Alkoholi on kuulunut elämääni aina tavalla tai toisella, joita en ainakaan nyt ryhdy erittelemään ellei joku sitä erikseen pyydä. Voi olla, että joskus sen teen pyytämättäkin.
Nykäsen Matin tunsin ja saunottiinkin silloin tällöin Jyväskylän Leponiemessä, entisen kaupunginjohtaja Järvisen kesäpaikassa. Jonka voisi sanoa olevan melkoisen rannassa, sillä saunan pukuhuoneen ulkopenkiltä voi kirjaimellisesti astua Tuomiojärven veteen.
Muistan kerran, kun puhuttiin löylyjen lomassa viinanotosta ja Matti sanoi homman olevan hyvin hanskassa. Lääkäri oli kuulemma hiljan sanonut, että munuaiset ovat kuin nuorella pojalla. Kun kysyin mitä muuta hän sanoi, niin sillä ei ole väliä, sillä munuaiset on tärkein. Tähän minä, että voi ollakin, jos aivot ja muutkin sisäkalut maksasta lähtien ovat munuaisten kanssa samassa nipuussa.
Matti oli mukava kaveri ja varsinkin selvinpäin oiva seuramies, jonka elämä olisi ollut vielä lyhyempi, jos hän ei olisi nuorena koltiaisena löytänyt tietään Laajavuoren mäkitorniin ja latuja myöten hypyriltä alas monttuun uudelleen ja uudelleen. Tämän hän hetkenä jos toisenakin myönsi itsekin. Varsinkin puhuessamme veljestä Halme-/Kytökadun Inkkarikylässä.
En pysähdy niinkään lukemaan kuinka kunnosta ja terveydestä olisi hyväksi pitää huolta. Mutta jos joku jossain kirjoittaa, että lihavat ovat leppoisia tai että lievästä ylipainosta on jotain muutakin hyötyä, sen pysähdyn lukemaan voidakseni paremmin nykyisten kilojeni kanssa.
Jos jonkun asian parissa teen töitä, on se oma pää. Nimittäin vahvasti tunteella elävänä käytin vuosikymmenen ja enemmänkin itseni löytämiseen pullosta. Kunnes oli sama kuoliko tai syntyikö läheinen vai eikö tapahtunut mitään. Jokaiseen olotilaan piti juoda pää täyteen ja juomisesta oli tullut itsetarkoitus ja elämäni tärkein sisältö.
Mutta sillä tiellä laulujen lunnaat ovat suuret ja vievät liian usein ennenaikaisesti hautaan, joten oli löydettävä uusi tie. Sen oli oltava enemmän kuin entinen elämä, sillä "kaikki tai ei mitään" ihmisenä en hevin tyydy toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon. Vaan uskon, että kantilla kuivilla oleminen vie takaisin juomakentille ennemmin tai myöhemmin, vaikka kuinka purkaisi pahaa oloaan toisiin ihmisiin.
Oli tavoiteltava mielen, sielun ja ruumiin raittiutta. Tuokioita, joita voi kokea vaikkapa kesäyönä yksin istuessaan laturilla, jalat vedessä kuuntelemassa hiljaisuutta ja haistelemassa luonnon tuoksuja. Niissä hetkissä tuntuu siltä, että tässä on kaikki eikä minulta puutu mitään. Tuskin kukaan pystyykään täydellistä balanssia ja harmoniaa itsensä kanssa saavuttamaan pysyvästi. Mutta ne, usein ohikiitävät hetket, ne ovat enemmän kuin paraskin nousuhumala.
Töitä on korvien välin kanssa teettänyt päästä myös eroon enemmistön kauppaamista känneistä silloin tällöin tai edes joskus. Oli omaksuttava ja sisäistettävä itselle pohjimmaiseksi ajatus, että päihteiden suhteen hän, joka ei halua kemiallisesti muuttaa tuokiotakaan toiseksi omasta todellisuudesta, on vähintään yhtä oikeassa kuin itseään kohtuukäyttäjänä pitävä.
Joskus luulen tunnin keskustelun jälkeen toisen ymmärtäneen kuulemastaan jotain nyökyttelyjensä lomassa. Kunnes kai perustellakseen itselleen juomatapojaan hän kysyy, että "tarkoittaako se, ettet Jorma voi ottaa edes yhtä ryyppyä?" Vastaan kysymyksellä, että "kun minulla ei koskaan ole ollut yhden ryypyn, vaan karusellikännin tarve, niin mistä luulet, että se nyt yli 40 vuoden raittiuden jälkeen olisi tullut?"
Ehkä alkoholin käyttäjä ei koskaan pääsekään eroon käsityksestä, kun ei siitä pääse irti kaikki entiset juopotkaan. Että, jos ei voi juoda kuten minä ja muut, täytyy olla kokonaan juomatta. Että raittius olisi jotenkin toiseksi parasta.
Kun aikoinaan keittelin kotona usein kolmen päivän pikakiljusta pontikkaa, mittasin sen vahvuutta polttamalla valmistamaani juomaa kossupullon korkissa. Sinistä liekkiä tuojottaessani pää pyörällä tiesin jo silloin, että hulluus tai edes tyhmyys tuskin alkaa siitä, jos en kaada tuota sisääni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti