Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 17. lokakuuta 2023

Ensi yö on Asunnottomien yö

Asunnottomien yö on kansalaisliike, joka tukee jokaisen oikeutta omaan kotiin eli vakinaiseen asuntoon. Asunnottomien yön tapahtumia järjestetään useilla paikkakunnilla vuosittain lähinnä päivällä ja illalla 17. lokakuuta, joka on Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälinen päivä köyhyyden poistamiseksi. Asunnottomien yön tapahtumissa muun muassa muistutetaan asunnottomuuden syrjäyttävästä vaikutuksesta ja tarjotaan ruokaa.

Koti Thaimaassa
Tapahtumista vastaa Asunnottomien yö -kansalaisliike jokaisella tapahtumapaikkakunnalla. Keskeisiä tapahtumia tukevia tahoja ovat Vailla vakinaista asuntoa VVA ry ja Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto EAPN-Fin. VVA ry on ollut lisäksi päävastuussa Helsingin järjestelyistä.

Tapahtumiin kutsutaan myös päättäjiä keskustelemaan asunnottomien kanssa asunnottomuudesta, ja kutsuun on vastannut lukuisia päättäjiä, kuten presidentit Tarja Halonen ja Sauli Niinistö.

Nobelin rauhanpalkinnon elämäntyöstään saanut presidentti Martti Ahtisaari kuoli eilen, Asunnottomien yön aattona. Hän oli syntynyt Viipurissa ja evakkotaustansa vuoksi tiesi mitä on menettää kotinsa. Ville Niinistö sanoikin, että Ahtisaari puolusti aina kotinsa menettäneitä. Uskon tämän, vaikken tiedäkään tai muista miten hän sen teki.

Tein työurani nuoruuden hairahdusten jälkeen asunnottomuuden poistamiseksi. Vaikka lähestulkoon jokaiselle maalle on ylivoimaista poistaa asunnottomuus, on seinien hankkiminen vaikean tehtävän helpompi osa. Vaikeinta on saada asunto tuntumaan kodilta.

Kerran kesällä Jyväskylässä makasi kiertoliittymässä yksi työni kohteista, mutta myös ystäväni Timo. Hän oli juuri saanut tekemästämme kerrostalosta Kuokkalan Takalaittomasta upouuden kaksion, joten kysyin mikä mättää. Tähän hän itkevin silmin: "Kyllähän arkkitehdit noita koppeja suunnittelevat, mutta eivät ne niissä itse asu."

Koti Suomessa
Siinä oikeastaan oli kiteytettynä vaikean tehtävän vaikein osa. Kuinka saada asunto tuntumaan kodilta, kun mikään ei tunnu kodilta? Ymmärtämättömyys tulee ihmisen vimmasta toisen muuttamiseen."Voi Jorma hyvä, kun minä olen parhaani yrittänyt ja tarjonnut sinulle vaikka mitä, mutta kun sinä et pysty niitä pitämään etkä viihtymään." Kun en, oli meno sen mukaista, joka ei istunut muille talon asukkaille. 

Asunnottomuuden ytimessä ovat ratkaisut, joissa ihmisen ei tarvitse muuttua. Oikeastaan aika yksinkertaista, eikö niin? Sillä haja-asutusalueilla ei ole asunnottomuutta. Vaan mummonmökeissä on ympärillä tilaa olla sellainen kuin on. Yhteiskunta voisi kustantaa joukkoliikennelipun asioille ja ihmisten ilmoille sekä huoltaa asukasta asuntoineen eräänlaisten kiertävien, sosiaalisten talonmiesten avulla. Ehkä tätä voisi tehdä postinkin työntekijä ruohonleikkuun lomassa 🤣🤣🤣. 

Kuinka siis suunnitella, tehdä ja tarjota elämisen puitteet joissa asunnon saanut viihtyy ja johon voi tehdä kodin, jos ei pärjää oman elämänsä kanssa? 

Kerran onnistuimme houkuttelemaan tupakkakartongilla ilmastointiaukon edessä talvellakin asuneen helsinkiläisen naisen katsomaan pientä yksiötä. Kun ajoimme Hämeentie 62:n Topikatin pihaan, parahti nainen takapenkiltä, että hän ei tule tuonne sisään, sillä portti on kuin naisvankilan kalterit. Mikään mahti ei saanut häntä sillä kertaa pitemmälle. Myöhemmin kylläkin uusin keinoin.

Jyväskylässä loimme asumisen portaat, joissa Ensiaskel oli alin rappu kadulta. Parhaimmillaan erilaisten asumisen, olemisen ja tekemisen yhteisöistä löytyi jokaiselle vaihtoehto ilman muuttumisen tarvetta. Silti emme onnistuneet poistamaan kokonaan asunnottomuutta, vaikka kaikille löytyi sopiva asumismuoto. Esteiksi nousivat esimerkiksi vääränlaiset naapuriasuntojen asukkaat. Paras palaute tuli kuitenkin Y-säätiön silloiselta pomo Hannu Puttoselta: "Tässä ei ole Soini kuin yksi vika. Tämä on niin täydellinen, ettei kukaan halua muuttaa pois."  Monesti olen pohtinut mikä olisi ollut Hannun tapa poistaa asunnottomuus, sillä siihen hän ei omilla työrukkasilla kyennyt.

Ei kommentteja: