Sosiaalinen kanssakäyminen ja vuorovaikutus, osa 2

Vaikka en ole äiti enkä nainen tai ehkä juuri siksi en ymmärrä miksi Tahattomasti lapsettomien lauantai ja Äitienpäivä ovat peräkkäisinä päivinä. Vaan ajattelen päivien läheisyyden toisiinsa korostavan yksinäisyyttä, jota omaa lasta kaipaava voi kokea. Jotain lapsettomuudesta johtuvasta yksinäisyydestä koen itsekin, sillä minulla on kaksi lasta, joiden biologinen isä en ole ja joihin itselläni ei ole sellaista yhteyttä, että sen tuntisin. Tunnen vain sen puuttumisen. 

Eilen lupasin kirjoittaa mitä tarkoittaa, kun lähdin yksinäisyyttä pakoon Jokilaakson luonnon keskeltä sinne missä on muitakin. Ehkä ensimmäinen paikka oli Hyrylän S-Marketin yhteydessä olevan, vietnamilaisen perheen Cafeteria Hyrylän edustalleen sijoittamat tuolit ja pöytä. Tuusulantien toisella puolella on lähes nimikaima Kahvila Hyrylä, joissa molemmissa istuu ja tapaa toisiaan muutaman hengen kantaporukat. Ensin mainitussa on myös naisia, joka saattaa osin johtua viereisestä ruokakaupasta.

Ehkä eräänlainen seniori-ikäisten sosiaalisen kanssakäymisen mekka Hyrylässä on uimahalli, josta löytyy juttuseuraa jokaisena päivänä aamusta iltaan, kun vaan itse aloittaa ja saa suunsa auki. Suomalainen ei nimittäin ole tuppisuu, mutta ajattelee, että "minä en kyllä aloita." Kun joku aukaisee puhumisen lippaan, ei tarinoinnilta ole loppua tulla. Aivan oma lukunsa on alkoholin vauhdittama epäaito elämä. 

Usein kaikki on "hyvää päivää kirvesvartta", mutta voi olla muutakin. Tapasin muun muassa kahvilan pöydässä kaverini 60 vuoden takaa, joka asuu talvet Brasiliassa. Kun kuukausi, kaksi sitten soittelimme WhatsApp-puhelun Ison veden yli, sanoin, että voin tulla hakemaan sinut lentokentältä, jos tahdot. Moisesta ystävällisyydestä hän oli niin otettu, että otti asian puheeksi pari kertaa uudelleen: "Kukaan ei ole koskaan tarjonnut minulle samalla lailla kyytiä." Ja jatkoi, että lähde kanssani syksyllä Brasiliaan, sillä talossa on tilaa sinulle omaa huonetta myöten. 

Koskaan ei voi etukäteen tietää minne auennut polku johtaa ja johdattaa, jos vaan on halua sekä rohkeutta sitä kulkea. Saapa siis nähdä mitä ensi talvi tuo tullessaan, sillä Thaimaa ihmis- ja eläinystävineen on tullut kovin rakkaaksi. Siitä huolimatta, että yhteistä puhekieltä ei paikallisten kanssa ole. Yksinäisyyttä poistamassa ja puhetta korvaamassa on PeeCeeX-skootterini takapoksissa kaksi lahjontapussia. Toisessa on pieniä palloja tai muita leluja lapsille sekä toisessa makupaloja kulkijakoirille ja -kissoille. Molempia pysähtyilen antamaan sinne tänne käytännössä joka päivä. Asianomaisten lisäksi ne ovat oivallisia siltoja aikuisten maailmaan.

Sieluni syvimmissä sopukoissa asuu kanssani kuitenkin tai onneksi haikeuden, pettymysten, rakkauden, kaipausten, ilon ja ikävän maustama yksinäisyys. Sen kaiken kanssa on hyvä ja rikasta sekä armollista elää, sillä se on mitä parhain polttoaine elämänmittaisella tutkimusmatkalla itseeni.