Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 3. joulukuuta 2024

Joulutarina, 3. luukku

Korvatunturi on myyttinen paikka, jonka korkeimman huipun rinteessä Joulupukin ja puolisonsa Joulumuorin sekä joulutonttujen sanottiin asustavan. Myytti levisi, kun Markus-setä kertoi Lastentunti-radio-ohjelmassaan Yleisradiossa 1927 Pukin asuinpaikan. Kielitieteilijä Osmo Ikola kirjoitti vuonna 1984 artikkelissaan Kanava-lehdessä, että Markus Rautio ei keksinyt Korvatunturia Joulupukin asuinpaikaksi omasta päästään, vaan vahvisti vanhemman uskomuksen. Ikola muisteli kuulleensa tarinoita Joulupukin kotipaikasta jo lapsuudessaan 1920-luvun alussa vieraillessaan isovanhempiensa luona Loimaan pappilassa. Zachris Topeliuksen vuonna 1867 kirjoittaman sadun Peikkojen joulu mukaan Joulupukki asusti "kaukana pohjoisessa", tarkemmin määrittelemättömässä paikassa.

Joulupukin koti sijaitsee yhä Korvatunturilla, joka ennen sotien alueluovutuksia kuului kokonaan Suomelle. Nykyisin sen keskimmäisen huipun halkaisee Suomen ja Venäjän välinen raja. Korkein huippu on itänaapurin puolella. Joulupukin salaiset arkiston antavat viitteitä siitä, että Pukin alkuperäinen koti olisi tosiaan sijainnut korkeimman rinteen uumenissa. Joten Pukistakin tuli evakko, kun hän pakeni väkensä kanssa Suomen puolelle matalamman rinteen korvanjuureen, salaiseen paikkaan. 

Usein joulun tietämissä jouluväen keskuudessa keskustellaan siitä, että Venäjä joululahjana palauttaisi Joulupukille sotakorvauksena Suomelta saamansa osan tunturista. Idea kuulostaa perin erikoiselta, ja paljon hyvää tahtoa tarvittaisiin, jotta tämä joulutoive toteutuisi. Pakkasukolta ja Putinilta ei kysellä Karjalaa, käsivartta tai Suomenlahden saaria, vaan kanta-asukkaiden alkuperäistä asuinsijaa.

Mutta Joulupukin historia ei ala Lapista eikä Korvatunturilta, vaan Pyhästä Nikolauksesta, jonka nimiin on tehty entinen Suurkirkkommekin Helsingin Senaatintorilla. Suomessa tätä pyhää miestä muistetaan erityisesti Itsenäisyyspäivänämme. Se on oikein hyvä päivä muistella myös sodan vuoksi Pukin perheen synnyinkodin menetystä. Koska joulun tarinani on faktaa sekä fiktiota, siihen istuu oivallisesti punaisen linkin takaa Nikolaus.

2 kommenttia:

marja 50+ eloa ja oloa kirjoitti...

Enpä tiennytkään, että joulupukki tulee Pyhästä Nikolauksesta, ja että pukkikin joutui evakkoon.

For life kirjoitti...

Mukava kun luet faktaa ja fiktioitani. Nikolaus on kyllä totta