Ohikiitävinä hetkinä minulla on kaikki

Neon 2 -yhtyeestä tunnettu Jussi Rainio on tuttu myös Vain elämää -ohjelmasta. Some sanoo, että Jussilla oli erittäin vaikea lapsuus, ja hän kokee, että jokin hänen sisällään kuoli, ennen kuin ehti kunnolla kehittyäkään. ”Sisälläni on jokin lukko, joka estää itkemästä. Pienessä pierussa pystyin vielä hieman itkeä pillittämään, mutta lopetettuani viinan käytön en ole parkunut kertaakaan. Asia harmittaa ihan helvetisti.”

Juttu on vuodelta 2024 ja niin se harmittaisi minuakin. Siis ei se, että Jussi ei pysty itkemään, vaan jos en itsekään löytäisi kyyneliä. Suunnan muutos minulla päinvastoin avasi kyynelkanavani yli 40 vuotta sitten. Mutta ehkä Jussi onkin ainoastaan lopettanut viinan käytön etsimättä aitoa itseään. Siitä koen löytäneeni ison osan tavoitellen alati yhä täydellisempää raittiutta. Vaikka aikoinaan sydämeni tärkein ja ehdoton kuningatar sanoi, että "mies ei itke". 

Mitä raittius sitten on? Minulle se on muun muassa ohikiitäviä hetkiä yksin itseni kanssa. Jolloin tuntuu, että tässä taivaan alla on vähintään silmänräpäyksen kaikki eikä mitään puutu. Niitä tuokioita jaksan tavoitella. Joita en halua millään tavalla enkä aineilla muuttaa toisenlaisiksi. Voin olla silloin vanhempieni ja siskoni sekä eläinteni haudoilla yhtä aikaa itkuineni syvän surullinen ja äärettömän onnellinen.

Raittius on liikuttanut myös omaatuntoani. Jos humussa ennen huomasin Jyväskylän Kirkkopuistossa maassa kympin, vilkuilin ympärille, ettei vaan kukaan näe, kun sujautan sen taskuni pohjalle ilman omatunnon soimaa tai hetkenkään tuskaa. 

Mutta jos löydät setelin nyt, pysähdyn ympäriltäni etsien, että kenenkähän tämä on? Jos ei omistajaa löydy, saatan antaa osan minua köyhemmälle tai katusoittajalle sekä ostaa lopuilla taivaan linnuille ruokaa. Ehkä vähän harmissani olen joskus, kun tiedän olevani vain valerehellinen. Sillä sellaisia setelinippuja tai -säkkejä löytyy, jotka tunkisin liukkaasti poveeni tai ottaisin selkään kannettavaksi, vaikka joku näkisikin. 

Siitä en ole harmissani, että olen joidenkin hurskastelevien tosiuskovaisten mielestä harhaoppinen, koska en usko enkä halua uskoakaan helvettiin. Vaikka sinnekin joskus muita huonosti kohtelevia saatan varsinkin mielessäni toivotella.

Kuten eilen vakuutusyhtiöni "asiakaspalvelijaa", joka ei suostunut kertomaan eikä etsimään tietoa mikä sairaala olisi Thaimaan Phatthalungissa sellainen, joka laskuttaisi luvan saatuaan suoraan vakuutusyhtiötäni. Oikeastaan hissini jumiutui kerrosten välille vasta keskustelun kysymyksestä miksi tarvitsen kyseistä tietoa? Ja kun sopimattomasta kysymyksestä moitittuani, palvelutehtävään mielestäni sopimaton Heidi lopetti yksipuolisesti keskustelun kanssani. Hän oli kuin Alko, jossa asiakas on vain harvoin oikeassa.