Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 25. tammikuuta 2024

Rakkaus ei jää eläkkeelle

Rakkaus ei jää eläkkeelle - seniorirakkaus voimavarana, sanoo professori (emerita) Kaarina Määttä Lapin yliopistolta: "Aineistoni seniorit ovat iältään 50-92 -vuotiaita, ja vanhimmatkin puhuvat rakkauden tunnelatauksen voimakkuudesta, kuinka “ikääntyneenäkin voi haltioitua ja lumoutua” tai “kuinka vahvasti voi iskeä amorin nuoli”. Moni rakkaustarinan kertonut on juhlinut kultahäitä, jotkut jopa kruunuhäitä 65 avioliittovuoden jälkeen, jollakin yhteinen taival on vasta alullaan ja käynnistynyt ikääntyneenä."

Näin ajattelen minäkin 74-vuotiaana, vaikka korvillekin on tullut parisuhteissa nuorena ja seniorina. Luojaani kiitän, ettei itselläni ole kuvankaappauksen kaltaisia huolehtijoita, vaan olen saanut suhteellisen itsenäisesti kokea elämäni ilot ja surut sekä nuolla haavani.

Huomioni kinnittänyt tytär sanoi, ettei ole poistanut Tinder-sovellusta äidiltään. Vaan kokee sen oleva  kotihoidon tehtävä, kun kotihoito on sen alun perin asentanutkin. Ilmoitukset Tapiolinna on kuitenkin laittanut sovelluksesta pois päältä. – Siinä kohtaa, kun henkilön toiminnallisuus on sellaista, että tämä ei itse enää pysty niitä sovelluksia käyttämään, herää kysymys, että kuka niitä käyttää, Tapiolinna sanoo.

Oma arvaukseni on, että tytär ei poistanut sovellusta koska ei osannut. Vaikka Tapiolinna on pöyristynyt tilanteesta, jaksaa se osaltaan myös naurattaa häntä. – Että käykö se kotihoitaja siellä tinderöimässä päivittäin ja katsomassa, onko tullut matcheja, hän heittää. Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Nurmijärven Uutiset.

Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivät Trump ja Biden, joista toinen on 77-vuotias ja toinen 81. Kovinkaan paljon, jos lainkaan löisin vetoa, että heistä on Tinder-ohjelman asentajiksi tai itsenäisiksi käyttäjiksi kaikkine ominaisuuksineen.

Vaikka Amerikassa on moni asia toisin ja suurempaakin, ihmisten äly ja älylaiteohjelmat ovat samoja, jotka toivon niin Joen kuin Donaldinkin saavan pitää laitteissaan, vaikka itsenäinen käyttö ei aina aivan onnistuisikaan, sillä tepposia ne tekevät kaikenikäisille.

Koko uutiseen kiinnitin huomiota ehkä siksi koska joku päivä sitten sorvasin netissä tavoitesuunnitelmaa, joka toteutuessaan olisi oiva työkalu poistaa sosiaalisen median avulla ikäihmistenkin yksinäisyyttä. En osannut lainkaan ottaa huomion, että vaikka kotihoito näkisi sopivaksi esimerkiksi Tinderin, saattaa lähiomainen olla eri mieltä mikä on täysivaltaiselle sukulaiselle sopivaa ja mikä ei.

Se ei uutisoinnista auennut, kuinka joku Auervaara tai huijari voisi maksullisen nettisovelluksen kautta käyttää ikäihmistä hyväkseen, jos hän ei kykene käyttämään koko ohjelmaa ilman kotiapua. Mutta ehkä on niin että niin vanhaksi ei eläkään, etteikö joku olisi nitistämässä elämän iloja ja rosoisuuksia sekä säätämässä mikä on parasta tai vähintään hyväksi.

Ei kommentteja: