Tyhjänpäiväistä jorinaa ja mielenvirkistystä

"Kyllä sinulla on kirjoittamisen lahja, mukavaa oleilua sinne 😊", kirjoitti eilen etäystäväni tai vähintään facekaverini Ulla. Mukava palaute, joista kaikista olen hyvilläni, vaikka ne eivät olisi aina mukaviksi tarkoitettujakaan. Niitä sanon välillä tyhjänlänkyttäjiksi, jotka tarttuvat piiloprovosointiini kuin kotilampeni nälkäinen pikkukala kastemadon sisään piilotettuun koukkuun. Mutta oli palaute ynseä, tympeä tai mukava, olen jokaisesta kiitollinen, sillä ne kertovat blogejani luettavan, vaikka ne ovat monesti vain hyödytöntä ajanvietettä, jos sitäkään. 

Eniten aiheutti aikoinaan näppylöitä tai muita allergisia oireita kylän kulkijakoirat, joista kuitenkin vain harva on vailla ihmiskotia. Vaikka kulkevatkin päivät ja yöt ilman ihmisten laittamia kahleita. Vain harvoin näen Thaimaan maaseudulla, jossa ei kulje bambu- tai muilla kepeillä huitovia turisteja, vihaisia tai kiinni olevia koiria. Niitäkin toki on, jotka oikeastaan ovat silloin tarkoitettu vahtimaan tai puolustanaan jotakin. Oma lukunsa ovat turistiseuduilla farangien tyttöystävilleen ostamat ja sylissä kulkevat perhoskoirat ja chihuahuat tai niiden tapaiset. 

Rottinkisauvalaiset eivät itsekkyydessään käsitä, että kepillä kuritettu koira saattaa joku kerta nähdä samanlaisena uhkana muovisen miekan kanssa leikkivän lapsen. Itse kuljen lenkeilläni, pyörällä tai jalan, kaksi lahjontapussia mukana. Toisessa on makupaloja vapaana kulkeville koirille ja toisessa pikku palloja tai vastaavia leluja lapsille. Molemmat näyttävät muistavan minut hyvällä vuodesta toiseen. Jotenkin näyttävät tosin muistavan jotkut tekstejäni lukevat kurttuotsaiset mielensäpahoittajatkin. Jotka ovat pahimmillaan kai valmiita ottamaan minulta nirrin pois koirien kanssa tai laittamaan samaan häkkiin vietäväksi naapurimaahan.

Koska en muutu enkä tahdo, vaan kuljen niin kauan kuin jalkani nousee lahjontapussit mukana, on koira-aihe joutunut luovuttamaan inhokkien toptenlistan piikkipaikan keski-ikäisille ja yli henkiseen teini-ikään juuttuneille senioripapparaisille. Jotka kuvittelevat ajavansa mopedeilla Thaimaassakin. Oikeastaan en voi edes kirjoittaa moottoripyörä-sanaa, etteikö siitä joku parahtaisi.

Kun täällä Phatthalungissa ovat rannat kaukana enkä istu baareissakaan olusilla tai drinksuilla, en osaa sanoa mitkä ovat nykyisin Martta- ja munallisten  Marttikerhojen keskusteluiden suomalaisia kestoaiheita. Ennen ne olivat itse valitsemme poliittiset päättäjät ja itse valitsemamme lentoyhtiö Finnair.

Tämänkertaisen blogini pikkuilkeydet puhkaisi kukkaan kai moponsa myynyt tai löytänyt, ehkä harmaahiuksinen tai hiukseton jalkamiesseniori, jolle toivotan mitä parhainta eloa ja ajoa thaimaalaisten moottoripyörien joukossa.