Eilen kyselin blogissani milloin ihminen on liian vanha aloittamaan alusta. Ei minulla ole siihen vastausta. Vaikka tiedänkin, että tuskin rikkoisin lapsuuteni 60 metrin nopeusennätystäni, jos nyt yli 73-vuotiaana sitä yrittäisin. Ennätys ehkä alakouluikäisenä tai ennen sitä oli 10,2 sekuntia. Silti en koe itseäni vanhaksi, vaikka lähes kaikki tapahtuu elämässäni nykyisin verkkaisemmin ja yhtä jos toista en kykene enää tekemään lainkaan. Toisaalta iän myötä on tullut joitakin taitoja, joita en nuorena hallinnut.
Yritin penkoa netistä vanhasta ja vanhuudesta jotain mukavasti kirjoitettua. Että voiko mielekästä elämää olla edessä itse kullakin vaikka kuinka eikä se ole ollenkaan aina iästä kiinni. En juurikaan löytänyt. Ehkä minulla on nurja aamu, sillä toin Malesian matkalta mukanani kunnon yskän ja taudin, jotka saattavat vähän masentaa mieltä.
Yleistä määritelmää sille milloin vanhuus alkaa, ei ole. Toimintakyvyn heikkenemisen perusteella voidaan sanoa vanhuuden alkavan noin 75 vuoden iässä. Joka kolmas 70-74-vuotias pitää itseään vanhana. Suomessa 65 vuotta täyttäneitä sanotaan ikääntyneiksi, koska 65 on tyypillinen eläkeikä.
Päivämatkat olivat usein 200 kilometriä ja matkavauhti monesti sadan paikkeilla. Itselleni vauhtia oli liikaa. Ei siksi, etten pysynyt mukana. Vaan siksi, että paljon jäi näkemättä ja kokematta, vaikka kokemuksia tulikin. Eräänkin kerran matkalla pohdin mihin myöhemmin käytän kovalla vauhdilla voitetun ajan? Nyt sen tiedän. Poden osin vuoteessa flunssaa kolmatta päivää 🤣.
Joskus ollessani nuori mies mietin keski-ikäisiä, jotka olivat mielestäni elämänsä ehtoossa. Ajattelin, että siinä iässä ei voi olla enää oikeastaan juuri mitään hauskaa eikä mielenkiintoista. Kuinka väärässä olinkaan.
Tällä hetkellä rakastan elämää ja kaikkea minulle ja muillekin tapahtuvaa. Toivon saavani elää niin kauan, että voisin kokea saaneeni elämästä kyllin ja käyttäneeni kaiken sen ruumiillisen ja henkisen, joka minulle on suotu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti