Jorma on suomalainen, ortodoksista perua oleva etunimi, joka on ollut nykyisellä paikallaan almanakassa 26. kesäkuuta vuodesta 1950 asti. Sen sain omakseni vanhempieni rakentaman synnyinkotini peräkamarissa kastepäivänä 10 päivää aiemmin. Ylväs nimi, jonka kanssa makaan ja seison siksikin, koska jortikka, jortti ja jorma ovat tunnettuja sekä miesten niminä, että sukupuolielintä merkitsevinä sanoina. Sitä en tiedä mistä äitini ja isäni ovat poimineet kutsumanimeni, sillä suvustani ei hevin tai ainakaan läheltä toista Jormaa löydy.
Vaikka oheisen Facebookin etusivulla en kahta muuta etunimeäni tällä hetkellä mainitse, ovat ne olemassa. Veino ei ole päässyt kalenteriin lainkaan, mutta se on myös isäni toinen etunimi Ihannon lisäksi. Jos oikein muistan, poikani, nykyisin liki keski-ikäinen mies, otti sen aikuiseksi tultuaan kolmanneksi etunimekseen. Teko jota arvostan 👍. Kolmas nimeni Juhani on myös yhden serkkuni kutsumanimi. Joskaan hänkään ei tiedä miksi on juuri Juhani.
Soinia sukunimenä kannoin vuosikymmenet enkä oikein tiennyt kuinka suhtautua siihen. Identieettiäni eivät kirkastaneet todella laaja https://petterhallstrom.fi/etusivu/mista-moomma-lahtoisin/ suku eivätkä monet sukukokoukset tai muualle maailmaan matkenneet sukulaiset.
Soinin vahvistamisessa auttoi sukuni suusta siepattu tarina. Sen mukaan isovanhempieni koti ja isäni syntymäkoti oli Jurvan Kentankylässä. Jossa asui useampi Kentta, joka on yksi sukuni kantanimistä. Perimätieto kertoo, että isoisäni tai hänen isänsä halusi erottua joukosta ja poimi sukunimeksi jonkun silloisen talon Soini nimen.
Sukunimeni eräänlaisen kruunun löysin kansalliseepoksestamme, sillä Soini on suomalaisessa mytologiassa yksi Kalevan 12 pojasta. Kristfried Ganander kertoo Mythologia Fennicassa Soinin olleen veijari syntymästään lähtien. Hänet myytiin Karjalaan Köyrötyinen -nimiselle sepälle, joka laittoi pojan tai miehenalun töihin. Vanhoissa runoissa kerrotaan Soinin lapsenpiikana ollessaan tappaneen lapsen, paimenena ollessaan kutsuneen karhut sekä sudet syömään karjalauman ja lopulta yllyttäneen karhun repimään emäntänsä reiden kostoksi tämän leipomasta leivästä, jonka sisään tämä oli pannut kiven.
Vaikka olen aiheesta kirjoittanut monesti, kirjoitan silti taas kerran. Facebookin etusivullani on elämästäni nimeni lisäksi muutakin kuvaavaa osaomistuskoira Niilon kuvista leppoistajaan ja blogistiin. Ehkä niistä jotain huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti