Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 9. marraskuuta 2023

Takaisin Malesiaan

Eilen aamulla käveltiin hotellilta Sumatran saaren laivasatamaan ja paluumatka mantereelle alkoi. Muodollisuudet rajoilla menivät tällä kertaa hyvin, joskin Indonesian päässä piti rahamassista kaivaa rupioita parikin lisäkertaa eikä pelkällä maksetulla paluulipulla päässyt maasta pois.

Merimatkalla sen sijaan elimme jännittäviä hetkiä, joka kestikin parin luvatun tunnin sijaan tupla-ajan. En tiedä ohjasiko kippari laivan hiekkasärkälle, mutta matka oli tyssätä siihen. Peruuttamalla, oli syy mikä tahansa, päästiin jatkamaan. Tosin ontuen eikä loppumatkalla päästy enää alun nopeuksiin. Kolme, neljä kertaa piti vauhti ottaa kokonaan pois, mutta pikku paikallaolon jälkeen joka kerta jatkettiin. Tuultakin oli avoselällä sen verran, että merimiehet sulkivat kettingillä takakannen ovet.

Malesian Port Dicksonin satamasta päästiin maahan oikein joutuisasti. Vaikka maahantulovirkailijalla oli passini kädessä, kysyi hän mistä minä olen. Tällä kertaa en vastannutkaan ontuvalla englannilla, vaan sanoin kotikielelläni olevani Suomesta. Sitä ihmeellisyyttä piti tulla muidenkin virkamiesten ja -naisten kuuntelemaan ja toistelemaan. Mukavaa 🫡. 

Satamasta kävelimme hotellin parkkihalliin, jonne olimme jättäneet moottoripyörämme. Nurkan takaa pihistimme jännityksellä kuin pokerikortteja konsananaan ovatko kulkuneuvot tallessa. Kaikki oli erinomaisella tolalla. Jopa uimahousut roikkuivat kuivuneina peilin varressa.

Olimme päättäneet ajaa ennen pimeää tunnin verran kohti Singaporea, mutta rahapusseillemme tai mielillemme sopivaa huonetta eikä huoneita meinannutkaan hevin löytyä. Vaatimattomin tarjous oli pieni koppi, patja lattialla ilman sänkyä, ilmastointia, ikkunaa ja suihkua, joten jatkoimme seuraavaan kaupunkiin.

Viimein löytyi hotelli tai oikeastaan motelli, jossa oli kaksi huonetta, mutta pienemmästä oli ilmastointilaite rikki. Joten ensimmäisen kerran tällä reissulla vietimme kaikki kolme yön samassa huoneessa.

Ei kommentteja: