Sosiaalinen kanssakäyminen ja vuorovaikutus

Vuorovaikutus on kahden tai useamman ihmisen tai tapahtuman välinen suhde, jossa osapuolet vaikuttavat toisiinsa. Suomen kielen sana vuorovaikutus kuvaakin hyvin ihmisten välistä keskustelua. Hyvä vuorovaikutus voi syntyä myös eläinten ja miksei muunkin luonnon kanssa. 

Jos minkäänlainen sosiaalinen verkosto ei vastaa omia tarpeita, saattaa kokea yksinäisyyttä. Se on usein aivan eri asia kuin yksin oleminen, joka voi olla toivottu olotila. Yksinäisyyden kokemuksia löytyy myös porukasta ja ehkä jokaiselta. 

Yksinäisyydellä on merkittävä vaikutus psyykkiseen hyvin- ja pahoinvointiin, jotka altistavat mielialaoireille. Pitkään jatkuessa yksinäisyys alkaa heikentää itsetuntoa ja vaikeuttaa uusien ihmissuhteiden luomista. Jos ei löydä eikä oivalla elämän mielekkyyttä kuin tekemisen kautta, voi esimerkiksi työttömänä tai eläkkeellä tarpeettomana ja hyödyttömänä olemisen kokemuksista tulla ylivoimaisen raskas matkakumppani. Varsinkin ikääntyessä, kun ystävät siirtyvät kukin vuorollaan ajasta ikuisuuteen ja eniten tuttuja on kirkkomaalla. 

Syitä yksinäisyyteen on monia muitakin. Kyse voi olla pitkään jatkuneesta vaikeudesta muodostaa ihmissuhteita. Se voi johtaa noidankehään, jossa kielteinen minäkuva vaikeuttaa tai peräti estää luomasta uusia tuttavuuksia. Muutto uudelle paikkakunnalle, harrastuksen lopettaminen, parisuhteen päättyminen tai lapsettomuus voivat nekin johtaa pysyvään yksinäisyyteen. Joka on harvoin vain omaa syytä eikä varsinkaan merkki, että sinussa tai minussa olisi jotain vikaa.

Lähes aina kyseiselle olotilalle voi tehdä jotain. Silloin on lähdettävä liikkeelle tavalla tai toisella. Voi matkata sähköisesti sosiaalisen median saloihin ja tuoda itsensä näkyväksi tai läsnäolevaksi nimellään tai nimimerkillä. Voi myös eläytyä kirjojen, lehtien, television tai radion tarinoihin tai lähteä osin mielikuvitusmaailmasta fyysisesti "ihmisten ilmoille". Sinne missä on muita ihmisiä.

Niin tein itse, kun huomasin puhuvani yhä useammin pesäpöntön kirjosiepoille ja lampien viitasammakoille. Sillanpielen valkoisilta, kevään pajunkissoiltakin kyselin onko sinusta tulossa vai joko olet tyttö- tai poikapaju? Ne ovat usein keltaisia ja tyttöpajut vastaavasti enemmän vihertäviä. Ehkä niitä on nykyisen trendikkäästi myös muunsukupuolisia 😅. 

Aivan erakoitunut en silti ollut, vaikkei se kaukana ole edelleenkään. Ehkä on hyvä, että olin ja olen aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Siitä osa ovat juuri nämä päiväkirjanomaiset blogikirjoitukset. Niitä kirjoitin avioliitossa vuoropäivin vaimoni kanssa, mutta nyt jo vuosia yksin joka päivä.

Kun vielä jossain mutkassa osaomistuskoira Niilo muutti vallan kahteen muuhun kotiinsa, on Jokilaaksossa yksinäisyys alati kolkuttelemassa ovipielissä. Kun en juuri enää saa Niilosta valokuvia tai muita kuulumisia, hiipui myös hänen sosiaalisen median epävirallinen fanikerhonsa. Mutta ei kokonaan. Vieläkin joku afrikkalainen lapsi kyselee somessa Niilosta. Erityisesti iloitsen yhdestä suomalaisesta Siilistä, joka aika usein tiedustelee kuulumisia ja iloitsee harvoista koirakuvista, joita saan ja jaan. 

Sosiaalinen media tuokin oman lisänsä sosiaalisiin suhteisiin. Parhaimmillaan se luo lisää mahdollisuuksia yhteydenpitoon ja verkostoitumiseen. Kääntöpuolena se altistaa vertailulle, epärealistisille odotuksille, somevihalle ja saattaa peräti lisätä yksinäisyyden kokemusta.

Monella kaverimäärä somessa on suuri, mutta läheisiä ihmissuhteita on siitä huolimatta vähän. Näin on itsellänikin. Nettikavereista nähdään monesti parhaita paloja, mikä luo vääristyneitä käsityksiä ja saattaa saada oman elämän näyttämään tylsemmältä tai ongelmallisemmalta kuin onkaan tai muilla. Toisaalta vaikeiden hetkien jakaminen voi toimia vertaistukena samassa tilanteessa kamppaileville ja mahdollistaa tuen saamisen someyhteisöstä.

Blogiani aamulla aloittaessani ajattelin sen olevan yhden aamun juttu, mutta toisin näyttää käyvän. Huomenna, äitienpäivänä taidan jatkaa siitä mitä minulle tarkoittaa, kun lähdin Jokilaakson luonnon keskeltä sinne missä on muitakin ihmisiä.