Onnellisen elämän eväät

Vaikka tällä hetkellä kulutan hieman enemmän kuin saan eläkettä ja elän yli varojeni, olen onnellinen vaivoineni vaeltaessani Morakotin kanssa käsi kädessä elämän leppoistamisvaihetta.

Välillä vuoteessa Nukkumatin tuloa odotellessa, Ken Follettin kirja "Ei koskaan" unilääkkeenä, tuntuu huomisen suurimmalta murheelta pitäisikö katottoman Little Green Housen kasvien juomavesisäiliön kulmalla olevaan roska-astiaan laittaa sisään roskasäkki ja kansi päälle.

Joskus kauan sitten elämässäni oli vain kulman takana menettää kaikki kotia myöten. Valvoin öitä ja olin kadottamassa uudelleen otteeni onnellisesta elämästä. Jota olin etsinyt vuosikaudet alkoholin ja vähän muidenkin avulla.

Ehkä olin silloin monella tavalla väärällä tiellä halutessani olla rikas, viisas, kuuluisa, kunniotettu ja monien suosiossa ja mitä kaikkea muuta halusinkaan olla. Ajan kanssa huomasin, että itsestäni ei ole onnen löytäjäksi sillä tiellä. Vaan oli löydettävä tavallisena pälliäisenä oleminen. 

Sen alkuun minut jalosti muun muassa laivanvarustaja Aristoteles Onassiksen Christina tytär sanomalla lehtien palstoilla, että kukaan ei ole itkenyt häntä enempää Cadillacin takapenkillä. Vaikka hänellä oli kaikki mitä rahalla voi saada. Tällä yhdellä lauseella hän opetti, että onnea ei ehkä voikaan ostaa maallisella mammonalla.

Vaan tarvitaan muita maksuvälineitä. Ne käsitin löytyvän meidän itsekunkin nahkapuvun sisältä kaikesta mitä meillä on. Eikä siitä, että meidän tulee saada vain lisää ja lisää. Onnen löytämiseen ei myöskään tarvita vahvaa itsetuntoa. Vaan sen arvostamista mitä me itse kukin olemme. Tarvitaan ehjäksi tulemista.

Piti hyväksyä itsensä kouluja käymättömänä, lättänenäisenä kapiaisen kakarana, joka ei ollut hyvä kuin oppituntien häritsijänä yhteiskoulussa. Joka sekin jäi kesken eikä suoritettuna ole edes peruskoulun oppimäärää. Oli löydettävä, käsitettävä sekä käsiteltävä ja opittava arvostamaan omaa ainutlaatuisuutta. 

Siinäkin olin ja olen hyvin pienellä paikalla pelastaessani leppäkertun tai kääntäessäni postinhakumatkalla jonkun öttiäisen takaisin jaloilleen tallaamisen sijaan.  Sillä hetkellä olen pienen siivekkään tai siivettömän elämän ja kuoleman herra, vaikken tiedä edes sen elämäntarkoitusta. 

Toisaalta käsitän, että ihminen, joka tappaa satojatuhansia ellei miljoonia ilman ainoatakaan järkevää syytä itsekkyyksissään, ei voi olla maailman älykkäin saati maailmankaikkeuden hallitsija. Vaan yhtä mitätön kuin maan matonen, joka odottaa laillani käsittämättä, että eräänä päivänä joku talloo molemmat tai lopettaa elämän muulla tavoin tässä muodossa.