Urheilu- ja liukuntaharrastukseni

Pariisin olympialaiset saivat minut muistelemaan omia liikuntaharrastuksiani. Lapsena kuuluinkin kahteen eri urheiluseuraan eri aikaan, Tuusulan Voima-Veikkoihin ja Koskenmäen Kisailijoihin, sillä kotoani oli vain reilun sadan metrin matka urheilukentälle. Sen juoksurata oli 350  tai 10 metriä enemmän, mutta vähemmän kuin 400. En tiedä miksi. 

Molemmat seurat ovat edelleen olemassa, mutten muista mitä Voima-Veikoissa harrastin. Koskenmäen Kisailijoissa minulla oli oma verryttelupukukin, josta Tyrnävälle mummolaan mennessämme söi matkalla laitumen lehmä 🐄 osan vihreästä hihasta.

Lapsena juoksin 60 metriä 10,2, hyppäsin pituutta 3, 66 metriä ja korkeutta 1,15 tai 1,28. Paras saavutukseni oli seuraottelun kuulantyönnössä, jossa sijoituin neljänneksi samalla tukoksella kuin kisan kolmas. Muistan saaneeni urheilusta vain yhden palkinnon, kun Koskenmäen Kisailijat palkitsi vuosijuhlassaan urheilijoitaan. Se oli muutaman sentin korkuinen, kullattu alumiinipytty, eikä edes saavutetuista tuloksista, vaan osallistumisesta. Palkintoon oli kaiverrettu JUMBO. Vanhemmilleni yritin uskotella, että se tarkoitti "aika hyvä".

Toisenkin palkinnon olen saanut urheilusuorituksesta, kun ystäväni, nykyisin 81-vuotiaan Kallun kanssa löimme viinapullon vetoa ravintola Matkatuopissa, että voitan hänet moukarinheitossa. Valomerkin jälkeen haimme moukarini ja menimme  Sjöblomien hiekkakuopalle ottamaan asiasta selvää. Koko matkan Kallu lievässä maistissa hoki: "Kyllä minä tuollaisen pujottelukepin voitan". Vaan toisin kävi, sillä lapsena heitin moukaria monena kesänä päivästä toiseen tavoitteena Everyn varaston lautaseinä ja huopakatto. Ystävältäni kesti yli vuosi maksaa vetonsa, mutta viiimein voittojuomapullo ilmestyi yöaikaan postilaatikkooni. Tänä kesänä löimme uuden vedon. Nyt alkoholittomasta viinipullosta kenestä tulee Yhdysvaltain seuraava presidentti.

Moukari minulla on edelleen, sillä osallistuin paljon myöhemmin monena vuonna Keski-Suomessa asuessani Forssan moukaripörssin kisaan olemattomalla menestyksellä. Sen verran sitä harrastin, että tiedän Krista Tervon lailla, kun tekniikka ei ole kohdallaan.  Forssaan matkasin siitä huolimatta kilpailemaan useampana vuonna kolmena peräkkäisenä viikonloppuna. Iästä ja sukupuolesta riippumatta pisteiden hyvitysjärjestelmä takasi voittomahdollisuuden kaikille. Nekään eivät olleet kohdallaan menestyäkseni 😅. 

Viimeksi olen grillikodan naulassa roikkuvaa moukaria heitellyt muutama vuosi sitten Seepsulan kiviainestehtaan hiekkakentällä, johon Asfalttikallio on nyt tehnyt varikkonsa 🤬. Alitajunnassa on syntynyt uusi päätös, että ensi kesänä heitän taas, kun ensin löydän mieleeni istuvan paikan.

Pariisista on nyt tullut parisen viikkoa huippu-urheilua aamusta iltaan. Se kaivoi esiin liikuntamuistoja enemmän kuin blogillisen. Ehkä jatkankin aiheesta huomenna. Toivon muisteluni herättävän prinsessa tai prinssi Ruususen unesta jonkun lukijan. Ehkä joku löytää ullakolta vanhan sulkapallomailansa tai vastaavan ja etsii pelikaverin sekä lähtee suorituspaikalle muistelemaan menneitä. Tietysti vastaavaa voi tehdä yksinkin kotikatsomossa tai vaikka lenkkipolulla.