Vähintään entisen vuoden kaltaista seuraavaa vuotta

jormas: päivis oli ansiokkaasti eilen kirjoittanut "ulos" pikku-romaanin verran sujuvaa pohdintaansa, mitä hän tekisi sitten, kun kasvaa isoksi tai tulee ainakin vanhemmaksi. Itse olen aikoinaan, omasta syystä, ollut työttömänä useitakin jaksoja. Elämä silloin lipui ikään kuin bailatessa päivästä toiseen ja oikeastaan muita murheita ei ollut kuin mistä hankkia päihteitä seuraavan fiilikseen. Rahat riittivät kummasti, vaikka en töitä, varsinkaan palkkasellaisia tehnytkään. Sitten raitistuin ja hurahdin monen muun lailla niin sanottuun uraputkeen ja rahaakin tuli käyttöön enemmän. Yhtään onnellisemmaksi en sen ansiosta tullut, joten raha ei ole minulle tuonut onnea eikä se ole pahemmin rauhoittanutkaan.

Mutta rauhaa en kaipaakaan, vaan raittiutta, joka mielestäni on mielen balanssia itsensä ja ympäröivän maailman kanssa. Tämän arvioinnissa on oma analyysi ja diagnosointia kaiken a ja o. Ja jos lopputulos ei tyydytä, on valta itsellä, sillä itselle tapahtuneeseen voi aina muuttaa suhtautumista. Että vetäisinkö itseni hirteen vai eläisinkö huomiseen. Ja jos en voi elää huomiseen, niin kuinka suhtaudun omaan kuolemaani. Siihen kai vaikuttaa sekin kuinka lopullisena elämän päättymisenä pitää sitä, kun sydän pysähtyy. Itse uskon, että osa minusta jatkaa jossakin jossakin olomuodossa. Vaikka ymmärränkin, että vajavainen ruumiini mätänee montussa tai leijuu savuna taivaalle, en mitenkään jaksa ymmärtää, että maailmankaikkeuden iankaikkisuudessa ihminen olisi luotu vain kuolemista ja uuden ihmisen tekemistä varten.

Joten en toivota kenellekään parempaa uutta vuotta, vaan samaa kuin tänään puolilta öin päättyvä vuosi on meille itse kullekin tuonut. Jos saamme edes saman ensi vuodelle, selviämme siitäkin hengissä ja se riittäköön toivotukseksi meille kaikille.