Kiitos kauniista palautteesta

"Hei! 🕊️ Tosi kaunis oivallus tuo ajatus, että jokainen päivä tosiaan on erilainen – tulen taiten otettua hetken hetkessä elämiseen. Tekstissäsi vuodet eivät ole veljeksiä keskenään -sanonta kolahti syvästi ja kuulosti juuri siltä, mitä tarvitsin tähän hetkeen. Kiitos kun jaat tuollaisen avoimen ja rehellisen hetken – tää teksti lähti suoraan sydämestä. Ois kiva kuulla: mikä hetki sun päivästä oli sellainen, mistä sait vähän helpotusta, iloa tai sellaista sisäistä valaistumista? Ne sun arjen pienet oivallukset ovat niin mun mieleen! 🌿"

Ehkäpä siis kirjoitan tänään toivomuksen mukaan arkeni pienistä oivalluksista. Mutta pienistä ja pienistä tai suurista ja suurista on suhteellista. Kun käännän postilaatikolle mennessäni pienen pienen ötttiäisen takaisin jaloilleen enkä tallaa sitä jalkani alle, on se pieni teko, mutta koppakuoriaiselle elämän ja kuoleman kysymys.

Samoin on naku-uinnillani tyttöhyttysen laita, joka hamuaa korvani juuressa inisten iholtani ravintoa tuleville hyttyslapsille. Liiskaanko sen kämmenelläni vai pyyhkäisenkö vain sivuun, sillä Jokilaakson hyttystasapaino ei surmatöitteni ansiosta miksikään muutu. Kun hyvänä hetkenäni onnistun kiivastumatta säästämään tulevan äitihyttysen hengen Pentti Linkolan oppien mukaisesti, on hyvä mieli vielä uimavedessäkin. Vaikka jälkeenpäin käsivarressa kutittaisikin.

Mutta hyvä mieli tuli palautteestakin. Yöllä herätessäni ajattelin ja melkein tunsin, kun hän hellin ja osaavin käsin hieroi ajan patinoiman vartaloni. Jutellen ohessa mukavia lisäten hyvää oloa.

Yleisesti ottaen minulla on elämäni leppoistamisjaksolla aikaa itsekkäästi itselleni. Teen tutkimusmatkoja minuuteen uusine löytöineen. Joskus vastaan tulee kovin kipeitä ja keskeneräisiä asioita. Niiden parissa saatan työskennellä kuukaudesta toiseen, välillä vieläkin kauemmin. Puhunkin jollekin, jos joku osaa ja suostuu sydämellään kuuntelemaan. Tavoittaen sydämeni sieluni sopukoista.

Erityinen helmi on halu ja kyky oppia antamaan anteeksi koko sydämestä, vaikkei jotain voisi unohtaakaan. Tämän koen vahvasti vanhempieni ja siskoni haudalla. Siellä yksin puhuessani aikojen taakse olen kokenut ja ymmärtänyt, että miten tahansa he minua kasvattivatkaan, he tekivät kaiken koska rakastivat. Toivoen minusta tulevan joskus välittävän ja vastuullisen aikuisen.