Ihmisille, jotka eivät vihaa kaneja

Joku päivä sitten kaverini/ystäväni kysyi sopisiko, jos heidän kaninsa tulisi lounaalle Jokilaaksoon? Toivomuksena oli voikukanlehtikattaus. Tähän minä, että vuodenaika huomioiden sillä sekrorilla ei ole arvovieraalle kovinkaan helposti tuoretta tarjottavaa. Vastaavasti aivan pientäkin ja nuorta valkoapilanlehteä kyllä olisi. Ehkä joukossa myös jokunen onnea tuova neliapila.

Itselläni on joskus iso ilo pienestäkin asiasta. Sen tuotti tämän aamuinen Facepostaus, jossa joku kysyi kuvan tummasta kanista Hyrylän keskustassa. Hän sai vastaukseksi muun muassa, että kyseinen herra tai rouva Kani asui aiemmin Tuusulantien länsipuolella, mutta Monion valmistuttua muutti sen pihaan ehkäpä uuden, tuoreen ruuan perässä. 

Jutustelun innoittamana mieleni kiiti vuosia taaksepäin. Aikaan jolloin Myllykylässä oli vapaita kaneja hienohelmojen ja kotipuutarhojen riesaksi asti. Yli 8 vuotta sitten kirjoitin kylän countrykaneista näin:

"Eilen oli mukava päivä Jokilaakson pihapiirissä. Eläinmaailma on meillä hyvin rikas ja pihapiirissä piipahtaa ilveksistä supeihin ja käärmeistä mäyriin. Ja koska emme eläimiä juurikaan säikyttele, tuntuvat ne kesyyntyvän vuodesta toiseen.

Olemmekin eräänlainen kasvien ja eläinten (ei toivottujenkin) suojelualue. Kasveista löytyy karhunkiertoa, himalajanpalsamia ja monia muita ihmisten inhokkeja. Peuroja ja kauriita on silloin tällöin loikkinut milloin minnekin Duokodin lähistöllä, mutta aivan pihaan ne eivät ole nähtemme tulleet.

Eilen kääntyi uusi lehti tässäkin asiassa, jota todisti päiviksen kotimme oven lasin läpi räpsäyttämä kuva. Portailta ei ollut matkaa kuin jokunen metri. Käsityksemme mukaan kyseessä olivat tällä kertaa peurat.

Ajelin päivän mittaan myös Kuuautollamme kylällä ja pysähdyin tarinoimaan SL-Metallin isännän kanssa. Mies on tehnyt Soiniityntien sillan kaiteet ja veräjän, joten ennestäänkin oltiin tuttuja. Parski mies, joka on harrastanut saksanpaimenkoiria ikänsä. Niiden kanssa hän aikoinaan kävi silloin tällöin tilallamme, kun hälytin ilmoitti kutsumattomista vieraista.

Kysyin mieheltä, että onko teidän pihallanne näkynyt kaneja. Vastaus yllätti, kun hän sanoi, että joo, onhan niitä, näyttäen yhtä puukasaa. Että tuonkin alla muutama asustaa ja hän on koiransakin opettanut, että sinne ei ole asiaa. Ei varsinkaan syöntimielessä. Sanoi vaimonsa alussa hieman kartelleen niitä, että kani siellä kani täällä. Mutta kun hän näki ensimmäisen kerran käden kokoisen poikasen, on vaimokin ollut niiden lumoissa siitä lähtien. Että ei ne meitä häiritse. Totesin, että tästä syystä paiskataan kättä, kun löytyy kylältä lisäksemme muitakin, jotka eivät city- eikä countrykaneja vihaa.

Naapuri jatkoi jutusteluaan koiran tarkkana vieressä kuunnellessa, että onhan meitä kylällä muitakin. Naapuri tuossa ja tuo naapuri tuolla ja niin edelleen. Jatkoi, että sotien aikaan jotkut suomalaiset olivat merkinneet taloja, joista jääkärit tiesivät, minne ovat tervetulleita. Että meillä on kylällä vähän samaa tapaa ja ollaan hankittu kaniystävällisiin pihoihin kaneja varten kanipatsaita, joista kanit sitten tietävät, minne ovat tervetulleita syömään tai vaikka perhettäkin perustamaan."