Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 30. joulukuuta 2011

Oma maa mansikka?

päivis: Vierailla mailla tulee yleensä vertailtua omaa yhteiskuntajärjestelmää ja sitä vierasta. Kai aika tavallista on, että jopa naureskellaan muun maan systeemeille tai löydetään mielikuvitusta kutkuttavia kauhistelun paikkoja. Oma maa osoittautuu mansikaksi ja muu maa mustikaksi. Itse kyllä tosiasiassa pidän enemmän tuoreen mustikan kuin mansikan mausta, joten vanha suomalainen sanonta vähän ontuu.

Markkinakadulla kaupataan meren eläviä, kadun toisella
puolella myydään jotain muuta punaisten lyhtyjen alla.
Thaimaassa itseäni kauhistuttaa elintarvikkeiden ulkosäilytys. Aurinko saattaa porottaa ehkä pitkiäkin aikoja suoraan lihapatoihin, mutta kauppa käy. Enpä osaa sanoa, ovatko suomalaiset elintarvikkeiden kylmä- ja kuumaketjumääräykset jotenkin ylisuojelevat vai miksi täällä lämpimässä ilmanalassa moinen on kuitenkin mahdollista ilman että ihmiset sairastuvat sankoin joukoin. Joku tietysti aina silloin tällöin tai aina ulkomaille saavuttuaan saa jonkun suolistotaudin, mutta silloinkin useimmat etsivät syytä majoneesista, tuoreista vihanneksista tai vaikka jääkuutioista.

Koska edelleenkään en tunne kuin omiin havaintoihin perustuen thaimaalaista yhteiskuntajärjestelmää, en voi varmaksi sanoa, mutta siltä näyttää, että suurin osa järjestelmästä perustuu bisnekseen. Täällä näyttäisi voivan kaupata melkein mitä vain ja missä vain. Ehkä niitä suomalaisen sanonnan äitejä ei sentään ole kaupan, mutta lasten kauppaamisesta puhuttaessa ollaan varmaan jo lähellä totuutta. Vastenmielisin ilmiö täällä ovat pedofiiliäijät, joilla on matkassaan ilottomia pikkupoikia. Onneksi tähän ei törmää usein, mutta yksikin kerta on liikaa.

Huomattavasti mukavampi kaupan käynnin muoto ovat markkinat ja rantatuolien välissä puikkelehtivat kauppiaat, joille kyllä on oma lakinsa, mutta myyntilupien valvonta on sattumanvaraista. Eilen Pattayan rantakadun markkinoilla tuli myös mieleen, että alkoholin myynnin suhteen säädökset ovat täällä taatusti Suomea väljemmät, jos edes tarvitaan lupaa sille, että pystyttää markkinoille viinaksien myyntikojun. Suomalaisten pelkäämää häiriötä kojun ympärillä ei näkynyt, ei myöskään lippusiimoja rajaamassa aluetta, jossa myyntituotteita on lupa nauttia. Eipä ollut kyllä asiakkaitakaan eli viinan juonti ei markkinaväkeä kauheasti näyttänyt kiinnostavan.

Olen joskus huvikseni miettinyt, että jos joku noita muuttaisi minut thaimaalaiseksi, miten yrittäisin hankkia elantoni. Niin kuin Suomeen tulevat pakolaiset tai vastaavatkaan eivät voi kuvitella säilyttävänsä lähtömaansa yhteiskunnallista tai taloudellista tasoa, en kai minäkään voi kuvitella, että ilman muuta voisin alkaa tehdä täällä jotain maisterin koulutustasolle sopivia hommia. Joutuisin siis todennäköisesti pohtimaan, mitä ryhtysin myymään. Minusta ei olisi rihkamakorujen, T-paitojen tai arpalipukkeiden myyjäksi kiertämään pitkin rantaa epävarmana siitä, saanko tänäänkään mitään kaupaksi. Herkullisia ja kai melko hyvin kaupaksi käyviä munkkeja ja pullia en lähtisi myymään, sillä niiden kuljettamiseen tarkoitettu laatikko näyttää tosi painavalta. Kovilla ovat myös pakattujen hedelmäpalojen myyjät ainakin siinä vaiheessa, kun kaupanteko vasta alkaa. Säälin pieniä ja laihoja thaikkunaisia, jotka jaksavat hymyillen ravata suurine tarjottimineen edestakaisin pitkin rantaa. Hedelmien myynti ei sekään ole kaikkein epätoivoisinta, mutta fyysistä voimaa siinä tarvitaan.

Mopollaan kiertäväksi pikaruokakauppiaaksi en myöskään voisi ryhtyä, koska olen melko kehno ruoanlaittaja ja täytyy tunnustaa, ettei thaikkuruoka edes kuulu suosikkeihini. Sen verran hienohelma olen, että näissä mielikuvissani pidän yllä sitä harhaa, että minulla itselläni olisi loppupeleissä valta valita tapa, jolla hankin elantoni. Todellisuudessa valinnan mahollisuus taitaa useimmilta työn raskaan raatajilta täällä puuttua. Jos vertaa Suomeen, täällä pysytään varmasti varmemmin siinä yhteiskuntaluokassa, johon on satuttu syntymään. Vaan kyllä Suomessakin tutkimukset osoittavat, että korkeasti koulutettujen lapset hankkiutuvat korkeamman tason koulutukseen ja ammatteihin ja duunareitten lapset valitsevat ammattikoulun. Ei amis kyllä nykymaailmassakaan ole mikään huono valinta. Suomi on jo pullollaan erinäköisiä asiantuntijoita, mutta käytännön tekijöistä on pulaa. Ja puhutaanhan meillä myös siitä, että huono-osaisuus on periytyvää, syrjäytymistä voi esiintyä jo kolmessakin sukupolvessa. Ehkä ympyrä jollain tavalla sulkeutuu ja kehittyneen Suomen ja jonkun meidän näkökulmastamme katsottuna kehitysmaan ero lopulta ei olekaan niin suuri.

Mutta miten siis tulisin täällä toimeen? Hankkisin varmaan välineistön ja alkaisin tehdä rantatuoleissa löhöäville falangeille manikyyrejä ja pedikyyrejä. Ei ole helppo bisnes sekään ja saattaa kyllä olla, etteivät polveni kestäisi asiakkaiden edessä kyykkimistä. Tai sitten valitsisin isoäitini ammatin. Alkaisin hierojaksi. Hieroisin vain hartioita, ettei tarvitsisi kyykistellä. No jaa. Unohdin taas, että valinnan mahdollisuudet voisivat todellisuudessa olla hyvin vähissä.

Ei kommentteja: