Ripaus sosiaalista mediaa

Olen melkoisen aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä, ehkä monipuolinenkin. Eniten aikaa yhden asian kimpussa taidan käyttää kirjoittaessani päiväkirjanomaisia blogejani kämmenenkokoisella älylaitteella. Laitteen pieni koko tuo mukanaan myös pienen näppäimistön, josta johtuu kömpelön sormen tekemät kirjoitusvirheet. Niitä jää, vaikka kirjoitan vain yhdellä sormella ja oikoluen tekstin muutamaan kertaan korjaillen. 

Pääosin kuvitan teksit ottamillani kuvilla, joita julkaisen myös Googlessa, eniten sen karttapalveluissa. Siitä on keinoälyn, robotin tai vastaavan antama kuvan palaute. Itselleni se on iso määrä. Vastaavia tulee myös paikoista, joissa olen käynyt yrityksiltä itseltään, mutta myös Google automaatit niitä antavat. Arvostelujani on luettu miljoona kertaa ja saman verran on blogeissani lukukertoja.

Tästä kaikesta olen otettu ja vähän ylpeäkin. Ylivoimaisesti eniten kuitenkin arvostan lukijoiden omia palautteita. Tuntuukin siltä, että kun saan raavittua jotain sielustani ja sydämestäni jaettavaksi myös muille, liikauttaa se jotain joskus lukijankin sisällä. Vaikka aina löytyy myös niitä, jotka ovat valmiita nitistämään minut tai laittamaan vähintään samaan häkkiin ruokkimieni kulkijakoirien kanssa. Siis niiden, joilla ei ole ihmiskotia. Toisaalta juuri nämä kommentit taitavat viestiä melkoisesta myllerryksestä lukijan sisällä. 

Mutta alle kopiomani palautteet ilman nimiä liikuttavat minua eniten, joten aito ja iso kiitos niistä:

"Kiitos Jorma avoimuudestasi, viattomuudestasi, epätäydellisyydestäsi ja näistä moninaisista ajatuksistasi! ITSEPALJASTUKSESI sekä lohduttavat että rohkaisevat minuakin elämään omilla eväilläni tätä epätäydellistä elämää. Meidän parisuhteessa tuli eilen virallinen aika, 50 vuotta täyteen! Siihenkin on mahtunut paljon epätäydellisyyttä ja suorittamista, iloa ja suruja ja iloa sekä huolta jälkikasvusta! Näillä mennään - ARMON VARAAN". 

"Tykkäsin taas lukea kirjoitelmasi, olemme kaikki ainutlaatuisia. Hyvä teksti ja pureskelemisen arvoinen. Me olemme kaikki tosiaan ainutlaatuisia, joskin jokainen meistä on "maalattu" erilaisin luonnevivahtein. Toiset meistä kaipaa kyllä syliä, halia ja hellyyttä enemmän, kuin ehkä se "vieruskaveri". Toinen pähkäilee järjen ja hyvän laskelmoinnin turvin. Olemme siis hyvin värikkäisiä ja monivivahteisia ihmisiä, mutta vuorollaan tunnemme yksinäisyyttä, pätemättömyyttä ja huonommuutta toinen vahvemmin kuin toinen. Joskus emme halua ymmärtää edes ystävää tai kaveria vaan ihmetellen sanomme sille, että mikä kumma sinunkin vaivaa...? Vaikeuksia löytyy ja emme aina tahdo välittää/huomata toista. Ei ole noloa olla oma itsensä eikä hävetä olemustaan tai ajatuksiaan. Monesti pienetkin lauseet avaavat solmuja ,kuin saisi sipulin kuoriutua. Sylikin olisi paikallaan. Sylissä kun unohtuu oma olemus tai nyrpeä ilme kasvoilla. Erilaisuus on myös tietynlainen rikkaus. Hyvä kirjoitus, mutta siitä löytyi pieni katkeruus ja toisten kokema oma huononmuus. Pahamielen siemen. 🥰🌹🌹💞💕.  Korjaus: Totta Jormas! Ei katkeruus vaan haikeus. Kirjoitin ajatukseni väärin. Haikeus on vahvaa ja puhuttelevaa. Miten monesti sitä kokeekaan haikeutta.🥰♥️♥️🍀🍀."

"Kahteen kertaan luin. Kyllä tästä Jormaksen tunnistaa. Kiitos! Minua kerran yksi ihminen sanoi viisaaksi, kun ymmärsin mitä hän puhui. Totuus kyllä oli, että en yhtään ymmärtänyt osasin vain olla hiljaa. Nyt uskon ainakin jotain ymmärtäneeni, mutta en silti pidä itseäni tyhmänä."