Joululaulujen sanat merkitsevät minulle paljon

Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa. Järven aalto jäätynyt, talvipakkasessa. Varpunen pienoinen, syönyt on kesäeinehen.

Pienen pirtin portailla oli tyttökulta. "Tule varpu riemulla, ota siemen multa!

Joulu on koditon, varpuseni onneton. Tule tänne riemulla, ota siemen multa!"

Tytön luo nyt riemuiten, lensi varpukulta. "Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta. Palkita Jumala tahtoo kerran sinua. En mä ole lapseni, lintu tästä maasta. Olen pieni veljesi, tulin taivahasta. Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen, pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta."

Morakotin ja vähän minunkin pihapiirissä asuu monta pikkuvarpusperhettä. Niiden sirkutusta kuunnellessani ja elämää seuratessani, joskus kyynelsilminkin ajattelen pikkusiskoani, joka myös on enkeleitten maassa. Että toisiko ilmastointilaitteen päällä asuva pikkulintu tervehdyksen myös Irmeliltä. Sitten käsitän, että on jo monesti tuonutkin, mutten ole ymmärtänyt sitä.

Varpunen jouluaamuna on Zacharias Topeliuksen runo vuodelta 1859. Hänen sanotaan olevan Suomen luonnonsuojelun uraauurtajia ja saman miehen käsialaa onkin myös Sylvian joululaulu. 

Sylvia eli mustapääkerttu on muuttolintu, joka talvehtii Sisiliassa, Italiassa. Laulussa mainitaan ”häkki mi sulkee mun sirkuttajain”, joka tarkoittaa häkkiä, johon laulun minä eli kerttunen on suljettu silmät puhkaistuna, jotta se yölaulajana houkuttelisi lajitovereitaan lentämään suoraan pyydystäjien verkkoon. Sen jälkeen niiltä otetaan kieli herkuttelijoiden syötäväksi. Topelius vastusti tätä julmaa verkkopyyntiä.

Laulujen sanat merkitsevät minulle paljon. Elän niiden myötä muistojani, tätä päivää ja unelmiani. Mutta vain yksi "uuden ajan joululaulu" on onnistunut löytämään tiensä sydämeeni. 

"On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen. 

Ja sanaton on sydämeni kieli.

Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen.

Ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli.

Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen, taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.

On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa, kuin yhtä puhdas itse olla voisin.

Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa, kuin harras sävel sisälläni soisi...."

Kappale syntyi levy-yhtiön toimistolla marraskuussa 1988, kun sanoittaja ja yhtiön pomo Vexi Salmi huomasi, että Vesa-Matti Loirin tekeillä olleelta joululevyltä puuttui vielä yksi kappale. Salmi rustasi kiireesti tekstin ja vei sen viereisessä huoneessa istuneelle säveltäjä Kassu Haloselle. Vexi antoi ohjeeksi, että mieluiten Bachia kunnioittaen fuugatyyppisesti.

Halonen luki Salmen tekstin kolme kertaa ja hänen päässään alkoi soida. Kassu napsautti mankan nauhoittamaan ja lauloi kappaleen läpi, eikä nauhoitusta tarvinnut katkaista kertaakaan. Taustaksi hän soitti syntikkaa.

Kun sanat tehnyt Salmi palasi huoneeseen muuttaakseen tekstistä muutaman sanan, Kassu soitti kappaleen. Vexi totesi, että mitään muutoksia ei tarvita ja kappale on valmis virsikirjaan. Koko hommaan ei kulunut puoltakaan tuntia. Kappale äänitettiin seuraavana päivänä, jolloin Loiri lauloi joululaulun purkkiin yhdellä ainoalla otolla.