Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 2. joulukuuta 2024

Joulutarina, 2. luukku

Eilen sai jokavuotisen paikkansa ja jouluvalonsa Thaikotimme terassin pieni muovipuu. Luulen sen olevan vesitieksi muuttuneen kotitiemme ainut muistutus joulusta. Kuusipöydän alla asuu ja mahdollisesti odottaa jouluakin tänä vuonna Mamacat neljän, vielä silmättömän pentunsa kanssa. Ehkä äitee ei pidä paikkaa kissalapsilleen täysin turvallisena, sillä se kantaa hampailla pentujaan milloin mihinkin pyykkikoriin tai vaatekasaan. Ymmärrän vaarat. Aivan sen silmien edessä saattaa Securitydog käydä katsomassa kymmenenkin kertaa päivässä olisiko ilmestynyt jotain joulunalusruokaa hänellekin. 

Vaikka Joulupukki paiskoo hartiavoimin töitä lahjoja jakaen koko jouluaaton yömyöhään saakka, ei hän ehdi jokaiseen kotiin. Vaan pukilla on iso joukko Korvatunturin valtakirjalla toimivia apulaisia jakamassa lapsille lahjoja. Lisäksi aikuisten keskuudessa kulkee valepukkeja, joiden lahjojen laatu eikä jako kuulu tähän tarinaan. Itse kuitenkin olen kiertänyt monena vuonna koteja aidon joulupukin apuna. Irmelikin oli joskus mukana tyttötonttuna.

Lähtemättömästi on mieleen jäänyt hento tyttö, joka sujautti käteeni kerran pienen paperilapun lahjoja jakaessani. Sanoen surullisin silmin, että hänen ainutta toivetta pukki ei saa näyttää koskaan kenellekään. En näyttänyt enkä voinut. Lapussa luki: "Toivon, että isä ja äiti eivät juo tänä jouluna viinaa" 😥. 

Suomalaisen Joulupukin venäläisen sukulaisen, Pakkasukon sanotaan asuvan Luoteis-Venäjällä Veliki Ustjugin kaupungissa. Valko-Venäjällä ollessaan Pakkasukko asustaa Belavežskajan aarniometsän kansallispuistoon perustetulla Pakkasukon tilalla. Tähän palaan tarinassani myöhemmin, sillä saattaa hyvinkin olla, että Suomen sotien seurauksena meidän joulupukkimme joutui lähtemään evakkoon. Punaisen linkin takana on oiva tarina siitä mitä tiedetään Joulupukin nykyisestä kodista Korvatunturilla


2 kommenttia:

marja 50+ eloa ja oloa kirjoitti...

Sinähän olet varsinainen jouluttaja. Minä en ole, enkä ymmärrä, että joulujutut tulee täällä kauppoihin jo lokakuussa. Lapsuuteni kodissa joulua juhlittiin jouluna. Aatonaattona siivottiin, joulukuusi tuotiin sisään aattona ja koristeltiin. Ymmärrän kyllä kuitenkin heitä, jotka haluavat valoa valosarjoilla ja muilla, koska on niin harmaata ja pimeä tulee aikaisin.

For life kirjoitti...

Toissapäivänä juhlittiin Jerusalemiin ratsastavaa Jeesusta. Uusi kirkkovuosi alkoi silloin. Yhteensä neljän adventtisunnuntain ketju johdattaa jouluun, Jeesuksen syntymäjuhlaan.