Mistä on thaipäiväni tehty, osa 2

Eilen en tosiaan päässyt edes aamupalaan saakka, joten tänään jatketaan aiheesta. Aamukaffea vuoteessa juodessani kirjoittelen jokapäiväistä, päiväkirjanomaista blogiani sosiaaliseen mediaan tunnin, pari.

Sen jälkeen ylösnousemisen ja suihkun jälkeen liityn pihan Marttakerhoon lähes aina sen ainoana miespuoleisena jäsenenä juomaan pari kuksallista citrushedelmillä terästettyä gingerjuomaa. Tervehdin pöydän naisia ja kuuntelen sujuvasti heidän tarinointiaan.

Osaansa huomiostani kaipaavat ja saavat myös pihan eläimet. Puolen tusinaa kissaa pentuineen, kukot, kanat ja eri-ikäiset ja kokoiset tiput. Niitä yksi emäntä hautoi viime talvena aivan istuimeni kulmalla luullen olevansa thaibasilikapensaan alla piilossa. Aikaiseksi se sai viidestä munasta kaksi pikku kanaa, jotka ehkä nykyisin kotkottavat muiden joukossa. 

Eiväthän eläimet juurikaan minua kaipaa, vaan etupäässä tarjoamaani ruokaa. Sitä on yhtä ja samaa sorttia kaikille ja uutena tulokkaana myös naapurin koiralle. Jossain vaiheessa pomppaan kotivaakalle pelonsekaisin tuntein. Tänä aamuna se näytti nakuna 102,5 kg. 

Kun kello lähenee kahdeksaa, lähdemme jommalla kummalla skootterilla parin kilometrin päähän kanta-aamupalapaikkaamme, jos ei sada kaatamalla. Silloin nautimme purtavat kotitiemme toisella puolen 7-Eleven Specialiksi nimeämässäni paikassa.

Aamiaismestassa kaikki ovat hyvin ystävällisiä. Sielläkin on yksi minut tunteva naapurin bensapumpun Kao, joka tuo labradorimaisen kuononsa skootterin satulan ja ohjaustangon väliin kuin sanoen: "Mulle kanssa". Aina hän saakin osansa kulkijakoirien lahjontapussista, kuten matkalla Temppelin Mamadogikin. 

On helppo kokea kuuluvansa joukkoon, vaikka olenkin toisenlainen ja erinäköinen kaukaisesta, pohjoisen maasta, josta paikalliset tuntuvat tietävän varsinkin kylmyyden ja lumen.

Syötävää on tarjolla rajoittamaton määrä 60 bahtilla eli noin puolellatoista eurolla. Aamun annokseeni kuuluu runsaasti erilaisia rehuja, kananmuna sekä pari tikun nokassa usein hiilille paistettua lihan palaa. Niitä pyydän "tuu muu", sillä luulin pitkään syöväni lehmää, kunnes selvisi, että se on possua 🐷. Mutta nimi jäi. Aina en ole saanut vielä pyörää pysähdyksiin, kun paistaja jo nostaa kaksi sormea ja huutaa jakkaraltaan "tuu muu". Mutta väliäkö sillä, sillä koko viime talven söin tosiaan aamun ankanmunani 🪿kananmunana. Jos tähtien asento on suotuisa, kuten usein on, kiikuttaa joku minivuokassa aterioinnin päätteeksi jonkun herkun, joka on viedä kielen mennessään.