia.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä thaimaalaisilla taitaa olla paremmin asiat kuin meikäläisellä. Saan palkkaa kolmivuorotyöstä käteen 1800 euroa kuussa, mistä maksan kaksioni lyhennystä ja vastikevuokraa 800kk, elatusmaksua kahdesta muksusta 500 euroa. Bussilippuun, vakuutuksiin, puhtauteen ja kuntosalikorttiin menee 300 euroa/kk. Ruokaan ja kahteen viikonloppuun lasten kanssa jää 200 euroa kuussa, hauskaa. Luulen, että siellä Thaimaassa eletään paksummin kuin minä koti-Suomessa!