Parasta ennen, nyt ja sen jälkeen

"Kylmäketjulla tarkoitetaan elintarvikkeiden kuljettamista ja säilyttämistä niin, että ne pidetään koko ajan tiettyjä lämpötilarajoja kylmemmässä tilassa. Muun muassa lihan tuoreus pyritään takaamaan katkeamattomalla kylmäketjulla, joka alkaa teurastamolta ja päättyy kuluttajan jääkaappiin. Kylmäketjussa lihan lämpötila ei saa lain mukaan nousta missään vaiheessa yli 6–7 °C. Tässä lämpötilassa esimerkiksi jauhelihan sisältämä mikrobimäärä kaksinkertaistuu noin kuudessa tunnissa, joten käytännössä suositellaankin selvästi alempia säilytyslämpötiloja (2–4 °C)."

Edellä mainittu on varsin outo asia varsinkin Thaimaan maaseudulla, mutta kyllä muuallakin. Joskus katselinkin Pattayan Jomtienilla lämpöisten hallien yhtä lämpimiä liha-altaita ja niiden kimpussa hääriviä kärpäsparvia, etten taida noita lihoja suuhuni laittaa.

Vaan toisin on käynyt. Phatthalungissa saa ajaa kymmenen kilometriä ennen kuin löytyy ilmastoitu Lotuksen kauppahalli ja lihojen kylmäaltaat. Joka sekin saattaa olla vasta ensimmäinen paikka, missä possunkylki tai kana on teurastamisen jälkeen viilennettynä.

Syön kalaa tai muuta lihaa lähes päivittäin. Tuoreudessa kala vetääkin reippaasti pitemmän korren, sillä melko usein se on elossa vielä tunteja muoviämpärissä kotonamme. Teurastus on Tatan heiniä, kuten oli Jokilampien katiskan kalojenkin Jokilaakson laiturilla.

On pihvi sitten hankittu Lotuksesta, lämpöisestä kauppahallista tai kadun varren kojusta, yhtä hyvää se on joskus minun, mutta useimmiten Morakotin laittamana. Ei ole ollut vatsanväänteitä eikä ruokamyrkytyksiä. Täytyy koputtaa nyt varmuuden vuoksi kolme kertaa ja sanoa samalla seitsemän, yhdeksän, kolmetoista, jolla islantilainenkin turvaa selustansa huonoa onnea vastaan. 

Joka päivä syön paikallisen väestön kanssa samoissa paikoissa. Eikä pikku kylällä muita olekaan, kun ei ole ulkomaalaisiakaan. Oikeastaan yhtään annosta en ole näissä paikoissa syönyt, etteikö lautaselleni olisi jotain mätetty vierain, paljain käsin ja sormin. On ollut totuttava paikallisiin tapoihin tai kärsittävä jatkuvaa nälkää. Joka sinällään kaltaiselleni sadan kilon möhkäleelle ei olisi pahitteeksi.

Aamiaiseksi syön kärpästen vuoksi muovisen verkkokuvun alta usein liki kymmentä sorttia, joista en lajeja tunnista. Omilla rahoilla vetoa löisin oikeastaan vain kananmunista. Mukana on kaksi tikun nokassa paistettua lihasiivua, joille kantapaikkani on saanut minulta nimen "tuu muu." Kanavaihtoehdon uskallan karsia pois ja ehkä varauksella naudankin, joten syönen possua.

Pöydästä ja kattiloista syön sitten kasviksia mitä siellä on. Joukossa monesti meidän kotipihalta tuomaa thaibasilikaa, jolle ei netin uteluillani kuvineen täyttä varmuutta tullut. Kyläläiset ruokapaikoissa aika usein ihmettelevät Morakotille, kun farangina syön heidän ruokiaan. Ihmetys ei kyllä tule kokemuksesta, vaan jostain muualta hankitusta käsityksestä länsiruuista tai sen syöjistä.

Vuosikymmenten saatossa tulleet ruokatottumukset istuvat ainakin minulla lujassa. Kun mieleen tulee ruisleipä, HK:n Sininen tai vaikkapa Jalostajan hernekeitto, vesi herahtaa kielelle. Samoin oli viime kesänä Morakotin laita Suomessa, joka ei kolmen kuukauden aikana löytänyt suomiruokaa, josta hän olisi todella pitänyt. Piikkipaikan taisi saada kauppakeskus Jumbon sushiravintola 😅.