Minulla on aina ollut koira. Joten pidän niistä, kuten voisi sanoa kaikista muistakin eläimistä. Tai ainakin hyväksyn niiden itseni kanssa yhtäläisen oikeuden elämään. Punkeista hyttysiin ja paarmoista sontakärpäsiin.
Koirani ennen Niiloa ovat kaikki olleet rotukoiria. Niilo onkin ensimmäinen rotujenkoira. Sen isä on jackrusselin terrieri ja äiti tuhannen tarinan tyttö Tallinnan kadulta.
Olin jo pitkään ajatellut, että aika, jolloin koira asuu kanssani samassa taloudessa on ohi, koska en halua luopua matkustelusta ulkomailla enkä Thaimaan kodistamme.
Kunnes kerran jossakin keskustelussa tuli mieleeni, että sehän on nykyään kovin trendikästä osaomistaa sitä ja tätä. Mutta se ei vielä vienyt ajatusta satamaan, että minula olisi koira yhdessä muiden kanssa.
En halunnut koiran olevan vieraalla hoidossa. Tarvittiin siis muitakin, jotka haluaisivat osan Niilosta. Heidän kanssa jakaisimme vastuun tasan fiftysixty, kuten Matti sanoo. Koiralla olisi useita koteja, joissa se eläisi elämäänsä erikseen sovittavin ehdoin ja jaksoin.
Näin on ollut Niilolla nyt jo iät ja ajat. Tosin nykyisin se on Jokilaaaksossa vain etupäässä vieraileva tähti. Mutta päivät tasaantuvat, koska joskus se muuttaa sinne pysyvästi. Siellä on odottamassa viimeinen leposija sen parhaan koirakaverin Rudin vieressä.
Osaomistuskoira Niilolla on koteja maalla ja kaupungissa sekä siltä väliltä, joihin kaikkiin se on aina yhtä innokas lähtemään ja jäämään. Niilo ei olekaan perhekoira vaan perheiden koira.
Yhtä mielellään se lähtee korvalääkäriinkin, sillä se yhdistää asiat vasta, kun eläinlääkäri avaa toimenpidehuoneen oven. Inholistan ykkösenä on korva-sana, jonka Niilo, alias Nipa poimii ihmisten välisistä keskusteluistakin etsien silloin pikaisesti piilopaikan.
Mutta miksi meillä on monen rotukoiran jälkeen rotujenkoira? Muiden Niilon emäntien ja isäntien (lue ihmispalvelijoiden) motiiveista en sano mitään, mutta sanon yhden omistani. Rotujenkoira on henkilökohtainen vastaiskuni pentutehtailua vastaan, sillä monirotuisia ei kai juuri kukaan jalosta myytäväksi.
Näin on myös katu- ja kulkijakoirien sekä vastaavien kanssa, joita tuodaan Suomeenkin monesta maasta. Jokainen Suomessa syntynyt tai sinne tuotu monirotuinen vie yhdeltä jalostetulta koiralta paikan. Siitä minä pidän. Joten hyvää syntymäpäivää Niilo. Olet meille jokaiselle äärettömän rakas. 💞
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti