Pienen ajan oli livekaverinani Mertsi Lanki, jonka tapasin Ukrainassakin joku vuosi sitten ajaessamme Kinnusen Hannun kanssa läpi Moldovan ja Transnistrian Odessaan juomaan alkoholittomat oluet ja uimaan Mustassameressä. Hannu ajoi mennen tullen 1000 kilometriä päivässä eli 6000 kilometriä ja kuusi päivää. Oli meillä oikeasti seudulle asiaakin, joista yksi oli, kun menimme katsomaan kuinka maassa tehdään konttitehtaalla merikontteja. Olisivat tehneet minullekin uuden tai sata vaikka konttikodeiksi asti.
Tänä aamuna Facebook toi muiston kotiini päivälleen 13 vuoden takaa. Silloin Mertsi kirjoitti sivuilleen: "Intiaani keskusteli lapsenlapsensa kanssa. Hän sanoi: Kaikissa meissä asuu kaksi taistelevaa sutta. Toinen niistä on paha. Se on viha, pelko, kateus, mustasukkaisuus, suru, ylimielisyys, itsesääli ja valhe. Toinen niistä on hyvä. Se on rakkaus, ilo, rauha, toivo, tyyneys, nöyryys, hyväntahtoisuus, empatia, totuus ja luottamus. Kumpi susi voittaa, kysyi lapsi? Se, jota ruokit, vastasi vanhus."
Kuinka oikein se onkaan sanottu, ajattelin eilen, kun televisioni katsoi yhteistyösopimuksen päättyneeksi ja pimeni lähes täysin. Vain reippaan viiden sentin harmaa pallo tai mikä lie jäi kuvaruudun oikeaan alakulmaan.
Illan tullen ja vähän pitkin yötäkin mietin mitä ajanvietelaitteestani katson? Uutisten lisäksi erilaisia suomenkielen tekstityksellä olevia sarjoja ja elokuvia, sillä alati huononeva kuuloni vie nautinnon vastaavista kotimaaksi puhutuista.
Jotkut sarjat ovat niin mieleeni, että elän vahvasti mukana usein alkuillasta parin tunnin molemmin puolin. Ehkä minäkin ruokin sisälläni asuvaa sutta tai molempia intiaanivanhuksen tarkoittamalla tavalla. En kylläkään ole mielikuvitusmaailmaan tarvinnut televisiota, sillä jo ennen sitä olin sarjakuvalehtien revorverisankari tai intiaaniheimon soturi. Oma heimo ja leirikin meillä oli majoineen läheisessä koivikossa. "Ugh, olen puhunut", toistelimme toisillemme.
Sanokoot muut mitä tahansa tai olkoot hiljaa, ymmärtämättään lapsi ja nuori ruokkii sisällään pahaa sutta, josta ei hyvää seuraa. Hän voi kokea olevansa koulu- tai muu kiusattu silloinkin, kun ei sitä ole. Ehkä jokaisen malja täyttyy joskus, mutta kaikista ei tule surmaajia. Oleellista on mitä tapahtuu maljan täytyttyä yli äyräiden.
Miksi minä ja muut ammuimme jousipyssyillämme, ritsoillamme ja ilmakivääreillä lintuja ja muitakin eläimiä? Entä miksi lapset huvittelevat nyppimällä hyönteisiltä siivet tai laittamalla ne kannelliseen lasipurkkiin kuolemaan tukehtumalla tai nälkään? Vaikken ihmisten kauppaamaan helvettiin uskokaan, uskon maailmassa olevan hyvyyttä ja pahuutta, jotka eivät ole ihmisestä itsestään lähtöisin.
Itse selvisin lättänenäisenä, kapiaisen kakarana, jolle rehtori piti puhuttelun ja sanoi minun olevan oikea koulun mätämuna ja kuuluisampi kuin yksikään opettaja. Koulupäivän päätyttyä hän kävi vielä kotonanikin kysymässä vanhemmiltani voisinko lopettaa koulunkäynnin tai mennä jatkamaan sitä jonnekin muualle?
En tiedä mitä kanssani olisi pitänyt tehdä, sillä rehtorin sanomiset löivät lisää lyttyyn ja kasvattivat mainettani väärällä tiellä. Todellisuudessa olin vain pieni, onneton poika vailla paikkaa elämässä. Olin hyvä ja onnistunut vain nukkuessa ja myöhemmin humalassa.
Mutta jokaisessa elämän kolikossa on ainakin kaksi puolta. Nykyisin ajattelen, että alkoholi oli pelastukseni, jonka avulla opin viipaloimaan maailmani niin pieniksi palasiksi, että jaksoin taivaltaa tietäni kohti aikuisuutta. Jos itsensä etsimisessä päihteiden avulla olisi parempi onnistumisprosentti, suosittelisin sitä muillekin.
Nyt olen kohdannut todellisuuteni kristallinkirkkaana yli 40 vuotta muuttamatta sitä minkään avulla keinotekoisesti muuksi edes hetkeksi. Edelleen olen itseni kanssa välillä kovin yksin ja koen, että syvimpiä tuntojani ei kukaan ole koskaan ymmärtänyt. Ehkä niin on tarkoitettukin, sillä jos muut ymmärtäisivät, olisin kuten toiset. Sitäkään en tahdo, sillä olen onnellinen tällaisena ja kiitollinen kaikesta eletystä ja koetusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti