Joulutarina, 1. luukku

Jo monena vuonna olen joulun alla halunnut kirjoittaa jouluisen tarinan, joka olisi 24 osan mittainen, kuten joulukalenterikin. Aloittanutkin olen useamman kerran, mutta aina se on jäänyt kesken. Tänä vuonna yritän taas uudella tarmolla ja ajattelen nyt saavani sen päätökseen. Mukaan ainakin 24 vuorokauden matkalle otan faktaa ja fiktiota ja kauan sitten Taivaan valtakuntaan muuttaneen pikkusiskoni Anne Irmelin. Tässä joulun kertomuksessa hän palaa luokseni toviksi kuin Topeliuksen Varpunen jouluaamuna.

Lapsena uskoin siskoni kanssaan lujasti Taivaan Isään, Jeesukseen ja Joulupukkiin. Yleensä olen blogeissani lihavoinut keltaisella ne sanat, joita klikkkaamalla aukeaa linkki jonnekin... Nyt joulusanoman luomiseksi käytän kirjainten pohjana punaista väriä. Joten kun oikeastaan aloitin  jouluni tekemisen jo eilisessä blogissani kertomalla adventtikalentereista, niin sen voi palata lukemaan tästä.

Joulupukki tarvitsee vankan ja tunnollisen tonttujoukon joulumuorin ja itsensä avuksi Korvatunturin ja Joulumaan lisäksi ympäri maailmaa. Sillä vaikka elämme sähköistä e-kirje ja postikorttiaikaa, kuljettavat erilaiset kulkuvälineet lentokokoneineen paljon edelleen paperisia joulukirjeitä ja kortteja Lapinportilla sijaitsevaan Pukin konttoriin. 

Finnair on ollut joulupukin virallinen lentoyhtiö vuodesta 1983. Se lennättää myös Pukkia ympäri maailmaa hänen kotimaastaan Suomesta, mikä on tehnyt Suomea tunnetuksi ja mikä vieläkin tärkeämpää, tuonut jouluiloa tuhansille lapsille – ja aikuisille. Pukki siis lentää lentokoneella välillä, kuten kuvasta voi nähdä. Vaikka Petteri Punakuono onkin vikkelä sorkistaan lentotaitoineen, sen kyyditsemänä Joulupukki ei ehtisi aattona enää kaikkiin niihin koteihin missä lapset ja aikuisetkin häntä odottavat. 

Kun Irmelin kanssa olimme lapsia, teimme monena iltana keppi- eli tikkukirjaimin pukille joulukirjettä, jossa haaveilimme ja esitimme toivomuksiamme. Mieleen on siskoni joululahjoista jäänyt erityisesti ihmeellinen nukke, joka sulki silmänsä, kun hänet laittoi omaan vuoteeseen nukkumaan. Taisipa osata itkeäkin. On oikeastaan pakko sanoa hän, sillä niin varmasti Anne Irmelin hyvin rakkaalla nukkelapsella oli sielu.

Joulukirjeemme perille menon Korvatunturille takasivat vanhempamme, jotka toimittivat ainutlaatuisen tärkeän postin kotien nurkissa kilttejä lapsia etsiville tontuille. Näistä salaperäisistä joulusesongin työntekijöistä näimme joskus pimeän tultua jalan ja huopikkaan vilauksen oven raossa tai tonttulakin ikkunan kulmassa. Siihen aikaan ei joulupukin lahjatavaroiden toimittajilla ja tekijöillä ollut keskenään kilpailua, sillä Korvatunturin väellä oli luotettavat yhteistyökumppanit, jotka kaikki halusivat kaikille ainoastaan jouluiloa ja -rauhaa.