Syötettiinkö minulle pajunköyttä?

Sanonta pajunköyden syöttämisestä tulee siitä, että pajusta ei yksinkertaisesti voi köyttä tehdä. Ennen vanhaan köydet väännettiin koivusta. Paju ei ole köyden ainekseksi tarpeeksi sitkeää, sanoo bittiavaruus. Luulen kyllä, että väittämä on pajunköyttä, sillä onhan pajukorejakin.

Joka tapuksessa olen tuttu asiakas Hyvinkään Terveystalossa ja nyt matkasin ensimmäisen kerran Lahden vastaavaan. Kohtelu oli luksusta sielläkin. Yksityisen terveystalon palvelussa ja osaamisessa on vain yksi huono puoli. Asiointi on niin mukavaa, että melkein tekee mieli tekeytyä sairaaksi.

Urologi kysyi minulta, että otetaanko lisänäytteet täällä tai kirjoitanko lähetteen Hyrylän kunnalliseen, jolloin pääset vähemmällä rahalla. Siispä takaisin kotikuntaan. Sen terveysasema pudotti minut oitis maan pinnalle.

Aikani odotin jonotusnumerolla laboratorioon. Kun viimein pääsin sisään, sain vain  kuulla hymyttömän ilmeen säestämänä: "Aha, yksityislääkärin lähete. Mutta meillä on niin vanha järjestelmä, joka ei synkronoi lähetettäsi sähköisesti. Joten minun pitäisi naputella se koneella käsin. Mutta nyt on niin paljon töitä, enkä ehdi sitä tekemään, joten sinun on varattava aika."

Kun tähän kysyin, että voinko siis saada sinulta ajan, oli vastaus: "Et voi ylipäätään täältä, sillä laboratoriosta ei voi varata aikoja laboratorioon 🥶. Mutta jos sinulla on älylaite mukana, voit mennä käytävälle tai vaikka autoosi soittamaan HUSin ajanvaraukseen tai tehdä sen netin kautta. Voi ola tottakin, mutta maku jäi pajunköytenä syötetystä palveluhaluttomuudesta. 

Tässä vaiheessa entinen tulisieluinen Jormas olisi polttanut kääminsä. Sillä ajattelin olevani osaltani hänenkin palkkansa maksajana kyllä yhtä tärkeä asioineni kuin paperityötkin. Mutta ikä on opettanut loivaliikkeisyyttä eniten asioissa, joille en kuitenkaan mahda mitään. Joten hipsin autoon varaaman aikaa seuraavalle aamulle.

Niinpä sitten olin taas tänä aamuna pelipaikalla näytepurkkeineni. Vaan eipä tullut vaivojeni rasti vieläkään suoritetuksi. Sillä en osannut siirtää kotona otettua virtsanäytettä purkista pienempiin oikealla tavalla. Joten huomenna uudelleen nyt kädestä pitäen näytettyjen ohjeiden avulla. Hyvää huomisessa on, ettei tarvitse kohdata henkilökuntaa, vaan voin sujauttaa näytepurkit palautuslaatikkoon.

Viisituhatta blogia

Eilen tuli 5000 Elämän tähden blogia täyteen. Se on paljon samalla kirjoitusalustalla ja oletan sijoittuvani valtakunnankin tilastoissa kärkijoukkoon. Ehkä joku tietää jonkun, joka on kirjoittanut enemmän tai edes useamman vuoden joka päivä?

Vähän aiemmin, toukokuussa  tuli elettyä elämää ¾-vuosisata valmiiksi ja on maallisen majani vuosikymmenhuollon aika. Kuukauden sisällä on operaatioita ja tutkimuksia yllin kyllin. Rengasmatkaani vaivamaailmaan jatkan tänään Lahden Terveystalolta, jossa urologi tutkii eturauhaseni, sillä yölliset  metsäwckäynnit ovat lisääntyneet. Jännittää koska luulen edessä olevan sen osalta myös jotain muuta.

Viime reissulla Thaimaan Phatthalungissa putosi yläkerran hammassiltani aamupalalla riisikuppiin. Paikallinen hammaslääkäri sanoi, että ei voi enää kiinnittää, sillä tukihampaat olivat myös vaurioituneet, joten kaikki on otettava pois. Suomessa saman ammatin harjoittajat vahvistivat Aasiassa kerrotun sinällään ikävän tosiasian.

Kun ei omaa rahaa ole yllin kyllin, vei se implanttien ja kaiken maailman nastahampaat ulottumattomiin ja edessä on paluu takaisin proteesin käyttäjäksi. Samasta persaukisuudestani johtuen oli turvauduttava kunnalliseen hammashoitoon. Vaikka se näyttää olevan loivaliikkeisyydessään ainakin vuoden juttu. Hammasongelma on kyllä aivan omaa syytäni, sillä yli vuosikymmenen jatkuneen viinan- ja kaljanlipitysten aikaan ei ollut tarvetta hoitaa hampaita. 

Kolmaskin iso operaatio on työn alla, jossa yhdistelen kunnallista ja yksityistä lääketieteen osaamista. Nimittäin pääsin yksityislääkärin lähetteellä yhteiskunnan ylläpitämään silmäsairaalaan molemmissa silmissä olevan kaihin vuoksi. Jotka todennäköisesti kuitenkin operoidaan eri aikaan, vaikka tarve on diagnoosinkin mukaan kummassakin silmässä.

Jos kaikki menee toiveiden mukaisesti, höylätään kiviä pienemmiksi, vaihdetaan silmälasit hammasproteesiin ja saan pitää omat, vajavaiset alahampaat. Sekä yritän yhä pärjätä neljännen vaivani kanssa ilman yhteiskunnan minulle jo kertaalleen kustantamaa kuulolaitetta. Onneksi Suomen televisiossa ei ole tapana puhua ulkomaan sarjoissa ja elokuvissa toista kieltä päälle ja pysyn mukana viihdemaailmassani tekstitysten ansiosta.

En oikein tiedä kuinka tältä osin suhtautuisin nettiaikaan, sillä välillä on aikamoinen savotta ennen kuin pääsen livenä suomea puhuvan, kunnallisen lääkärin juttusille. Kun olin lapsi ja myöhemminkin, oli Hyrylässä vain yksi lääkäri, jonka vastaanotolla kävin, kunnanlääkäri Möller. Oli sitten varattu aikaa tai ei, kannatti mennä eväiden kanssa. Sillä käynti saattoi olla puolen vuorokauden mittainen. Yksi asia oli kuitenkin varmaa. Jos oli päässyt odotushuoneeseen, ennemmin tai myöhemmin lääkäri kutsui tutkittavaksi ja hoidettavaksi.

Kasvot peittävä vaatetus

Mekin näyttäisimme toisenlaisilta, jos voisimme nähdä itsemme muiden silmin. Tätä kykyä ei valtiovarainministerillämme ole, vaan hän näkee hunnutetun islaminuskoisen naisen mustana säkkkinä. Tiesin kyllä jo eilen kirjoitteassani, että Purran perässä hiihtävät heimolaiset parahtavat näkemyksestäni. 

Se ei silti muuta sitä, että toisten silmin nähtynä Suomi koetaan yhdeksi rasistisimmista maista Perusoikeusviraston julkaisemassa Tummaihoisena EU:ssa -raportissa. Suomessa haastatelluista afrikkalaistaustaisista 43 prosenttia kertoi kokeneensa rasistista häirintää kuluneen vuoden aikana. Osuus on suurempi kuin yhdessäkään tutkituista maista. Jonkun vuoden takaisessa tarkastelussa olivat mukana Suomi, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Luxemburg, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa ja Tanska.

Mutta miten pelkästään yksi naisten vaate voi herättää hyvin voimakkaita tunteita? Islamtutkija Susanne Dahlgren Tampereen yliopistosta toteaa, että kyse on ristiriitaisista tulkinnoista. Huntu merkitsee käyttäjälleen aivan eri asioita kuin suurelle osalle vaikkapa suomalaisesta kantaväestöstä.

”Kantajalleen huntu on uskonnollinen valinta ja identiteetin osoitus. Moni suomalainen taas ajattelee, että sen takana kulkee sorrettu ja alistettu nainen, joka on pakotettu käyttämään huntua. Lisäksi huntu liitetään mielikuvissa radikalisoitumiseen ja terrorismiin. Kun kasvoja ei nähdä, tulevat mielikuvat peliin. Useimmiten ajatellaan, että huntua käyttävä on automaattisesti ulkomaalainen”, Dahlgren sanoo.

Tällä kertaa niqabin takana kulkee kuitenkin nuori, kantasuomalainen nainen, Nina Mäkipää. Häntä ei ole hunnun käyttöön painostettu, päinvastoin. Hän erosi ensimmäisestä miehestään, koska islam ei kiinnostanut miestä tarpeeksi. Mäkipää tahtoi elää islamin oppien mukaan ja alkaa käyttää myös huivia, mutta mies ei pitänyt ajatuksesta lainkaan.

Kun Mäkipää meni uudelleen naimisiin, hän käytti vartalon ja pään peittävää jilbabia ja suunnitteli myös kasvojen peittämistä niqabilla. Yksi tulevan miehen valintakriteereistä olikin, että tämä tukisi häntä niqabin käytössä. Hän halusi miehen, joka ei painostaisi kasvojen kätkemiseen, mutta ei estelisikään.

Eilen oli seitsemän nukkujan päivä

En kirjoitakaan siitä mistä viime kirjoituksessani lupasin, sillä eilen Valtakunnan virallinen unikeko heitettiin Naantalissa veteen. Tänä vuonna hän on Kultarannan tilanhoitaja Sari Mäkiranta, joka oli vahvasti mukana Kultarannan puutarhan peruskorjauksessa.

Naantalin Unikeonpäivät on kesän huipputapahtuma, jota vietetään joka kesä 27. heinäkuuta. Päivä käynnistyi perinteiseen tapaan Valtakunnan Virallisen Unikeon julkistamisella kello 8 aamulla. Vanhan ja arvostetun tavan mukaisesti Unikeoksi valittu henkilö molskautettiin mereen Vanhankaupungin vierassatamassa.

Unikeonpäivä on monissa maissa nimeltään seitsemän nukkujan päivä. Harva tietää, että se on vanha kristillinen merkkipäivä, jolla muistettiin Efesoksen seitsemää unikekoa. Legendan mukaan nuorukaiset pakenivat 200-luvulla kristittyjä vainonnutta keisari Deciusta luolaan ja heräsivät vasta 200 vuotta myöhemmin.

Kun vedestä oli puhetta, sattui silmiin  Tuusula-ryhmästä alla oleva mielipide uintireissusta suositulle uimapaikalle. Se poiki myös aika tavalla keskustelua:

"Siis hyiii🤢🤬. Käytiin varhain aamulla uimassa Häklin uimarannalla. Tultiin rantaan, niin näytti ihan et olis tullut kaatopaikalle. Siis niin paljon roskaa. Lasten hiekkaleluja, pyyhkeitä, vaatteita ja uimaleluja🤢. Ihan hirveä näky. En ymmärrä miksi ihmiset ei korjaa omia jätöksiä pois (kun on jaksanut raahata ne sinnekin). Ja miksi ei voi kunnioittaa luontoa!?!?!?!?!?🤬. Tuommonen pieni lätäkkö ja sinne kun kustaan ja paskotaan, niin ei kiitos🤮."

Vantaan Kuusijärvellä on suihkumahdollisuus. Silti vesi on ollut monta kertaa uintikiellossa suolistoperäisten bakteerien vuoksi. Sitä en tiedä onko Tuusulan Urkan ja Häklin seisovan veden uimapaikoilla edes peseytymismahdollisuutta.

Joka tapauksessa käyty keskustelu pisti uuteen arvoon kotini Joki- ja Maljapurolampien sekä Tuusulanjoen uimavedet. Ne taitavatkin pärjätä tämän päivän vertailussa oikein hyvin Tuusulan kunnan uimalampien vesien kanssa, vaikka pohjavettä ovatkin.

Jokilaaksossa kaikki vedet virtaavat, jonka ansiosta ne ovat varsinkin sateiden jälkeen savisia tai ainakin sen näköisiä. Maljapurolammen vesi on saanut aikoinaan alkunsa Kuninkaan ja Lemminkäisen lähteiltä, Rydybackan kallioilta ja Hesabottsmossen soilta. Lähteitäkin siinä on. Kun Tuusulanjoen ja sen Jokilampien vesi on 25-asteista, on pienen virtaavan lampemme vesi 5 astetta vilpoisempaa.

Onnellisten maa

Vuonna 2024 eroon päättyi onnellisten suomalaisten maassa 11 869 avioliittoa. Määränä se on noin puolet solmituista avioliitoista. Samana ajanjaksona poliisin tietoon tuli 89 henkirikosta ja vuotta aiemmin alle 15-vuotiaita epäiltiin yhteensä vajaasta 4 600 pahoinpitelystä.

Vuotta myöhemmin liikenneonnettomuuksissa kuoli 179 ja loukkaantui vakavasti 334 ihmistä. Suurin osa oli moottoriajoneuvojen kuljettajia tai matkustajia. Viime vuonna sattui 115 000 työtapaturmaa, joista 91 000 oli työpaikkatapaturmia ja 24 000 työmatkatapaturmia. Lisäksi noin 700 suomalaista kuolee itsemurhan kautta. Itsemurhayrityksiä on vuosittain arviolta 10000–30000. 

Suomessa on hukkunut joka vuosi alle 100 ihmistä, mutta määrää tulee jäämään varjoon tämän vuoden tilastoissa, sillä pelkästään viime viikolla hukkui ainakin 10 ihmistä. Joukossa lapsia. 

Kolmannes maamme aikuisista ei ole uimataitoisia. Lisäksi liki puolet kuudesluokkalaisista ei osaa uida kunnolla. Taidon katoaminen onkin  huolestuttava ilmiö, jonka taustalla on useita tekijöitä. Kuten uinninopetuksen heikkeneminen kouluissa ja mahdolliset kulttuurierot. Niitä kaikkia ihmettelen, sillä uimaan oppiminen ja opettaminen on tärkeää, johon tulisi panostaa.

Rantojen määrästä en löytänyt tarkkaa tietoa, mutta suuria uimarantoja on noin 300. Lisäksi on pienempiä "kylänrantoja", joista ei ole kai kenelläkään selkeää käsitystä. Suomessa on myös yli 200 uimahallia. Niidenkin määrä vaihtelee riippuen siitä, mitkä lasketaan uimahalleiksi. Lisäksi erilaisia luonnon uimapaikkojakin on paljon.

Voi olla, että kirjoitan muista kuin luonnollisista ihmiselämien päättymisistä ja ehkäisyistä huomenna, jos saan asiaan jotain tolkkua. Sillä nyt en edes ymmärrä kuinka kouluissa piti ainakin aikoinaan kerätä vaikka väkisin lähes sata kasvia luonnosta. Prässätä ja kuivattaa ne painojen alla, liimata kansioihin ja etsiä sekä opetella niille kesän mittaan suomenkielen lisäksi latinankieliset nimet heimoineen. Muista aineista saatujen mahdollisten ehtojen lisäksi. Silti samat oppilaitokset eivät kykene opettamaan koululaisia uimaan, vaikka liikunta kuuluisi oppiaineisiin.

Kiitos kauniista palautteesta

"Hei! 🕊️ Tosi kaunis oivallus tuo ajatus, että jokainen päivä tosiaan on erilainen – tulen taiten otettua hetken hetkessä elämiseen. Tekstissäsi vuodet eivät ole veljeksiä keskenään -sanonta kolahti syvästi ja kuulosti juuri siltä, mitä tarvitsin tähän hetkeen. Kiitos kun jaat tuollaisen avoimen ja rehellisen hetken – tää teksti lähti suoraan sydämestä. Ois kiva kuulla: mikä hetki sun päivästä oli sellainen, mistä sait vähän helpotusta, iloa tai sellaista sisäistä valaistumista? Ne sun arjen pienet oivallukset ovat niin mun mieleen! 🌿"

Ehkäpä siis kirjoitan tänään toivomuksen mukaan arkeni pienistä oivalluksista. Mutta pienistä ja pienistä tai suurista ja suurista on suhteellista. Kun käännän postilaatikolle mennessäni pienen pienen ötttiäisen takaisin jaloilleen enkä tallaa sitä jalkani alle, on se pieni teko, mutta koppakuoriaiselle elämän ja kuoleman kysymys.

Samoin on naku-uinnillani tyttöhyttysen laita, joka hamuaa korvani juuressa inisten iholtani ravintoa tuleville hyttyslapsille. Liiskaanko sen kämmenelläni vai pyyhkäisenkö vain sivuun, sillä Jokilaakson hyttystasapaino ei surmatöitteni ansiosta miksikään muutu. Kun hyvänä hetkenäni onnistun kiivastumatta säästämään tulevan äitihyttysen hengen Pentti Linkolan oppien mukaisesti, on hyvä mieli vielä uimavedessäkin. Vaikka jälkeenpäin käsivarressa kutittaisikin.

Mutta hyvä mieli tuli palautteestakin. Yöllä herätessäni ajattelin ja melkein tunsin, kun hän hellin ja osaavin käsin hieroi ajan patinoiman vartaloni. Jutellen ohessa mukavia lisäten hyvää oloa.

Yleisesti ottaen minulla on elämäni leppoistamisjaksolla aikaa itsekkäästi itselleni. Teen tutkimusmatkoja minuuteen uusine löytöineen. Joskus vastaan tulee kovin kipeitä ja keskeneräisiä asioita. Niiden parissa saatan työskennellä kuukaudesta toiseen, välillä vieläkin kauemmin. Puhunkin jollekin, jos joku osaa ja suostuu sydämellään kuuntelemaan. Tavoittaen sydämeni sieluni sopukoista.

Erityinen helmi on halu ja kyky oppia antamaan anteeksi koko sydämestä, vaikkei jotain voisi unohtaakaan. Tämän koen vahvasti vanhempieni ja siskoni haudalla. Siellä yksin puhuessani aikojen taakse olen kokenut ja ymmärtänyt, että miten tahansa he minua kasvattivatkaan, he tekivät kaiken koska rakastivat. Toivoen minusta tulevan joskus välittävän ja vastuullisen aikuisen.

Jokainen päivä on erilainen

"Vuodet eivät ole veljiä keskenään" on suomalainen sananlasku, joka tarkoittaa, että jokainen vuosi on erilainen ja tuo mukanaan omat ainutlaatuiset haasteensa ja mahdollisuutensa. Toisin sanoen, vaikka vuodet tulevat peräkkäin, ne eivät ole toistensa kopioita, vaan niiden välillä on suuria eroja. 

Sananlasku muistuttaa meitä myös siitä, että vaikka elämä jatkuu vuodesta toiseen, jokainen vuosi on oma kokonaisuutensa. On tärkeää muistaa, että menneisyyden kokemukset eivät välttämättä päde nykyisessä tilanteessa. Ja meidän on oltava valmiita sopeutumaan uusiin olosuhteisiin sekä haasteisiin, jotka uusi vuosi tuo aina tullessaan.

Mihin kaikkeen vai kaikkeenko keskenään erilaiset vuodet vaikuttavat? Kesä aurinkoineen ja lämpöineen tuli tänä vuonna varsin verkkaisesti ja vei taivaaltani lähes tyystin västäräkit ja pääskyset. Vain yksi tervapääsky on kierrellyt lampiemme yllä hyönteisiä nälkäänsä etsien, sillä hyttysiäkin on ollut poikkeuksellisen vähän. 

Mutta kun kesäkelit viimein tulivat, saimme suomalaisittain superpitkän hellejakson. En tiedä siitäkö vai mistä johtunee, mutta Jokilaaksossa ovat esimerkiksi mesiangervot kukoistaneet ja rehottaneet enemmän kuin milloinkaan aikanani. Tai sitten en vain ole asiaa huomioinut aiemmin.

Ehkä mukavin aikaansaannokseni on ollut entisen tien raivaaminen esiin, jota luonto oli vuosien aikana ottanut haltuunsa. Siitä tulikin varsin ainutlaatuisen kaunis, jolle annoimme nimeksi "Jungle road". Kun lähdemme aamulla sitä pitkin kylille Vanha rouva Avensiksen kyyditsemänä, usein edessämme juoksee peltojänis. Morakotilta se sai nimekseen Rabbit. Jotkut metsämiehet sanovat sen heimolaisia ajokoiran surmaksi, sillä peltojänis ei juokse useinkaan metsäjäniksen tapaan ympyrää, vaan suoraan kilometrikaupalla. 

Muiden kyttääjät

On hyvin harvinaista, että alastomuus on Suomessa rikos, Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori emeritus Matti Tolvanen sanoo. Joten yleisellä paikalla alasti oleskelu ei ole kielletty laissa, mutta se voi olla rangaistavaa, jos se aiheuttaa pahennusta tai häiriötä.

Itse käyn kelpo kesäkeleillä entisen Lemmelän/Valon soramontulla uimassa nakuna roimasti ennen aamukahdeksaa. Kuten olen tehnyt pian 70 vuotta. Ketään muita ei silloin ole vielä maisemissa. Tosin joskus vastarannalla 100 metrin päässä saattaa olla aamu-uimari.

En kuuna päivänä kuvitellut olevani pahennukseksi. Sillä nähdäkseen jotain mistä kypsään ikään ehtinyt Suomineitsykäinen voisi pahoittaa mielensä, tarvitaan kiikarit ja ahdas mielikuvitus.

Näin lienee ollut, sillä eilen aamulla minua oli vastaanottamassa Keski-Uusimaa-lehteenkin kirjoittava freelancer toimittaja: "Hyvää huomenta. Minulle on soitettu, että joku käy täällä aamuisin alasti uimassa. Mahdatko se olla sinä? Jos kyllä, niin mikset käytä uimahousuja?"

Ajattelin, että meidän rakkaassa sääntö-Suomessa ei tosiaankaan taida olla niin pientä asiaa, etteikö sille löytyisi vähintään vapaaehtoinen sääntöjen valvoja tai muu mielensä pahoittaja. Totesin sinällään mukavalle toimittajalle tykkääväni uida alasti ja jos hän tekisi samoin, ei minulla olisi mitään sitä vastaan, saati paheksuisin. Joten olenko omituinen tai miksi en voisi uida nakuna autiolla rannalla?

Puhuttiin hieman Hyrylän historiasta ja sanoin närästystä aiheuttavan myös, että ajan parkkipaikan sijaan autolla rannan tuntumaan. En siksi, ettenkö voisi kävellä, vaan kerätäkseni joka kerta myös tovin roskia. Kun uimisen lisäksi rantaa käytetään yöaikaan myös naimiseen ja muuhunkin, on autossa roskapihdit, kumihanskat ja jätepussi. Sillä en halua keräillä paljain käsin nimettömiä, käytettyjä ehkäisyvälineitä enkä kosteuspyyhkeitä tai huumeruiskuja, puhumattakaan muista jätteistä.

Varmuuden vuoksi

Sakramentit ovat kristillisissä kirkoissa armonvälineinä, joiden kautta Jumala antaa armoaan ja pyhyyttään uskoville. Niissä Kristuksen elämä, kuolema ja ylösnousemus tulevat läsnäolevaksi ja vaikuttaviksi uskovan elämässä.

Yleisesti hyväksytyistä sakramenteista olen saanut osani. Kaste oli minulle ensimmäinen. Se liittyy kirkon jäseneksi tuloon. Ehtoollistakin olen nauttinut. Silloin on tarjolla sanaa, leipää ja viiniä. Ne symboloivat Pyhää Henkeä, sekä Kristuksen ruumista ja verta. 

Konfirmaatio on evankelis-luterilaisessa kirkossa toimitettava rippi- tai kirkkojuhla, jossa nuori on laillani suorittanut rippikoulun. Se vahvistaa kasteessa saadun uskon ja tekee täysivaltaiseksi kirkon jäseneksi. Silloin nuori tunnustaa julkisesti uskonsa sekä saa papilta siunauksen ja esirukouksen. Se on osa jumalanpalvelusta johon osallistuu nuoren lisäksi seurakunta ja läheiset.

Papin edessä olen mennyt myös kahdesti naimisiin. Avioliiton solmiminen ja silloin Jumalan siunauksen saaminen on molemmille puolisoille siinä hetkessä sakramentti.

Voi olla, että edessä on vielä yksi sakramentti, jossa olen juhlakaluna, mutta tuskin enää läsnä. Sen läheisyydestä on Vexi sanoittanut, Kassu säveltänyt ja Irwin laulanut kaksi hienoa tarinaa. Tumma virta ja Viimeinen laulu, jotka molemmat löytyvät esimerkiksi YouTubesta.

Sakramentit liittyvät uskoon, joka lienee tunnustavalle kristitylle kristallinkirkas asia ja joillekin vain muodollisuus. Minulle se on jotain siltä väliltä, johon haluan uskoa kai vain itsekkäistä syistä. Koska toivon näkeväni jo lähteneet läheiseni ja jälkeeni lähtevät jossain muodossa ikuisesti senkin jälkeen, kun olen karistanut maalliset hiekat jaloistani.

Islam on matkalla maailman suurimmaksi uskonnoksi, sillä muslimit lisääntyvät selvästi yleistä väestönkasvua vikkelämmin. Kristittyjenkin määrä kasvaa, mutta ehkä vain niukasti nopeammin kuin ihmiset. Kymmenen vuotta sitten uskoa tunnusti viisi kuudesosaa ihmisistä. Kristittyjä oli kolmannes ja muslimeja noin neljäsosa. Seuraavaksi suurin ”uskonto” olivat uskonnottomat, joihin lukeutui joka kuudes meistä kaikista. 

Mutta mihin kastiin laitetaan he tai ne, jotka haluavat laillani tai muuten uskoa, mutteivät tiedä oikein mihin? Joiden lapsille papin antama kaste ja kutsumanimi ei ole vain itsestään selvyys tai muodollinen sakramentti. Vaan myös jotain varmuuden vuoksi annettua, jos Jumala kuitenkin on olemassa?

Kuka meitä rahastaa?

Jostain syystä kahvin hinta pomppasi nimenomaan Suomessa pilviin. Kun vertasin sitä netissä verrokkimaihin, oli niistä kalleinkin yli puolet halvempi. Nyt olen silmäillyt kahvin hintoja ensin S-Markerissa, sitten Lidlissä ja eilen K-Marketissa. Ja huomannut, että ilman tarjouksia Costarica, Juhla Mokka ja Kulta Katriina maksavat liki 10 euroa 400 gramman paketti. Jokaisella mainitulla kaupparyhmällä on myös omat kahvimerkkinsä. Niistä minkään hinta ei näytä nousevan 20 % suuremmissa kahvipaketeissakaan edes 3 euroon.

Mutta missä ovat suomalaisten paahtimoiden ahneet kädet? Sillä luulen, että lämpimien maiden papujen poimijoiden palkkoja eivät juuri maailman markkinat heiluttele. Vaan hinta pysyy entisellään kahvipensaan juurella. Mutta jonnekin päätyy eurot Suomessa paahdettujen kahvin moninkertaisesta hinnasta. Minne, siitä minulla ei ole mitään käsitystä. 

Luulen kylläkin, että markkinataloudessa on sama logiikka kuin vallankin kanssa. Se ei leiju taivaalla pilvien joukossa joutilaana, vaan päätyy niihin käsiin ketkä sen kykenevät pitämään. Näin lienee käynyt myös kahvin kanssa. Myyntikate-eurot päätyvät taskuihin, jotka onnistuvat ne omimaan. 

Tata poimii mustikoita. Kun nuoruuden vetreys on taakse jäänyttä, on 10 kiloa marjoja päivän saldo puhdistuksineen ja matkoineen 16 tunnin työstä. Sen jälkeen serkku välittää ne myyjälle marketin eteen, joka myy mustikat kuluttajille. Kaksi viimeistä välikättä ottaa puolet myyntihinnasta. Kun Tata maksaa kyydistä Loviisan tai Kotkan kupeeseen ja takasin 10 euroa, on pitkän päivän nettosaldo 40 euroa. Sillä hinnalla ei marjametsissä juuri varsinkaan kantasuomalaisia nuoria näy.

Tänään Morakotilla oli hyvä päivä, sillä pari ystävääni osti eilen poimitut ja yöllä siivotut marjat häneltä suoraan. Joten hyppysiin jäi polttoainevähennyksen jälkeen peräti 90 euroa. Tata on hyvin otettu ja hyvillään, että minulla on näemmä joitakin tuttuja ja ystäviä, jotka tahtovat ostaa "Morakotin mustikoita". 

Moni asia on ruokamaailmassa muuttunut

Kun olin natiainen, kävin kaupassa äidin kanssa. Ja myöhemmin yksin, kun en ollut enää natiainen, vaan iso poika. Tai niin äiti sanoi, kun kannusti menemään polkupyörällä kassin ja maitokannun kanssa metsän läpi Elantoon kauppalapun kanssa.

Silloin ei ollut maitotölkkejä eikä monenlaisia maitoja tai maitojuomia. Kaupassa oli maitotonkat, joista kauppias mittasi pitkävartisella litranmitalla ostajan alumiiniseen tai emaliseen maitokannuun. Niissä ei ollut kierrekantta, vaan tiivistys tehtiin laittamalla voipaperi kannen ja kannun väliin. Leipää oli tummaa ja vaaleaa. Kumpikaan ei ollut parasta ennen muovipussissa.  Loppusumma laskettiin lyijykynällä leipäpaperin reunaan, jossa se kulki kauppakassissa kotiin. 

Vehnä- ruis- ja monia muita jauhoja kauhottiin isoista kaupan laareista ja punnittiin paperipussiin mekaanisella vaakalla, jossa oli vastapainot. Perunoita oli tämänvuotista ja viimevuotista. Uudet perunat sillin, tillin ja voin kanssa olivat herkkua silloinkin.

Kahvikaan ei tuottanut valinnan vaikeutta. Se mitä oli, jauhettiin asiakkaan nähden pavuista kaupan kahvimyllyllä. Eräänlainen herkku oli lihatiskin "roiskeet". Makkaroiden ja valmislihojen kantoja kilohinnalla. Paljon olisi muisteltavaa sen ajan ruokakaupoista. Ehkä joskus siitä kirjoitankin.

Mutta on baariruokakin muuttunut. En edes muista milloin olen nähnyt lautasella tai edes ruokalistalla leikkelelautasen. Kadonnut on myös läskisoosi, josta eräänlainen hienostoversio on sianlihakastike. Sitä saa ainakin valmiiksi purkitettuna edelleenkin joistakin kaupoista. Ei ollut pizzoja, kebabeja eikä spagettia kansan kuppiloissa.

Aikoinaan ainakaan aamupäivisin oikeuksilla olleessa ravintolassa ei saanut alkoholipaukkua ilman ruokaa. Sama sillivoileipä saattoikin kiertää pöydästä toiseen. En tiedä ovatko nykyään edes ruokaryypyt kurssissa, Ennen olivat. Silloin ruokaryypyt olivat poikaa, vaikkei mitään söisikään 🤣. 

Omia polkuja kulkevien kauppa ja Luke Lukukirja

Olen elämäni aikana muuttanut jonkun kerran. Ja vaikka monesti pyhästi päätin, että "kaiken kannan mukanani", on tarpeentonta kertynyt muillekin jaettavaksi.

Sitä olen harrastanut systemaattisestikin perustamalla esimerkiksi Omia polkuja kulkevien kaupan Hyrylän keskustassa sijaitsevaan entisen poliisi Laineen omakotitaloon. Sen mahdollisti talon nykyinen omistaja antamalla pari kerrosta ilman vuokraa käyttöömme.

Toinen elintärkeä yhteistyökumppani oli Tuusulan kunnan työllistämisyksikkö, jolle tarjosimme kerralla koko ajan pari kuntouttavan tekemisen mahdollisuutta. Kohtaamispaikkamme ehdoton sielu oli Marita, joka piti kävijät tyytyväisinä, kauppaa avoinna ja siistinä joskus vaihtuvine työtovereineen aamusta iltaan.

Annoimme, jaoimme muuten tai myimme monta vuotta käytettyä tavaraa, joka silti alati lisääntyi. Vaikka yhteistyökumppaneita oli mäntsäläisestä Kippari-kirppiksestä lähtien, oli monena aamuna oven takana portaille ja eteen tuotu illan ja yön aikana vaikka mitä. Joten tavarasta eroon pääseminen ei oikeastaan ottanut toimiakseen.

Puuha loppui monen kyläläisenkin harmiksi kunnan lopettaessa yht'äkkiä yhteistyön kertomatta koskaan syytä. Tätä ihmettelen yhä sen tullessa mieleen, sillä kyse oli pienestä vapaaehtoisesta puuhasta, joka tosiaankaan ei ollut keneltäkään pois. Maksoikin vain Elämän tähden yhdistykselle jonkun killingin, sillä emme saaneet katettua edes sähkö- ja vesilaskuja.

Päivän mittaan kaupalla kävi moni vain tarinoimassa ja kahvilla pannun ollessa aina kuumana talon puolesta. Jäljelle jäi pari isoa merikontillista tavaraa Jokilaaksoon, Omia polkuja kulkevien kaupan seinässä ollut pressukankainen nimi sekä valtavasti muistoja.

Esimerkikiksi kirjoja lahjoitettiin niin paljon, että olimme välillä pulassa niiden kanssa rajallisten tilojen vuoksi. Usein lainaajalle sanoimme, ettei tarvitse palauttaa. Mutta jos he eivät palauttaneet, niin he toivat tilalle uusia.

Suunnittelin kovakantisia kirjoja myös linnunpönttöjen seiniksi, lattioiksi ja katoiksikin ja mitä kaikki ideoita olikaan. Ylivertainen oivallus oli, kun teimme ja liimasimme niihin Luke Lukukirjan tarroja. Sen jälkeen minulla oli aina autossa mukana ihmisten lukemia ja hylkäämiä kirjoja. Niitä jätin moneen paikkaan. Kauppojen infotaulujen eteen, linja-autojen pysäkkikatoksiin, useisiin odotustiloihin apteekista ja lääkärin vastaanotosta lähtien, koira- ja muiden puistojen penkeille jne. Oikeastaan kaikkialle missä ihmiset istuivat tai mihin mielikuvitus riitti.

Kesäkeleillä lienee mukava lakkoilla

Ilmailualan ”lakkokenraali” lähettää tylyjä terveisiä tuhansille ja taas tuhansille suomalaisille ja muunmaalaisille. Ensin hän tosin kieltäytyi Hesarin haastattelupyynnöstä kokonaan sanomalla, ettei "hänen kannata sanoa asiasta suuntaan tai toiseen, koska hänet ymmärretään väärin."

Haapasaarella ei silti ollut lopultakaan paljoa sanottavaa työtaistelutoimista kärsineille 100 000 matkustajalle: "Lentomatkustajat eivät kuitenkaan ole meidän asiakkaitamme, vaan liiton jäsenet." Siispä minä kysyn sinulta, Ilmailualan unionin puheenjohtajaa Juhani Haapasaari: "Mitä mahdat nyt sitten tarkoittaa, etten ymmärtäisi väärin?" 

"Tehdyt säästösopimukset olivat päivänselviä sekä työnantajille että työntekijöille", sanoo HS:lle Palvelualojen työnantajia edustavan Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto. Vastaten samalla työntekijäpuolta edustavan Ilmailualan Unionin IAU:n puheenjohtajan Juhani Haapasaaren HS:lle antamiin näkemyksiin.

Lentoalalla tehtiin vuonna 2020 sopimus, jossa IAU luopui kahden vuoden ajaksi palkankorotuksista. Taustalla oli koronapandemian aiheuttama kriisi. Haapasaaren mukaan Palta antoi tuolloin ymmärtää, että palkkoja kurottaisiin myöhemmin kiinni. Näin ei Aarton mukaan ole kuitenkaan sovittu.

Myötämielisinä hetkinäni olen yrittänyt ymmärtää sellaisenkin lakkoaseen käyttöä, jossa suurimmat kärsijät ovat soppaan täysin syyttömiä. Nyt sympatiasulakkeet paloivat lopullisesti, sillä Hesarin mukaan lakkoiltiin siksi, ettei oltu yhtä mieltä siitä mitä on sovittu.

Suullisestiko herrat ovat saunan laiteilla sopineet? Vai pitäisikö YLEn uutisista lainata selkokielen taitajaa? Hän voisi kirjoittaa sopimukset niin yksinkertaiseen muotoon, jottei tarvitsisi laittaa ymmärtämättömyyden vuoksi kohtuuttomasti kapuloita veronmaksajien ja yhteiskunnan rattaisiin?

En tiedä lakkolaisten lisäksi ainuttakaan joukkoa, jolla on laillinen oikeus vaikeuttaa suurten massojen ja eläkeläisen elämää kohtuuttomasti. Silti en aio leppoistamisjaksollakaan kuolla nälkään, vaikkei ole minkään sortin lakko- tai muutakaan kapinaoikeutta.

Kuka ryhtyisi blogistikaveriksi?

Blogisti on henkilö, joka pitää blogia eli verkkosivustoa, jonne hän tuottaa säännöllisesti sisältöä, kuten tekstiä, kuvia, videoita tai ääntä. Blogi on ikään kuin verkossa oleva päiväkirja tai julkaisualusta, jossa blogisti jakaa ajatuksiaan, kokemuksiaan tai asiantuntemustaan.

Mitä juuri tällä hetkellä luet on samassa paikassa tusinaa vaille 5000. Elämän tähden kirjoitus. Niistä ehkä neljäsosa on Päiviksen kynästä tai sormenpäistä ja päästä. Paria, kolmea lukuunottamatta loput ovat omiani. Kaipaankin kovasti Päiviksen purjehtiessa uusin tuulin uuteen säännöllistä tai satunnaista blogistikaveria kirjoitusalustalle. 

Vaikka suunnilleen joka pävän lukijoita ei montaa sataa ole, on lukukertoja kaikkiaan pitkälti yli miljoona. Se on aika paljon. Ehkä mukavin palaute on, kun jossain maailman kolkassa joku tuntematon kopsauttaa olkapäähän sanoo: "Terve. Et minua tunne enkä minäkään sinua, mutta tiedän sinusta paljon, sillä olen blogiesi säännöllinen lukija." Se tuntuu mukavalta ja siltä, että päiväkirjanomaisilla kirjoituksilla on jotain merkitystä joillekin.

Koska kirjoitan yksisormijärjestelmällä kämmenenkokoisella älylaitteella, menee sen lisäksi aiheen miettimiseen, valokuvaukseen, tosiasioiden tarkastamiseen ja virheiden korjaamiseen sekä moneen muuhun puuhaan liittyvään aikaa joka päivä tuntitolkulla. Se kaikki on myös mukavaa ja yksi tärkeimmistä päivieni sisällöistä.

Vaikka luulen tietäväni aika monesta asiasta jotain ja tiedän, että sivun tai puolen mittaisen tarinan voi tehdä esimerkiksi ei mistään, on joskus jutun aihe aikansa kateissa. Toistoakin tulee, joka ei taida monia tai ketään haitata. Sillä itseni ja ehkä Päiviksen lisäksi tuskin kukaan on kaikkia lukenut.

Toivoisin, että löytyisi joku, joka oman kirjoittamisen lisäksi tai ainoastaan kasaisi osasta blogeista omanlaisensa ja -näköisensä kokonaisuuden. Painaisimme siitä yhden, kymmenen tai jonkun muun määrän paperikirjan. Ehkä meistä tulisi ajan kanssa kirjailijoiden tapaisia. 

Puuhaa tein Tiinan kanssa koko vuoden. Sen jokaisen päivän tekstejä on nyt koottu Word-muotoon 88 kappaletta. Mutta sitten tuli jo kuukausia kestänyt henkinen hyytyminen. Joten vetoapu tai veturinkuljettajan paikka odottaa ja etsii tekijää. Palkkana ajankulua, kyseenalaista ja olematona esilläoloa sekä vetoapua siihen missä sitä tarvitaan.

Luonnon häätöjä ja säätöjä

Herhiläinen on yleistynyt Suomessa. Se on Euroopan suurin ampiaislaji, jonka on havaittu leviävän eri puolille maata. Herhiläiset katosivat Suomesta 1940-luvun jälkeen, mutta ovat palanneet ja levinneet uudelleen parin viime vuosikymmenen aikana. 

Kooltaan tämä ampiainen on lähes kaksi kertaa suurempi kuin muut Suomessa kotiaan pitävät heimonsa edestajat. Sen pituus on noin 2,20–3,20 senttimetriä. Väritys on tyypillisesti ruskeankeltainen tai punertava ja se eroaa muista pään alueen punertavan värityksen perusteella. Herhiläiset ovat yleensä melko rauhallisia, mutta voivat pistää, jos tuntevat itsensä uhatuiksi. Pistos voi olla vaarallinen allergisille henkilöille ja siinä voi olla enemmän myrkkyä kuin tavallisilla ampiaisten pistoissa.

Toissailtana olin hakemassa Pienestä VIhreästä Huoneesta ruohosipulia, kun sain piston tai pari kämmeneeni ja kunnon kutinan yöksi sekä turvotuksen pitemmäksikin ajaksi. Mieleen muistui tarinan mies, jota pimppari pisti hepin varteen. Aikansa tuumattuaan hän huokaisi Yläkertaan: "Jos kuulet, niin otatko kivun pois, mutta jätät turvotuksen?"

En tiedä mitä rotua ovat lankun alle jalkapallon kokoisen kotinsa tehneet ampiaiset, muttei taideta mahtua samaan katottomaan huoneeseen. Saattaa käydä samalla tavalla kuin konttisaunan karmin päällä asuneille jonkin sortin lentomuurahaisillekin.

Kahdeksan hehtaarin Jokilaaksosta olen pyhittänyt 90 % luonnon temmellyskentäksi ja loput ihmisen ehdoilla toimivaksi. Tosin silläkin alueella on tehtävä komporomisseja edellä mainittujen lisäksi myös uimamatkoilla paarmojen, hyttysten ja muiden ihoani himoavien siipihemmojen kanssa.

Kotipihastani osaomistuskoira Niilon asuessa kanssani tuli lähtö myös kyykäärmeelle. Se piti heittää haarakepin kanssa kolme kertaa peräjälkeen Maljapurolampeen ennen kuin se ymmärsi suomenkielisen kehotuksen uida vastarannalle. Nykyisin vaan kysyn siltä nähdessäni "minne matka?"

Ehkä ongelmaisin Jokilaakson elämän säätäjä on kuitenkin yhteiskunta, joka haluaa päättää mitä luonnonsuojelualueella ja pihassani omia aikojaan saa luonostaan kasvaa, minkälaiseen pyttyyn torttuni väännän ja roskani vien. Tai nykyisin he vievät ja minä maksan, kun sille ei kelvannut Senkkerin kiviainestehtaan jätejärjestelmä, jonne sekajätesäkkini pari, kolme kertaa kesässä toimitin. Kelpaahan se edelleen, kun maksan jätehuollosta kuukausittain Kier(t)okapula Oy:lle, vaikkei olisi jätettäkään.

Erityisesti kismittää tällä hetkellä, kun keväällä jonkun mielestä jätteet on hoidettu vastuullisesti, jos ne tuo yöaikaan Soiniityntien ojaan. Kun en enää neljättä kertaa siivonnut naapurin maata, ei valta silti riitä siihen, että sen tekisi maanomistaja, yhteiskunta tai kukaan muukaan. Vaikka tiedän, että oikean ihmisen soitto oikealle ihmisille kunnalliseen jäteyhtiöön saisi asian järjestykseen. Neuvovalla ympäristötarkastajalla oli vain tyhjänpäiväisiä neuvoja ja yksi pyyntö: "Voitko poistaa nimeni blogistasi?" Entä onko muilla muita ehdotuksia? 

Tänään on kastepäiväni

Minut kastoi Tuusulan seurakunnan vt. kirkkoherra Juho (Jouko) Karhu. Kummeiksi oli kutsuttu Irja ja Ahti Ylikoski, sekä Antti Asser Soini ja Lilli Kylen, jonka ehkä tapasin vain lapsena.

Mutta tänään on myös vanhempieni hääpäivä. Enni (Helvi) Annikki Paavola ja Veino Ihanto Soini vihittiin 16.07.1948.

Aamulla vein Tatan marjametsään ja ajoin sen jälkeen Urkan uimapaikalle naku-uinnille ja sitten Munallisten Marttakerhoon aamupuurolle. Siellä tapasin etäisen sukulaiseni, jolle sanoin, että päivälleen 75 vuotta sitten olin äitisi jä isäsi sylissä valkoisiin puettuna synnyinkotini juhlahuoneessa eli peräkamarissa. 

En muista tai edes tiedä vanhempieni juhlineen koskaan hääpäiväänsä, joten myös kastepäiväni oli piilossa 70 vuotta. Kunnes kaivoin sen esiin. Luulen nimenantopäivän olevan aika monelta pimennossa. Josta tosin ovat muistuttamassa kummilahjatkin. Mutta miksi päivää ei juhlita? En tiedä, vaikka meillä ei ole montaakaan henkilökohtaista juhlapäivää. Varsinkaan johon syyn ovat antaneet vanhempamme. 

Mistä lienee kirkonkirjoihin pulpahtanut äitini kohdalle Helvi, vaikka Enni Annikki hän oli. Tai miksi siskoni oli Anne Irmeli? Ehkä se vaan sointuu Enni Annikin kanssa. Veljeni toinen nimi on Kalevi. Hän saattoi saada sen äitini veljeltä. Mutta miksi itse olen peräti kutsumanimeltä Jorma? Sekin on mysteeri ja luulen siksi jäävänkin, sillä vanhempani ja kummini ovat kuolleet. Tosin Lilli Kylenistä en tiedä mitään.

Kastepäivääni juhlistan huomionosoituksena ja kiitoksena saamallani Mannerheimin Lastensuojeluliiton pöytästandaarilla. Se liehuu tänään iltaan saakka Jokilaakson juhlapaikalla. Tai aamuun, jos unohdan siirtää sen sisätiloihin.

Viirejä on kaikiaan yhtä vaille tusina, joilla jokaisella suuri merkitys ja tunnearvo. Kokoelmastani puuttuu kaksi, sillä tavoite on pirun tusina. Se on epävirallinen termi ja juontunee siitä, että 12 kappaleen tusinaan lisätään yksi ylimääräinen, eli pirun (tai mustan) tusina, kertoo duodecimlehti.fi.

Angervon Jokilaakson valloitus

Mesiangervo eli niittymesiangervo on ruusukasvien heimoon kuuluva kasvi, joka viihtyy Aasiassa saakka ja jolla on valkoiset, voimakkaasti tuoksuvat kukat. Se on Pohjanmaan maakuntakukka ja villiyrtti, jossa on kauniit valkoiset kukat sekä huumaavan hunajainen tuoksu. Erityisen ihanasti se sopii jälkiruokien maustamiseen, joten sitä voitaisiin hyvinkin pitää hyötykasvina.

Mesiangervolla on lisäksi monia perinteisesti käytettyjä terveysominaisuuksia, kuten kipua lievittävä, tulehdusta hillitsevä ja kuumetta alentava vaikutus. Se voi auttaa nivel- ja lihaskipuihin, päänsärkyyn ja vilustumisoireisiin. Angervo sisältää salisylaatteja, jotka ovat aspiriinin raaka-aineita, joten se voi toimia luonnollisena särkylääkkeenä. Lisäksi se rauhoittaa ja uudistaa limakalvoja.

Mutta kuten monelle meistä on tyypillistä, sellaista ihmistä, kasvia tai eläintä ei ole olemassa, että se olisi kaikkien mieleen. Joten netistä löytyy ohjeita angervon hävittämiseen: "Lajia voi torjua peittämällä alasleikattu kasvusto paksulla pressulla tai muulla katteella. Lisäksi viitapihlaja-angervon leviäminen puutarhasta ja kotipihasta luontoon on tärkeää estää käyttämällä esimerkiksi juuriestemattoa ja/tai kitkemällä ja kaivamalla juurivesat pois aina kun niitä ilmaantuu."

Merikonttikodistani on Jokilampien naturistiuimapaikalle parinsadan metrin matka äärimmäisen kaunista polkua pitkin. Tänä aamuna otin matkalta reippaan puolen tusinaa valokuvaa, joissa näkyy miten mesiagervo on laittanut kapuloita himalajan- eli jättipalsamin rattaisiin ja Jokilaakson valloitukselle.

Kun laitan kesän tulon aikajanalle, huomaan kuinka palsami kevään torkkujana antaa tasoitusta muun muassa koiran- tai vuohenputkelle, maitohorsmalle ja nokkoselle sekä mesiagervolle. Jonkun tovin kuluttua on maisema toisennäköinen, kun palsani on kuronut muiden etumatkan kiinni. Ehkä laitan silloinkin kuvia.

Yhteistä elämää

Kun Morakot tuli elämääni ja minä hänen, moni asia muuttui tai niistä tuli yhteisiä. Jokilaaksossa vietämme toista kertaa Suomen kesää yhdessä. Pakkasia paossa olen Tatan pienehkössä ja vähän minunkin talvikodissa kuusi kuukautta. Vuodesta puuttuvan kolmen kuukauden jakson elelen yksin tai ilman ihmisseuraa etupäässä Jokilaakson Merikonttikodissa. Seuranani Suomen luonto eläimineen ja kasveineen.

Tatan kesästä ison osan vievät Suomen metsät. Siitä maistiaisia sain eilen, kun hän ystävänsä kanssa poimi sankoihin ehkä kymmenen kilon paikkeilla mustikoita. Ja siivosi sinällään taatusti puhtaita Etelä-Karjalan marjoja kuvan kodassa yömyöhään. En osaa kuin kunnioittaa monen aasialaisen naisen ahkeruutta. Ja potea välillä huonoa omaatuntoakn omasta velttoilusti.

Kehno omatunto kyllä helpottuu, kun mietin osuuttani marjaprojektissa. Ilman sitä sponsorointeineen, ei Tatalla olisi takana loppukesästä kuin lukuisa määrä työtunteja ja kotimatkalle ainoastaan kasa muistoja. Sillä monta mustikkaa pitää noukkia ja siivota, että edes yli tuhannen euron edestakainen lentolippu on Finnairille maksettu. 

Mutta hyvillä mielin olen laillani hopeanharmaan Vanha rouva Avensiksen kuljetusten kanssa mukana, sillä yhteinen elämä on yhteinen elämä. Suht siivolla menolla ilman yllätyksellisiä, isompia rahanreikiä ja törsäilyjä, eläkeyhtiö Ilmarisen sponsorointi riittää kattamaan arjen kulut. Mutta jos pitäisi maksaa condo asuminen vuokrineen ja muu eläminen Pattayan hintatasolla, jotain täytyisi tehdä toisin vähemmällä rahalla.

Phatthalungissa kaukana turisteista kaikki on halvempaa. Siispä hyvä näin, sillä Paratiisissa, Nirvanassa tai Manalassa ei liene maalliselle valuutalle käyttöä. Eikä taivaallisen valuutan vaihtopisteitä, vaikka eurot saisi mukaansa. Eikä taida rajan tuolla puolen olla tori.fi kaltaisia nettikauppoja tai kirpputorejakaan muulle tavaralle. Ehkä ajattomassa elämässä ei ole lainkaan tavaroita saati maksuvälineitä. 

Yritänkin säädellä taloutta niin, että kun vaihdan planeettaa ja olomuotoni muuttuu muuksi, olisi tilillä hilloa vain sen verran, ettei maallista majaani tarvitsisi polttaa yhteiskunnan eikä muiden rahoilla. Vaan voisin huokaista jonnekin, että "kiitos Big Boss, jos olet olemassa. Olen käyttänyt kaiken minkä minulle soit." Tosin olen maksellut veroja kirkollekin siinä määrin, että jään kyllä saamapuolelle. Toisaalta olisi ehkä mukava tulla takaisin triljoonan vuoden kulutta ja sanoa, että "maksakaa velkanne!"

Olen tulossa köpö-ukoksi

 "Tönkkökävely" on yleinen termi, jota käytetään kuvaamaan poikkeavaa kävelytapaa. Sen tarkka syy on syytä selvittää lääkärin toimesta, jotta voidaan määrittää sopiva hoito. Termillä viitataan jäykkään tai kömpelöön kävelyyn, joka voi johtua monista eri syistä. Kuten lihasjäykkyydestä, nivelongelmista, hermostollisista häiriöistä tai kivusta. Se voi olla myös oire jostain taustalla olevasta ongelmasta, eikä itsessään sairaus. 

Tunnen ja varsinkin tunsin aikoinaan monia miehiä, joiden runsas alkoholin käyttö oli pysyvästi vaurioittanut etäishermoja, mikä teki kävelystä pysyvästi varsin vaikeaa. Sitä sanottiin tönkkökävelyksi. Toinenkin lempinimi oli mukaillen Duracell-pupua. Se oli ja on yli-innokas ja ylipirteä ihminen, joka ei tunnu koskaan lopettavan hymyilemistä. Varsinkin liikuntasuorituksien parissa nämä ihmiset tulevat hyvin esiin. Termiä voi käyttää positiivisessa tai negatiivisessa merkityksessä. Yksi negatiivinen nimitys heistä oli Duracell-ukot, joilla oli mainittu tönkkökävely.

Viimeisen vuoden aikana olen huomannut oman kävelykykyni huonontuneen huomattavasti. Olenkin alkanut kutsumaan itseäni sopivina annoksina köpö-ukoksi. Tätä vauhtia saatankin vielä ehtiä kokemaan senkin, että jos istun keskelle lattiaa, en pääse ilman henkilökohtaista tai muuta avustajaa takaisin jalollleni.

Olikin lohdullista, kun ystäväni sanoi viikonloppuna uidessamme järvessä saunomisen lomassa: "Taidan tehdä kaiteelliset portaat. Vaikkei puolen metrin syvyisestä rantavedestä ole kuin vajaa parikymmentä senttiä laiturille, yhä usempi saunakaveri ei näytä pääsevän enää omin jaloin vedestä laiturille." Oli mukavaa kuulla, etten ollutkaan ainut raihnainen.

Joka tapauksessa meillä oli huippumiellyttävä viikonloppu itärajan tuntumassa laatuseurassa, kun Tatallakin oli juttu- ja muutakin seuraa hänen äidinkielellään. Matkaan tarttui eteläkarjalalaisesta luonnosta yli 10 litraa taatusti puhtaan luonnon kanttarelli-sieniä. Jotka useampikin halusi ostaa, kun mainitsin asiasta Facebookissa.

Nyt on Tatalla iltapuhteena siivottavana lehdistä ja raaoista marjoista, samasta puhtaasta metsästä saman verran mustikoita Jokilaakson kodassa. Oli sitä mieltä, että haluaa myydä ne, joten löytyisiköhän tämän blogin avulla niille ostaja? 

Tänä aamuna muistelen mennyttä, iloitsen hetkistä ja toivon huomisenkin tulevan

Kotimaani vieraslajiluettelossa on tällä hetkellä 113 kasvilajia, joista 61 on säädetty haitalliseksi. Uusimpina haitallisten luetteloon on lisätty kanadanpiisku, korkeapiisku, isopiisku, vuorivaahtera, viitapihlaja-angervo ja valkopajuangervo.

Jokilaaksossakin on pihojen karkulaisia ja muita vieraslajeja niin eläimissä kuin kasveissakin enemmän kuin tiedän. Muualla niitä on ihmistenkin keskuudessa. Heistä ja kasveista olen julkaissut silloin tällöin kuviakin. Itselleni nimiltä tunnetuimmat ovat monen nimen isoköynnös, lupiini ja himalajanpalsami. Jonka taisivat luonnonsuojelualueellemme tuoda aikoinaan maisema-altaiden tekijät muualta tuotujen maakuormien mukana.

Mutta en minä jättipalsamia tai muitakaan kasveja inhoa edes nokkosen tai ohdakkeen vertaa, ovat sitten ilmestyneet mistä tahansa. Minua ne vain muistuttavat siitä kuinka toivotonta ihmisen on elää sovussa kaikkien muiden elävien kanssa.

Joskus tuntuukin siltä, että hamuamme epätoivosesti mennyttä aikaa, vaikka kaikki muu tuntuu muuttuvan ilmastoa myöten. Kansaa syyllistetään lehmänpieruista, kun samaan aikaan maailman ykköskahjot saastuttavat ja hävittävät pommeineen ja muine aseineen kaupunkeja maan tasalle. Sekä tappavat kasapäin miesten lisäksi äitejä lapsineen ja kotieläimineen.

Eilen kuitenkin matkasin Morakotin kanssa hopeanharmaalla, Vanha rouva Avensiksella lähelle valtakuntamme itärajaa. Ounionjärven vesi oli puhdasta ja 18 asteista sekä mainio puulämmitteinen sauna 60 °. Paikallinen grillimakkara oli erinomaisen hyvää sienisaalatin kanssa ilta-auringossa ja seurakin loistavaa.

Tapasin myös matkalla mustikkametsässä minulle vieraan pariskunnan. Leskiä molemmat. Kun kysyin onko seura ikämme huomioiden tyttö- tai poikaystävän sijaan mies- tai naisystävä, vastasivat he hauskasti: "Jääkaapin sisällön jakaja ainakin." 🥰. Tänä aamuna mekin menemme jääkaapin sisältöjen jakajien kanssa Taavetin torille kuuntelemaan elävää musiikkia, tapaamaan ihmisiä sekä syömään jäätelöä.

Vaikka maailma tuntuu välillä olevan mullin mallin, on se minulle ja monelle muulle hyvä. Harmiteltavan usein puuttuu sen oivaltaminen ja sen myötä myös kiitollisuus olemassaolon oikeudesta ja jostain mystisesti lahjaksi saamastamne elämästä. Näillä mietteillä tänä aamuna ennen kuutta, aurinkonnousua ja aamu-uintia.

Faktaa ja fiktioita Tuusulanjoesta

Kuuntelen ja luen mielelläni tarinoita, joita kirjoitan, kerron sekä teen itsekin. Tosiasiat eivät ole pääosassa, kunhan niitä on nimeksi. Riittää, kun joku muistelee niin tapahtuneen. Tässä yksi tuore sellainen:

Varhaisimmat muistoni Tuusulanjokeen ovat reippaasti yli puolen vuosisadan takaa, kun asuin äitini ja isäni rakentamassa syntymäkodissa Korpintiellä. Joka oli silloin vain tie ilman nimeä ja joki kulki tekemämme reilun kilometrin polun päässä. Joissakin vanhemmissa kartoissa nykyisin varsin kivulias virta taitaa muuttua ennen Vantaanjokea Lillåksi tai Vähäjoeksi. 

Itse asun varsinkin kesäisin Myllykylässä Tuusulanjoen varrella Hyvinkään asuntomessuille tekemässämme Merikonttikodissa. Jokilaakson luonnonsuojelualueen keskellä, joka sekin on suomamme ja tekemämme. 

Eräällä tavalla alue sai jalostuksen alkunsa, kun yhtenä päivänä silloisen Matkakotimme pihaan tupsahti herra ja rouva Yhteiskunta, jotka sanoivat päivää ja jatkoivat: "Nyt on päätetty purkaa Tuusulanjärven pato Koskenmäen notkosta. Sen aiheuttaman ja vaihtelevan veden korkeuden vuoksi tarvitaan tulvavesien tasausaltaita, joista yhtä on ajateltu tänne maillenne, joten miten on?"

Tähän minä: "Näillä vuosirenkalla on kokemus osoittanut, että kun yhteiskunta haluaa jotain ottaa, ottaa se kuitenkin, sanon tai teen mitä tahansa. Joten okei, jos teette aikoinaan Lemminkäisen- ja Kuninkaanlähteiltä sekä Rydybackan kalliolta ja soilta vetensä saaneelle Maljapurolle lähdepohjaisine lampineen lisäuoman altaille ja uuteen lampeen uimapaikan."

Paljon muutakin luvattiin. Tuusulanjoesta piti tulla vähintään melontakelpoinen ja puolentusinaa uimapaikkaa. Kun silloin kysyin miksei uimarantoja, sain tyhjentävän vastauksen. Uimarannoista on joku vastuussa, uimapaikoista ei kukaan.

Luulen, että Soiniityntien sillanpielen uimapaikka onkin ainut, joka on nykyisin käytössä. Siinä uivat lapset ja minä, sekä poliisi- ja kylän koirat. Muut rannat lienee luonto ottanut takaisin. Yhtä kehnolla hoidolla on joen melontakelpoisuus. Sen testasin jokunen vuosi sitten äitienpäivänä Päiviksen kanssa kumikanootillamme. Meloimme Koskenmäen matonpesupaikalta Myllykylän maisema- eli tulvavesialtaille, jotka ovat saaneet meiltä nimen Jokilammet. Jo silloin oli vesikulkuneuvomme nostettava pari kertaa jokeen kaatuneen puunrungon yli.

Eilen myöhäisenä iltapäivänä hieraisinkin silmiäni, kun Jokilammille tupsahti intiaanikanootti alle 30-vuotiaan melojan kanssa. Vinkkasin miehen laiturin kupeeseen hänen kysyessä olisiko antaa tyhjentyneeseen kanisteriin juomavettä? Itse kysyin vettä antaessani: "Mistä oot, mistä tuut ja minne meet?" Sanoi olevansa Vihdistä, tulossa melomalla Järvenpäästä, menossa jokea myöten Helsinkiin ja yöpyvänsä seuraavan yön Googlen kartan Myllykylän laavulla.

Niin rehevöitynyt joki oli, että kertoi selvinneensä tähän saakka kirveen ja moottorisahan avulla, vaikka vesi on huippukorkealla. Kalibroin hieman nuoren miehen tietoja, joka ei suinkaan ollut tulossa Järvenpäästä, vaan Tuusulan Koskenmäen padolta. Samalla kerroin, että jonkun sortin älyn jättiläiset polttivat muutama viikko sitten laavun. No problen, sanoi matkameloja, sillä myös teltta on mukana.

Vielä yölläkin harmittelin, kun olin niin ällikällä lyöty, etten tajunnut tarjota Jokilaaksosta yösijaa, käymäläpalveluita, grillikotaa enkä suihkua saunasta puhumattakaan, vaikka kotimme esittelinkin. Jos tämä sattuu silmiisi, pyydän moukkamaisuuttani anteeksi ja uudistan kutsuni, sillä vaikutit kelpo aviomieheltä.

Onnellisen elämän eväät

Vaikka tällä hetkellä kulutan hieman enemmän kuin saan eläkettä ja elän yli varojeni, olen onnellinen vaivoineni vaeltaessani Morakotin kanssa käsi kädessä elämän leppoistamisvaihetta.

Välillä vuoteessa Nukkumatin tuloa odotellessa, Ken Follettin kirja "Ei koskaan" unilääkkeenä, tuntuu huomisen suurimmalta murheelta pitäisikö katottoman Little Green Housen kasvien juomavesisäiliön kulmalla olevaan roska-astiaan laittaa sisään roskasäkki ja kansi päälle.

Joskus kauan sitten elämässäni oli vain kulman takana menettää kaikki kotia myöten. Valvoin öitä ja olin kadottamassa uudelleen otteeni onnellisesta elämästä. Jota olin etsinyt vuosikaudet alkoholin ja vähän muidenkin avulla.

Ehkä olin silloin monella tavalla väärällä tiellä halutessani olla rikas, viisas, kuuluisa, kunniotettu ja monien suosiossa ja mitä kaikkea muuta halusinkaan olla. Ajan kanssa huomasin, että itsestäni ei ole onnen löytäjäksi sillä tiellä. Vaan oli löydettävä tavallisena pälliäisenä oleminen. 

Sen alkuun minut jalosti muun muassa laivanvarustaja Aristoteles Onassiksen Christina tytär sanomalla lehtien palstoilla, että kukaan ei ole itkenyt häntä enempää Cadillacin takapenkillä. Vaikka hänellä oli kaikki mitä rahalla voi saada. Tällä yhdellä lauseella hän opetti, että onnea ei ehkä voikaan ostaa maallisella mammonalla.

Vaan tarvitaan muita maksuvälineitä. Ne käsitin löytyvän meidän itsekunkin nahkapuvun sisältä kaikesta mitä meillä on. Eikä siitä, että meidän tulee saada vain lisää ja lisää. Onnen löytämiseen ei myöskään tarvita vahvaa itsetuntoa. Vaan sen arvostamista mitä me itse kukin olemme. Tarvitaan ehjäksi tulemista.

Piti hyväksyä itsensä kouluja käymättömänä, lättänenäisenä kapiaisen kakarana, joka ei ollut hyvä kuin oppituntien häritsijänä yhteiskoulussa. Joka sekin jäi kesken eikä suoritettuna ole edes peruskoulun oppimäärää. Oli löydettävä, käsitettävä sekä käsiteltävä ja opittava arvostamaan omaa ainutlaatuisuutta. 

Siinäkin olin ja olen hyvin pienellä paikalla pelastaessani leppäkertun tai kääntäessäni postinhakumatkalla jonkun öttiäisen takaisin jaloilleen tallaamisen sijaan.  Sillä hetkellä olen pienen siivekkään tai siivettömän elämän ja kuoleman herra, vaikken tiedä edes sen elämäntarkoitusta. 

Toisaalta käsitän, että ihminen, joka tappaa satojatuhansia ellei miljoonia ilman ainoatakaan järkevää syytä itsekkyyksissään, ei voi olla maailman älykkäin saati maailmankaikkeuden hallitsija. Vaan yhtä mitätön kuin maan matonen, joka odottaa laillani käsittämättä, että eräänä päivänä joku talloo molemmat tai lopettaa elämän muulla tavoin tässä muodossa. 

Juhla-, merkki- ja muistopäiviä

Yritin maistella kielen päällä ja pohtia korvien välissä onko otsikon päivillä joitakin eroja. Tulin lopputulokseen, että on, mutten osaa kertoa suulla enkä kirjoittaa käsillä mitä. Joten olkoot sopuisana sekamelskana arki- ja viikonloppupyhineen mielessäni.

Jotenkin erityisenä ehkä ainutkertaisuutensa ansiosta on muistiin jäänyt rippijuhla, kun pääsin Tuusulan vanhimmassa puukirkossa 15-vuotiaana ripille uskonnonopettajani Uula Kevan pitämästä rippikoulusta. Muistan meistä otetun ryhmäkuvan kirkon Tuusulanjärven puoleisilla portailla, mutta kateissa ovat pääni sisällä tai sisältä jokainen rippikoulukaveri. Jumalanpalveluksissakin oli käytävä kolmesti ja saatava papilta kuittaus. Kyseinen kirkko on tuttu näkymä muutenkin, sillä olin kaksi ensimmäistä kouluvuotta tien toisella puolella olleessa puisessa opinahjossa opettaja Hämäläisen opetettavana ja kuritettavana. 

Rippilahjaksi sain hopeisen ristin kaulaan sekä teräksisen Leijonakellon ranteeseen. Jonka vaihdoin myöhemmin mustalaisten kanssa humalapäissäni Timexiin Rovaniemen leirintäalueella. Rippijuhlasta muistan vain, että kävin välillä salaa tupakalla. Ja että rippikuvani oli Mannerheimojen valokuvausliikkeen ikkunassa, josta äiti haki sen myöhemmin. 

Aika moneen, vähintään valtakunnalliseen juhlaan liittyi traditioita, jotka voivat nykyäänkin hyvin. Lapsuuden joulujen tärkeitä asioita olivat joulupukki lahjoineen, kuusi koristeluineen ja jouluruoka kinkkuineen. Sen Jeri-koira söi joulusaunassa ollessamme. Ja äiti pudotti siitä hermostuneena isän nauraessa lipeäkalan likasankoon. Joka meillä oli kylläkin likaämpäri. Pääsiäiseen kuuluvat nykyisinkin tiput suklaamunineen ja rairuohoineen, vappuun vappuviuhkat ja juhannukseen juhanuskoivut sekä -kokot. 

Lähes kaikkien lapsuuden juhlien pääosan anasti myöhemmin 15 vuodeksi alkoholi. Myöhemmin kasvoin ikäni lisäksi myös mieleltäni sen kokoiseksi, ettei ole tarvinnut yli 40 vuoteen etsiä juhlamieltä kemiallisista aineista. Perinteet ovat tulleet takaisin muutenkin enemmän lapsuuteni paikoille.

Humuvuosinani kehittelin myös ainutlaatuisen örveltämispäivän, joka sai nimen Hyrylän sunnuntai. Sen ainut tarkoitus oli tulla ja olla humalassa aamusta iltaan. Heinäkuun toisen tiistain ryyppypäivä oli työnantajan mielestä rokulipäivä, sillä silloin yhden käden sormin lasketut, määrätyt Perä-Hyrylän alkoholistit tai niiden alut eivät menneet töihin. Se päivä oli taas eilen enkä vieläkään mennyt töihin. Vaan muistelin entisaikojen rymyämistäni Maarasen Pekan, Harsusen Alpon ja Seliverstovin Kaiskin kanssa. Meistä vain minä keikun enää täällä kylän päivää muistelemassa.

Ensimmäiset juhlapäiväni

Ensimmäinen merkkipäivä, jossa olen ollut keskipisteenä ja ainut juhlakalu, on ollut syntymäpäiväni yli ¾ vuosisataa sitten. Niistä neljästä tai oikeastaan viidestä ensimmäisestä ja monesta myöhemminkään en muista mitään. Mutta kuudennesta muistan. Silloin täytin viisi vuotta ja sain lahjaksi metallinsinisen polkupyörän. Istuessani sen päälle ensi kerran, reilun vuoden nuorempi Irmeli-siskoni kuiskutti korvaani ajaneensa sillä edellisiltana keittiön pöydän ympäri. Olin vihainen, kun sain sen vuoksi käytetyn polkupyörän.

Vaikka lähes kaikki syntymäpäivien sisällöt lahjoineen ovat unohtuneet, on jotain muistissa kuin melkein eilinen. Sillä  kyseistä vuosipäivää olen juhlinut isosti täyttäesäni 50, 60 ja 70. Niissä saamia lahjoja on Merikonttikotini seinillä ja hyllyillä sekä Muistojen merikonteissa, mutta myös muualla. 

Juhani Sjöblomilta 50 vuotislahjaksi saamallani kottikärryllä kuljetan nykyisinkin tuotokseni paikasta, jossa kuninkaatkin istuvat yksin, biokompostoriin. Sekä kääntelen lahjakokonaisuuteen kuuluneella lapiolla myöhemmin valmistunutta tuotetta Pienessä, vihreässä huoneessa yrittäen jouduttaa ja parantaa sadon kypsymistä.

Kymmenen tai kaksikymmentä vuotta myöhemmin sain  Seppo Sjöblomilta syntymäpäivälahjaksi ison kuormaajan kauhallisen Senkkerin kiviainestehtaalla murskattavaksi menossa olleita kuvan kiviä. Niillä upotimme Jokilaakson läpi Jokilampiin kulkevan Maljapuron pohjalle piiloon telekaapelin. 

Arja Karhuvaaralta ja Juhanilta sain 70-vuotislahjaksi omenapuun, jonka istutin

lahjalapiolla Jokilaakson luononsuojelualueen keskelle. Ja marmatin muutaman päivän päästä, että orvon puun toitte. Kuinka se nyt tuottaa satoa tai peräti perillisiä? Eikä aikaakaan, kun Juhani toi naapuriheimosta puulle puolison. 

Muutaman vuoden ne saivat olla jäniksiltä rauhassa, kunnes edellistalvena puput söivät kaiken kuoren niin korkealta minne hampaat yltivät. Se oli päättää puiden tarinan. Muttei aivan, vaan juuret sisällä routamaassa säilyivät ja lahjapuut saivat uuden alun entistä villimpinä. Ensi talvi näyttää niiden tulevaisuuden.

Syntymästäni seuraavaa juhlaa vietin jo kuukauden kuluttua, 16.06.1950. Siitäkään en muista mitään. Silloin pappi kastoi minut kristinuskon Jumalan yhteyteen kummieni sylisssä syntymäkotini peräkamarissa. Joksi setieni veistämällä talonpoikaisrokokookalustolla sisustettua juhlahuonettamme kutsuttiin.

Sekin päivä oli painunut vuosikymmeniksi unholaan, kunnes kaivoin sen esiin kirkonkirjoista. Ja löysin sille toisenkin merkityksen, jota en tiedä tai ainakaan muista vanhempieni koskaan juhlineen eikä huomioineen muutenkaan. Se nimittäin on myös äitini Annikin ja isäni Ihannon hääpäivä.

Kannattaako pimeä työ tai kuutamokeikat

Matkustamotyöntekijä Hännisen, eli entisen stuertin, joka kutsuu itseään somessa lentoisännäksi, peruspalkka on noin 1800 euroa kuussa. Vuonna 2024 hän tienasi lisineen bruttona yhteensä 34 900 euroa.

Laivaemäntä Ilonankin palkkaan vaikuttavat monet lisät: "Saamme muun muassa provisiota siitä, miten matkaa on myy. Se on mielestäni kohtuullista, sillä kun laiva on täynnä, on meillä enemmän töitä. Hyttipuolella maksetaan myös likaisen työn lisää. Esimerkiksi oksennuksen siivous on likainen työ." 

Ilonan palkkaus menee merimiesunionin TES:in mukaan, ja kuukausipalkka on ennen veroja noin 2 340 euroa. Tulot vaihtelevat paljon sen mukaan, millaista provisiota saa, ja kuinka paljon töitä sattuu missäkin kuussa olemaan. 

7

En tiedä lentokoneen matkustamotyöntekijän työajoista, mutta kirjoitukseni laivaemäntä tekee 7 pitkää päivää ja on sen jälkeen aina saman ajan vapaalla. 

Kouluja käymättömänä, entisenä työntekijänä sekä nykyisenä leppoistajana eläkkeeni joutenolosta on vuodessa 34 647 euroa. Pärjään siis rahallisesti tekemättä mitään matkustajalaivassa ja lentokoneessa perustyötä tekevien kanssa. Olenkin siihen varsin tyytyväinen. Ja siihen, etten tehnyt aikoinani enempää palkkatöitä ohi verokirjan.

Sekin on asia, josta pitäisi puhua jo oppilaitoksissa ja tehdä laskutoimituksia esimerkiksi matematiikan tunneilla. Paljonko olisi eläke 65 vuotiaana, jos ei tee lainkaan töitä verokirjalle? Ja paljonko se on, jos on tehnyt ikänsä verokirjatyötä aloittaen esimerkiksi nykyisen matkustamotyöntekijän palkalla? Molemmille voisi sitten laskea eläkesaldon esimerkiksi 15 vuodeksi.

Ajattelen sen olevan ikänsä pimeitä töitä tai ei mitään tehneellä kaiken maailman tukineen ehkä puolet vähemmän kuin minulla. Hän saisi siis nyt kuukaudessa 1100 euroa käteen. Se kertaa 12 kuukautta on 15 vuoden eläkeaikana 198 000 euroa. Ja minulla vastaavasti reipas 30 vuotta verokirjalle pakertaneena puolet enemmän, eli 396 000 euroa.

Yksinkertaistettuna eläkertymänsä voi laskea seuraavasti: Vuosiansiot x 1,5 % / 12 kk = eläke/kk. Jos ei pääsääntöisesti  juopottelisi tai muuten loisisi laillani kymmentä vuotta työiästä, olisi omakin eläkkeeni suurempi. Mutta hyvä näin. Näilläkin eväillä ja hilloilla on mukava losotella vakionopeudensäädin kytketty%%%%%

 on se 70 l8ämä ilta-auringossa.

Lasten ja nuorten kännykkäkiellot

"Opetushallitus suosittelee, että koulut kieltäisivät järjestyssäännöissään mobiililaitteet kokonaan myös ruokailun aikana ja rajoittaisivat käytön välituntien ja siirtymien ajaksi sekä muuna opetuksettomana aikana."

Eilen kirjoitin, että aikuiset ajavat lasten ja nuorten kännykkäkielloilla ankarasti metsään. En silti tarkoita, etteikö sääntöjä pitäisi olla siinäkin mitä toisen maalla tai rakennuksessa saa tehdä. Eihän siellä saa vieras varsinkaan aina naida, tupakoida eikä juodakaan miten ja mitä lystää.

Vaan tarkoitan, että kännykänkäytöstä pitäisi ottaa oppilaitoksissakin ohjatusti hyötykäyttö haltuun eikä jättää sitä oppivelvollisuusikäisille pelkästään salaiseksi temmellyskentäksi. Josta aikuiset eivät tiedä eivätkä haluakaan tietää mitään. Vaan kouluissa pitäisi olla netin ja somemaailman hyötykäytön opetusta.

Kuinka oikealla tiellä aikoinaan olikaan herraksi tullut, valtion piikkiin luksusautolla ajanut sekä Postin pääjohtajaksi ryhtynyt Pekka Vennamo, joka halusi jokaiselle kansalaiselle sähköpostiosoitteen. Se olikin entisen SMP:n kansanedustajan ja ministerin ainoita arvostamiani visioita.

Olisi hyvä olla netin oppitunteja myös suomenkielen opetuksineen ja oikeinkirjoituksineen. Koululainen voisi tehdä ja päivittää ohjatusti omat kotisivut tai vastaavat tiedoilla mitkä haluaa julkisiksi. Jokainen ylläpitäisi omia sivuja itse otettuine valokuvineen ja kirjoittaisi esimeriksi päiväkirjaa tai bogia. Kukin voisi liittyä mieleisiin keskusteluryhmiin sekä etsiä muutakin uutta kiinnostavaa. Nettimaailma tarjoaakin rajattoman määrän hyödyllistä ja vähemmän hyödyllistä tietoa sekä kelpo ajanvietettä toiselle puolelle maapalloa pelattavine shakki-, tammi- ja muine peleineen.

Blogissani raapaisen aihetta vain hieman, sillä some on paljon muutakin kuin alastomuutta, alamittaisuutta, väkivaltaa ja räiskintäpelejä. Koulujen älylaitekielto ei ole aikuisten eikä nuorten etu, vaan ahdasmielisten, menneisyydessä elävien tiukkapipojen näköalattomuutta.

Vaikka vedämme itsenäisyytemme vanavedessä Ruotsin- ja Venäjänvallan menneisyyden painolastia, ei siitä eikä kansakuntamme onnettomasta itsetunnosta pääse eroon sillä, että valtiovetoinen Finnair opettaa meille englanninkieltä vähentämällä lennoilta äidinkielisiä kuulutuksia tai pikaruokapaikka heittää roskakoriin suomenkieliset ruokalistat. Vaikutus on päinvastainen ja ne nakertavat suomalaisuutta.

Uuteen suuntaan tarvitaan nykyaikaan päivittämistä äidinkielineen, sen sisäistämistä ja edellä kulkemista nettimaailmassakin. Tänään, Eino Leinon päivänä on hyvä muistaa ja muistuttaa muutenkin äidinkielestämme.

Kämmenen kokoinen älylaitteni, osa 4

Olen nyt kirjoittanut kolme blogia älylaitteeni hyötykäytöstä ja voisin helposti jatkaa saman verran. Enkä olisi päässyt vielä viihdekäyttöön. Matkan varrella muutin suuntaa, joten en sinne enää pyrikään. Vaan mietin vanhempien ohjetta lapsille: "Älä tee sitä mitä äiti ja isä tekevät, vaan sitä minkä he sanovat olevan sinulle hyväksi."

Lapset kasvavat älylaitteiden kyllästämässä maailmassa. Jo taaperoikäiset näppäilevät tottuneesti kosketusnäyttöjä, ja älypuhelin on melkein jokaisen koululaisen kädessä ekaluokkalaisesta alkaen. Ilmiöstä keskustellaan usein huolestuneeseen sävyyn. Haittaavatko älylaitteet opiskelua ja keskittymistä? Miten käy sosiaalisten suhteiden ja niissä tarvittavien taitojen, kun elämä siirtyy yhä enemmän verkkoon? Voiko ruutujen äärellä varttua empaattiseksi ja mieleltään hyvinvoivaksi ihmiseksi?

Uuden teknologian käyttöönotto on arveluttanut ennenkin, eivätkä älylaitteisiin liittyvät pelot ole sinänsä uusi ilmiö. Kuinka todellisia nykyiset huolet älylaitteiden haitallisuudesta ovat? Näin todellisia ja näin me aikuiset siitä ajattelemme:

Perusopetuksen järjestäjien tulee päivittää omat koulujen järjestyssääntönsä lakimuutoksen mukaisesti elokuun alkuun mennessä. Muutos mahdollistaa laitteiden käytön rajoittamisen tai kieltämisen myös muuna kouluaikana. Tavoitteena on, että puhelimen häiritsevää käyttöä rajoittavat järjestyssäännöt tuovat oppitunneille työrauhaa sekä edistävät oppilaiden oppimista ja siihen keskittymistä.

Opetushallitus suosittelee, että koulut kieltäisivät järjestyssäännöissään mobiililaitteet kokonaan myös ruokailun aikana ja rajoittaisivat tai kieltäisivät käytön välituntien ja siirtymien ajaksi sekä muuna opetuksettomana aikana.

– Lisäksi suosittelemme, että lasten puhelimet pysyvät poissa esiopetuksen ja sitä täydentävän varhaiskasvatuksen, aamu- ja iltapäivätoiminnan, kerhojen sekä harrastamisen Suomen malliin liittyvän toiminnan aikana. Puhelinta saisi käyttää tällöin vain henkilöstön luvalla. Rajoitusten ulottaminen koko koulupäivän ja myös sen jälkeisen toiminnan ajaksi vapauttaa aikaa muulle aktiivisemmalle tekemiselle, yksikön päällikkö, juristi Laura Francke sanoo.

Itselläni ei ole juurikaan kokemusta kuinka koulua tulisi käydä. Sen edestä minulle on kertynyt omakohtaista tietoa kuinka koulussa välitunteineen ei tule käyttäytyä. Sillä kokemuksella ja yli ¾ vuosisadan iällä olen vankasti sitä mieltä, että aikuiset ajavat kännykkäkieltoineen ankarasti metsään. Huomenna kirjoitan jotain siitä mitä pitäisi tehdä.

Kämmenen kokoinen älylaitteeni, osa 3

Tänään piti kirjoittaa viihdekäytöstä, mutten pääsekään siihen, sillä viivähdän tovin vielä hyötykäytössä. 

Älylaitteen avulla uusin reseptini ja ostan vaikka Lahden Kärkkäiseltä linnuille ja oraville auringonkukan siemeniä. Tai rehumaissia, jotka Matkahuolto toimittaa lähikauppaan. Sieltä ne noudan, kun esimerkiksi Lahelan K-Market ilmoittaa tekstiviestillä tuotteet saapuneiksi. Saattaa tosin jäädä maissi yhden kerran kokeiluksi, sillä ei ole enää ollut tungosta nokkavarpusista eikä muistakaan nälkäisistä lintulaudoilla. Postin kanssa on Suomessa käynyt yksityistämisen myötä samoin kuin katsastusasemillekin. Niitä tuli paljon lisää ja aukioloajat pitenivät. Autojen kimppuun hyörimään jäi tai tuli sellaistakin väkeä, joille ei sovi pienikään vallan murunen. Kun autoni peilissä riippui kuvan vaskikello nahkahihnassa, oli se yksi syy hylkäämiseen. 

Nettikauppaa hyödynnän silloin tällöin muutenkin, kun hurahdan ostamaan vaikkapa Kiinasta kynsileikkurin tai nenäkarvatrimmerin. Samaiseen laitteeseen on kytketty langattomasti tulostinkin, jotta saan paperisena esimerkiksi Thaimaan viranomaisten vaatiman sairausvakuutustodistuksen. Sen sijaan Finnairille riittää sähköinen lentolippu. Kuten kotimaan muihinkin joukkoliikennevälineisiin sekä autoni liityntäpysäköintimaksuun.

Jo muutaman vuoden on minulla ollut Samsung Galaxy S22 Ultra 5G älypuhelin riittävällä määrällä muistia. Tärkein ominaisuus ei ole normaalit matkapuhelut, sillä suomalaiset operaattorit ovat hinnoitelleet itsensä kuutamolle ulkomaanpuhelujeni osalta. Tilalle ovat tulleet ilmaiset tai lisämaksuttomat videopuhelut, joista eniten käytän WhatsAppia ja Messengeriä talvi- ja kesäkotimaitteni välillä. Samalla ohjelmalla kulkevat myös valokuvat silmänräpäyksessä toiselle puolelle palloa. 

Käytän päivittäin aikaa tuntitolkulla blogikirjoitusten parissa. Niitä tulee kuukauden sisällä täyteen 5000 kappaletta. Ehkä neljäsosa on Päiviksen käsialaa tai sormenpäiden tuotosta. Elämän tähden blogit on tärkein ja aikaa vievin harrastukseni.

Kun kirjoittelen, pulpahtaa esiin silloin tällöin milloin mistäkin aforismi tai muu nokkela sanonta, joita lainaan ja kirjoitan laitteeni muistilapuille. Niitäkin on kertynyt eri aiheisia aika tavalla. Viimeinen oivallus taisi olla: "Miksi surra huomista, sillä ylihuomenna se on jo osa eilistä?"

Kämmenen kokoinen älylaitteeni, osa 2

Eilen kerroin kirjoittavani tänäänkin ehkä jotain älylaitteeni ohjelmien käytöstä. Vaikka mielessä oli myös sosiaalisen median käyttörajoitukset. Ehkä jonakin päivänä niistäkin.

Yksi käytössä olevista hyötyohjelmista on Google Maps. Verraton apuväline navigointipalveluineen. Olen sitten liikkeellä moottoripyörällä, jalkaisin, autolla, skytrainilla tai vaikkapa tavallisella junalla. Sen opastuksella osaan jäädä pois oikealla asemallakin, kun aina ei ole muuta infoa näköpiirissä eikä korvakuulo taivu ulkomaan kielille.

Toinen tärkeä apuri reissatessa on erilaiset pankkiohjelmat, joita minulla on yhteen thai- ja kahteen kotimaiseen pankkiin, sillä tekniikka on haavoittuvaa silläkin sektorilla. Esimerkiksi Singaporessa en voinut maksaa edes joukkoliikenteen kertalippua minkään maan riihikuivalla enkä aina kotimaan pankkikortillakaan. 

Myös kaikki laskuni kiinteistöveroa myöten tulevat minne tahansa maailmankolkkaan sähköisesti. Soiniityntien postilaatikko täyttyykin talven mittaan mainospostista, joka sekin on onneksi vähenevää. Tosin viime vuonna joukossa oli laatikon uumenissa pari kertaa tuntemattomien käsin tekemää korttia, jotka ilahduttivat suuresti mieltäni. Olivat sitten ihailjoita, pilailijoita tai joitakin muita.

Verraton apuväline on myös Googlen kääntäjä, joka kirjoittamisen lisäksi kuuntelee ja puhuu oikeastaan mitä kieltä tahansa. Itse olin oppivuosina, jolloin kieliä opetettiin ison osan tunneista heitettynä luokasta ulos häiriköinnin vuoksi. Tosin ei tarjolla olleista ruotsista ja saksasta olisi reissuillani juuri apua ollut. Televisio oli opinahjoni, kuten monelle tallinnalaiselle rapakon takana näkyvät Suomen kanavat.

Älylaitteellani katson nykyisin uutisten lisäksi ulkomailla myös viihdettä. Onkin kummallista, että Thaimaassa ei juuri näy eikä kuulu YLE Areena eikä MTV Katsomo ilman "sensuuria" kuin enemmän tai vähemmän pielavetisillä virityksillä. Sillä vastaavasti Netflix näkyy suit sait missä tahansa suomenkielelle tekstitettynä. Ehkä huomenna kirjoitankin lisää älylaitteeni viihdekäytöstä.