Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 19. tammikuuta 2024

Kaiken maailman onnen ja muun onkijoita

Olen avannut nykyiset Facebook-sivuni jouluna 2008. Voi olla, että ennen sitä meillä oli Päiviksen kanssa yhteiset vastaavat tai sitten muutin ne omalle nimelleni. Joka tapauksessa aika kauan sitten.

Facebookin suomennos saatiin valmiiksi samana vuonna keväällä. Translations-sovelluksen avulla käyttäjät itse ehdottivat käännöksiä Facebookissa käytettäville sanoille ja käsitteille. Sovellusta käyttävä yhteisö äänesti parhaat sanat, jotka sitten otettiin käyttöön suomenkieliseen Facebookiin.

Silloin jäin myös viideksi vuodeksi jaksotukselle 6 viikkoa töissä ja 6 viikkoa vapaalla. Käytännössä olin kuitenkin koko ajan vapaalla. Sillä sain tehdä mitä halusin juuri niin kauan, kun uusi sikariporras ei nähnyt tekemisissäni mitään järkeä. Ja kun viimein näki, kokoontui jossain pomon työryhmä, joka vei tekemiseni "osaavampiin" käsiin. 

Moni hyvä hanke jäi sen vuoksi toteutumatta, joista merkityksellisin oli tehdä merikonteista koteja kodittomille. Sellaisia, jossa olen nyt asunut ensin Päiviksen kanssa ja sittemmin yksin yhteensä yli kymmenen vuotta.

Kun Päiviksestä tuli Sovinto ry ylläpitämän Helsingin Roihupellossa vaihtoehtoisen ammatti- ja oppisopimuskoulun toiminnanjohtaja/rehtori, oli ajatus, että tämä monikulttuurinen opinahjo alkaa valmistamaan kyseisiä asuntoja, jos Päiviksen pesti vakinaistetaan. Kun itse luovuin kyseisen järjestön puheenjohtajuudesta, eivät pitäneet kynnet rakennettavien kotien, eikä Päivikselläkään työpaikan osalta.

Se oli yksi osa Sininauhakonsernin surullisen osan historiaa ja sitä mitä tarkoittaa itsensä esiinnostaminen muita painamalla, kun eväät eivät muuhun riitä. Sittemmin Sininauha menetti koko Sovinnon, joka kuitenkin oli ehkä sen onni, sillä se päätyi osaaviin, uusiin käsiin.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun kirjoittamiseni lähti harhapoluille, sillä aihe oli oudot hiipparit Facebookissa, joiden pyydyksiin on silloin tällöin valistuneempikin käyttäjä jäänyt.

Ehkä yksi harmittomimmista joukoista on tarotkorteista ja vaikka mistä yksilöllistä elämän totuutta kauppaavat ennustajaeukot, joista ei saa selvää ovatko he edes naisia. He lähettävät samoja tekstinkopioita yrittäen saada lukijan klikkaamaan lähetystä ja kuuntelemaan maksullisen ennustusnauhoituksen. Eivätkä lopeta pommitusta ennen kuin heille laittaa eston lähettää tekstiä millään lailla.

Huomattavasti inhottavampia ovat varsinaiset muiden rahojen toivossa ja perässä viestittelevät pahemman luokan huijarit, joiden yrityksistä laitan tähän blogiini muutaman kuvankaappauksen.

Erilaisia erotiikkapalveluita kauppaavat ovat oma heimonsa, joista heistäkään ei selvää hevin saa. Seksiä tavalla tai toisella markkinoiva saattaa hyvin olla yönmusta nuorimies Ghanasta.

Sitten on heitäkin, jotka kirjoittavat yksityisemmin vaikkapa Messengeriin murtautuneensa koneelle, käyttäneesä älylaitteen kameraa ja tallentaneensa käynnit pornosivuilla, kun teet sitä ja sitä. Jos ei heille maksa, he lupaavat julkaista kaikille kavereille tekemiset. No, en ole maksanut, mutta olen julkaissut kiristyskirjeitä sivuillani.

Ehkä kuitenkin kaikista harmittomimpia ovat tuiki tuntemattomat, jotka ilmeisesti vain keräävät kavereita saadakseen 5000 täyteen. Heitäkin olen hyväksynyt, mutten ole kuullut mitään sen jälkeen. Joskus olen laittanut viestin Facessa tai muulla tavoin perään ja lähes aina he vastaavat, vaikkei mitään asiaa ole koskaan ollutkaan.

Kaiken kaikkiaan kaikkine konnien ja konnattarien koukkuineen pidän sosiaalista mediaa asialinjojen lisäksi oikein mukavana ajanvietteenä, jota joku ymmärrä lainkaan. Vaikka ymmärtääkin ristikoiden tai sudokun täyttämisen 😅. 

Ei kommentteja: