Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 16. lokakuuta 2024

Totta, sinne päin vai peräti perätöntä?

Thaimaassa on joitakin arjen asioita, jotka siellä aikaansa viettävälle selviävät ajan kanssa. Mutta eivät aina samalla tavalla, vaikka laki on kaikille sama. Kuten Suomessakin. Thaimaan virkahenkilöillä on enemmän valtaa ja liikkumavaraa tai peräti rohkeutta tulkita samaa lakia eri tavalla.

Esimerkiksi sakoissa on useampi maksutapa. Joskus poliisi ottaa ajoneuvosi avaimet taskuunsa ja kehottaa kipaisemaan asemalle maksamaan sakot ja tulemaan kuitin kanssa takaisin. Toisinaan on halvempaa ja mahdollista maksaa paikan päällä käteen ilman kuittia tai laittaa pyydetty summa satulan alle ja katsoa muualle, ettei näe minne rahat katoavat.

Tarinat kertovat poliisin koulutuksen ja siihen pääsemisenkin maksavan täkäläisittäin melkoisesti. Joten on enemmän tai vähemmän hyväksyttyä tai ohi silmien katsottua, että varsinkin lakeja rikkovat farangit osallistuvat koulutuksen kustannuksiin.

Turisti ei ole pelkkä sana, vaan on tärkeä termi muutenkin, sillä 90 vuorokauden turistiviisumilla saati ilman on vaikeaa tai mahdotonta avata thaimaalaista pankkitiliä. Siinä auttaa vuoden eläkeläisviisumiksi kutsuttu oleskeluviisumi tyyppi O-A ( Long Stay Visa, 50 vuotta täyttäneille). Sen haltija lienee siis jotain enemmän kuin vain turisti. 

Mainitusta pitkästä viisumista on apua muuallakin, sillä sitä taidetaan vaatia, kun olet uusimassa kahden vuoden thaiajokorttia viideksi vuodeksi. Nykyisin Thaimaa hyväksyy yhdessä suomalaisen ajokortin kanssa vuoden lisäksi kolmen vuoden kansainvälisen ajokortin. Joka itse asiassa on käännös suomalaisesta ajoluvasta. Sitä ei kuitenkaan saa suomalaisesta mopokortista 🤣, sillä Thaimaan päättäessä hyväksyä kolmen vuoden kansainvälisen ajokortin, päätti se samalla, että maan lähes kaikki polttomoottorikäyttöiset kaksipyöräiset ovat moottoripyöriä. Niinpä mopoilevat suomalaiset, harmaapäiset tai tukattomat kaltaiseni senioripapparaiset tarvitsevat Thaimaan teille feikkimopoihinsa moottoripyörän ajokortin.

Mutta vaikka olisi kolmen vuoden kansainvälinen ajokortti, on se maassa voimassa kolme kuukautta kerrallaan. Viranomaiset ajattelevat sen olevan tarkoitettu vain turisteille, käytännössä siis maksimissaan turistiviisumin keston ajan. Joten pitemmälle oleskelujaksolle tulisi hankkia thaiajokortti.

Luulen, että minkään maan lait eivät ole kaikille samat. Eivät Suomessakaan, vaan jostakin ja jossakin samasta liikennerikkomuksesta saattaa selvitä suullisella tai kirjallisella huomautukslla ja taas joskus ei tilanteesta pääse ilman sakkoa.

Kerran kauan sitten vuonna yksi tai kaksi katsoin turistin ylittävän öistä ja hiljaista Mannerheimintietä. Vastarannalla hänet pysäytti ja otti vastaan ehkä intoisuudessaan tai aikansa kuluksi poliisi. Todeten kulkijalle päin punaisia kävelyn olevan Suomessa lakikirjan mukaan kiellettyä. Tähän englanninkielinen matkamies: "Kieltääkö sama kirja myös järjen käytön?" Niinpä virkapukuinen otti rintataskusta vihkonsa ja kirjoitti sakkolapun tai vastaavan. Se jäi salaisuudeksi maksoiko sen saaja Suomen valtion asettaman vaatimuksen vai kehystikö kotiin päästyään seinälle kertoakseen tarinaa tiukkapipoisesta poliisista yhä uudelleen ja uudelleen liverpoolilaisille ystävilleen.

Oma lukunsa on Kela sekä suomalainen matkavakuutus, sillä sen myöntöön ja voimassaoloon edellytetään voimassa olevaa Kela-korttia, johon oikeus yleisesti ottaen päättyy, kun olet yli 6 kuukautta yhtäjaksoisesti Thaimaassa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos lähden sinne yli puoleksi vuodeksi enkä ole opiskelija tai kuulu mihinkään muuhun erityisryhmään, oikeuteni sosiaaliturvaan ja Kelan etuuksiin sekä suomalaiseen matkavakuutukseen päättyy. Vaikka minulla olisi vuoden viisumi, saan oikeuden ja leiman maassaoloon vain niiksi kuukausiksi, kun olen maksanut tai maksan vakuutusmaksun, vaikka vakuutuskausi olisikin vuoden mittainen. 

Ei kommentteja: