Omia polkuja kulkevien kauppa ja Luke Lukukirja

Olen elämäni aikana muuttanut jonkun kerran. Ja vaikka monesti pyhästi päätin, että "kaiken kannan mukanani", on tarpeentonta kertynyt muillekin jaettavaksi.

Sitä olen harrastanut systemaattisestikin perustamalla esimerkiksi Omia polkuja kulkevien kaupan Hyrylän keskustassa sijaitsevaan entisen poliisi Laineen omakotitaloon. Sen mahdollisti talon nykyinen omistaja antamalla pari kerrosta ilman vuokraa käyttöömme.

Toinen elintärkeä yhteistyökumppani oli Tuusulan kunnan työllistämisyksikkö, jolle tarjosimme kerralla koko ajan pari kuntouttavan tekemisen mahdollisuutta. Kohtaamispaikkamme ehdoton sielu oli Marita, joka piti kävijät tyytyväisinä, kauppaa avoinna ja siistinä joskus vaihtuvine työtovereineen aamusta iltaan.

Annoimme, jaoimme muuten tai myimme monta vuotta käytettyä tavaraa, joka silti alati lisääntyi. Vaikka yhteistyökumppaneita oli mäntsäläisestä Kippari-kirppiksestä lähtien, oli monena aamuna oven takana portaille ja eteen tuotu illan ja yön aikana vaikka mitä. Joten tavarasta eroon pääseminen ei oikeastaan ottanut toimiakseen.

Puuha loppui monen kyläläisenkin harmiksi kunnan lopettaessa yht'äkkiä yhteistyön kertomatta koskaan syytä. Tätä ihmettelen yhä sen tullessa mieleen, sillä kyse oli pienestä vapaaehtoisesta puuhasta, joka tosiaankaan ei ollut keneltäkään pois. Maksoikin vain Elämän tähden yhdistykselle jonkun killingin, sillä emme saaneet katettua edes sähkö- ja vesilaskuja.

Päivän mittaan kaupalla kävi moni vain tarinoimassa ja kahvilla pannun ollessa aina kuumana talon puolesta. Jäljelle jäi pari isoa merikontillista tavaraa Jokilaaksoon, Omia polkuja kulkevien kaupan seinässä ollut pressukankainen nimi sekä valtavasti muistoja.

Esimerkikiksi kirjoja lahjoitettiin niin paljon, että olimme välillä pulassa niiden kanssa rajallisten tilojen vuoksi. Usein lainaajalle sanoimme, ettei tarvitse palauttaa. Mutta jos he eivät palauttaneet, niin he toivat tilalle uusia.

Suunnittelin kovakantisia kirjoja myös linnunpönttöjen seiniksi, lattioiksi ja katoiksikin ja mitä kaikki ideoita olikaan. Ylivertainen oivallus oli, kun teimme ja liimasimme niihin Luke Lukukirjan tarroja. Sen jälkeen minulla oli aina autossa mukana ihmisten lukemia ja hylkäämiä kirjoja. Niitä jätin moneen paikkaan. Kauppojen infotaulujen eteen, linja-autojen pysäkkikatoksiin, useisiin odotustiloihin apteekista ja lääkärin vastaanotosta lähtien, koira- ja muiden puistojen penkeille jne. Oikeastaan kaikkialle missä ihmiset istuivat tai mihin mielikuvitus riitti.