Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 14. joulukuuta 2023

Oonhan vain mies, jol' on ymmällä pää...

Ketä äänestäisin pressaksi vai olenko paikassa, etten voi äänestää ketään? Itselläni on Morakotin ja vähän minunkin thaikotiin vain yksi osoite, jonka olen tarkistattanut Tatalla monesti. Hänen mukaansa lähes suuttumiseen asti se on taatusti oikein. Mutta mutta....

Osoitteeseen olen lähettänyt Suomen Postin nettipostikortin kahdesti tai oikestaan kolmesti eikä yksikään näytä osaavan perille. Posti jopa uusi tai sanoi uusivansa lähetykset. Yksi on Morakotin, toinen minun ja kolmas muistaakseni meidän molempien nimillä. Maksut on otettu pankkitililtäni, joista voin päätellä vain sen, että tilaukset ovat menneet onnistuneesti perille.

Neljännen kortin lähetin Kahvila Hyrylän loistavalle henkilökunnalla ja siellä istuvalle Munallisten Marttakerholle. Sen lähetyksen Postin chatpalvelu sanoi epäonnistuneen ja on nyt luvannut kolme kertaa palauttaa 4,10 euron summan. Vaan eipä näytä palauttavan 🤬.

Postin nettikortti toimii tai pitäisi toimia siten, että valmistan ja lähetän kortin älylaitteellani ottamastani valokuvasta ja kirjoittamastani tekstistä osoitteineen sähköisesti Postille. Joka painaa sen jossain paksulle paperille tai ohuelle pahville ja lähettää kortissa olevaan osoitteeseen, kun olen ensin lähetyksen maksanut.

Samaan osoitteeseen tilasin myös Suomen valtiolta kirjeäänestysasiakirjat, josta sain kuittauksenkin. Siihen myötämäki sitten loppuikin. Uusia, kertaalleen nimelläni pyydettyjä äänestysasiakirjoja lienee turha edes kysyä, joten jäänee äänestämättä.

Hyvää siinä on, ettei tarvitse päättää omaa ehdokasta. Sillä pressan suhteen en ole ollut puolueuskollinen ja ääneni on saanut niin Elisabeth Rehn, Pekka Haavisto, kuten Paavo Väyrynenkin ja myös joku muu. 

Seuraavat vaalit ovat Suomen kansan kannalta ehkä elämäni tärkeimmät, sillä presidentin tontilla on ulkopolitiikka. Siellä taas on Venäjä, joka ei näytä mahtuvan rajojensa sisälle montaa vuosikymmentä kerrallaan. Vaan lisää pitää saada, sillä eihän naapurikaan aivan turhan takia tai ilman syytä tapata omaa kansaansa. Vaikka Venäjällä ei taida kansalaisen kyljessä olla hengellä samaa hintalappua kuin Suomessa. 

Joten on siinä tulevalla valtakuntamme päämiehellä työmaa, kun ehdokkailla ei ole yhteneväistä käsitystä edes siitä mitä pitäisi tehdä polkupyörillä Venäjältä Suomeen pyrkivien kanssa.

Ei kommentteja: