Martikaisen Pate siirtyi uusille soittolavoille

Aika lailla tarkkaan vuosi sitten tein viikon Määmatkan, josta kirjoitin 7 päiväkirjanomaista blogia. Yksi niistä kertoi käynnistäni Jyväskylässä ystäväni Paten luona, josta osan julkaisen kuvineen nyt uudelleen.

Kuinka enteeellisesti Paavo silloin päätitkään tapaamisemme sanomalla ovipieleen nojaten muuttavasi vielä takaisin kotiin. Näin teit eilen, osoite vaan muuttui maallisen majan sijaan Taivaan kodiksi. Näin tarinoin viime huhtikuussa viimeiseksi jääneestä tapaamisestamme:

"Lähes viikon kestäneellä matkallani on kotimaani näyttänyt varsin väljältä, ellei peräti autiolta. Vasta Jyväskylässä oli sutinaa. Päätarkoitukseni oli löytää Paavo (Pate) Martikainen. Ystävä vuosikymmenten takaa, jonka nykymenon ja kodin tiesin olevan jossakin senioreille tarkoitetussa yhteisössä Kuokkalan kaupunginosassa.

Ajettelin etukäteen, että kun vain yhteen menen, niin siellä henkilökunta ystävällisesti soittaa pari, kolme puhelua ja löydän kaipaamani helposti. Vaan kun viimein pääsin ensimmäiseen sisään tai oikeastaan monen lukon taakse oviaukon kynnykselle, huomasin kyseisen yksikön pelin hengen: "Ei ole täällä eikä me voida minnekään soittaa. Sitä paitsi, kun meillä ei ole hoitosuhdetta, niin eivät ne anna meille mitään tietoja." Hampaan narskuen poistuin ja ajattelin, että just. Samalla logiikalla en voisi mennä tapaamaankaan, vaikka löytäisinkin, sillä eihän minullakaan ole hoitosuhdetta.

Mutta viimein Pate löytyi ja sisäänkin pääsin. Istuessani väen yhteisessä olohuonessa viereen, kysyin: "Muistatko?" Tähän mies, että hänellä on niin paljon ystäviä, ettei niitä millään kaikkia muista. Kun jatkoin olevani Jorma Soini, sanoi tämä mainio mies, että "kyllähän minä nyt Soinin muistan" 😅. Loppuaika muisteltiin tanssiorkesterin aikaa, kun Pate soitti rumpuja, Reijo Taipale, Eino Grön, Tapsa Rautavaara sekä Irmeli Mäkelä lauloivat tangoja ja väki tanssi.

Oli mukava tapaaminen, vaikka tanssilavat elävät Martikaisella enää vain muistoissa ja parketit ovat vaihtuneet Vuoropari-yhteisön muovimattoihin. Muistoja ehkä miehen viimeisessä kodissa oli korvien välin lisäksi pieni hyllyllinen. Hieman tuli surullinen mieli, kun Pate sanoi, että usko pois Soini, vielä yhtenä päivänä muutan takaisin kotiin."

Ensimmäisiä muistojani on, kun orkestereineen esiinnyit järjestämässämme Kuiville Pyrkivien Tuen musiikki-illassa Jyväskylän kirjaston Minnansalissa 40 vuotta sitten. Soitit rumpuja. Ehkä bassokitaran kaulaa tapaili yhteinen kaverimme Timo Hård, alias Tiudu. Sitä en muista kuka soitti toista kitaraa tai lauloi ja olitteko ylipäätään duo vai trio. 

Sepänkadun Veljeskodissa iskimme tarinaa eräänkin kerran. Vaikka sinulle näkäräiset maistuivatkin, et sinä mikään juoppo ollut. Vaan kaikkien kaveri, joka tuli juttuun missä tahansa. Luulen erilaisten yhteisöjen ja muusikon elämän sen sinulle opettaneen. Tätä kirjoittaessani muistui mieleen myös kookas, kannettava kasettisoittimesi, jonka ääntä kadehdin, sillä sen kaiuttimet toistivat musiikkia omaani paremmin. Hyvin soiva musiikki oli sinulle tärkeä läpi elämän. 

Voi olla, että uudessa elämässäsi on uudet esiintymislauteet sekä kappaleet. Ehkä kokoat uuden bändinkin. Niin tai näin, tulen perässäsi ja toivon, että soitatte sitten minulle Reijo Taipaleen Satumaan. Sitä odotellessa biisin voi kuunnella ja katsella tätä klikkaamalla. 

Lähteekö joku kanootilla kanssani kaupoille?

Merikonteista tehty kotini on Tuusulan Myllykylässä ja asun luonnonsuojelualueen keskellä. Jokilaaksossa onkin villi ja rehevä luonto läsnä, jossa näkyy silti pihapiirin lisäksi ihmisen käden jälkiä muuallakin. Talvisen hiihtoladun pohjaa pitkin kävelen kesäisin Jokilampien laiturille ja siitä naku-uinnille. Jota ovat joka kerta katsomassa monet viitasammakot, kalat, joutsenpariskunta, muut vesi- ja taivaan linnut sekä lukuiset eläimet, joita en näe ja joista en muutenkaan tiedä mitään. 

Luonnonsuojelualueen yli kulkee Carunan sähkölinja, jonka tolppiin laittamieni, savisten lepakonpönttöjen liepeillä näkee silloin tällöin illan hämyssä näiden siivekkäiden nisäkkäiden lentävän. Kesällä Jokilaakson taivas ja maa ovatkin täynnä elämää sekä ruokaa monenlaiseen nälkään. 

Riippumatta siitä onko kyseessä mamueläin, -ihminen tai -kasvi, niiden eloa ihminen haluaa säätää. Joukossa on toivottuja, hällä väliä eläimiä, vähemmän toivottuja ja peräti inhokkeja. Itselläni niitä ei juuri ole, vaan Jokilaaksosta löytyy supikoirista, sinivuokoista ja lupinista lähtien moneen muuhunkin lähtöön.

Kimalaisten ja naapuriniityn mehiläisten kevään ensimmäisten ja syksyn viimeisten kukkien joukossa on joidenkin inhokkimamu, himalajan palsami. Se maanomistajan pitäisi hävittää sanktion uhalla, jos siitä on muille isoa haittaa. Näin ei Jokilaaksossa toistaiseksi ole, joten kasvakoon rauhassa sillanpielen toisen mamun, karhunköynnöksen kanssa. Tosin olen tavannut sellaisenkin "mehiläisasiantuntijan" joka sanoi palsamin sekoittavan myöhäisenä kukkijana pölyttäjien talviunien aikataulun.

Mutta sitten otsikon asiaan. Meillä oli monet vuodet kunnollinen, ilmalla täytettävä kumivene/-kanootti, jolla Päiviksen kanssa kerran äitienpäivän tienoilla meloimme Koskenmäen mattojen pesupaikalta pitkin jokea Soiniityntien sillanpieleen. Se oli muutaman tunnin ja kilometrin hieno, ikimuistoinen reissu. Vain kerran, pari jouduimme nostamaan veneemme joen yli kaatuneen puunrungon yli.

Mutta viime syksynä varkaat veivät vesikulkuneuvomme. Vakuutukset olivat kerrankin kohdallaan ja korvauksilla ostimme intiaanikanootin, joka tuli uuteen kotiinsa pari päivää sitten. Kun ilmat lämpenevät lämmittäen jokivedenkin, on ajatukseni meloa, ehkä äitienpäivän aikoihin kaupoille Lahelan K-Markettiin. Luulen, että siellä ei moni ole veneellä käynyt.

Ensin ajattelin automaattisesti tehdä kauppareissun yksin. Mutta eilen jälleen mielikuvitusmeloin ja pohdin asiaa taas kerran. Sillä kuvan kanootissa on kolme penkkiä ja kantavuutta 300 kg, joten mukaan mahtuisi itseni lisäksi toinenkin aikuinen ja hänen kanssaan vaikka lapsi ehkä kaksikin. Jos kiinnostaa lähteä kanssani kaupoille, minut löytää netin kautta, sähköpostilla jorma.soini@in105.fi tai vaikka puhelimella numerosta 040 15 111 05.

Henkinen epätäydellisyys

Minulla on Facebookissa kristitty ystävä tai kaveri Anelma Koskinen. Hän kirjoittaa aika paljon omia juttujaan. Pidän niistä ehkä siksi, ettei hän muksi ketään raamatulla eikä sen sananpaikoilla. Joskus hänelle kerroin, että luen niitä juuri siksi, kun hän ei kerro mitä siinä tai toisessa raamatunpaikassa sanotaan. Syyksi Koskinen sanoo huonon muistinsa eikä muista mitä minkäkin kirjan missäkin luvussa tai jakeessa kuka kulloinkin sanoo.

Sen sijaan Anelma kertoo miten kokee Jumalan puhuvan ja miten se häneen vaikuttaa. Ei siis niin, että koska 2. Mooseksen kirjan 1552 vuoden käännöksessä sanotaan "Ei sinun pidhe wäre Todhistost puhuman sinun Lehimeistes Wastan", ei hänkään lausu lähimmäisestä väärää todistusta. 

Samaan raamatunpaikkaan taidetaan viitata silloinkin, kun valan velvottamana edellytetään, käsi raamatun päällä puhumaan totta oikeudessa. Vain syytetty saa puhua läpiä päähänsä tai muuta puuta heinää. En tiedä miksi konna tai konnatar saa mölistä omiaan. Mooseksen saamat laintaulut ovat muuten osa Mooseksen lakia, jonka 613 käskyssä on kaikkiaan 365 kieltoa ja 248 käskyä. 

Joka tapauksessa viime yönä tai eilen Anelma kirjoitti syntyneensä "hengellisesti epämuodostuneena". Tämä pysäytti minut ja jäin pohtimaan mitä se on omalla kohdallani, sillä teinivuosien omavoimaisuuden ja kaikkitietävyyden jälkeen en ole edes kuvitellut olevani varsinkaan täydellinen maailman napa. Vaan koska en usko myöskään suureen sattumaan, uskon jossain olevan minua suurempaa viisautta.

Jollekin se on enemmän tai vähemmän kristallinkirkkaasti Jumala, toiselle Allah, kolmannelle Buddha, neljännelle ja monelle muulle joku aivan muu. Pecos Billin ja Tex Willerin intiaanimaailmassa se taisi olla toteemipaaluineen Manitu. Ehkä jotkut ihmisdiktaattorit ajattelevat olevansa Manitua suurempia maailman valtiaita.

Minulle Luojani on täydellinen, olemassa oleva mysteeri. Kun luulen oivaltaneeni jotain, se synnyttää lisää uusia arvoituksia ja pohdittavaa. Ehkä niin on tarkoitettukin, että ihminen, kuten kaikki muukin maailmankaikkeudessa, on vailla täydellisyyttä. Tai ehkä on niin, että täydellisyyttä ei olekaan mahdollisimman vähän vikoja ja virheitä. Vaan, että käsittää parhaiten oman hengellisen vajavuuden sekä puutteellisuuden tai peräti syntymänsä henkisen epämuodostuneisuuden Anelman lailla. Kuinka lähellä se onkaan isäni lauantai-illan pohdintoja: "Voiko tyhjyydessä olla sattumaa?" 

Ehkä kesä on vähän myöhässä

Kun en keksinyt aamulle mieleistä kirjoitusaihetta, palasin ajassa taaksepäin katsoakseni mitä kirjoitin suven tulosta vuosi sitten. Silloinkin aloitin blogini pätkällä Wikipediasta ja maaliskuun 23. päivä kuvineen odotin kesää näin: 

"Takatalvella tarkoitetaan keväällä sattuvaa kylmää jaksoa. Mitään tarkkaa määritelmää takatalvelle ei ole, mutta käytännössä siitä voidaan puhua silloin, kun terminen kevät on päässyt hyvään vauhtiin. Terminen kevät tarkoittaa tilannetta, missä vuorokauden keskilämpötila on toistuvasti yli 0 °C, mutta alle 10 °C. Tilastojen mukaan aika on Suomen eteläosassa maalis-huhtikuun vaihteessa ja Suomen pohjoisosassa huhtikuun puolivälissä. Takatalveen liittyy lumisade ja ainakin yöllä myös pakkanen sekä ankara halla mikäli terminen kasvukausi on jo päässyt käyntiin.

Jos ja kun etsin siitä itselleni mukavia puolia, niin yksi on, että tänä vuonna pääsen seuraamaan kevään ja kesän tuloa luonnossa alusta saakka. Toisin luulin, kun tulin Suomeen 21. päivä tätä kuuta ja alkukevään kelit olivat mitä parhaimmat. Mutta vain muutama päivä, niin kaikki oli toisin. Monikymmensenttinen uusi lumi peitti alleen käytännössä Jokilaaksossa lähes kaikki kevään merkit.

Muuttolinnut ovat laittaneet jarrut päälle joutsenia ja joitakin sorsia lukuunottamatta. Onkin mukava seurata jakaako jo vuosien ajan Jokilammella kesät asunut joutsenperhe alueensa muiden kanssa, sillä lähipelloilla on ehkä 30 Suomen kansallislintua tuumailemassa mihin asettuisivat. Puissa ei ole juuri silmuja eikä silmiin ole sattunut pajunkissojakaan. Niiden aika kuitenkin on viimeistään pääsiäisenä, joka on piakkoin.

Jännitettävääkin on uudella tavalla varsinkin Morakotilla, joka on odottanut kuukauden 90 vuorokauden viisumihakemukseen päätöstä. Senkin aika on juuri nyt, sillä yö toi sähköpostin, joka kertoi, että asia on käsitelty ja kuriiri tuo tiedon parin päivän kuluttua Tatan Phatthalungin kotiin.

Olin jo päättänyt, että pieni vihreä huone saa huilata tulevan kesän. En istuta sinne mitään enkä ehkä kunnostakaan sitä talven vaurioiden osalta tänä vuonna. Mutta jos Morakot saa viisumin ja onnistumme hänen haaveilemassa lunnonmarjojen poiminnassa, voi olla, että istutankin jotain kasvihuoneeseen, jos saamme marjanpoimintakuvion kohdalleen Jokilaakson lähimailla. Verkkoja olen sen eteen heitellyt sinne tänne, mutta mitään valmista ei ole.

Koska talvi ja pakkaset tulivat takaisin, eilen täytin mönkijän peräkärryn säiliöstä merikonttisaunaan 1000 litraa vettä, joka muuten olisi jäätynyt. Tänä aamulla kiinnitin auran mönkijän eteen, sillä hopeanharmaa vanha rouva Avensis ei ehkä kykene kahlaamaan auratuille teille ilman jeesiä. Lumiauran laitto yksin on muotisanaa käyttäen melkoisen haasteellista askare."

Auttakaa minua hiirivaivassa

Noin kuukausi sitten tulin Merikonttikotiini Thaimaan talvikodista puolen vuoden jälkeen. Kaikki oli suht okei. Uutena asiana hiiret olivat murtautuneen tai tulleet muuten kotiini kymmenen vuoden jälkeen ensi kerran. Laitoin sinne tänne ansoja, myrkkyäkin ja luulen lähettäneeni manan maille tai sinne mistä tulivatkin koko jengin.

Kaiken piti olla tältä osin järjestyksessä. Vaan eipä ollut, sillä nyt palaa kaksi samaa sulaketta parin, kolmen päivän välein. Luulen syynä olevan hiirten sähkökytkennät johtojen kuorten syömisineen.

Duokoti tehtiin mahdollisimman hyvin suojatuksi kutsumattattomia eläinvieraita vastaan, luonnon keskellä kun on. Jopa pohja on päällystetty rei'itetyillä teräslevyillä. Heikoksi kohdaksi paljastui sisään tulevan sähköjohdon aukko tai oikesstaan reikä, joka oli tiivistetty vuorivillalla.

Nämä Suomen luontoon kuuluvat pikku vintiöt purkivat eristeet ja löysivät itselleen lämpimän, täyden palvelun talvikodin, sillä sisällä oli parempaakin syötävää, kuten Niilo-koiran ruuat. Erillisestä 3 m² teknisestä tilasta hiiret keksivät kuinka päästä lounaspöytään tai -kassiin. Safkaa oli riittävästi kuljetettavaksi myös varastoihin. Talvikenkänikin oli niin täynnä, ettei jalka mahtunut.

Seinien välissä olevat sähköjohdot on putkitettu, joten luulen, että mahdollinen oikosulku ei ole siellä. Silti sylttytehtaan etsimisessä on aika työmaa tai ainakin päänvaiva. Hyvät, huonot ja siltä väliltä olevat neuvot ovat kovin tervetulleita. Joten jos jollakin on jotain kokemusta tai tietoa, niin please, kertokaa niistä minulle.

Ensi kuussa asiani ovat kuitenkin järjestyneet 74 vuotta, joten eiköhän tähänkin ratkaisu löydy. Muuten minulla ei ole mitään tarvetta säädellä hiirten eikä mamujen elämää. Ovat ne sitten kasveja, ihmisiä tai eläimiä. Teksti TV:n uutisten mukaan säätäjiä riittää yhteiskunnan varoilla senkin edestä. Suomessa droonien avulla tapetaan eläimiä ja Ukrainan sodassa ihmisiä.

Hu huu, missä luuraatte kevät ja kesä?

Vaikka vielä ei kesän aika olekaan, on Jokilaakson kevät ainakin pari viikkoa viimevuotisesta jäljessä. Silti se on aika mistä pidän, tulee se millon tahansa. Osa luonnosta eläimineen on uinunut lumen alla, osa talviunilla karhuineen ja osan taival on loppunut talveen. Eikä ollut kuin kesän mittainen, jos sitäkään.

Vettä on Tuusulanjoessa yli äyräiden. Sitä on omasta takaa, Tuusulanjärvestä, lähimetsistä, pelloilta ja niityiltä. Munaskuitaan kastelematta ei ole vielä asiaa Jokilammille eikä syksyllä kuiville vedetylle, mutta nyt vedessä kelluvalle laiturille.

Sen vierestä kulkevaa latupohjaa kävelin eilen, jolla oli talven mittaan kulkenut muitakin kuin hiihtäjiä. Peuran taival oli päättynyt ja jäljellä oli vaan puolimetrinen, kaluttu reisi- tai sääriluu. Myllykylän faceryhmässä kyselin nälkäistä saalistajaa ja vastaukset olivat ketusta supikoiraan. Veikkaan molempien olevan väärin, joten chattasin kuvat metsämies Kinnuselle, joka sanoi oitis: "Ilves". Samaan tai heimon muihin suihin kelpaavat tilaisuuden tullen kylän kissat ja koiratkin. Varsinkin, jos kulkevat pihan ulkopuolella vapaina. Myllykylän ilvekset ovat kyllä niin tottuneita ihmisiin, että voi olla ajan kysymys, kun pihan koirasta ei ole jäljellä kuin riimu, kissasta ei sitäkään. 

Puita, pieniä ja isompia on kaatunut siellä täällä, kuten luonnonsuojelualueella kuuluukin. Niitä siirtelin sivuun ja katkoin sen verran, että pääsen kulkemaan sinne kuuluvia polkuja. Merikonttikodin pihapiirissä näkyy sen sijaan ihmisen käden jälki. Krookukset, narsissit, tulppanit ja monet muut nostavat vihreinä päitään. Talven mittaan on pihassakin kulkenut nälkäisiä ja syntymäpäivälahjaksi saamani omenapuupariskunta on saanut tuntea peltojänisten hampaat koko varressaan. Hoidostani ja paikkauksesta huolimatta voi olla, että pariskunnan elo päättyi viime talveen.

Pienelle vihreälle huoneellekin ovat talven lumet jättäneet jälkensä. Joten taidan ottaa loputkin katosta pois ja istutan kasvihuoneen seinien suojaan pari omenapuuta ja jotain muuta.

On mukava seurata luonnon ja uuden elämän heräämistä. Se on toivon ja tulevaisuuden lisäksi monelle lihansyöjä pikkulinnulle joka päivän kamppailua nälkää vastaan. Kunnes ilma ja maa täyttyvät jos jonkinlaisista ruuaksi kelpaavista öttiäisistä. Kun kasvit puhkeavat kukkaan, houkuttelevat ne pihaan myös naapuriniityn mehiläisiä ja muita hunajantekijöitä.

Jokilampien joutsenten myötä on pihan Purolammelle saapunut entiseen tapaan telkkäpariskunta ja muita vesilintuja. Niillekin puhun ja luulen niiden ymmärtävän, että tuosta ääntä pitävästä ihmisjättiläisestä ei ole harmia eikä uhkaa. Linnunpönttöjä on toistakymmentä, joita en koskaan siivoa. Ajattelen, että siivotkoon itse kotinsa tai asukoot muualla. Jos näin käy, tulevat madot, jotka syövät seinät sekä lintukodon sisustan. Sitten saapuvat tikat, jota syövät madot ja luonto jatkaa kiertokulkuaan, enkä siihen kohdista juurikaan säätöjäni.

Elämä on.....

Erramatti Mangayammasta tuli tiettävästi maailman vanhin vastasyntyneiden lasten äiti saadessaan vuonna 2019 terveet tyttökaksoset Andhra Pradeshin osavaltiossa Intiassa. Mangayamma oli 74-vuotias, kun neljän lääkärin tiimi suoritti keisarinleikkauksen. Silloin 82-vuotias isäkin ehti nähdä tyttärensä, sillä hän kuoli noin vuosi lasten syntymän jälkeen. On sitten elämän tarkoitus löytää polun pää ikuisuuteen, lasten tekeminen tai mikä tahansa, kunnioitettava suoritus molemmilta vanhemmilta ja syntyneiltä kaksosilta. 

Eastwood on pitkä­aikainen eläin­oikeus­aktivisti, muttei vegaani toisin kuin on väitetty. Vaan Clint alkoi 1970-luvulla noudattaa ruoka­valiota, jolla ihmisen uskottiin voivan elää 150-vuotiaaksi. Saapa nähdä miten miehen käy, sillä toukokuun 16. päivä täytän 74 vuotta ja kaksi viikkoa myöhemmin entiselle pormestarille, ohjaajalle ja loistavalle näyttelijälle on kertynyt vuosia 94. Melkoisen iän on hänkin saavuttanut.

Olen hänen rinnallaan pelkkä pojan kloppi ja saman ikäinen nyt kuin tarinani äiti saadessaan tyttärensä. Oma isyyteni on toisella tavalla hankittua, sillä poikani, nyt jo aikuinen ja isä itsekin, on tullut elämääni toista tietä. Papereissa olen toisenkin lapsen vanhempi. Filippiineillä elää ja kasvaa "Little" Jorma Goza Soini, joka on syntymätodistuksessa poikani. Jos joku kaivaa asian esiin kuolemani jälkeen, on siinä pikku pulma ja puuha perunkirjoittajille. Little Jorma tai oikeastaan hänen äitinsä on tuottanut minulle elämäni suurimman ilon ja syvimmän surun, josta en ollut päästä ylös. Omituinen kuin olen, oli työn takana antaa Melanielle anteeksi hänen lemmenretkensä sydämessäni saakka.

Sisimpäni monen, katkeruudellakin maustetun solmun aukaisi The Blacklist. Kymmenen kauden ja yli sadan jakson yhdysvaltalaista rikosdraamasarjaa alettiin esittää syyskuussa 2013. Tällä hetkellä se lienee katsottavissa Suomessa kahdessa eri suoratoistopalvelussa. Mutta mikä sarjan löytö sitten aukaisi monta itsekkään sieluni solmua? "ANTEEKSIANTO EI VOI MUUTTAA MENNEISYYTTÄ, MUTTA SE VOI MUUTTAA TULEVAISUUDEN."

Vaikka moni sanoo, ettei ole hyväksi elää eilistä eikä huomista, vaan tätä päivää, kannan mukanani koko ajan pitenevän menneisyyden ja lyhenevän tulevaisuuden. Yksi parhaimmista tämän tien kumppaneista on reippaasti yli kymmenen vuotta kirjoittamani ja julkaisemani päivänkirjanomaiset blogit. Kuinka hyvin kirjoitusalustan nimeksi sopiikaan Elämän tähden.

Kirjoittamisen lisäksi luen tekstejäni ja taivallan tietäni uudelleen. Kissalla sanotaan olevan yhdeksän henkeä, mutta muilla ei niitä liene kuin yksi. Ehkä siitäkin syystä meillä on muisti, jonne tallennamme tarpeellista ja tarpeetonta, mutta myös muistoja. Joita jotkut eivät haluaisi muistella, mutta väkisin muistavat. Toiset vastaavasti haluavat muistaa ja elävät elettyä ajan patinoimana uudelleen. Itselleni kenenkään ainokainen elämä ei olekaan kertakäyttötavaraa.

Olen tyytyväinen vakuutusten maksaja

Olen vuosikymmeniä maksanut vakuutusmaksuja, pakollisia ja vapaaehtoisia. Lähes yhtä monta vuotta olen tuskaillut vakuutusbisnestä ja ajatellut, että minullakin niitä on tarpeettomasti ja varmuuden vuoksi.

Kun pari vuotta sitten ostin kalliin matkapuhelimen, otin siihen vakuutuksen. Senkin varmuuden vuoksi, sillä lasin vaihto töineen maksoi silloin noin tuhat euroa. Laite ei ehtinyt kulkea mukanani montaa kuukautta, kun lähdin metsän kautta mönkijällä kylille ja unohdin kommunikointivälineeni selkäni taakse, tavaratelineen päälle. Siellä se aikansa keikkui, kunnes kylällä huomasin sen pudonneen. Siinä olikin etsimistä. Onneksi polulla tuli vastaan naapuri. Hän soitti minulle ja rikkoutuneesta lasista huolimatta omani "pirisikin" mustikanvarpujen joukossa. Lasin vaihtoon se lensi Bulgariaan ja takaisin. Silloin taisin ensimmäisen kerran olla tyytyväinen vapaaehtoisesti ottamaani vakuutukseen.

Viime kesänä olin jo laittanut kumiveneemme talviteloille lukittuna Jokilampien laiturin viereen, kun syystä tai toisesta kävelin rantaan viikkoa myöhemmin. Huomatakseni veneemme varastetuksi. Jäljistä päätellen rosvot olivat raahanneet sen pitkin syksyisiä niittyjä ja metsiä ties minne. Laaja kotivakuutukseni korvasi kaiken, joilla rahoilla olen tai olemme nyt ostaneet upouuden intiaanikanootin. Sen jälkeen olin hyvin tyytyväinen vakuutuksen ottaja.

Eilen olin laittavinani älypuhelimeni juuri Turkista netin välityksellä ostamani luomupuuvillaisen kylpytakin taskuun. Mutta jotenkin se sujahti taskun viereen, siitä pihasoralle ja kuinka ollakaan, taas lasi rikki. En sitä juuri harmitellut, sillä muistin vakuuksen korvaavan kaksi vahinkoa vuodessa. Tyytyväisyyden lisäksi olin jo vähän onnellinenkin monesti mielessäni parjaamista vakuutuksista. 

Lähdin viemään laitetta Jumbon Fonumiin lasinvaihtoon ja istuin hopeanharmaaseen, vanha rouva Avensikseen. Silloin huomasin omia aikoja tuulilasiin tulleen halkeaman. Jotenkin alitajunta raksutti, että olen saattanut ottaa pakollisten liikennevakuutuksen lisäksi myös lasivakuutuksen. Ja kyllä vain, vakuutus oli. 

Viime kesänä pohdin voikohan naarmuuntunutta tuulilasia jotenkin kiillottaa tai jossakin kiillotuttaa? Enää ei tarvinnut sitä miettiä, kun Carglass laittaa vakuutusyhtiön piikkiin ensi viikolla omavastuun maksettuani uuden lasin. Itse olen nyt hyvin tyytyväinen ja onnellinen vakuutusten maksaja.

Tornion Markku pääsi Taivaan kotiin

6. lokakuuta 2022 kirjoitin blogin ysävästäni, jonka julkaisen nyt uudelleen, sillä olet päässyt Taivaan kotiin:

"Ystäväni Tornion Markku

Olen tuntunut Markun jo kauan, vaikken tiedäkään kuka lienee ensimmäisenä lisännyt hänen nimeensä sanan Tornion. Voi olla, että se on tarttunut Thaimaan vuosista, sillä täällä on tai on ollut Matti Myönteinen, Meri Markku, Tietokone Matti, Savu Seppo ja niin edelleen. 

Tapasimme ensimmäisen kerran vuosikymmeniä sitten Lapin portilla, Torniolaakson Suojapirtillä, jonka pihassa olin matkailuautollani yön, ehkä kaksikin. Taukoa yhteydenpidossa oli vuosikaudet, kunnes törmäsin Markkuun yllättäen Pattayan Jomtienilla. Siitä saakka on chattailtu ja nähty säännöllisesti. Hän on vaimonsa Areeratin kanssa pitänyt huolta myös Thaikodistamme ollessamme Suomessa.

Eräänkin kerran olemme istuneet yhdessä "Hyrsylän mutkassa, Raittiiden rannalla", jossa itsemme sekä toistemme lisäksi olemme parantaneet kaikkea taivaan ja maan väliltä. Elävänä mieleen palaa Markun alati hymyilevät kasvot: "Terve Jorma, istu tuohon, kanssasi on aina niin mukava jutella."

Kun viime keväänä lähdin Suomeen, jäi mies odottamaan lentoaan Jomtienin rantatuoliin auringon alle, kunnes tulisi hänenkin vuoronsa. Luulen tällä erää viimeisen Facebook julkaisun olleen passimuodollisuuksien jälkeen Suvarnaphumin lentokentän kansainväliseltä puolelta. Kuvassa oli tyhjä lähtöaula ja alla Markun kirjoittama teksti: "Lähtöä vaille." Mutta sekunti elämässä voi muuttaa kaiken tai paljon. Tornion Markku sai masssiiivisen sydänkohtauksen ja suunta muuttui Suomen sijaan matkaksi sairaalaan.

Tänään, kuukausia tapahtuneen jälkeen olen jälleen Pattayalla ja pääsin tapaamaan ystävääni hoitokotiin Jomtienilla. Markku ei pysty puhumaan eikä liikkumaan enkä ole varma tunsiko hän minua. Mutta siitä olen varma, että vaimonsa Areeratin läsnäolon hän kokee ja tuntee. Sitä katselin kyyneleet silmissä, sillä jotain sanoinkuvaamattoman kaunista ja syvää on heidän rakkaudessaan.

Kun ajelin Thaikotia kohti, oli mieleni haikea ja surullinen, sillä silmänräpäys voi tosiaan laittaa kaiken uuteen järjestykseen. Itselläni on mahdotonta tietää mitään siitä mitä ystäväni päässä liikkuu. Vai liikkuuko mitään mitä ymmärtäisin, vaikka tietäisinkin. Mutta sen tiedän, että niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Tai oikeastaan me molemmat, Markku ja minä olemme tienneet ja varsinkin uskoneet jo kauan, että toivoa ja elämää on senkin jälkeen."

Vaikka tapasinkin Sinut useamman kerran hoitokodissa Jomtienilla, jäivät lentokentällä kirjoittamasi enteelliset sanat, "lähtöä vailla" ottamasi valokuvan alla minulle viimeisiksi. Hyvää matkaa Markku. Olit mies mitä parhain.

Ajanvietteensä kullakin

"Mikäs sen parempaa, kuin pyhäpäivän kännit. Huomenna kun ei ole mitään menoa, niin voi huoletta tirvaista pienet humalat 😇", kirjoitti eilen Facebookissa eläkeläis-skitsofreenikoksi itsensä esitellyt.

Morakot puolestaan soitti tänä aamuna Messengerillä videopuhelun liki 10 000 kilometrin päästä. Hän näytti vitivalkoisen puhdasta kissanpentua, jonka kanssa sanoi olleensa suihkussa. Olen hyvin hyvilläni Tatan löytämästä eläinrakkaudesta ja sen tuomasta sisällöstä hänelle ja minullekin täällä kaukana. Sanoi pienen kissimirrin tykkäävän suihkusta, kun on niin kuuma. Tähän en sanonut mitään.

Pari, kolme päivää ihmettelin mennen tullen kuorma-auton renkaiden jälkiä Soiniityntien sillan rautaveräjälle ja takaisin Isolle tielle (Myllykyläntie). Eilen asia selvisi, kun kurkkasin etupäässä uimapaikan käyttäjiä, kalastajia ja satunnaisia lemmenleikkejä varten hankkimaani roska-astiaan olisiko sinne ilmestynyt palautuspulloja tai -tölkkejä. Ei ollut, mutta huomasin muoviastiassa olleen säkin lähteneen sisältöineen.

Asialla on varmasti ollut Kiertokapula Oy, jolle ei sopinut, että vien roskani Seepsula Oy:n jätelavalle. Oikein tyypillinen pienen, tuusulalaisen ihmisen ruotuunlaitto, jolle jäi kiinteistönsä kanssa vain kaksi mahdollisuutta, kertyy jätettä tai ei. Liittyä jätehuoltoon tai itkeä ja liittyä. Tästä yhteiskunnan pakkopullasta pääsisin eroon kai vain, jos ilmoittaudun asunnottomaksi eli vailla vakinaista asuntoa olevaksi eikä Jokilaaksossa asu sen jälkeen ketään muitakaan. 

Olkoon kuitenkin näin, vaikka jäteauto tyhjensi väärän säiliön eikä edes käynyt pihassani katsomassa, saati tyhjentämässä omaa jäteastiaani. Tyhjennysvälit puolen vuoden taukoineen ovat kuitenkin minulle siedettävät. Osa meistä on nimittäin porsaita pahempia, jotka ajattelevat asian olevan hoidossa, kun roskat ovat pois silmistä ja puutarhasta.

Niitä olen Soiniityntien varrelta keräillyt eräänkin kerran. Yhdestä pihaani saakka tuodusta jätekasasta selvitin kerran omistajan ja oli nippa nappa, etten kipannut keräämääni peräkärrykuormaa vantaalaisporsaan komean omakotitalon pihan uima-altaaseen. 

Vaikka se on hyvä asia, että jokainen on jätehuollon piirissä, voi samaan nippuun tunkeminen nitistää jonkun omatoimisesti ympäristönsä siisteydestä huolta pitävän aktiivisuutta. Saattaa se minussakin saada aikaan sen, että täytän tästedes ensin sekajäteastian, kun kerran maksan tyhjennyksestä ja vasta sitten lajittelen mitä lajittelen.

Huolehdin kuitenkin myös Soiniityntien uimapaikan siisteydestä pöytineen, penkkeineen, pallogrilleineen ja jäteastioineen. Sen lisäksi tarjoan ekokäymälän palvelut Myllykylän laavun, valaistun lenkkipolun sekä muiden seudun luonnossa liikkuvien tarpeisiin. 

Kun tätä yritin viime kesänä selittää ja selvittää, oli vastassa läpipääsemätön, mutta näkymätön muuri. Hyppysiin jäi ainoastaan luottamuselimen yhteistiedot, johon voin halutessani valittaa. Hetken jo ajattelin Kiertokapulaan tuohtuneena, että pitäköön yhteiskunta roskansa, käytetyt kortonkinsa ja paskansa papereineen. Tuohtumuksen hiivuttua käytän ehkä roskien viennistä säästämäni ajan johonkin täysin turhaan ja tarpeettomaan. Tai sitten kerään akkuja, autonrenkaita ja jääkaapeja ynnä muuta läheisen Metsäntutkimuslaitoksen satojen hehtaarien alueelta.

Tambon Payakhan Ampure Mueang - Myllykylä

Kuukausi sitten heräilin Etelä-Thaimaan aamuihin lämpötilojen ollessa 25 asteen paikkeilla, päivisin helposti 10 celsiusta enemmän. Iloa toi moni asia. Geenivikainen, hännätön Black & White, joka nukkui PeeCeeX:n satulalla ja kehräsi aamuisin sylissäni sekä naapuritemppelin Mama Dog ja sen ainut koiralapsi Only One. 

Kun olin yöjunassa 1000 kilometrin matkan kohti Bangkokia ja vietin yön lentokentän kapselissa, tuli Tatalta viesti, että mustavalkoinen kissa ei tullut hänen ja vähän minunkin kotiini aamulla. Eikä sitä ole enää näkynyt myöhemminkään. Black & White lienee kuollut tai muuten kadonnut jonnekin. Pari viikkoa myöhemmin tuli toinen viesti. Only One, meiltä joka aamu ruuan saanut, elämänsä alussa ollut temppelin pieni pentu oli muuttanut koirien taivaaseen😭.

Mutta nyt olen Suomessa. 350 metrin mittaisella kotitielläni oli niin paljon lunta, että ilman naapurikartanon Andersin aurausta en olisi päässyt ehkä kuin lumikengillä tai suksilla Merikonttikotiini. Enkä myöskään hopeanharmaalla, vanha rouva Avensiksella kesärenkaineni kylän ruokakaupoille. Eikä se ole ollut mahdollista joka päivä aurauksen jälkeenkään, sillä lunta on kuukauden aikana tullut pari 10-15 sentin uutta annosta. Tänäänkin on jotain luvassa. Päivä näyttää onko se vettä, lunta tai muuta siltä väliltä.

Eilen haukkailin outoja jalanjälkiä seuraten luonnonsuojelualueen suht puhdasta ja raikasta ilmaa sekä talsin tällä kaudella jo aikansa elänyttä latupohjaa puolen kilometrin matkan ees taas. Noin 8 hehtaarin alueesta reipas osa on tulva- sekä jokivesien vallassa, jotka tuovat kesäksi rannoille sekä lampiin paljon uutta elämää ja ruokaa muun muassa siellä asuville vesilinnuille joutsenperheineen. 

Kun joku vuosi sitten ostin Harrikan, toivoin elämäni jatkuvan ainakin sen aikaa, että ehtisin ajaa Yhdysvalloista puolen vuoden kuluttua saapuvalla Black Tempest värisellä pyörällä. Kiitollisuutta täynnä olevia päiviä on riittänyt myös sen myymiseen Arkista elämää Thaimaassa Rofalle.

Viime talvenakin ajattelin milloin ihminen on liian vanha aloittamaan jotain alusta, kun hankin netin kautta Bison-intiaanikanootin. Nyt minulle, 74-vuotiaalle kyseinen vesikulkuneuvo tulee Hämeenlinnasta Jokilaaksoon viikon kuluttua. Joten jonain päivänä melon ensi kerran. Jos katoan Thaimaan rakkaiden eläinten lailla, tiedätte mistä naarata, sillä melontakokemusta ei eletyistä vuosista huolimatta ole kumivenettä enempää.

Takatalvi ja Omia polkuja kulkevien kauppa

Takatalvella tarkoitetaan keväällä sattuvaa kylmää jaksoa. Mitään tarkkaa määritelmää ei ole, mutta käytännössä siitä voidaan puhua silloin, kun terminen kevät on päässyt hyvään vauhtiin. Se taas tarkoittaa tilannetta missä vuorokauden keskilämpötila on toistuvasti yli 0 °C, mutta alle 10 °C. Kevät alkaa Suomen eteläosassa maalis-huhtikuun vaihteessa ja pohjoisosassa huhtikuun puolivälissä. Takatalveen liittyy lumisade ja ainakin yöllä myös pakkanen sekä kevään kasveille ja eläimille ankara halla mikäli kasvukausi on jo päässyt käyntiin.

Noin kymmenen vuotta sitten availimme Päiviksen, Maritan ja kuvan osaomistuskoira Niilon kanssa Hyrylän Kaupparaitille Omia polkuja kulkevien kauppaa "Poliisi Laineen taloon". Tarve syntyi, kun halusin kuulua johonkin yhteisöön Jokilaakson luonnon lisäksi ja koska vuosikymmenten aikana Päivikselle ja varsinkin minulle oli kertynyt pitkin monen paikan nurkkia paljon enemmän tarpeetonta kuin tarpeellista. Niistä ajattelimme päästä eroon jotenkin muuten kuin kuljettamalla lajittelupaikoille ja keräysastioihin.

Mutta vaikka lisäksemme tavaroitamme antoi ja myi halukkaille mäntsäläläinen Kippari-Kirppis, oli niitä koko ajan enemmän kuin aloittaessa. Usein aamulla tullessamme kaupalle, olivat ihmiset tuoneet illan ja yön aikana oviaukon täydeltä kaikkea itselleen ylimääräistä. Niitä sitten myimme ja muuten jaoimme. Ehkä Omia polkuja kulkevien kauppa kohtaamispaikkoineen jatkaisi eloaan edelleen, jos koti- ja syntymäkuntani ei olisi lopettanut yhteistyötä pienen yhdistyksemme, Elämän tähden kanssa. Syy on meille mysteeri. Yhtenä päivänä kunta vain ilmoitti, ettei se lähetä enää "uusia kokeiluun" tai työsuhteeseen. Syytä ei kukaan milloinkaan kertonut. Oliko kyseessä kateus, pahantahtoisuus, oma virheemme tai joku muu sylttytehdas, on jäänyt arvoitukseksi. Joka tapaksessa kuvan kevät oli kymmenen vuotta sitten pitemmällä.

Kolme, neljä päivää sitten ajattelin katsellessani sitruunaperhosen lentoa, että nyt kesä tulee. Mutta paskan marjat, sanoi kettu happamista pihlajanmarjoista ja minä jonkun asteen pakkasesta sekä yli vuorokauden kestäneestä lumisateesta. Siihen loppui Jokilaakson kevään ensi perhosen lento ja kai sammui talvehtimispaikoista huolimatta heti alkuunsa muuten muutaman kuukauden mittainen elämä. Ei ole vieläkään tarjolla eikä näköpiirissä kukkien mettä, on vain kylmää ja lunta.

Takatalveni on totta, vaikka kesän tulo ei liene kuin viikon, kaksi viime kesästä jäljessä. Mutta se on paljon Suomen lyhyessä suvessa, jota taas syksyn tullen jatkan Aasiassa, jos eloni vireys sen sallii. Jonnekin sinne tai muualle ihmistalvehtijoiden lisäksi Suomestakin matkaa moni lintulaji. Enimmmillään 50 000 kilometriä vuodessa. Linnut muuttavatkin ees taas ympäri vuoden. Kevätmuutto alkaa noin helmikuussa kiurujen, töyhtöhyyppien, uuttukyyhkyjen ja harmaalokkien lentäessä Suomenlahden yli maahamme. Samaan aikaan viimeiset joutsenet, telkät, tukkasotkat ja räkättirastaat lentävät etelään vesien jäädyttyä ja marjojen loputtua. Vain harvoille lintulapsille vanhemmat opettavat muuttoreitin. Yksi niistä on muuten kansallislintumme joutsen.

Mitä tehdä rikkinäiselle saviruukulle?

Jokainen näyttää erilaiselta kuin itse olen enkä aina muista, että niin minäkin näyttäisin, jos voisin nähdä itseni toisten silmin.

Vaikka kenellekään ei taida olla mitään hyötyä mitä ajattelen lapsissa olevasta ja ylipäätään vihasta ja väkivallasta, jotka Vantaan koulusurma nosti pinnalle, pohdin ja kirjoitan niistä kuitenkin. Ehkä ymmärtääkseni enemmän itseäni ja itsestäni. 

Vakavasti väkivaltaiset ja itsetuhoiset lapset tarvitsevat hybridiyksikköjen apua, sanoo lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen vuosiraportissaan.

Hybridiyksiköissä yhdistyvät psykiatrian, psykologian, lastensuojelun ja erityispedagogiikan osaaminen. Tällaisissa yksiköissä ymmärretään Pekkarisen mukaan erilaisia syitä, miksi lapset oireilevat voimakkaasti väkivaltaa käyttäen.

– Jotta sen voi ymmärtää, siihen tarvitaan useamman ammattilaisen viisaus. Tällaisessa hybridiyksikössä se viisaus tulee yhteen. Eli lapsen ei tarvitse enää apua saadakseen siirtyä paikasta ja vastaanotolta toiselle, vaan kaikki apu tulee hänen luokseen, Pekkarinen sanoo STT:lle.

Suhtaudun kolmen aikuisen pojan äidin ja ansiokkaan työhistorian tehneen lapsiasiainvaltuutetun julkisuudessa olleisiin käsityksiin ja mielipiteisiin kunnioituksella, mutta silti pohdin myös omiani.

Eilen blogissani mietin miksi emme puhu enemmän usein piilossa olevasta vihasta? Pontta lisäpohdiskeluun antoi, kun viime yönä luin mitä netistä oli löydettävissä muista koulusurmaajista. Esiin nousi muun muassa (ihmis)viha, joka riittää polttonaineeksi muiden ja itsensä surmaamiseen.

Aikoinaan sukelsin syvälle alkoholismiin ja uin sieltä reippaan vuosikymmenen jälkeen kuivalle maalle. Sen jälkeen olen eräänkin kerran pohtinut tapaani etsiä ja löytää itseni, jota en kehnon onnistumisprosentin vuoksi suosittele kenellekään.

Erityisen hyvää siinä kuitenkin on, että kykenin tekemään ylipäätään jotain, kun en ollut tyytyväinen elämään enkä itseeni. Se on paljon enemmän kuin maata masentuneena sängyn pohjalla päivä- tai vuositolkulla, raahautuen päivästä toiseen pystymättä tekemään millekään mitään.

Itsensä ja/tai muiden surmaaja on myös mitä suurimmassa määrin kyvykäs tekemään liian kanssa vääriä asioita. Jotka uskoo olevan oikein tai ainut vaihtoehto minkä vuoksi hän on valmis tappamaan ja kuolemaan. Näille poluille lisäeväitä antavat aikuisten tekemä väkivaltaviihde, sodat, jotkut urheilulajitkin jne, joissa vahingoitetaan muita.

Olla mielestään tarpeeton nolla ja kokea olevansa liian toisenlainen, mutta nettipeleissä maailman haltija, on olemattoman itsetuntonsa kanssa elävälle kuin narkomaanille päivän uusi annos pakotietä.

Koulu opettaa mikä on Botswanan pääkaupunki, mutta se ei opeta meitä elämään. Se ei kerro mitä tehdä, kun paras ystävä kuolee tai äiti ja isä eroavat. Se ei sano mitä minun tulisi tehdä, kun koen olevani liian erilainen enkä kuuluvani mihinkään. Kuka luotsaa silloin lasta oikealle polulle, kun opettajan aika menee järjestyksen ylläpitoon sekä kasvien latinankielisten nimien opettamiseen ja omat vanhemmatkin ovat aivan rikki?

Istun, mutta sydämessäni seison kuitenkin

Kerran kuulin tarinan isästä ja pojasta, jotka matkasivat linja-autolla. Istuivat takapenkillä, johon kyllästyneenä pikkupoika alkoi kulkea käytävällä eestaas. Tähän isä ystävällisesti, että älä viitsi ravata, sillä bussissa on muitakin. Vain tuokion lapsi malttoi kunnes juoksi taas kuljettajan luokse ja takaisin. Faija jo hieman hikeentyi: "Nyt olet paikallasi tai isä hermostuu." Ei mennyt kuin tovi ja taas poika lähti. Viimein isä otti vyötäröltä ja istutti penkkiin sanoen vihaisesti: "NYT ISTUT!" Pikku vesseli katsoi isäänsä: "Istun, mutta sydämessäni seison kuitenkin."

Luin 15 vuotta vanhasta vanhempien oppaasta Kiva koulu 10 ohjetta kiusaajan vanhemmille:

"Älä oitis kiellä mahdollisuutta, että lapsesi on kiusannut toisia. Tavallisestikin lapset tekevät joskus tyhmyyksiä, varsinkin yhdessä toisten kanssa. On vahingoksi lapselle, jos kieltäydyt uskomasta, että hän on kiusannut.

Pyri koulun kanssa hyvään yhteistyöhön kiusaamisen selvittämisessä.

Vältä kiusatun lapsen syyllistämistä ja leimaamista.

Älä hyväksy lapsesi kaikkia selityksiä, esimerkiksi että “se on vain leikkiä, ei me olla tosissaan”. Tee selväksi, ettet hyväksy kiusaamista. Auta lasta ymmärtämään leikin ja kiusaamisen ero: se, mikä on leikkiä yhdelle, voi vahingoittaa ja loukata toista syvästi.

Kerro, kuinka pelottavaa ja epäoikeudenmukaista kiusaaminen on kiusatun kannalta. Painota, ettei mikään oikeuta kiusaamista.

Selitä, että tilanteen on loputtava välittömästi. Tee selväksi, että jos niin ei käy, siitä tulee seuraamuksia kotona ja koulussa.

Tuomitse kiusaaminen, älä lastasi.

Kerro, että tiedät lapsesi voivan muuttavan käyttäytymistään.

Palkitse edistymisestä. Anna myönteistä palautetta, kun lapsi ei enää osallistu kiusaamiseen. 

Jos joudut rankaisemaan lasta, toimi oikeudenmukaisesti. Rangaistus ei saa perustua alistamiseen tai ruumiilliseen kuritukseen."

Sisäministeri Rantanen sanoi, että "kaikenlainen kiusaaminen ja väkivalta koulussa pitää saada loppumaan. Kun tätä tapausta on selvitetty, niin on varmasti katsottava, että onko jotakin mitä vielä pitäisi tehdä. Uutiset ovat tietysti siltä osin todella kurjia, että tämmöinen kiusaamistilanne on johtanut näin traagisiin tapahtumiin." Eikö väkivalta ja kiusaaminen pitäisi pystyä lopettamaan muuallakin kuin koulussa, kysyn itse?

Satavarmasti itselläni ei ole viisastenkiveä kuinka saada lapsi myös sydämessään istumaan, kun on sen tarve. Ehkä aikuisten pitäisi kiinnittää enemmän huomioita siihen mitä ja miten, mutta ennen kaikkea pienentää itsensä ja miettiä kuka tarinoisi lapsille kiusaamisesta.

Poliisi, opettaja tai vanhemmat eivät ole enää asemansa ansiosta entisajan auktoriteetteja. Mutta se ei poista esikuvia eikä muitakaan ihmisiä, joita haluamme kuulla muutenkin kuin rangaistuksen tai muun sanktion pelossa.

Aivan ehdottomasti kannattaa miettiä ajatuksella, tunteella ja eläytyen Tommi Läntisen biisi Syvälle sydämeen sattuu. Kiusattu saattaa laulun sanoin istua, mutta sydämessään seistä kuitenkin.

Vaikka olenkin monen lapsen, nuoren ja aikuisenkin mielestä menneen talven lumia, on minulla eletyn elämän, kiusatun ja vähän kiusaajankin kokemukset. Että olisi mitään kuulijan sydämeen saakka, täytyisi olla lapselle ja nuorelle kuulemisen arvoinen ja arvoista. Siihen tarvitaan usein itsensä sijaan esikuvia. Heidän täytyisi myös kyetä sanomaan varoituksen sana: "Että vaikka istuu faijan istuttamana bussin takapenkillä, saattaa seistä sydämessään. Kun aikansa istuu kiusaajien istuttamana, voi mielessä ja sydämessä katketa jotain ja tapahtua jotain peruuttamatonta kouluampumisen tapaista: "Minua ette kiusaa enää."

Mikä meissä on oleellisesti vialla jo ennen aikuisuutta?

Suomessa on tapahtunut kouluammuskeluita myös ennen Vantaan tiistaista ampumavälikohtausta Viertolan koululla, jossa ammuttiin kolmea lasta. Yksi uhreista on nyt kuollut ja kaksi loukkaantunut erittäin vakavasti. Kaikki osalliset ovat tai olivat 12-vuotiaita. 

Suomen ensimmäinen kouluammuskelu tapahtui Raumanmeren yläasteella Raumalla 1989. 14-vuotias poika ampui kahta koulukaveriaan aseella kesken oppitunnin. Molemmat kuolivat ja olivat poikia. Tekijä jäi henkiin. Hän kertoi motiivikseen koulukiusaamisen.

Yksi koulusurma tapahtui Puolalanmäen lukiossa Turussa 1981. 18-vuotias miesopiskelija pahoinpiteli 55-vuotiaan englanninopettajan lapiolla. Uhri kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin. Surmaajan mukaan opettaja oli kohdellut häntä epäoikeudenmukaisesti.

Jokelan kouluammuskelu tapahtui 2007. 18-vuotias abiturientti ampui useita ihmisiä Jokelan koulukeskuksessa. Yhdeksän kuoli tekijä mukaan luettuna. Useita loukkaantui. Surmaajaa kuvattiin kiusatuksi ja syrjäytyneeksi. Tutkintalautakunnan raportin mukaan hän ei saanut mielenterveyden häiriöönsä riittävää hoitoa ja sai mallin koulusurmiin internetistä.

Koko maan toivotaan tänään suruliputtavan kello kahdeksasta auringonlaskuun. Surua täynnä olevasta tapahtumasta sosiaalinen media on pullollaan toinen toistaan ylä- ja alamittaisempaa anonyymi-asiantuntijuutta uhrien ja tekijän nimineen. Syyllisiä löytyy netin mukaan kavereista poliisiin sekä opettajista vanhempiin. 

Aikaisempien, vastaavien tapausten perusteella arvelen koulu- tai muun kiusaamisen kokemusten olevan yksi syy tapahtuneeseen. Mutta vaikka se olisi syy, se ei riitä, vaan pitäisi keskustella avoimesti voimasta, joka ajaa ihmisen, jopa lapsen tai nuoren surmatekoihin. Se on viha. 

Niin kauan kuin järki hallitsee tahtoamme, on tekomme selitettävissä järjellisesti. Mutta kun tunne saa tahdonvoiman käyttöönsä, sammuu järjen valo, on kyseessä rakkaus, viha, molemmat yhdessä tai joku aivan muu. Puolisonsa mustasukkaisuuksissaan surmannut saattaa vankilassa pohtia järjellä vuositolkulla tekoaan ymmärtämättä. Syvässä tunnetilassa tehdyt eivät ole hevin järjellä selitettävissä itselle eikä muille.

Olin yhteiskoulussa rehtorin mukaan kuuluisampi kuin yksikään opettaja. En ollut koulukiusattu, sillä kykenin pitämään puoleni. Sen sijaan olin kotikulmieni kaveriporukassa kiusattu, lättänenäinen ja puupäinen kapiaisen kakara. Joskus itkin itseni uneen ja päätin vakaasti päättää päiväni heti aamulla. Pahimmille kiusaajilleni toivoin lähes kaikkea mahdollista ja mahdotonta pahaa.

Katkeruus tai viha ei ole silti milloinkaan hallinnut elämääni. Eikä minusta ole ollut vakavasti edes surmatekojen ajattelijaksi, vaikka joskus unessa olenkin surmannut ihmisen. Se on yhä hieman pelottavaa, kun tietää alitajunnan tai mielen muissa sopukoissa piilevän väkivaltaa, jota ei ehkä vihassaan pystyisi järjellä hallitsemaan. Vaan syvällä tunteella tehdyt teot kuljettaisivat mukanaan. Näinhän minulle on rakkaudessa käynyt useamman kerran.

Olematon itsetunto ja tunne-elämän sairaus tai herkkyys veivät täydelliseen alkoholismiin. Oli sama menikö ystävä naimisiin tai hirteen, jokaista tunnetilaa piti yrittää muuttaa toiseksi viinan vomalla. Kunnes mikään ei tuntunut miltään ja harmaata arkea piti tehdä toiseksi päihteiden avulla.

Kun vuosikymmeniä sitten lopetin juomisen, ohjasi järjen valo elämääni tahdonvoiman avulla vuosikaudet. En uskaltanut elää tunne edellä, sillä pelkäsin sen vievän takaisin juomakentälle. Kunnes opin uudelleen itkemään, vaikka rakkaani sanoi "mies ei itke". Nykyisin itken ja kyynelehdin paljon sekä elän vahvasti tunne ensin. Joskus järjelle jää tilaa, aika usein ei.

Mutta miten vanhemmat, opettajat, hyvät kaverit tai mielen ammattilaiset voisivat selittää vihan seurauksia ja opettaa sen käsittelemistä lapselle, nuorelle ja ylipäätään muille, jos he eivät ymmärrä sitä itsekään?

PS. Juuri tulleiden Ylen tietojen mukaan tutkinnassa on selvinnyt, että Vantaan kouluampumisen taustalla on ollut koulukiusaamista.

Voiko älykkyyttä mitata muutenkin kuin ihmisten mittareilla?

Moni koiranomistaja on vaikuttunut ja vakuuttunut ilman tiedettäkin siitä, kuinka paljon lemmikki ymmärtää varsinkin puhetta. Unkarilaisessa tutkimuksessa on nyt tehty havaintoja koiran kyvystä yhdistää esineitä viitteellisiin sanoihin komentojen ja ohjeiden lisäksi. Koiran aivotoiminta on siten osittain verrattavissa ihmisten ajattelukykyyn. Useimmiten koirat noudattavat selkeitä käskyjä kuten istumis- tai noutamiskehotusta. Budapestissa Eötvös Lorándin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa analysoitiin 18 koiran aivojen aktiivisuutta. Niiden muisti aktivoitui, kun ne kuulivat tietyn esineen nimen, vaikkei esinettä ollut näkyvillä. Tutkimus on julkaistu Current Biology-lehdessä.

Kerran luin julkisuudessa paljon olevasta perheestä, joka sanoi, että heillä pitää koiran läsnäollessa puhua suomen sijaan englantia. Koska koira ymmärtää liikaa ja on koko ajan kuulemansa sekä käsityksensä mukaan jonnekin menossa, hakemassa jotain tai odottaa jotain määrättyä tapahtuvaksi.

Tunnistan tapahtumien kulun osaomistuskoira Niilon käytöksestä, jonka korvat ovat silloin tällöin tulehtuneet ja niitä on puhdistettu. Kun se kuulee korva-sanan, se etsiytyy välittömästi tuolin taakse, sängyn alle tai jonnekin muualle piiloon. Kani-sana saa sen ryntäämään ikkunaan tai juoksemaan sinne tänne pitkin pihaa niitä etsien. Keväällä se ihmettelee mehiläispöntön sisältä kuuluvaa surinaa ja pihan hiirtä se nuolaisee kerran, pari. Tai sitten Niilo miettii itselleen yllättäen eläinpyydyksen sisällä mitä hän täällä tekee. 

Kun se asui säännöllisesti Päiviksen kanssa osan vuodesta Jokilaaksossa, oppi se pian ymmärtämään mitä tarkoittaa "mennäänkö katsomaan katiska?" Oitis se juoksi ulos päästyään lähilampien uimalaiturille odottamaan katiskan nostoa. Emme me kaloilla mitään tehneet, mutta Niilo ei lakkaa hämmästelemästä minne kalat katoavat päästyään takaisin veteen. Paitsi kerran, kun Morakot valmisti maukkaan kala-aterian viime kesänä. Se varsinkin olisi ollut kummallista, jos Niilo olisi ollut läsnä. 

Kerran kokemisreissulla se huomasi viitasammakoiden vuorokausia kestäneet lemmenleikit laiturin vieressä. Niitä se hämmästeli aamusta ja päivästä toiseen viikkotolkulla. Ja minä puolestani mietin miksi Niilo miettii sammakoiden touhuja ja sammakot arvatenkin Niilon ja minun touhuja. 

Joskus olen katsonut kissaa, joka katselee herkeämättä television luontodokumenttia ja saattaa jopa hypätä ruutua vasten päästäkseen ohjelman eläinten kimppuun tai ainakin mukaan uuteen maailmaan. Koira saattaa mennä lattialle pystyyn laitetun peilin taakse katsomaan missä rotukollega oikein lymyää. Toinen tai joku muu eläin ei ehkä näe peilistä mitään tai ei ainakaan mielenkiintoista. Ihminen pitää viisaampana eläintä, joka menee peilin taakse katsomaan, vaikka asia voi olla toisinkin. Että viisaampi käsittää, ettei se näe itseään eikä muitakaan eläimiä, vaan ainoastaan kuvan.

Ihminen, minä mukaan luettuna, yrittää selittää eläinten tekemisiä, vaikkemme edes tiedä varmuudella millä taidoilla kirjosieppo osaa takaisin samaan pihapönttöön vietettyään Suomen talven Afrikassa. Tiedämmekö sitäkään onko kyseessä sama lintu vai joku toinen pariskunta tai vanha puoliso uuden kumppanin kanssa? Yhtä suuri mysteeri on miksi Suomen kansallislintu joutsen elää loppuelämän leskenä menetettyään puolisonsa ja joku toinen lintulaji ei malta pysyä puolisonsa kanssa yhtä kesää. Tai käki, joka ei tee pesää vaan ainoastaan kukkuu ja syö, eikä haudo edes toisten pesiin pyöräyttämiään munia.

Luulen, että mikään elävä ei tee, saati yritä ymmärtää turhaa ja tarpeetonta niin paljoa kuin ihminen. Viisautta ja älykkyyttä voikin mitata monin eri mittarein. Onko se tai hän viisaampi, joka tekee ja yrittää ymmärtää itselle tarpeetonta vai se, jota kiinnostaa ainoastaan tarpeellinen? Onko vapauteen pyrkivä, vuosikymmeniksi pieneen lintuhäkkiin teljetty papukaija viisaampi yrittäessään päästä vapaaksi vai tyhmempi kuin ihminen, joka on vienyt lentäjän taivaan ja luontaisen vapauden? Vai peräti ihminen, joka menee sitä katsomaan ja sanoo: "Voi kun ihana"?

Toinen pääsiäspäivä

on kirkollinen juhlapäivä. Sen kristillinen sisältö on Jeesuksen ilmestyminen opetuslapsille. Suomalaisessa kalenterissa oli entisaikaan myös kolmas ja neljäs pääsiäispäivä.

Mutta uskoo sitten mihin tahansa tai ei mihinkään muuhun kuin taikauskoon, lukemisen arvoinen on keltaisen linkin takana oleva juttu Torinon käärinliinasta. 

Tänään on myös aprillipäivä, jota vietetään vuosittain huhtikuun 1. päivänä. Silloin on luvallista narrata kanssaihmisiä leikkimielisesti. Myös joillakin medioilla on tapana höynäyttää yleisöään. Aprilliperinne tunnetaan eri puolilla maailmaa, ja huijausten juuret juontavat ainakin keskiajalle.

Vuosikymmeniä sitten lankapuhelinten aikaan soittelin tutuille aprillepäivänä: "Täällä on Miettinen puhelinlaitokselta hyvää päivää. Olisiko teillä tuokio aikaa ja voisitteko auttaa meitä puhelinverkkonne kuuluvuuden mittauksessa? Olemme nimittäin saaneet seudultanne normaalia enemmän ilmoituksia huonosta kuuluvuudesta. Joten olisiko teillä mahdollista jättää puhelinluuri vapaasti päydälle tai vastaavasti sekä kävellä 3-4 askelta. Sen jälkeen kääntyisitte kohti mikrofonia ja sanoisitte normaalilla äänellä 3 kertaa: "haloo, haloo, haloo?" Me mittaamme kuuluvuuden täältä ja kerromme tuloksen myös teille?"

Melkein kaikki näin tekivät ja hauskaa oli hetkisen kuluttua kaikilla. Mieleen on jäänyt Åströmin vanha-Nisse, joka huudeltuaan metrien päästä haloota, oivalsi asian. Haloon lisäksi kuulin hänen sanovan vaimolleen: "Voi perkele, mutta se on nyt myöhäistä! Varmasti aprillipila, jonka tajusin muutama sekunti liian myöhään."

Jokilaaksossa on ollut pari ulkovalosarjaa, joista toinen on sanonut sopimuksen kokonaam irti ja toinenkin osittain. Olen suosinut värittömiä valoja, joskin värihän se on lämmin tai kylmä valkoinenkin. Eilen riuhtaisin itseni irti totutusta ja noudin Puuilosta 10 ledvalon värillisen sarjan, jonka valoja yöllisellä metsäwc-reissullakin ihailin.

Ellen katso peiliin, ihmisiä ei Jokilaaksossa juuri näy. Myös hiljaisuus on käsin kosketeltavaa tai muuten koettavaa, sillä alati huononeva kuuloni on vienyt mukanaan monen muuttolintusirkuttajankin äänen. Käen saavuttua kukunnan ja varsinkin joutsenet kuulen yölläkin lammilta. Jokavuotisten kosioseremonioiden lisäksi tänä keväänä on heidän pitänyt jakaa myös maa- ja vesialueita, sillä Jokilampia on havitellut itselleen toinenkin joutsenpariskunta. Kun Tuusulanjoen vesi on korkealla, en pääse rantaan katsomaan ehkä siipi- ja nokkarysyyn saakka äitinyttä välienselvittelyä. Hankkimani intiaanikanoottikin on vielä Hämeenlinnassa.

Mutta elämä on ja vaikka on edelleen kylmää varsinkin öisin, ovat ensimmäiset hyönteiset sitruunaperhosineen ilmestyneet taivaalle ja muutenkin pihapiiriin. Merikonttikodin asunnokseen ottanut hiiriperhe taitaa sen sijaan nyt olla Manalan mailla tai uudessa elämässä.

Ensimmäinen pääsiäispäivä

Sitä vietetään Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi. Pääsiäispäivä on kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina, minkä vuoksi ajankohta vaihtelee eri vuosina välillä 22. maaliskuuta – 25. huhtikuuta.

Se on kristinuskon vanhin ja tärkein juhla, jota alettiin viettää 100-luvulla. Sitä edeltää kirkoissa hiljainen viikko, jonka sisältö on Kristuksen kärsimyskertomuksessa huipentuen pitkäperjantain Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen. Itse pääsiäisen ydin vastaavasti on lankalauantain jälkeinen sunnuntai, jolloin juhlitaan Vapahtajan ylösnousemusta ja josta alkaa pääsiäisviikko.

Ihmiset eri kulttuureissa juhlivat keväällä talvesta pääsemistä ja luonnon heräämistä eloon samoin sekä eri tavoin. Jäniksiä ja munia on pidetty hedelmällisyyden ja kasvun vertauskuvana ja ne esiintyvät nykyisinkin pääsiäiskuvastossa. Pääsiäiseen on liitetty muitakin heräävän elämän vertauskuvia kuten narsissit, keltaiset tiput ja hiirenkorvalle puhkeavat pajunkissat. Suomalaiseen perinteeseen ovat kuuluneet myös mämmin syönti, pääsiäismunien maalaaminen, pajunvitsoilla virpominen ja rairuohon kasvattaminen.

Pajunkissat ovat pääsiäisen aikoihin muuttamassa väriään ja lintumaailmassa ensimmäiset hyönteissyöjät ovat saapuneet purojen, ojien ja pienten jokien varrelle. Pajut kukkivat kaksikotisina, keltaisina tai vihreinä, koska on olemassa sekä tyttö- että poikapajuja. Sen oivaltaminen on tämän pääsiaisen suurin löytöni. Tuusulanjoen sekä Soiniityntien sillanpielen pajunkissoista tulee keltaisisia uroksia, hedekukkia tai vihreitä naaras- eli emikukkia. Ne elävät tavallaan myös kahden asunnon loukkussa. Pajujen kukinta alkaa varhain keväällä ennen lehtien ilmestymistä. Se tietää lintumaailmassa ensimmäisten kirjosieppojen saapumista Afrikasta. On tullut aika jolloin hyönteisten ja niiden syöjien määrä lisääntyy voimakkaasti. 

Jeesuksen ylösnousemus on kuitenkin pääsiäsen ydin ja kristinuskon keskeisin viesti. Uuden Testamentin evankeliumien mukaan Jeesus nousi kuolleista tänään, kolmantena päivänä ristiinnaulitsemisensa jälkeen. Tällä tarkoitetaan Jeesuksen ruumiin ja sielun uudelleen yhtymistä sekä ruumiin kirkastumista.

Kristityt muistelevat ja juhlivat tapahtumaa joka vuosi. Perinteisen kristinuskon mukaan Jeesuksen ruumiillinen ylösnousemus on kristillisen opin keskeisin kysymys, jota pidetään yleensä kynnyskysymyksenä määriteltäessä kristikunnan rajoja. Jotkut liberaalikristityt eivät hyväksy kirjaimellista ruumiin ylösnousemusta ja ei-kristityt pitävät usein Jeesuksen ylösnousemusta legendana tai vertauskuvana.

Lankalauantai

Itselläni on tapana pitkäperjantaina käydä vanhempieni ja siskoni haudalla ja viedä sinne usein narsissi, sillä se pysyy elossa pikku pakkasessa. Näin tein eilenkin ja samalla siivosin talven mittaan poltettujen lyhtyjen jäännöksiä. Hautausmaat ovat kirkkoni ja koen siellä olevani Luojaani lähellä ja yhteydessä Häneen.

Lankalauantain merkitys suomalaisessa kansanperinteessä on puhutteleva eikä suinkaan tyhjänpäiväinen, sillä silloin ovat erilaiset henget voimissaan koska Jumalan Poika ei ole taivaassa eikä maassa. Sabbatum Sanctum - pyhä lauantai on päivä pitkäperjantain ja pääsiäispäivän välissä. Se on hiljaisen eli suuren viikon viimeinen vuorokausi.

”Lankalauvvantaina saa tehäm mitä tahtoo vaikka miehijä tappaa, kun sillon eij ooj jumalaa maassa eikä taivaassa.” Suomen murteiden sanakirjasta löytyvän utajärveläisen näytteen perusteella pääsiäislauantaita on voitu kansanuskomuksissa pitää hyvinkin jumalattomana päivänä.

Kristinuskon perinteen mukaan Jeesus oli lankalauantain ajan kuolleena haudassa ennen ylösnousemustaan, minkä vuoksi pahojen voimien on uskottu olevan päivän aikana erityisen vahvoilla. Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla pääsiäisperinteisiin kuuluu kokkojen eli valkeiden polttaminen lauantaina noitien karkottamiseksi. Kuinka lähellä tämä on buddhalaisia kotitemppeleitä ja henkien huoneita, sitä voi kukin pohtia tavallaan tai jättää pohtimatta. 

Päivän nimeen liittyen Suomessa oli välilauantaina tapana pestä ja värjätä langat, jotka oli kehrätty talven mittaan. Nimityksen tausta ei kuitenkaan liity lankoihin, vaan se on peräisin pitkäperjantaita tarkoittavasta myöhäisen muinaisruotsin ilmaisusta langa freadagher (nykyruotsin långfredag), joka puolestaan käännettiin suomen vanhaan kirjakieleen muodossa lankaperjantai. Sanan alkuosa on sittemmin sopivan alkusoinnun vuoksi liitetty myös seuraavaan lauantaipäivään.

Kansanuskomuksessa lankalauantaita on pidetty pahaenteisenä päivänä, jolloin myös trullit olivat liikkeellä. Sana trulli tulee tiettävästi ruotsin sanasta troll, joka tarkoittaa peikkoa.

Noidiksi pukeutuneiden trullien uskottiin tuhoavan ja varastavan karjaonnea, voionnea tai lammasonnea eri tavoin, esimerkiksi viemällä karvoja tai nahanpaloja eläimistä tai varastamalla voita. Trulleina pidettiin tyypillisesti syrjäytyneitä naisia tai kateellisia naapureita, joilla ajateltiin olevan pahansuopia voimia.Trulleja koetettiin ajaa pois esimerkiksi ripustamalla oveen koristeita tai kransseja tai piirtämällä kodin tai eläinsuojien oviin ympyrä, jonka keskellä on risti. Trulleja karkotettiin myös sytyttämällä pääsiäiskokkoja.

Pitkäperjantai

Pitkäperjantai (ortodokseilla suuri perjantai) on kristillinen pyhäpäivä, pääsiäistä edeltävänä perjantai, jota vietetään Kristuksen ristiinnaulitsemisen ja kuoleman muistoksi. Se on kirkkovuoden ainoa surujuhla.

Päivän ja yön tapahtumat perustuvat Raamatun kertomuksiin Jeesuksen viimeisistä hetkistä. Ne Hän vietti Jerusalemissa, jonne oli saapunut viettämään juutalaista pääsiäistä opetuslastensa kanssa. Pitkäperjantain yönä hänet vangittiin ja vietiin Pontius Pilatuksen luo. Siellä häntä pilkattiin ja kidutettiin. Lopulta Pilatus yritti vapauttaa Jeesuksen, mutta kansa valitsi murhamies Barabbaksen, joten voidaan hyvinkin sanoa, että me surmasimme Vapahtajamme. 

Jeesus vietiin "pääkallon paikalle", jossa hänet ristiinnaulittiin. Ristiin kirjoitettiin "Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas". Hän kärsi ristillä useita tunteja, kunnes kuoli. Myöhemmin Joosef Arimatialainen otti Jeesuksen alas ja asetti ostamaansa kalliohautaan.

Iso osa ihmisistä viettää ja haluaa viettää pääsiästä kuin surujuhlaa ei olisi olemassakaan. Monelle pääsiäinen ei kyllä ole ilon juhlakaan, vaan ainoastaan ylimääräisiä vapaapäiviä. Eilen kun kävin vietnamilaisessa kahvilassa syömässä maukkaan salaatin ja ostamassa viereisestä ruokakaupasta valmiiksi viipaloidun Marskin ruislimpun, moni jo toivotteli "Hyvää Pääsiästä", vaikkemme olleet saaneet Kristusta vielä edes Golgatan ristille.

Itselleni yksi merkittävimmistä hengellisistä kokemuksista liittyy pitkäperjantai tapahtumiin olessani katsomassa elokuvateatterissa Martin Scorensen elokuvan Kristuksen viimeinen kiusaus. Koin olevani yksi heistä, jotka saattoivat ristiä raahanneen Kristuksen Golgatalle surmattavaksi. Vaikka usein eläydynkin elokuvan tapahtumiin, en koskaan ollut itkenyt niin syvältä sisältäni tullutta surua. Keltaisen linkin takaa Wikipediasta on mielenkiintoista myös lukea mitä pienimuotoiseksi tarkoitettu elokuva sai aikaan ympäri maailmaa.

Kuten aiemmin kirjoitin, elän vahvasti tunteella joskus kalenteriin tai muistini sopukoihin merkityn päivän ja joskus yönkin tapahtumia. Pitkäperjaina minua puhuttelevat myös ristin ryövärit. Toisen rosvon ryhtyessä raakkumaan solvauksiaan ristiltä toinen sen sijaan myönsi, että oli ansainnut karmean kohtalonsa kääntyen Jeesuksen puoleen ja aneli: "Muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Koska Jeesus lupasi tälle, että he vielä samana päivänä jakaisivat paratiisin autuuden, etenkin katolisen kirkon traditiossa on toisinaan todettu, että tämä "Dysmas" on itse asiassa ainoa sielu, jolle Jeesus on suoraan luvannut iankaikkisen autuuden.

Tänään on kiirastorstai

Kiirastorstai on pääsiäistä edeltävä torstai. Sitä vietetään kristillisissä kirkoissa viimeisen aterian muistopäivänä ja ehtoollisen asettamisen päivänä. Paikalla olivat yläkerran huoneistossa 12 opetuslasta, joista Juudas Iskariot kavalsi läsnä olleen Jeesuksen 30 hopearahasta. Monet puhuvat kavalletusta, että hän oli ja on satuolento, mutta historiasta löytyy paljon todisteita todellisesta henkilöstä. Siitäkin ollaan montaa mieltä oliko kyseessä biologisesti Jumalan, Josefin, isätön vai jonkun muun poika.

Kiirastorstailla on eri kielissä useita nimiä. Suomenkielinen nimi tulee muinaisruotsin sanasta, jota nykyruotsissa vastaa sana skär, 'puhdas'. Kansanperinteen mukaan silloin oli tapana ajaa kiira eli piharikko, pahansuopa henkiolento pois pihapiiristä. Tämäkin on mielenkiintoista, kun tiedän ja olen monesti nähnyt monet kotitemppelit ja henkien asumukset Thaimaan buddhalaisissa kodeissa. Siistinytkin henkien huoneita olen. 

Ortodoksisella karjalaisväestöllä kiirastorstai oli vuoden perusteellisin siivouspäivä, jolloin jokainen nurkka pestiin ja siistittiin. Risaiset ja likaiset vaatteet poistettiin käytöstä. Mikäli mahdollista hankittiin uusia vaatekappaleita poistettujen sijaan. Hämeessä kiirastorstai oli vuoden paras siistimispäivä, jolloin myös tukka ja kynnet voitiin leikata.

Katuva syntinen puhdistettiin "tuhkakeskiviikon tuhkasta" ja hän sai jälleen oikeuden osallistua ehtoolliselle. Se sekä kansanperinteeseen kuuluva "kiiran" eli pahan hengen poisajaminen juontavat juurensa varhaiskirkon tapaan. Seurakuntalaiset, jotka oli erotettu seurakunnan yhteydestä jonkin rikkomuksen tähden, mutta olivat suorittaneet määrätyt katumusharjoitukset, saivat synninpäästön ja vapautuivat näin pahan vallasta. Tähän viittaa päivän latinankielinen nimi dies viridium, vihreiden oksien päivä. Silloin syntiin langenneet pääsivät uudelleen "tuoreina oksina" seurakunnan yhteyteen.

Suomalaisessa kalenterissa tai almanakassa on juhlapäiviä, jotka ovat monen muunkin maan juhlia. Mutta on myös päiviä, joita ei ole minkään toisen kansan kalenterissa. Minulle ne eivät ole vain vuorokausia vuorokausien joukossa, vaan elän tunteineni ja laillani siinä hengessä miksi päivät ovat saaneet erityisaseman. Kalenterissani on myös hyvin henkilökohtaisia päiviä, jolloin vain Jokilaakson minilippu on salossaan. 

Ehkä sen tapainen itselleni on kiirastorstain lisäksi esimerkiksi Kaatuneitten muistopäivä, jota vietetään toukokuun kolmantena sunnuntaina. Se on Suomen aluetta ja suomalaisia koskettaneissa sodissa tai muissa taisteluluonteisissa toimissa, kuten rauhanturvaamistehtävissä, kaatuneiden sekä taistelujen aikana ja niiden päättymisen jälkeen muillakin tavoin sodan takia kuolleiden, kuten teloitettujen ja vankileireillä menehtyneiden, muistoksi vietettävä päivä. Silloin elän isäni rinnalla rintamalla ja äitini kanssa Hyrylän ortodoksikirkon osin puretussa kellotapulissa tähyilemässä taivaalta viholliskoneita.

Kotikulmien ihmisten tekemiä maamerkkejä

Sinebrychoffin jättitölkistä Keravalla on tullut historiansa aikana ikoninen maamerkki. Se on peräti 14 metriä korkea ja jos se täytettäisiin juomalla, siihen mahtuisi noin 390 000 litraa nestettä. Jättitölkkiin menisi siis helposti miljoona Batterya. Nyt on tullut kuitenkin aika vaihtaa väriä ja juomaa, joten alkoholiton Crisp saa väistyä uuden tieltä.

Uutinen sai minut pohtimaan ihmisten tekemiä maamerkkejä. Sellaisia mitä haluamme nähdä ja sellaisia, joita toivomme, ettei olisi olemassakaan. Ehkä varhaisin mieleen jäänyt on olympiastadionin 72 metrinen torni, joka valmistui vuonna 1938 vuoden 1940 olympialaisia varten. Kisat peruttiin toisen maailmansodan vuoksi, mutta Helsinki sai isännöitäväkseen vuoden 1952 olympialaiset. Tornista näkyi ja näkyy kirkkaalla ilmalla kauas. Jotkut sanoivat, että Tallinnaan saakka.

Kotikulmillani Hyrylän kupeessa oli myös kaksi tornia, joista oli hulppeat näköalat. Korson ja Ruotsinkylän risteyksen kolmionmittaustornista saattoi näkyä Stadionin Torni, muttei päinvastoin. Toinenkin puinen, huojuva torni oli, jonne kakarana kiivettiin monesti. Korpikylän Sikokallion näkymää hallitsivat kaivetut sora-alueet, joita sanottiin hiekkkakuopiksi. Häklin, Ruduksen, Lemmelän ja Valon päällimmäisinä, mutta muitakin oli. Hyrylässä on yhä ainakin yksi torni, jonne en ole vielä kiivennyt. Nimittäin Bostonin eli Amerin tupakkatehtaan savupiippu.

Ehkä eniten itseäni liikuttivat maamerkkeinäkin entisajan kaatopaikat, joilla on nykyisin hienoja nimiä ja jotka ovat paljon muutakin kuin jätteiden kippauspaikkoja. Ehkä kolmekymmentä vuotta sitten ajoimme skootterillamme Päiviksen kanssa katsomaan ihmisten muokkaamaa luontoa Ämmänsuolle, joka oli jo silloin seudun tunnetuin kaatopaikka. Linnut ja rotatkin tuntuivat viihtyvän siellä hyvin. Se ja vastaavat ovat oikein hyviä paikkoja itse kunkin pysähtyä miettimään, mistä kaikesta muodostuu oma jätekuorma.

Ihmisten tekemiä maamerkkejä on Suomessa joka puolella, jotka eivät hivele silmiä. Ehkä tällaisia ovat kesäisin myös osin paljaaksi parturoidut tunturien rinteet, jotta ihmiset pääsevät talvella vaijerihissien ja sähkön avulla ylös ja omin avuin laskettelusuksilla alas ja rinnebaareihin virvokkeille.

Koska lähes aloitin marmatukseni Olympiastadionista, on hyvä lopettaa samaan paikkaan ja asiantuntijan mielipiteeseen lumen alta tuhansien sähkölappujen avulla kaivetusta nurmikentästä kesken talviunien: "Kaikki Suomessa syntyneet ymmärtävät, ettei täällä nurmikko kasva vielä maaliskuussa. Sitä samaa kokemusasiantuntemusta ei vain löydy Sveitsistä, jossa Uefa pitää pääkonttoriaan. Eurofutiksen kattojärjestön mukaan kevät saapuu näille leveysasteille jo hiihtolomien aikaan, joten futistakin voi saman kalenterin mukaan pelata. Lopputulos oli, että Huuhkajat isännöi Viroa tiistaina käytännössä vihreäksi maalatulla hiekkakentällä. – Kyllä kaikki näkivät, ettei kenttä ollut loistokunnossa. Tosin en tiedä, mitä tähän aikaan vuodesta voi Suomessa odottaa, kun on vielä lunta maassa." Tämän keltaisen linkin takana lisää aiheen järjettömyydestä. 

Missä on maan päällä ihmisen turvasatama?

Marcus Tullius Cicero (3. tammikuuta 106 eaa. – 7. joulukuuta 43 eaa.) oli roomalainen poliitikko, puhuja, filosofi, lakimies ja kirjailija. Hänen teoksiaan on säilynyt poikkeuksellisen paljon ja miestä pidetään eräänä eurooppalaisen humanismin perustajahahmoista.

Yksi vanhimmista määritelmistä Ciceron luonnehdinnan mukaan on, että sota on ”valtioiden, tai valtioiden osien kamppailu, jossa käytetään väkivaltaa”. Nykynäkemyksen mukaan se ei kuitenkaan aina ole pelkästään valtioiden välillä käytävä kamppailu, sillä sodan osapuolina voivat olla myös uskonnollisesti, etnisesti, ideologisesti tai kulttuurisesti toisistaan poikkeavat ryhmät. Ajattelen, että taisteluita on käyty toisiaan vastaan niin kauan kuin ihmisiä on ollut yhtä enemmän. 

Kuinka paljon helpompi onkaan puhua kielteisistä asioista tai sitten ne myyvät paremmin ja uppoavat kansaan. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston mukaan Ukrainassa on sodan aikana kuollut yli 10 000 siviiliä. Enemmän kuin puolet viimeaikaisista siviilien kuolemista on tapahtunut kaukana etulinjan takana. YK huomauttaa, että se uskoo kuolleiden siviilien todellisen määrän olevan merkittävästi virallista lukemaa suurempi.

Ainakin 137 ihmistä kuoli ja yli 180 loukkaantui reilu viikko sitten  perjantai-illalla Moskovan laidalla, kun joukko asemiehiä avasi tulen Crocus City Hallissa ennen konserttia. Miehet ampuivat konserttisalissa, minkä jälkeen he poistuivat rakennuksesta ja sytyttivät sen tuleen. Neljän terroristiepäillyn kerrotaan olevan Tadžikistanin kansalaisia. Maan presidentti Emomali Rahmon tuomitsi iskut sunnuntaina.”Terroristeilla ei ole kansallisuutta, ei kotimaata, ei uskontoa”, hän sanoi venäläislehti The Moscow Timesin mukaan. Myöhemmin lauantaina Venäjän sisäministeriö tiedotti, etteivät hyökkääjät olleet Venäjän kansalaisia. Valtionduuman edustajan Aleksandr Hinšteinin mukaan nelikon hylkäämästä autosta olisi löytynyt Tadžikistanin passit.

Nämä tadžikistanilaiset sanoivat olevansa sodassa Venäjää vastaan sen puututtua Syyrian ja ties minkä muun maan tapahtumiin ja kyseessä oli kostoisku. Puolestaan Venäjä on ollut Jokilaaksosta katsottuna hyökkäyssodassa Ukrainassa yli kaksi vuotta, mutta vasta nyt se myöntää sotivansa. Oli miten tahansa, yhä harvemmassa ovat lintukodot, joissa voi asua turvallisesti. Pelkäämättä, että joku vallan sokaisema tai muuten päästään vinksahtanut tulee kotiovelle tai vaikkapa kouluun ottamaan hengen mielestään oikeutetusti täysin puolustuskyvyttömiltä. Minusta syyttömän siviilin surma on aina terroriteko eikä sitä tee mikään sotatila yhtään oikeutetummaksi. 

Aikani luulin sotien hulluuden rajoittuvan ihmiskuntaan, kunnes luin 1960-luvun puolivälissä Jane Goodall aloittamasta pitkästä tutkimustyöstä simpanssien parissa. Hänen tutkimuksensa kumosi aiemman käsityksen ja samalla simpansseista eläneen myytin, jonka mukaan ne olivat reviireistä piittaamattomia lempeitä ja leikkisiä kasvissyöjiä. Goodall huomasi, että simpanssit metsästävät ja syövät lihaa, ovat mustasukkaisia, reviiritietoisia ja riitaisia. Simpanssit tekevät yhteistyötä saalistaessaan pieniä nisäkkäitä ja toisia apinoita. Urokset partioivat laumansa reviirin raja-alueita ja hyökkäävät raivokkaasti tunkeutujan kimppuun. Lisäksi Goodall dokumentoi vuosia kestäneen sodan kahden saman lajin simpanssiryhmän välillä. Lauman urokset tekivät iskuja naapurilauman alueelle tappaen yksitellen ensin urokset ja myöhemmin muut jäsenet, lukuun ottamatta siihen liittyneitä naaraita. Kun toinen lauma oli tuhottu, voittajaosapuoli liitti sen alueen omaansa. 

Tavalla tai toisella istutettu viha on syvässä ja syvään juurtunut. Eilen kävin ensi kerran Sahankulman lounaskahvilassa syömässä mainion kanalounaan. Istahdin Ilta-Sanomaa lukeneen, minua kaksi vuotta vanhemman miehen pöytään. Yhdessä totesimme, että sodat ovat kauhea juttu. Johon jatkoin, että siinä ei ole syytä kyllä suomalaistenkaan rintoja röyhistellä, vaan pohtia miksi isoisämme olivat piirittämässä Leningradia. Tähän mies, että vanhojen kaivelemissa ei ole mitään hyötyä. Sitten hän nousi ylös, katsoi minua tuimasti ja jatkoi: "Kyllä minä niin ryssiä vihaan, ettei mitään rajaa!"

Yksi asioidemme hoitajien lehmänkaupoista

Valtionyhtiö Fortum myi siirtoverkkonsa 2,55 miljardilla eurolla vuonna 2014 kansainvälisten pääomasijoittajien ryhmittymälle. Fortumin aikoinaan ottamien lainojen keskikorko oli 3,6–4,7 prosenttia vuosina 2011–2013 ­ennen verkkojen myyntiä. Tilinpäätöksistä selviää sähkönsiirtoyhtiö Carunan maksama konsernin sisäisen, lähes miljardin euron lainan 8,5 prosentin korko. Se vaikutti jo vuonna 2016 erittäin suurelta. 

Suomen sähköverkkojen kannalta kohtalokkaassa kokouksessa olivat paikalla Jyrki Katainen (kok), Päivi Räsänen (kd), Paavo Arhinmäki (vas), Lauri Ihalainen (sdp), Carl Haglund (rkp) sekä kaupan valmistelusta vastannut Pekka Haavisto (vih).

Fortum alkoi kuitenkin valmistella myyntiä yhtiön sisällä jo tammikuussa 2013, eli lähes vuosi ennen tuota kohtalokasta kokousta. Tuolloin valtion omistajaohjauksesta ja siten myös Fortumista vastaavana ministerinä toimi Heidi Hautala (vih). Hautalan tehtävä oli valvoa valtion omistamien yhtiöiden toimintaa. Joten Caruna-tapaus kuului kiistatta myös juuri omistajaohjaukselle, eli Hautalalle, vaikka hän erosikin kesken kauden. 

Sähköverkot ovat luonnollinen monopoli, eli palvelu, jota sen luonteen vuoksi asiakkaat eivät voi kilpailuttaa. Ei ole tarkoituksenmukaista tai kannattavaa rakentaa kahta rinnakkaista sähköverkkoa, joiden välillä käyttäjät eli sähkönkuluttajat voisivat valita.

Kansalaisille välttämättömien, luonnollisten monopolien pitäisi lähtökohtaisesti olla julkisessa omistuksessa. Sellaista monopolia ei pitäisi luovuttaa tahoille, jotka pyrkivät käyttämään monopoliasemaansa maksimaalisen voiton tavoitteluun. Näin pitäisi olla myös esimerkiksi maan- ja rautateiden osalta. 

Carunakaupassa tehtiin toisin. Fortumin omistamat sähköverkot myytiin yhtiölle, jonka taustalla operoivat etupäässä ulkomaiset pääomasijoittajat. Erityisesti vastuun Caruna-kaupasta olisi pitänyt kantaa Fortumin omistajaohjauksesta vastannut ministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja energia-asioista vastannut ministeri Jan Vapaavuori (kok.). Myös silloinen pääministeri Jyrki Katainen (kok.) tuki ja puolusti voimakkaasti kauppaa. Mutta me kaikki tiedämme mitä Suomessa tarkoittaa poliitikon vastuu. 

Silloinen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) vastusti ainoana ministerinä kauppaa. Hän esitti talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa, ettei Fortumin strategista tehtävää muuteta ja näin myynnille anneta lupaa. Arhinmäki jäi kuitenkin yksin, kun muut puolueet jyräsivät läpi ministeri Haaviston esityksen.

Kymmenen vuotta olen maksanut sähkönsiirrosta Carunalle, jolle poliitikkojen hyväksymä lehmänkauppa on ollut kultakaivos. Sen lisäksi, että yhtiö käärii aika tavalla riihikuivaa rahaa taskuihinsa sisäisten lainojen korkoina, se tekee myös melkoisesti voittoa, kuten kuvankaapauksesta voimme lukea.