Virkistäytymispäivä

Eilen karautin hopeanharmaan vanharouva Avensiksen kanssa Vanhan Unkan perinteiseen Grilli-Cruising tapahtumaan heti sen auettua puoli 11. Mutta aamuinen kesäsade oli kastellut paikat jättäen ihmiset koteihinsa. Vain lähes yksinäinen, sadeasuinen liikenteenvalvoja ohjasi "ajoneuvolla ajo kielletty" lätkänsä kanssa minua, ainokaista paikalle pyrkijää mieleiseen pysäköintiruutuun.

Pysäytin viereen ja avasin ikkunan sanoen, etten jää ainakaan vielä, kun ei ole muitakaan. Sitten jatkoin kysymyksellä, että moneltako tämä mahtanee aueta? Nuori autojen järjestelijä otti jonnekin yhteyttä rinnallaan roikkuvalla radiopuhelimella toistaen kysymykseni. Vastaus oli, että "auki on" 🤣🤣. Jatkoin matkaani toivoen, että Esteri, tyttö sadepisarain jättäisi päivän mittaan alueen rauhaan ja antaisi auringon tehdä poutapäivän.

Päiväni ydin oli Kivikylän Narinkkatorin tavalla tai toisella thaiväen, niin ikään jo perinteikäs tapaaminen. Vaikka itselläni onnistuu autolla ja kaksipyöräisellä ajo missä kaupungissa ja maassa tahansa, vältän Helsingin ytimeen ajoa. En kylläkään liikenteen, vaan parkkipaikkojen kalleuden vuoksi. Tilaa on aina valtavissa halleissa maan alla, mutta samalla hinnalla voi kulkea muullakin tavoin. 

Yksi sujuva, stressitön tapa on ajaa autolla jollekin Kehäradan asemalle ja jatkaa junalla vaikka Kivimiesten Rautatieasemalle ja siitä jollakin tavalla minne sitten milloinkin on menossa. Ainoa harmaita hiuksia aiheuttanut tai harventava toimenpide oli kuinka yhdistän älylaitteella Vantaan kaupungin liityntäpysäköinnin rekisterinumeroineen Hesingin Seudun Liikenteen matkalippuun. 

Narinkkatori oli viimeistä esittelypaikkaa ja ruokakojuja täynnä Thai ja vähän muutakin Aasian väkeä tai sitä symppaavaa lauantaipäivän viettäjää. Luulen, että Pattaya Suomi-Seurakin oli sen vuoksi jäänyt ilman omaa esittelypistettä. Seuraa ja sikariporrasta edusti kuitenkin kuvan bongaamani puheenjohtaja Mannila, joka kulki aivan eri suuntaan kuin lakin lippa näytti.

Montaa tuttua en hienosta tapahtumasta löytänyt. Joitain kuitenkin, kuten Thaimaan Suomalainen nettilehden päätoimttaja Gizmo Kerosen ja mainion kalakaverini Taavetin Timon, molemmat puolisoineen. Luulen, että ensi talvena jatkamme Morakotin, Ketin ja Timon kanssa siitä mihin viime talvena jäimme, kun ajelimme ristiin rastiin pitkin Phatthalungin seutuja skoottereillamme.

Vaikka monenlaista ruokaa tarjoavia pisteitä oli kai sata ellei enemmän, niistä syöminen ei ole kuulunut perinteiseen, suomalaiseen Thaipäivääni. Vaan siihen on kuulunut Forumin Manhattan Steak Housen sipulipihvi, paistetut perunat ja juomaksi alkoholiton olut. Tältä osin tuli elokuun kesäpäivään lunta tupaan, sillä pihvipaikka oli kerännyt kimpsunsa ja kadonnut. Vasta junassa tajusin, että ehkä se ei olekaan tyystin hävinnyt kartalta, vaan muuttanut. Kuten olikin.

Joten taidan ensi viikolla tehdä, tällä kertaa Jokilaaksosta saakka joukkoliikenteellä uuden Stadin reissun Espan Manhattanille. Ehkä ostan samalla reissulla entisestä Stockmannin Herkusta pari valmiiksi maistettua pihviä Myllykylän laavulla paistettavaksi. Tähän päivään on tilaa myös kaverille tai parille. Tarjolla on mukava päivä suvaitsevassa, mutta kulmikkaassa Jormas seurassa.