Valmistaja sanoo tuotteistaan näin: "Pöytästandaari on pöydällä pidettävä poikkitangossa roikkuva kaksinkertainen kangas, johon on painettu yhteisön tunnus. Pöytäviirejä teettävät mm. kunnat, kaupungit, yritykset, yhdistykset, puolueet, tapahtumat sekä sukuseurat ja joskus myös yksityiset ihmiset.
Pöytäviiri on arvostettu ja klassinen lahja, jolla voi juhlistaa merkkipäiviä ja osoittaa kunnioitusta vieraille ja kunniajäsenille. Viirejä annetaan usein myös kiitoksena ansiokkaasta palveluksesta. Viiri voi olla kokonaan värillinen tai esimerkiksi vain logo valkoisella pohjalla. Pöytästandaari on useimmiten varustettu valkoisella taustalla, mutta se voi olla myös värillinen tai sisältää tekstiä tai kuvia.
Standaari on käsityönä valmistettu, kaunis lahja, jonka arvo säilyy. Perinteiseen pöytästandaariin kuuluu laadukkaasta satiinista kaksipuoleiseksi käsityönä valmistettu viiri, niklattu 43 cm pitkä metallitanko ja jalusta, joka voi olla marmoria tai metallia. Viirissä on ylhäällä ripustusnyöri ja sen reunoja voi kiertää lisäksi koristeena standaarin väreihin sopivaa nyöriä tai hapsunauhaa. Alareunassa voi olla mallista riippuen lisäksi tupsuja.
Vaikka aion kertoa muutamana päivänä kuvan muistoista vasemmalta lähtien, poimin joukosta ensimmäisenä Markku-serkultani 50-vuotislahjaksi saamani, oikealla olevan siniristilipun.
Keväällä 1918 Suomen lippuasiaa käsiteltiin eduskunnassa ja erilaisten vaiheiden jälkeen perustuslakivaliokunnan ehdotuksesta hyväksyttiin 28.5.1918 ehdotus sinivalkoisesta ristilipusta. Laki lipusta julkaistiin kaksi päivää myöhemmin. Lakiin on sen jälkeen tehty pieniä muutoksia, mutta lippu on pysynyt samana. Lippuluonnoksen vuodelta 1918 laativat taiteilijat Eero Snellman ja Bruno Tuukkanen.
Uskon joskus vähän horjuvankin isänmaallisuuteni tulleen sydämeni perusasiaksi vanhempieni geeneistä. On hyväksi kokea tulleensa jostakin ja kuuluvansa johonkin eikä vain olevansa mistään kotoisin. Vaikken Suomen sotia kokenutkaan, tunnen vahvasti olleeni jo silloin mukana vanhempieni geeneissä. Tähystämässä sieluni silmin äitini kanssa Hyrylän ortodoksikirkon kellotapuleissa vihollisen lentokoneita ja isäni mukana itärintamalla. Osa rakkaimmista lapsuusmuistoista onkin Santahaminasta, jonne matkasin Hyrylästä kantahenkilökunnan kanssa armeijan kopppiautolla monta kertaa talvisinkin puukaminan lämmössä, lopuksi pitkin kääntyvää Hevossalmen siltaa.
Kuinka ihailinkaan isääni, kun kaikki saaressa morjestivat häntä. Vasta myöhemmin selvisi, että varusmiesten kuului tervehtiä upseereja ja aliupseereja 😂. Mutta se ei hämärtänyt kunnioitustani vanhempiani kohtaan, jotka minun, pikkumiehen mielessä olivat virheettömiä ja tiesivät kaiken, vaikken aina ymmärtänytkään. Minä vain uskoin ja luotin. Tätä kaikkea serkkuni lahjan lisäksi Suomen lippu minulle merkitsee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti