Elon Musk syntyi 28. kesäkuuta 1971 Pretoriassa Etelä-Afrikassa. Menestyvä perhe asui yhdessä kaupungin suurimmista taloista. Isä Errol työskenteli kone- ja sähköinsinöörinä, ja äiti Maye oli ravintoterapeutti omassa yrityksessään. Isän sukua oli asunut Etelä-Afrikassa jo 200 vuoden ajan, ja Elonin äiti oli muuttanut lapsena perheensä mukana Kanadasta. Musk oli pikkupoikana hyvin ahkera lukemaan ja kirjaviisas. Hänellä on pikkuveli ja -sisko, mutten löytänyt tietoa mitä heille mahtanee kuulua.
Elon Musk on Yhdysvaltain presidentin vanhempi neuvonantaja. Jota hän oli aiemminkin, mutta erosi silloin tehtävästä, kun Trump päätti vetää Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta. Muskin pitkäaikaisena tavoitteena on ollut tehdä ihmiskunnalle mahdolliseksi levittäytyä muille planeetoille. Toivottavasti visiona on enemmän kuin jättää taakseen ihmisten asuinkelvottomaksi saastuttama maapallo.Ajattelen valtakuntamme päättäjistä, että Arkadianmäellä eivät istu penaalin terävimmät kynät, vaan sellainen virsikirja millainen seurakuntakin. Ehkä kuitenkaan en ole silti kynäkotelon tylsin itsekään, vaikka luulen, että valtakuntamme asiat olisivat vielä huonommin, jos Isolla Kukkulalla istuisi 200 Jorma Soinia.
Mutta takaisin Muskiin. Tietoisuus hänestä on monelle tullut avaruusraketeista, sählöautoista sekä Twitterin ostajana. Hän on myös yksi maailman rikkaimmista ihmisistä, jos mittarina on raha. Tyhjätaskuna ajattelen, että onnea ei kuitenkaan voi rahalla tai muulla maallisella mammonalla ostaa. Sen moni muukin tietää tai uskottelee. Lottoamalla tai osallistumalla muihin arvontoihin joka viikko tai silloin tällöin.
Vaikka arvostankin Muskia visionäärinä ja rahantekijänä, se ei tee hänestä vielä hyvää neuvonantajaa pienenkään maan, saati Yhdysvaltojen johtamiseen. Hyvään johtamiseen tarvitaan ennenkaikkea näkemystä onnesta ja onnellisuudesta, jota ei voi taaloilla eikä ruplilla ostaa. Vaan henkisen hyvinvoinnin peruspilari on aidosti onnellinen kansa.
Siksi kavahdan ja olen erityisen kiinnostunut trion Putin, Trump ja Musk tekemisistä, sillä heillä riittää valta ja näköjään halukin tulla hämmentämään minunkin puurolautasta. Siitä oiva varoitus jenkeiltä on joko uhata tai jättää Ukraina oman onnensa nojaan. Vieras on näemmä ajatus "kaveria ei jätetä".Mutta millä mitata onnea ja onnellisuutta, sillä rahaa pursuava lompakko nitistää tehokkaasti kykyä iloita ja olla onnellinen pienistä asioista? Sen verran olen näillä vuosirenkailla kiertänyt rahatontakin maailmaa, että minulle on muodostunut varsin vankka käsitys onnen elementeistä. Ne muodostuvat hetkistä, jolloin kokee, että minulla on kaikki mitä tarvitsen sekä haluan ja vähintään ohikiitävän tuokion on äärimmäisen hyvä olla kiitollisin mielin. Näitä elämäni helmiä jaksan tavoitella ja kokea uudelleen ja uudelleen.
Olen suhteellisen varma siitä, että Tyynenmeren rantahiekalla, rikkinäiset housut jalassa istuva paidaton ja rahaton mies voi olla ainoan soppalautasensa kanssa onnellisempi kuin Putin, Trump tai Musk yhtenäkään päivänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti