Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Jouluruuat on syöty

jormas: Aatto meni sadan hengen voimin hotelli Abexissa sangen runsaan joulupöydän ääressä. Tai oikeastaan useammankin, sillä jouluan vietti meidän sadan hengen väen lisäksi hotellin alakerrassa pari muutakin joukkoa. Kaikkien ruokapöydät olivat kaikkien käytössä, joten purtavaa ja juotavaa riitti. Joululaulujakin laulettiin. Mukana oli myös arpajaiset, jotka suosivat sekä päivistä että minua. Itse sain tänne kolmenkymmenen asteen lämpöön oikein tarpeellisen, villaisen kaulaliinan.
Jouluvaloja oli aattona monin paikoin ja kaupunki oli oikein kaunis ilta- ja yövalaistuksessaan Meno oli kuitenkin entisenlaista, paitsi että ilotulituksia oli aamuyöhön saakka. Niitä varmasti on lisää tarjolla viikon kuluttua, kun juhlimme vuoden vaihtumista.
Mielenkiintoinen havainto on sekin, että monet, mutta ainakin suomalaiset puhuvat runsaasta venäläisten määrästä täällä. Hesarin tilaston mukaan heitä on ollut Thaimaassa kohta päättyvän vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana noin puoli miljoonaa. Yhtä aikaisesti heitä oli Suomessa pari miljoonaa. Suomi onkin naapurikansamme ylivoimaisesti suosituin ulkomaankohde.
Viikolla sain hyvin arvokkaan mielipiteen venäläisistä, joita käytöksensä vuoksi arvostellaan täällä aika tavalla. Osin siihen on aihettakin, mutta kannattaa muistaa omakin tausta. Arvokas mielipide oli se, että mikään kansakunta ei ole monipuolistanut Pattayan palvelutarjontaa niin paljoa kuin venäläisten vaatimukset, sillä he eivät tule tänne paikallisten tyttöjen tai naisten vuoksi, vaan pariskuntineen ja perheineen. Myöskään loistavat golfkentät eivät heitä tänne tuo, joten heidän on saatava muita palveluita viihtyäkseen. Rannalla on esimerkiksi mukava seurata, kun jotkut heistä käyvät koko ajan kauppaa milloin minkäkin tuotteen ostamiseksi. Samoin on tilanne monessa puodissa, veneretkillä, kylpylöissä, lähimatkatoimistoissa ja niin edelleen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

totta puhut, veliseni! varsinkin suomalaiset osallistuvat kilvan itänaapurien moittimiseen ja arvosteluun unohtaen oman käytöksen mainitussa maassa ja muuallakin maailmassa, mihin on vaikuttanut varsinkin voimakas erään nestemäisen huumaavan aineen nauttiminen. venäläiset taitavat useimmiten vain omaa murrettaan, mutta suomalaiset eivät ole tässä asiassa juuri sen pitemmällä!