Otsikko piti pilkulleen kutinsa eilen, kun matkattiin pikku laivalla Indonesian Sumatralle, väkiluvultaan maailman neljänneksi suurimman maan, kolmanneksi suurimmen saaren, Dumaihin. Se on kaupunki Indonesian Riaun provinssissa, jossa asukkaita lienee Tampereen tai Vantaan verran.
Matka meni joutuisasti, vaikka lähtö sinällään oli toista tuntia myöhässä. En tiedä mikä viivästytti, sillä matkaajia oli muutama kourallinen. Tulosatamassa Rolf ja Harri menivät sujuvasti muodollisuuksista, mutta kohdallani stoppasi. Luulen, että tekniikka elektroniikkoineen tilttasi ja minut vietiin tullin takahuoneen käytävälle istumaan ja odottamaan. Asioilla on kuitenkin taipumus järjestyä viimeistään ajan kanssa usein toivotulla tavalla ja niin tälläkin kertaa.
Rahaa oli palanut ennen kuin olin hotelli Cityn huoneessa miljoonia paikallista valuuttaa. Silti valuuttayhtälöissä on jotain mitä en ymmärrä ja kuuppani on numeroista sekaisin. Matkalla joudummekin käyttämään 4-5 eri maan seteleitä.
Maailman suurimmasta, lähes 20 000 saaren saarivaltioista ei pitäisi yhden vuorokauden perusteella sanoa yhtään mitään. Mutta jotakin silti. Matkaseurani iltapurilaisten perusteella voin esimerkiksi todeta niiden istuneen paremmin suomalaiseen makuun kuin Malesian vastaavat.
Kadut ja ympäristö pärjäävät hyvin epäsiisteydessään Thaimaalle ja Malesialle. Jos niissä on vaikeaa liikkua lastenvaunuilla tai pyörätuolilla, on Dumain kaduilla joilla kuljin, se käytännössä mahdotonta. Joten pienet lapset kulkevat vanhempien sylissä ja pyörätuolia tai rollaattoria käyttävät eivät juuri mitenkään. Ehkä onkin jollain lailla nurinkurista, että suurimmat esteet ovat ihmisten itsensä tekemiä.
Kissoja on täälläkin enemmän kuin koiria, jotka molemmat taitavat olla yhtä nälkäisiä Aasian maasta riippumatta. Kissat naukuvatkin samalla tavalla joka maassa, kun pysähdyn kysymään: "Onko sinulla nälkä?" Ylävitosia olen nakellut kaduilla vauvoista vaareihin ja muoreihin. Kansainvälinen tapa saattaakin olla hyvin tuttu, iloisen tuokion tuottava ele pitkin maapalloa.
Edelleen henki on ollut hyvä matkallamme Allahin, Buddhan, Vapahtajan, Brahman, Šivan ja Višnun varjeluksissa tai ilman niitä. Yllä oleva on etupäässä palaute kaukana Suomessa olevalle uskovaiselle, joka kommentoi postauksiani, että "kai muistat levittää siellä Jumalan sanaa ja niin edelleen". Muistanhan minä. Jakamalla high fiveja sinne tänne ja antamalla kolikon tai pari köyhälle, farangimuroja katukissoille ja -koirille, joskus papukaijoille, kanoille sekä puluillekin.
Me kolme pohjoisen matkamiestä toivomme suotuisia pasaatituulia meille ja muille, kuten myös kaksipyöräisille kulkuneuvoillemme. Tänään matkaamme takaisin mantereelle naapurimaahan Malesiaan, noudamme pyörät hotellin parkkihallista ja suuntaamme matkamme kohti Singaporea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti