Tuusulan Urheilukeskus pienellä tai isolla U-kirjaimella eli Urkka on hieno, alati kehittyvä liikunnan mekka, jonne varsin vähäisellä käytöllä olevalle, jollekin pysäköintialueelle olen toivonut matkailuajoneuvojen lyhytaikaista Matkaparkkia. Mutta kaikkea ei voi saada, joten hyvä näinkin. Kesän mittaan ilokseni aamun naturistiuinneillani olen huomannut silloin tällöin jonkun matkailuajoneuvossa yöpyvän kuitenkin löytäneen paikan. Hienoa on sekin, että ensi talvena Urkan lampi tarjoaa myös talviuintimahdollisuuden.
Tuusulan kunnan tavoitteena on kehittää urheilukeskuksesta yksi Helsingin seudun parhaista ja monipuolisimmista omaehtoisen harrastamisen ja aktiivisen valmennustoiminnan ympäristöistä.
Jussi Salonen kirjoitti paikasta ansiokkaan pätkän historiaa, jonka luin ajatuksella pariinkin kertaan. Valitettavasti teksti alkoi ikään kuin siitä, kun kunta osti Tauno Valolta alueen.
Tuusula-faceryhmän kurssissa eivät ole kansan suusta siepatut faktaa ja fiktiota -tarinat sellaisina kuin kuntalaiset muistelevat tai ovat kuulleet. Minä sitä harrastan siinä määrin, että mainitun kymmenien tuhansien jäsenten ryhmän ylläpitäjät eivät niitä juuri julkaise. Niinpä tätä kirjoitusta en heille enää edes tarjoa.
Aikoinaan humisevaan mäntymetsään ilmestyi muitakin maanmuokkaajia, sillä ainakin Lemmelä ja Häkli vuokrasivat Lönngrenin maita saadakseen ja myydäkseen soraa. Sen kaivaminen pohjaveden pinnan alapuolelta oli ennen maan tapa, jonka ansiosta syntyi Hyrylän seudulle toinenkin, nykyisin virallinen uimapaikka, eli Häklin monttu. Muitakin oli Ruduksesta Orikorpeen, jotka ovat maisemoitu umpeen.
Mutta takaisin Urkalle. Alueella sijaitsi myös kunnan kaatopaikka, jonne kuntalaiset ja yritykset veivät välillä sitä ja tätä. Minäkin ollessani töissä Bostonilla eli Amertupakalla sen syväpainon maalijätteitä, joita Amer ei sallinut nykyisen asuntoalueen ja yksityisen ampuratansa vieressä olleelle, tehtaan omalle kaatopaikalle.
Urkan vieressä oli ja on vieläkin ontelolaattatehdas, jonka raakkilaattoja upotettiin hiekkakuopan veteen ja maahan. Tarinat kertovat, että soranottoalueen laajeleminen kohti varuskuntaa loppui, kun koneenkaivajan lähes syliin tipahti viereisen ortodoksihautausmaan arkun rippeitä ja luita.
Muistelen alueella järjestetyn myös ainakin kerran moottoriurheilukilpailut. Taisi olla rallicrossin SM-osakilpailu Hyrylän Hyppyrit.
Uimalammen, joita alkujaan oli kolme, on kaivanut etupäässä Lemmelä. Rannalla oli myös heidän sauna, jota natiaisena katselin kadehtien. Silloinkin harrastettiin alueella liikuntaa. Hypittiin hiekkatörmiltä alas yli törmäpääskysten pesien hiekkarinteeseen, uitiin, heiteltiin kilvan veteen kiviä ja juostiin paljain jaloin ylös sepelirinnettä välillä jalkapohjat verillä. Talvisin hiihdettiin, laskettiin mäkeä ja luisteltiin. Kalastettiinkin pitkin vuotta silloin tällöin.
Uimalammella on myös surullinen puolensa, sillä siihen on useampikin ihminen hukkunut, mutta myös pelastettu. Päällimmäisenä kuitenkin on muisto, että lapsena kesäisin uimareissuilla ei koskaan satanut. Aurinko paistoi aina ja päivieni määrä oli rajaton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti