Mä oon mikä oon, enkä tahdo muuksi tulla, osa 2

Vaikka vaihdoin eilisten niiloaiheisten Facebookin profiili- ja taustakuvien tilalle Morakotin ja itseni Jomtien Beachin rantatuolissa sekä hännättömän kujankatin sylissäni, ovat taivaltani kuvaavat etusivun esittelysanat entiset.

Sukunimeni perässä lukee "Leppoistaja", josta pidän enemmän kuin eläkeläistermistä. Leppoistajaksi olen käynyt oppisopimuskoulutuksen olemalla työnantajan käytävillä tyhjänpanttina. Nyt on takana jo pitkälti toistakymmentä vuotta kokoaikaista joutenoloa, jota en lähes läpeensä hyödyttömänä osaisi olla, saati nauttia ilman Sininauhasäätiön ja Ilmarisen kustantamaa viiden vuoden koulutusta.

Seuraavana esittelyvuorossa on "Väärien valintojen asiantuntija", joka on sangen onnellisen elämäni perusoivalluksia. Edelleenkin olen kisälli tietämään mikä on omassa ja varsinkin toisten elämässä oikein. Mutta joistakin vääristä valinnoista minulla on vankka kokemus. Ensimmäisinä mieleen tulevat päivittäinen tupakointi sekä alkoholin jatkuva lipittäminen. Perässä seuraavat kiville karahtaneet parisuhteet, joita en kylläkään pidä väärinä valintoina. Ehkä enemmänkin kompastuskivenä on ollut kuinka elää, että rinnallakulkijankin olisi mukava tallustaa kohti auringonlaskua.

Vääristä valinnoista luopuminen on tuonut mukanaan "elämän koelentämisen". Kiitorata uuteen lentoon on ollut mahdollista, kun entisestä irti päästäminen on tehnyt tilaa milloin millekin. Ilman tätä taitoa en nyt jakaisi Aasian auringon alla vuorokausiani Morakotin, alias Tatan kanssa. En osannut edes kuvitella, että joku joskus peittelisi minut iltaisin vuoteeseen saman tuntuisella välittämisellä kuin äitini teki lähes ¾ vuosisataa aiemmin. 

Seuraavana on "sosiaalineuvos", joka on suurin yhteiskunnalta saamani tunnustus. Vaikka arvossa ovat myös Kirkon taskukalenteri sekä Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein. Mainittua arvonimeä en saaanut mitenkään istumaan habitukseeni, kunnes oivalsin, että sitä ei voi saada kouluja käymällä, vaan tarvitaan jotain muuta. Ehkä päihdetyön tekemisiäni kuvaisi paremmin "ovenaukoja", sillä ketään en ole koskaan niin sanotusti raitistanut. Ovia uuteen elämään olen kylläkin ollut aukomassa useammalle kuin tuhannelle.

Viimeisenä elämäni avaajana on "blogisti", jonka tilalla voisi hyvinkin olla "tyhjäntoimittaja". Sillä olen kokoaikaisen leppoistamisjaksoni toimittanut ja ylläpitänyt sosiaalisessa mediassa erilaisia sivuja, mutta myös määrältään ainutlaatuista, varsin tyhjänpäivästä Elämän tähden blogia. Ensin vuoropäivin Päiviksen kanssa, nykyisin jo vuosia yksin. Vaikka kirjoitan paljon menneestä, tuijotan myös tulevaisuuteen. Sillä edelleenkään en tiedä milloin on liian myöhäistä aloittaa mitään uutta tai edes uudelleen alusta.